Tota videota ku kattoo niin näyttää että ensimmäinen kontakti osuu olkapäähän/lapaluunkohdille ja sen jälkeen kun Karjalainen luonnollisesti jatkaa matkaa (Kun ei toi massa ihan äkkiä pysähdy) niin sitten jää pää laidan ja Karjalaisen väliin. Eli ensimmäinen kontakti ei päähän osu. Tiedä sitten miten noita tulkitaan, mutta tuomareiden tulkinta nyt oli päähänkohdistunut ja 5+20. Toisaalta Karjalainen näkee, että toinen neppailee jotain ihan muuta ja hakee hyvissä ajoin taklausta. Joten kyllä Karjalainen haki myös verta nenästä. Ei toki mitään loukkaannuttamista mutta pitäisi sielläkin ymmärtää, että jos tollasessa asennossa olevaa pelaajaa taklaa niin helposti siitä jäähy tulee. Karjalaisella olisi kuitenkin ollut kaikki aika keventää kontaktia, että ns. vain sitoo pelaajan eikä aja päin. Toki se olis liigassa kiva, että pelaajat olisivat aina valmiita ottamaan taklauksia vastaan kuten Tammela tuossa muttei se valitettavasti ole arkipäivää. Eise silti oikeuta ajamaan voimalla huonossa asennossa olevaa kohtaan.
Tostahan ois voinu Karjalaiselle antaa koukkaamisesta 2 minuuttia jo ennen tilannetta. Siitähän Tammela hieman menettää tasapainoaan ja tilanne alkaa. Täyttäisi mielestäni koukkausen kriteerit kun kaksinkäsin koukkaa tuosta mailanvarresta, mistä sitten Tammela tasapainoaan menettää. Sitä en tiedä mitä Tammela tossa päädyssä koittaa sitten tehdä. Kyllähän hän näki, että Karjalainen kentällä ja taatusti taklaus tulee. Joten ei kyllä omaa henkeäkään kunnioita. Olisi voinut ottaa sen paremmin vastaan ja keskittyä nimenomaan taklaukseen eikä kiekkoon. Ja niin hullu Tammela ei ole, että hakisi tollasessa tilanteessa jäähyä ja jää tarkoituksella alle.
Ei missään nimessä pelikieltoa ja 5+20 on ehkä kova tuomio. Sanoisin, että 2+10 koska kontakti osuu kuitenkin päähän. Eikä kuitenkaan ole sinänsä tahallinen. Enemmänkin sattumusten summa. Sekään ei olisi ollut väärin jättää viheltämättä ja antaa vain se koukkaaminen 2min.