Slipknotin 5. The Gray Chapter julkaistiin tänään Suomessa. Itse sain kaveriltani ulkomaantuliaisena jo viikolla mutta vasta nyt aamulla olen kerennyt tutustumaan tuohon paremmin.
Hiljaiseksi vetää, on meinaan oikeasti aika kova levy kyseessä. Klassinen lätty, jossa mahdollisia sinkkulohkaisuja on niin paljon, ts. vaikea sanoa mikä kappale se tämän levyn lippulaiva sitten onkaan. Pari hempeämpääkin kappaletta, joita en ihan osaa kokonaisuuteen asettaa (jonkinlaista kokonaistarinaahan nää tällä yrittää kertoa), kuten esimerkiksi Killpop. Voimakkaita ralleja, tarttuvia melodioita ja melko vihaistakin menoa. 14 kappaletta, eikä niistä yksikään ole kyllä huono. Oma ehdoton suosikkini so far on jo aikoja sitten julkaistu ensilohkaisu The Negative One, hyvänä kakkosena intron jälkeen levyn käyntiin polkaiseva Sarcastrophe.
Mainittakoon nyt vielä että mitään Before I Forgetin tai Dualityn kaltaisia aivan tajunnanräjäyttäviä ralleja ei ensikuuleman perusteella ole. Mutta massiivinen kokonaisuus silti.