Itselleni tuo Star Onen Victims of the modern age edustaa nimenomaan sellaista keskinkertaisuuden sanakirjamääriltelmää. Levyllä on teoriassa kaikki kohdallaan, mutta valitettavasti siltä ei löydy ensimmäistäkään huippuhetkeä. Edes biisien sisällä.
Sinänsä jokseenkin jopa erikoista, että Lucassenilta pääsi käsistään tuonlainen huti, koska mielestäni lähestulkoon kaikki muu, mitä mies on julkaissut on hyvää tai Ayreonin tapauksessa erinomaista.
Itsekin olen pyöritellyt viime aikoina kohtuullisen paljon uusinta (loistavaa) Pain Of Salvationia, sekä edelleen Opethin Heritagea, joka taitaa sittenkin lunastaa korkeat odotukset ja nousee vaivihkaa vuoden kärkilevyihin.
Heritagen ongelma alkuun taisi olla se, ettei se sittenkään ollut ihan sen tyylinen kuin olin omassa päässäni olettanut sen olevan, vaan materiaali oli yllättävänkin helppoa. Nyt kun on ajan kanssa päässyt sinuiksi levyn kanssa, niin kyllähän se toimii täysillä. Varsinkin Häxprocess ja Folklore ovat timantteja. Ennenkaikkea levy on ehyt ja toimiva kokonaisuus, toisin kuin vaikkapa liian täyteen ahdattu Ghost Reveries tai sekavaksi sillisalaatiksi jäänyt Watershed, joka oli parista loistobiisistä huolimatta melkoinen pannukakku.
