KymiRing – Suomen ensimmäinen F1-mitat täyttävä moottorirata

  • 66 508
  • 354

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Tässä vaiheessa, kun pettymys ratahankkeen näivettymisestä on jo hieman laantunut, tulee väkisinkin mieleen ajatus, että olisihan se ollutkin ihan liian hyvää ollakseen totta, MotoGP-kisa Suomessa!

Muistan elävästi, kun kusin ns. "hunajaa", kun alunperin jo 2019 oli tarkoitus ajaa ensimmäinen MotoGP-kisa KymiRingillä. Olin todella haltioissani siitä, että pääsisin vielä näillä vuosirenkaillani todistamaan paikan päälle kisaa, joita olen tuijottanut vuosikymmeniä TV:n välityksellä - no, en sitten päässyt...

Jo tuostakin v. -19:sta on aikaa vierähtänyt ja odotukset pikkuhiljaa huonojen uutisten myötä laantuneet eikä MotoGP-kisat Suomessa tunnu enää olevan yhtään lähempänä kuin ennen KymiRingiä. Toivoisin olevani väärässä...
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuon jutun mukaan vain pari hassua miljoonaa. Kunhan yhtiö on ajettu ensin konkkaan ja ostettu pilkkahintaan uusien sijoittajien toimesta.

Tuntuu vähän että tuo Iltasanomien toimittaja olettaa että sijoittajat saisi muutamalla miljoonalla jonkun valmiin f1 radan hienoineen infroineen joka tarvitsee vain pientä pintaremonttia.

Aika paljonhan tuossa jo pelkkä radan pyörittäminen tulee lähitulevaisuudessa maksamaan jos isoimmat kisat menetettiin mualle saati että se rakennetaan loppuun ja varsinkin nyt kun raaka-aineista on pulaa ja kustannukset nousussa.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Noissa kisalaskelmissa pitää myös muistaa promoottorin (Dorna, F1 tms) veloittama kisamaksu, jonka on sitten aika laajalla skaalalla mutta vähintään ykkösmiljoonia.
 
K

Kiekkokatsoja

Laittakaa ratapaikkaan jotain muuta käyttöä/toimintaa. Unohtakaa siis tuo hanke.
Silloin aikoinaan kun Pohjola kävi puhumassa radan rakennushankkeesta, kuuntelun kyllä, mutta ajattelin että *ituksi tuo menee. Tai että niillä rahaa menee hukkaan, jotka lähtevät rahoitukseen mukaan.
No jospa tuosta jotain hyvää vielä tulisi. Edes jotain.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olisko esimerkiksi Euroopan suurin autokauppa? Nimeksi voisi asettaa esim Sunny Car Center, kyltti saattaisi vielä löytyä jostain. Tonttia vailla kuulemma ovat.
Tontille varmaan mahtuisi myös dinosaurus aiheinen teemapuisto.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Noissa on ideaa, paikka on muutenkin niin syrjässä, että kaikki huippuideat olisi syytä sijoittaa samaan paikkaan. Siellä sitten peittyisivät ajansaatossa horsmaan ja reilun 20 vuoden kuluttua kukaan ei enää muista edes paikan olevan olemassa.
 
Outsider

Jäsen
Noissa on ideaa, paikka on muutenkin niin syrjässä, että kaikki huippuideat olisi syytä sijoittaa samaan paikkaan.

Kyllä tässä vaiheessa tuonne naapurustoon kannattaisi ihan varmuuden vuoksi rakentaa asuntoja, että olisi valittajat valmiina, jos rataprojekti kaikesta huolimatta saadaan jossain vaiheessa pyörimään täysillä.
 
K

Kiekkokatsoja

Olisko esimerkiksi Euroopan suurin autokauppa? Nimeksi voisi asettaa esim Sunny Car Center, kyltti saattaisi vielä löytyä jostain. Tonttia vailla kuulemma ovat.
Vaikkapa. Yhtä järkevä juttu on sekin. Tai ehkä parempi, kun rahaa palaa vähemmän hukkaan.
No eiköhän alueelle jotain keksitä, jolleivät taio miljoonia jatkorakentamiseen.
 
Hosaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Pallonlyöjät, KooKoo
MotoGP:hen ei kannata nyt liikaa keskittyä mutta uskon että radalla on vielä tulevaisuus.

Kymiringiin on pumpattu nyt jotain 30 miljoonaa, julkiset tiet on rakennettu ja kyllähän se on rata on aika pitkälle valmis vaikka viimeinen silaus puuttuu. Suurin työ on tehty se on fakta.

Mahdollisen/todennäköisen konkurssin myötä sieltä ei tulla mitään asfalttia tai tönöjä repimään irti, paikallinen maanomistajakin tukee hanketta ja haluaisi että rata valmistuu.

Jos konkurssin myötä rata-alue myydään niin voi ihan hyvin olla kiinnostuneita ostajia (kuten se Bottas) joilta löytyy vaadittavat muutama miljoonaa takataskusta. Heidän kun ei tarvitse vastata kaatuneen ratayhtiön veloista vaan saa 90% valmiin aihion minkä tekee valmiiksi ja alkaa järjestämään kisoja.

Mutta minusta tuo on se vaatimus että nyt ruorissa olevat puuhamiehet väistyvät ja joku jolla ei ole alla mainehaittaa tai rahapulaa ottaa ohjat. Rönnholm ja kumppanit eivät nauti paikallisten yritysten (tai Dornan) suosiota vaikka rahaa jostain löytyisikin, pitää olla tuoreet kasvot pelastamassa projektia.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Radalle on tullut jo aika iso mainehaitta ja sinne tuskin tullaan saamaan kovinkaan suuria tapahtumia lähitulevaisuudessa, jos rata nyt jossain vaiheessa tulee edes valmiiksi?
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Itse en pidemmän päälle usko mainehaitan olevan ongelma. Euroopassakin (ja muualla maailmalla) on monia huippuratoja, jotka ovat käyneet konkurssin tai omistaja vaihtunut "pennosilla", vanha ränsistynyt rata tehty uusiksi jne. Jos vain rata ja fasiliteetit ovat kunnossa ja turvallisuusasiat huomioitu, tapahtumia varmasti riittää. Huipputapahtumiin vaatisi vielä vahvan taloudellisen tilan tai maksukykyä kisalisenssiin. Kuitenkin tuon tason suorituspaikkoja on aika vähän tarjolla Pohjois-Euroopassa. Mutta ihan niitä ykköskorin sarjoja tuskin tulee, mutta kaksi- ja nelipyöräisillä ajetaan montaa muutakin sarjaa kuin MotoGP:tä tai F1:stä.

Vaikka MotoGP:n/Dornan kanssa meni asiat nyt puihin, niin kisa kyllä saadaan jos on rahaa. Ei Dornan toimistolla muistella vanhoja tai olla katkeria että nyt meni kisa voivoi. Rahaa hekin tottelevat ja jos asiat ovat kunnossa, kisa olisi kalenterissa 1-2v sisällä. Mutta niin pitkään kun raha on ongelma järjestäjän/ratayhtiön puolelta, kisa ei toteudu.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
MotoGP:hen ei kannata nyt liikaa keskittyä mutta uskon että radalla on vielä tulevaisuus.

Kymiringiin on pumpattu nyt jotain 30 miljoonaa, julkiset tiet on rakennettu ja kyllähän se on rata on aika pitkälle valmis vaikka viimeinen silaus puuttuu. Suurin työ on tehty se on fakta.

Mahdollisen/todennäköisen konkurssin myötä sieltä ei tulla mitään asfalttia tai tönöjä repimään irti, paikallinen maanomistajakin tukee hanketta ja haluaisi että rata valmistuu.

Jos konkurssin myötä rata-alue myydään niin voi ihan hyvin olla kiinnostuneita ostajia (kuten se Bottas) joilta löytyy vaadittavat muutama miljoonaa takataskusta. Heidän kun ei tarvitse vastata kaatuneen ratayhtiön veloista vaan saa 90% valmiin aihion minkä tekee valmiiksi ja alkaa järjestämään kisoja.

Mutta minusta tuo on se vaatimus että nyt ruorissa olevat puuhamiehet väistyvät ja joku jolla ei ole alla mainehaittaa tai rahapulaa ottaa ohjat. Rönnholm ja kumppanit eivät nauti paikallisten yritysten (tai Dornan) suosiota vaikka rahaa jostain löytyisikin, pitää olla tuoreet kasvot pelastamassa projektia.

Niin, ajelin viikonloppuna tuosta ohi ja sinälläänhän tuo kuitenkin on niin pitkällä että koko homman täydellinen kuoppaaminen on myös aika järjetön vaihtoehto. Taustayhtiön hallituksesta on nyt kevään jälkeen vaihdettu käytännössä kaikki henkilöt(muun muassa AKK:n entinen puheenjohtaja Kari O. Sohlberg, AKK:n Riku Bitter ja SML:n ex-puheenjohtaja Tapio Nevala), toki Rönnholm tuolla vielä pyörii. Lähinnähän tietysti homma pitäisi saada järjestettyä niin etteivät sillat juuri AKK:n tai Suomen Moottoriliiton (jotka ovat nyt osaomistajia) pala hirveästi, sillä nuo lajiliitot kuitenkin hallinnoivat Suomessa niiden potentiaalisten virallisten kisojen kilpailulupia joita tuolla voidaan järjestää.
 
Suosikkijoukkue
KK

Nyt siellä ei enää taida pyöriä juuri kukaan. KymiRing Oy:llä ei ole toimivaa hallitusta eikä se kykene harjoittamaan liiketoimintaa sekä yhtiön aikaisempi hallituksen jäsen on ilmoittanut kirjallisesti ilmoittanut yhtiön olevan maksukyvytön. Dornalle Rönnholm on lähettänyt jo aikoja sitten kirjeen yhtiön olevan maksukyvytön.

Kyllähän tuo projekti pitäisi nyt mahdollisimman nopeasti antaa osaavien käsiin, vaikka sitten ulkomaisten. Kyllä se silti toisi rahaa Suomelle ja varsinkin ympäryskunnille. Toki olisi hienoa, jos omistus pysyisi Suomessa, mutta kuka tuota projektia haluaa vetää loppuun asti?
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Nyt siellä ei enää taida pyöriä juuri kukaan. KymiRing Oy:llä ei ole toimivaa hallitusta eikä se kykene harjoittamaan liiketoimintaa sekä yhtiön aikaisempi hallituksen jäsen on ilmoittanut kirjallisesti ilmoittanut yhtiön olevan maksukyvytön.

Toki tuossa puhutaan Kymiring Events-yhtiöstä, joka on Kymiring OY:n tytäryhtiö (eli Kymiring Oy:lläon vielä hallitus). Mutta ei tuo isossa kuvassa tilannetta paranna.
 
Suosikkijoukkue
KK
Toki tuossa puhutaan Kymiring Events-yhtiöstä, joka on Kymiring OY:n tytäryhtiö (eli Kymiring Oy:lläon vielä hallitus). Mutta ei tuo isossa kuvassa tilannetta paranna.
Aivan. Ei varmasti paranna. Kusessa ovat molemmat, Kymiring Oy ja Kymiring Events. Nyt vain mahdollisimman nopeasti molemmat konkurssiin ja täysin uudet pätevämmät henkilöt rakentamaan homman loppuun.
 
FinnPeak

Jäsen
Niin, ajelin viikonloppuna tuosta ohi ja sinälläänhän tuo kuitenkin on niin pitkällä että koko homman täydellinen kuoppaaminen on myös aika järjetön vaihtoehto.

Tämä riippuu mitä ovat (realistiset) tuotto-odotukset ja -vaateet. Rata vaatii silti edelleen lisäinvestointeja ja ylläpitokuluja, eli sen arvo voi olla jopa negatiivinen. Jos näin on, niin on täysin mahdollista että saataa jäädä kasvamaan koiranputkea koko paska.
 
Niin vähän kun ostaisit omakotitalon, monessa tapauksessa tuntuu että vaikka kuinka hyvältä näyttää ja olisi tarkistettu niin aina yllättäviä rahareikiä ilmantuu ja monesti olisi jo voinut olla kannattavampaa rakentaa kokonaan uusi jonnekin muualle. tosin reilumpi vertailu taitaisi olla että perustukset olisi tehty ja osa työstä mutta ei valmista taloa tai pihaa.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
IS: Talousvaikeuksista toiseen kompuroinut iittiläinen ratayhtiö KymiRing on välttämässä konkurssin, kertoo sanomalehti Etelä-Suomen Sanomat. Lehden mukaan ratayhtiö KymiRing on saanut meneillään olevassa osakeannissaan lupaukset vaadittavasta kolmesta miljoonasta eurosta.

Osakeannin merkintäaikaa on jatkettu helmikuun loppuun asti.

Konkurssin välttäminen edellyttää yhä sitä, että ratayhtiön velkojat hyväksyvät saneerausohjelman.

En olisi kyllä uskonut, mutta onhan rata sen verran pitkälle rakennettu, että ei sitä kannata hieman keskeneräiseksikään jättää.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Uusimmat kuulumiset:

* Kymiringillä on uusi pääomistaja, Mobility Properties. Se omistaa tällä hetkellä 44,4% osakkeista ja on aikeissa merkitä osakeannissa niitä kolmella miljoonalla eurolla lisää. Tämän jälkeen sillä olisi jo 78% osuus yhtiöstä.
* Osakeannissa pitäisi siis olla tulossa kasaan tarvittava summa, mutta velkojien on joka tapauksessa vielä hyväksyttävä velkasaneerausohjelma, jotta osakeanti toteutuu ja yritys välttää konkurssin.
* Mobility Properties on tuore, varta vasten tätä tarkoitusta varten perustettu yritys, joka perustettiin hyödyntämään mahdollisuus ostaa osuus ratayhtiöstä, kun se oli saatavana edullisesti.
* Mobility Propertiesin suurin omistaja on Verona-konserni. Hallituksen pj on Veronan "senior adviserina" toimiva Ilkka Kivisaari, joka on aiemmin toiminut mm. Abloyn toimitusjohtajana.
* Kivisaari on toiminut ratayhtiön puheenjohtajana jo viime kesästä.
* Kivisaari ei vielä pari viikkoa sitten ratayhtiön pj:n ominaisuudessa suostunut paljastamaan, että hänen edustamansa yritys on se taho, joka on merkinnyt näitä osakkeita uusimmassa annissa. Vaan sanoi "se on merkitsijöiden oma asia tulla julkisuuteen sitten, kun se (sopimus) on valmis."
* Mobility Propertiesissa on parhaillaan menossa osakeanti. Sen paremmin yrityksen nykyisiä kuin tuleviakaan osakkeenomistajia ei haluta paljastaa.
* Uuden omistajan visiossa satsataan moottoriurheilutapahtumien sijasta ennen kaikkea megatapahtumien järjestämiseen. Näissä kilpailtaisiin esimerkiksi Hämeenlinnan ja Hyvinkään tapahtumapaikkojen kanssa.

Enpä tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Toisaalta on lupaavaa, jos tekijät ja sen myötä suunnitelmatkin vaihtuu. Mutta toisaalta tässä on kuitenkin edelleenkin ilmeisesti samat jehut puikoissa ja suunnitelmat ilman mitään konkretiaa. Lisäksi tässä tuntuu edelleen olevan kaikenlaista mystistä salailua, omistajien piilottelua yms. kuin mitä on ollut oikeastaan koko ajan.

Saas nähdä. Monet on tosiaan olleet sitä mieltä, että paras olisi, jos menisi nurin ja joku oikeasti kunnollinen taho ostaisi sen konkurssipesältä pilkkahintaan ja alkaisi sitten kehittämään toimintaa puhtaalta pöydältä. Aika moni taho on nimittäin pysyvästi entinen yhteistyökumppani ainakin niin kauan kuin nykyisiä henkilöitä vaikuttaa ratayhtiössä (nimimerkillä: en tekisi enää itsekään laskutuskauppaa heidän kanssaan).
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tänne sitten Suomen GP Taposen mestaruuden jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös