Taklaajalla on tietysti aina vastuu omasta taklauksestaan eli siitä, että taklaa puhtaasti ja jättää taklaamatta, jos vastustaja on huonossa asennossa kuten laidan vieressä selkä kentälle päin. Loukkaantumisiin vaikuttaa kuitenkin myös taklattavan pelaaminen. Miten tahansa taklattava pelaakaan, ei se poista taklaajalta hänen vastuutaan. Loukkaantuminen vaatii kuitenkin tilaisuuden taklata väärin ja väärin taklaamisen. Taklaaminen on kiinni taklaajasta ja tilaisuuden tarjoaminen ainakin osittain kiinni taklattavasta.
Aika on voinut kullata muistot, mutta joskus ennen vanhaan puolustajat syöttivät kiekon pois, luistelivat kiekon kanssa päädyssä laitaa pitkin tai löivät kiekon ränniin, jolloin ei tullut tilaisuutta antaa Lamberg:n tyylistä vastapalloon taklausta. Tämä oli järkevä ja turvallinen tapa pelata, koska hyökkääjät pyrkivät kiekonriistoon taklaamalla. Pakkeja kyllä taklaattiin kyljestä päätylaitaan, mutta ei vastapalloon kovassa vauhdissa. Junnujakin opetettiin ensin katsomaan onko tulossa taklaus ja vasta sitten ottamaan kiekon. Taklauksen vastaanotto meni aina kiekon ottamisen edelle. Nykyään pakit kiertävät oman maalin täydellä vauhdilla ja tekevät tiukan 90 asteen käännöksen maalin eteen ja altistavat itsensä kovalle avojään taklaukselle. Tässä tapauksessa sekä taklattava että taklaaja ovat molemmat kovassa vauhdissa jolloin törmäysnopeus on korkea. Jos Hietanen olisi valinnut luistella laitaa pitkin kohti kulmaa, olisi Lamberg:n taklaus todennäköisesti tullut sivusta kylkeen eikä Hietasen oma vauhti olisi vaikuttanut yhtä paljon törmäysnopeuteen.
Tarkoitukseni ei ole syyttä Hietasta tai puolustella Lamberg:ia. Haluan vain kiinnittää huomiota siihen, että vaikka Lamberg:n taklaus ei olisi osunut päähän, olisi törmäysnopeus kuitenkin ollut kova ja voinut johtaa pään retkahtamiseen ja aivotärähdykseen. Pääkontaktia ei siis tarvita vaan pelkkä kova törmäysnopeus voi johtaa aivotärähdykseen puhtaassakin taklauksessa. Ja kovaan törmäysnopeuteen vaikuttaa yhtä paljon taklattavan kuin taklaajankin nopeus. Kiekollisen pitäisi siis yrittää pelata niin, ettei antaisi tilaisuutta kovan törmäysnopeuden avojään taklaukseen ja vastustajan pitäisi jättää taklaamatta silloin, kun tilaisuus tulee.
Tässä aletaan olemaan sellaisten kysymysten äärellä, että eikö nykyään pelaajia enää opeteta varomaan taklauksia, vaaditaanko puolustajia kuljettamaan kiekkoa rännikiekon sijaan altistaen itsensä vaarallisille avojääntaklauksille, pitäisikö kaikki vastapalloon annettavat taklaukset kieltää jne. Jotain perempaa pitäisi keksiä kuin rankaiseminen vain loukkaantumisiin johtavista vääristä taklauksista. Se on lähinnä mediakuvan hoitamista.