Kyllä tässä Helenan kohdalla on mun nähdäkseni kyse siitä, että häntä ei jätetä. Vaikka hän siis on itse kertonut, että hän oli itse harkinnut eroa jo vuonna 2018 ja hän oli se, joka heitti Mikon ulos omasta kodistaan v. 2019 lopussa. Ja hän oli se, jonka asianajajat ainakin USA:ssa tekivät ensimmäisen siirron jo tammikuussa 2019.
Voi olla, että kyse oli puhtaasti Helenan pelaamisesta ja kuvitteli, että Mikko ei halua hänestä erota (eli Helenan
kielellä päästää irti) tai sitten hänkin oli ihan tosissaan eron suhteen. Nyt nähdyn perusteella en usko Helenan olevan kykenevä kokemaan sellaisia rakkauden ja välittämisen tunteita, mitä ihmiset normaalisti kokee. Helenan rakkaus näyttää olevan omistushaluista ja pakkomielteistä.
Rahalla on aivan varmasti iso merkitys, mutta se ei kuitenkaan ehkä sitten kuitenkaan ole se määrittävin ja ratkaisevin tekijä. Tai ei ainakaan kesällä ollut, koska tarjolla oli kaikesta aiheuttamastaan paskasta huolimatta kuitenkin vielä kesälläkin valtava potti rahaa. IL:n 21.11.2024 haastattelun tämä kohta kuvaa tilannetta erittäin hyvin ja boldasin olennaisimmat:
Heinäkuussa 2022 Mikko teki sovittelutarjouksen, jonka kokonaisarvo oli yhteensä viisi miljoonaa dollaria. Tämä oli suurin hänen Helenalle tekemistään sovittelutarjouksista. Mikko arvioi tienanneensa avioliittonsa aikana noin kymmenen miljoonaa dollaria, joten sovittelutarjous olisi ollut puolet tuosta summasta.
– Eli hän olisi saanut liittomme ajalta saman, minkä minäkin. Sekään ei sopinut, Mikko sanoo.
Syyskuussa 2022 Mikko teki sovittelutarjouksen, jonka kokonaisarvo oli yhteensä 2,5 miljoonaa dollaria. Huhtikuussa 2023 Mikko teki sovittelutarjouksen, jonka kokonaisarvo oli yhteensä miljoonaa dollaria. Myöhemmin samassa kuussa hän teki vielä toisen sovittelutarjouksen, jonka kokonaisarvo oli 850 000 dollaria.
Heinäkuussa 2024, Mikko teki viimeisimmän sovittelutarjouksen. Sen kokonaisarvo on 1,5 miljoonaa dollaria.
– Siihen sisällytin myös sen, että voisimme muuttaa takaisin Yhdysvaltoihin, jos sillä saisimme aikaiseksi sovun. Ehtoihin kuului lisäksi se, että kaikenlaiset julkaisut tämän aiheen ympäriltä loppuvat. Helena ei suostunut.
Sovitteluehdotuksista käy ilmi, että Helena on nimennyt yhdeksi perusteluksi sille, että ei ole suostunut Mikon ehdotuksiin sen, että Mikko on määrittänyt liian tarkat ehdot rahojen saamiseksi.
Mikko perustelee vaatimuksiaan sillä, että hänen, lasten ja Natalien olisi saatava rauha.
Kaikkein naurettavinta on ehkä kuitenkin se, että se, mitä Helena tekee, eli levittelee toisten yksityisasioita, on lain vastaista toimintaa. Ei niistä valtavan suuria rangaistuksia saa, mutta kyllä niilläkin vaikutuksensa on, kun niitä alkaa kasautua. Ja kun Helenalla ei oikeasti ole mitään suuria paljastuksia, niin se tekee tästä vääntämisestä vieläkin tyhmempää ja jopa naurettavaa.
Mutta, kuten olen aiemmin jo kirjoittanut, mun epäilykseni on se, että Helena haluaa itse
luoda näitä tilanteita, missä tulee lopulta menettämään lasten huoltajuuden ja sitä kautta pystyy lähtemään pois Suomesta,
"kun täällä ei ole hänelle enää mitään ja kaikki on häntä vastaan ja raha ratkaisee." Hän haluaisi kuitenkin säilyttää kasvonsa ja hänen käsityksensä siitä poikkeaa paljon normiväestön käsityksestä. Kuten toki monessa muussakin asiassa. Helenalle kasvojen säilyttäminen tarkoittaa ehkä jotain sellaista, että hän taisteli keinoja kaihtamatta viimeiseen asti, mutta epäoikeudenmukaisuus on niin valtavaa, että hän jäi ihan yksin eikä lopulta jäänyt muuta vaihtoehtoa.
Helena ei selviä lasten arjesta, eikä palkattua apua ole tulossa. Jotain pitää keksiä ja se pitää "toimittaa" niin, että ulkopuolisille jäisi käsitys, että hän on kyllä kaikkensa yrittänyt, mutta kun mikään ei riitä ja häntä tässä kiusataan. Ja loppuen lopuksi hänelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa muualle ja aloittaa uusi elämä siellä, koska
näin ei voi elää. Ja sitten välillä voi heitellä taas yh-hakemuksia tulille, jotta näyttäisi, että hän kyllä haluaisi lapsistaan huolehtia. Mutta paljon riippuu siitäkin, löytyykö uusi kumppani ja paljonko hänellä on varallisuutta ja kuinka sokeasti uskoo Helenan esityksiin. Aika näyttää, olenko ihan hakoteillä.