Kova kantri-innostus ollut päällä pitkästä aikaa. Liekö YLE Areenasta löytyvällä mainiolla dokumenttisarjalla osuutta asiaan? Poimintoja levylautaselta:
Gram Parsons - GP & Grievous Angel
Gram Parsons oli hieno muusikko, jonka ura valitettavasti päättyi näihin kahteen Emmylou Harrisin kanssa äänitettyyn sooloalbumiin. "Kosmista amerikkalaista musiikkia", kuten hän itse tuotantoaan kuvaili. Parsonsin ura ja elämä päättyi 26 vuotiaana yliannostukseen Joshua Treen autiomaassa, hänen ollessa siellä trippailemassa ja bongailemassa ufoja. Tunnetumpia ovat silti ehkä kuolemansa jälkeiset tapahtumat kun Phil Kaufman varasti hänen ruumiinsa lentokentältä, ajoi sen lava-autolla takaisin Joshua Treehen, kaatoi arkkuun 5 gallonaa bensaa ja sytytti palamaan.
Ääninäyte:
Flying Burrito Brothers - The Gilded Palace of Sin
Lisää Parsonsia. Tämä Flying Burrito Brothersin debyyttialbumi vuodelta 1969 on yksi kantrirockin kulmakivistä, jossa upeat melodiat kohtaavat miltei psykedeelisen pehmeän äänikudoksen sekä Parsonsin tunnistettavan persoonallisen laulutulkinnan.
Ääninäyte:
The Byrds - Sweetheart of the Rodeo
Byrdsillä on kokonaisuudessaan äärimmäisen laadukas tuotanto, johon ei juuri heikkoja hetkiä mahdu. Osa porukasta tuntuu vannovan psykedeelisen aikakauden nimiin ja osalle taas uppoaa parhaiten tämä kantriin nojaavan mestariteoksen tyyli. Ainiin - muistinko mainita, että Parsons on merkittävässä roolissa myös tällä albumilla?
Ääninäyte:
Gene Clark - White Light & No Other
Traagisen elämän elänyt Gene Clark erkaantui soolouralle Byrdsistä ja ehti levyttää suht. laajan tuotannon ennen niin ikään ennen aikaista kuolemaansa vuonna 1991. Itselleni soolotuotannostaan uppoaa parhaiten nämä kaksi albumia vuosilta 1971 & 1974. Toki näistä varsinkin jälkimmäinen ei enää mitään kovin puhdasta kantria ole, mutta väliäkös sillä.
Ääninäyte:
Townes van Zandt - For the Sake of the Song, Our Mother the Mountain & The Late Great Townes van Zandt
Puhuiko joku traagisesta elämästä? Townes van Zandtin musiikkia kuvaa ehkä parhaiten taannoin haastattelu, jossa toimittaja kysyi häneltä: "How come most of your songs are sad songs?". Tähän Townes hetken mietittyään vastasi: "They're not all sad; some of them are hopeless".
Ääninäyte: