Breeze Harbour
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Zürich Lions voitti Sveitsin mestaruuden – Juho Lammikko kotijoukkueen sankarinaLue lisää »
-
Suomen parhaana palkittu Mitja Jokinen mietti jo torstain puolivälierää: "Ei meidän tarvitse taikatemppuja tehdä"Lue lisää »
-
U18 MM-päiväraportti: Slovakia ja Kanada päättivät alkulohkot kaksinumeroisilla lukemillaLue lisää »
-
Emil Hemming manasi huolellisuuden puutetta: "Nämä pelaajat osaavat ottaa kiekon pois ja rankaista saman tien"Lue lisää »
-
Pikkuleijonille ruma selkäsauna – Yhdysvallat iski kisaisännän verkkoon yhdeksän maaliaLue lisää »
-
Slovakia iski 11 maalia ja nousi puolivälieräjoukkueeksi eriskummallisessa ottelussa – "Uskon, että muistelemme tuota vielä myöhemmin"Lue lisää »
Kuuntelussa juuri nyt
- Viestiketjun aloittaja hannes_ko
- Alkaa
- 1 894 718
- 21 689
Breeze Harbour
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Elektro rock bändi PVRISin tuotannon kermaa kuuntelen tällä hetkellä lävitse
Kova kantri-innostus ollut päällä pitkästä aikaa. Liekö YLE Areenasta löytyvällä mainiolla dokumenttisarjalla osuutta asiaan? Poimintoja levylautaselta:
Gram Parsons - GP & Grievous Angel
Gram Parsons oli hieno muusikko, jonka ura valitettavasti päättyi näihin kahteen Emmylou Harrisin kanssa äänitettyyn sooloalbumiin. "Kosmista amerikkalaista musiikkia", kuten hän itse tuotantoaan kuvaili. Parsonsin ura ja elämä päättyi 26 vuotiaana yliannostukseen Joshua Treen autiomaassa, hänen ollessa siellä trippailemassa ja bongailemassa ufoja. Tunnetumpia ovat silti ehkä kuolemansa jälkeiset tapahtumat kun Phil Kaufman varasti hänen ruumiinsa lentokentältä, ajoi sen lava-autolla takaisin Joshua Treehen, kaatoi arkkuun 5 gallonaa bensaa ja sytytti palamaan.
Ääninäyte:
Flying Burrito Brothers - The Gilded Palace of Sin
Lisää Parsonsia. Tämä Flying Burrito Brothersin debyyttialbumi vuodelta 1969 on yksi kantrirockin kulmakivistä, jossa upeat melodiat kohtaavat miltei psykedeelisen pehmeän äänikudoksen sekä Parsonsin tunnistettavan persoonallisen laulutulkinnan.
Ääninäyte:
The Byrds - Sweetheart of the Rodeo
Byrdsillä on kokonaisuudessaan äärimmäisen laadukas tuotanto, johon ei juuri heikkoja hetkiä mahdu. Osa porukasta tuntuu vannovan psykedeelisen aikakauden nimiin ja osalle taas uppoaa parhaiten tämä kantriin nojaavan mestariteoksen tyyli. Ainiin - muistinko mainita, että Parsons on merkittävässä roolissa myös tällä albumilla?
Ääninäyte:
Gene Clark - White Light & No Other
Traagisen elämän elänyt Gene Clark erkaantui soolouralle Byrdsistä ja ehti levyttää suht. laajan tuotannon ennen niin ikään ennen aikaista kuolemaansa vuonna 1991. Itselleni soolotuotannostaan uppoaa parhaiten nämä kaksi albumia vuosilta 1971 & 1974. Toki näistä varsinkin jälkimmäinen ei enää mitään kovin puhdasta kantria ole, mutta väliäkös sillä.
Ääninäyte:
Townes van Zandt - For the Sake of the Song, Our Mother the Mountain & The Late Great Townes van Zandt
Puhuiko joku traagisesta elämästä? Townes van Zandtin musiikkia kuvaa ehkä parhaiten taannoin haastattelu, jossa toimittaja kysyi häneltä: "How come most of your songs are sad songs?". Tähän Townes hetken mietittyään vastasi: "They're not all sad; some of them are hopeless".
Ääninäyte:
Gram Parsons - GP & Grievous Angel
Gram Parsons oli hieno muusikko, jonka ura valitettavasti päättyi näihin kahteen Emmylou Harrisin kanssa äänitettyyn sooloalbumiin. "Kosmista amerikkalaista musiikkia", kuten hän itse tuotantoaan kuvaili. Parsonsin ura ja elämä päättyi 26 vuotiaana yliannostukseen Joshua Treen autiomaassa, hänen ollessa siellä trippailemassa ja bongailemassa ufoja. Tunnetumpia ovat silti ehkä kuolemansa jälkeiset tapahtumat kun Phil Kaufman varasti hänen ruumiinsa lentokentältä, ajoi sen lava-autolla takaisin Joshua Treehen, kaatoi arkkuun 5 gallonaa bensaa ja sytytti palamaan.
Ääninäyte:
Flying Burrito Brothers - The Gilded Palace of Sin
Lisää Parsonsia. Tämä Flying Burrito Brothersin debyyttialbumi vuodelta 1969 on yksi kantrirockin kulmakivistä, jossa upeat melodiat kohtaavat miltei psykedeelisen pehmeän äänikudoksen sekä Parsonsin tunnistettavan persoonallisen laulutulkinnan.
Ääninäyte:
The Byrds - Sweetheart of the Rodeo
Byrdsillä on kokonaisuudessaan äärimmäisen laadukas tuotanto, johon ei juuri heikkoja hetkiä mahdu. Osa porukasta tuntuu vannovan psykedeelisen aikakauden nimiin ja osalle taas uppoaa parhaiten tämä kantriin nojaavan mestariteoksen tyyli. Ainiin - muistinko mainita, että Parsons on merkittävässä roolissa myös tällä albumilla?
Ääninäyte:
Gene Clark - White Light & No Other
Traagisen elämän elänyt Gene Clark erkaantui soolouralle Byrdsistä ja ehti levyttää suht. laajan tuotannon ennen niin ikään ennen aikaista kuolemaansa vuonna 1991. Itselleni soolotuotannostaan uppoaa parhaiten nämä kaksi albumia vuosilta 1971 & 1974. Toki näistä varsinkin jälkimmäinen ei enää mitään kovin puhdasta kantria ole, mutta väliäkös sillä.
Ääninäyte:
Townes van Zandt - For the Sake of the Song, Our Mother the Mountain & The Late Great Townes van Zandt
Puhuiko joku traagisesta elämästä? Townes van Zandtin musiikkia kuvaa ehkä parhaiten taannoin haastattelu, jossa toimittaja kysyi häneltä: "How come most of your songs are sad songs?". Tähän Townes hetken mietittyään vastasi: "They're not all sad; some of them are hopeless".
Ääninäyte:
Viimeksi muokattu:
Meikäläisellä soi mielenkiintoinen monikansallinen bändi "Last Knight" ja heidän viime vuonna ilmestynyt pitkäsoitto, joka kertoo seitsemästä kuolemansynnistä (Seven Deadly Sins).
www.youtube.com
Seven Deadly Sins
YouTubessa voit nauttia parhaista videoista ja musiikista, ladata alkuperäistä sisältöä ja jakaa kaiken ystäviesi, perheesi ja koko maailman kanssa.
www.youtube.com
ILIMAVEIVI
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS
Kuuntelen tässä juuri yhtä kiistatta kaikkien aikojen parasta kitaristia ja hänen muutamia soolojaan. Nauttikaa olkaa hyvät.
K
Kiekkokatsoja
On tuo edellinen oli kyllä kova.
Aavistuksen uudistan, näin ennen unta.
[MEDIA=youtube]LTseTg48568[/MEDIA]
Tästä tykkään.
On kyllä Led Zeppelin jälkeen kovin soolo kitaralla mitä on,
Joo junnut nopeita ja nykyjuttuja, mutta wanhat ei kuole koskaan,,
Aavistuksen uudistan, näin ennen unta.
[MEDIA=youtube]LTseTg48568[/MEDIA]
Tästä tykkään.
On kyllä Led Zeppelin jälkeen kovin soolo kitaralla mitä on,
Joo junnut nopeita ja nykyjuttuja, mutta wanhat ei kuole koskaan,,
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Joo, hyviä on. Klikkasin kumminkin jo 4min kohdalla pois kun jos haluan näitä kuunnella niin miksi en kuuntelisi niitä alkuperäisiä jonneja. Nekin versiot löytyy tubesta. Vai pitikö tämä nimenomaan kuunnella kitarasooloon asti?
K
Kiekkokatsoja
Saattopa olla 70 luvun alkuperäinen jonne--
MUT hyvä jos joku kommentoi
Vaikkapa junnu
K
Kiekkokatsoja
[MEDIA=youtube]EMRJT2ebvAk[/MEDIA]
Tääkin kai joku cover.
No hyvää yötä
Tääkin kai joku cover.
No hyvää yötä
K
Kiekkokatsoja
Toki ite tykkää hard rokista, ja toki suomipop/rokista
Ja paljosta muusta. Morricone lähti nyt, ja junnut tajuu vasta myöhemmin.
No se siitä
Ja paljosta muusta. Morricone lähti nyt, ja junnut tajuu vasta myöhemmin.
No se siitä
Liikaa kipeitä muistoja. Se yksi valinta sillä tietyllä hetkellä. Ja nyt ollaan tässä. Mutta elämä jatkuu.
Breeze Harbour
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Yksi mun susosikkibändin suosikkikipaleista ja "Fear is a ghost, just a voice you hear when light disappears. Why, no one knows, I've been there and I've faced my fears" kohta oli itseasiassa mulla joskus viime vuonna hetken aikaa allekirjoituksessakin
Breeze Harbour
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
No nyt Spotifyn shuffle päätti sitten heittää todellisen henkilökohtaisen klassikon. Tästä muistuu mieleen NHL08 (jonka ansiosta otin Paramoren silloin kuunteluun, kiitos vain) ja nostalgiatrippi emoteinivuosiini... Oh boy.
Paysage D'Hiver - Im Wald
No tässä on ainakin black metalliksi äänimaailma kohdillaan. Kappaleet ovat pitkiä kuin nälkävuosi, kitarat särisevät etäisesti taustalla ja rummut kuulostavat siltä kuin ne olisi äänitetty hardcore/crust-punk levylle joskus 80-luvulla vitosen budjetilla. Levyllä pituutta rapsakat kaksi tuntia. Heitetäänpäs näytteeksi levyn avauskappale.
No tässä on ainakin black metalliksi äänimaailma kohdillaan. Kappaleet ovat pitkiä kuin nälkävuosi, kitarat särisevät etäisesti taustalla ja rummut kuulostavat siltä kuin ne olisi äänitetty hardcore/crust-punk levylle joskus 80-luvulla vitosen budjetilla. Levyllä pituutta rapsakat kaksi tuntia. Heitetäänpäs näytteeksi levyn avauskappale.
No tämä alkoi soimaan päässä, en tiedä miksi mutta laitoin sitten ihan pyörimään kuvitteellisella levylautasellani (olis kyllä vinyylikin). Eli Motörheadin Love Me Like A Reptile.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy