Täydensin muutama viikko sitten epätäydelliseksi jääneen Doors-valikoimani Soft Paradella ja Strange Daysillä. Ihmettelin kovasti, miten tuollainen helmi oli jäänyt odottelemaan hankkimista. Enpäs tosin muista, osuiko ihmettely kumman levyn kohdalle. Toinen oli tasalaatuinen, välttääkseen sanaa tasapaksu. Toinen oli hyvä, todennäköisesti tuo ST. Pitääkin tarkistaa vielä, oliko SP jöötiä vai ei. Mun mielestä ei ollut. Mutta jos se oli se tasapaksu, niin ymmärrän kyllä kantasi. Jööti on ehkä hiukan vahva sana.Tässä olen viime päivinä Nightwishin ja Kate Bushin uutuuksien ohella luukuttanut The Doorsin kaikki Morrison-ajan albumit sisältävää boksia ja pitää ihmetellä, miten ne ovat saaneet muutoin timanttiseen albumikuusikkoon saaneet mahtumaan sellaisen jöötin kuin Soft Parade. Hissimusiikkia huumehörhöille?
Jos tykkäsi siitä edellisestä kuin hullu puurosta, tykkääkö tästä uudesta? Itse asiassa Songs for Polar Bears on tähän mennessä ainoa, josta en ole erityisemmin pitänyt. Kolme viimeisintä ovat olleet nousujohteisia. Loistavia biisejä on pitkin matkaa, mutta A Hundred Million Suns on kokonaisuutena ehkä suosikkini.Erehdyin kuuntelemaan Snow Patrol - Fallen Empires (2011) -levyn joka oli kyllä niin lälläri musaa ettei tartte toiste kuunnella. Called Out In the Dark -sinkku on ihan jees ja se on soinnut jo tovin radiossa.
Ayreon ja Into The Electric Castle. On se kova. Jospa se Arjen vielä kerran kahmis muusikkokatraan kokoon. On siinä sellanen nero, että jää Nightwish Tuomaksetkin kakkoseks.
On se. Ayreonin kanssa olen itse jumiutunut lähinnä juuri Electric Castleen ja Human Equationiin. Pitäisi ottaa näitä muitakin työn alle.
Saa nähdä. Itselleni ei nuo Lucassenin sivuprojektit ole oikein kolahtaneet täysillä koskaan. Pari viimeisintä levyä on omaan makuun valitettavan keskinkertaisuutta lähestyviä tuotoksia. No, ensimmäinen Star One oli kyllä varsin kovaa space metallia, mutta ei sekään parhaimmille Ayreon-albumeille pärjää mitenkään. Lucassen on noilla ehdottomasti parhaimmillaan.Ayreon ja Into The Electric Castle. On se kova. Jospa se Arjen vielä kerran kahmis muusikkokatraan kokoon. On siinä sellanen nero, että jää Nightwish Tuomaksetkin kakkoseks.
Saa nähdä. Itselleni ei nuo Lucassenin sivuprojektit ole oikein kolahtaneet täysillä koskaan. Pari viimeisintä levyä on omaan makuun valitettavan keskinkertaisuutta lähestyviä tuotoksia. No, ensimmäinen Star One oli kyllä varsin kovaa space metallia, mutta ei sekään parhaimmille Ayreon-albumeille pärjää mitenkään. Lucassen on noilla ehdottomasti parhaimmillaan.
Suosittelen ehdottomasti. Scarsickistä menty rutkasti parempaan tyyliin (itse en ole siihen levyyn päässyt oikein yhtään sisälle). BE on toki omia lemppareitani, mutta kyllä siitäkin mennyt ihan eri suuntaan nämä RS:t. Näiden tyyliä on vaikea määritellä, hyvin rosoista ja paikoin rujoa 70-luvun henkeä ja vastapainona todella kauniita balladimaisuuksia, joissa kuitenkin on väkevyyttä ja omaa raskasmielisyyttä.Pain of Salvationin Road Saltit pitää jossain vaiheessa katsastaa. Ehdin jo luovuttaa bändin kohdalla kun Be ja varsinkin Scarsick oli sellasta kuraa, ettei ollu kauheesti odotuksia uutukaisista ja on jääny tutustumatta. Ehkä jotain kehitystä on tapahtunu tuossa välillä.