Täydensin muutama viikko sitten epätäydelliseksi jääneen Doors-valikoimani Soft Paradella ja Strange Daysillä. Ihmettelin kovasti, miten tuollainen helmi oli jäänyt odottelemaan hankkimista. Enpäs tosin muista, osuiko ihmettely kumman levyn kohdalle. Toinen oli tasalaatuinen, välttääkseen sanaa tasapaksu. Toinen oli hyvä, todennäköisesti tuo ST. Pitääkin tarkistaa vielä, oliko SP jöötiä vai ei. Mun mielestä ei ollut. Mutta jos se oli se tasapaksu, niin ymmärrän kyllä kantasi. Jööti on ehkä hiukan vahva sana.Tässä olen viime päivinä Nightwishin ja Kate Bushin uutuuksien ohella luukuttanut The Doorsin kaikki Morrison-ajan albumit sisältävää boksia ja pitää ihmetellä, miten ne ovat saaneet muutoin timanttiseen albumikuusikkoon saaneet mahtumaan sellaisen jöötin kuin Soft Parade. Hissimusiikkia huumehörhöille?
Jos tykkäsi siitä edellisestä kuin hullu puurosta, tykkääkö tästä uudesta? Itse asiassa Songs for Polar Bears on tähän mennessä ainoa, josta en ole erityisemmin pitänyt. Kolme viimeisintä ovat olleet nousujohteisia. Loistavia biisejä on pitkin matkaa, mutta A Hundred Million Suns on kokonaisuutena ehkä suosikkini.Erehdyin kuuntelemaan Snow Patrol - Fallen Empires (2011) -levyn joka oli kyllä niin lälläri musaa ettei tartte toiste kuunnella. Called Out In the Dark -sinkku on ihan jees ja se on soinnut jo tovin radiossa.
