Mainos

Kurinpitopäätökset kaudella 2013–2014

  • 444 107
  • 1 822

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Huhtasen tapauksessa olisi olennaista antaa pelin päätuomareille kunnon huomautukset. Pillin olisi ehdottomasti pitänyt soida jo aiemmin, koska jäällä oli tapahtunut jo taklauksen tullessa paljon sellaista, jonka takia peli olisi pitänyt keskeyttää. Toki taklaus oli itsessäänkin törkeä, en mä sillä.

Komppaan tätä. Tuomareilta surkea suoritus ja johti sitten Huhtasen aivopieruun.

Peli poikki ja Nagander boksiin kiekon sulkemisesta. Peli jatkuu normaalisti, nyt syntyi kauhea nujakka kun tuomarit eivät uskaltaneet ottelun lopussa viheltää edes peliä katki. Jäähyn paikka mutta jos sitä ei vihellä niin viheltäis nyt helvetti sen pelin poikki.

Ymmärrän pelikiellon pituuden 3o, en olisi valittanut isommasta tuomiostakaan.
 
Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Kolehmaisen poikkari Pärssiseen, menee kurinpitökäsittelyyn. Tällä kaudella toinen sikailu KalPa pelaajalta, jossa osoitetaan kunnioituksen puutetta kanssa urheilijaa kohtaan. Pärssinen loukkasi niskansa tilanteesta.

Tilanne Ruudusta, click.
 
Saa aivan uuden merkityksen lausahdus "alivoimalla vihelletään vain ruumiit". Joskus aina välillä ihmetyttää, että miten voi pelin säännöt muuttua aina tilanteen mukaan niin kovasti. Hyvä, että joskus tuommoinenkin tilanne menee kurinpitoon, sillä jospa vaikka yksi pelaaja ajattelisi enemmän tiltanteissa vetääkö vaiko eikö ja kuinka kovaa.
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Kolehmaisen poikkari Pärssiseen, menee kurinpitökäsittelyyn. Tällä kaudella toinen sikailu KalPa pelaajalta, jossa osoitetaan kunnioituksen puutetta kanssa urheilijaa kohtaan. Pärssinen loukkasi niskansa tilanteesta.

Tilanne Ruudusta, click.

No mutta tuomarihan oli käynyt toteamassa Pelicansin vaihtoaitioon, että kyse oli ollut yhteentörmäyksestä. Kai nyt neljä tuomaria kykenee näkemään mitä oikeasti tapahtui. Sitä paitsi osa Kalakukoista näki tilanteessa heitä innoittavaa "fyysistä" pelaamista.

Miksi sellainen tilanne pitäisi mennä kurinpitokäsittelyyn.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Kolehmaisen poikkari Pärssiseen, menee kurinpitökäsittelyyn. Tällä kaudella toinen sikailu KalPa pelaajalta, jossa osoitetaan kunnioituksen puutetta kanssa urheilijaa kohtaan. Pärssinen loukkasi niskansa tilanteesta.

Tilanne Ruudusta, click.

Toivottavasti tulee pelikieltoa. Vähemmän kuin kolme olisi taas kurinpidon perseilyä. Isku tasoa Abid. Tässä nähtiin taas se, että jo alivoimalla olevalle joukkueelle kynnys viheltää jäähy on isompi kuin tasavajaalla.
 
Virumaa

Jäsen
Ei pelikieltoa Kolehmaiselle, kakkosen tuosta olisi toki voinut viheltää.
Kolehmaisen hanska osuu Pärssisen lapaluun seutuville, poikkarista tuo tilanne kaukana.
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Ei pelikieltoa Kolehmaiselle, kakkosen tuosta olisi toki voinut viheltää.
Kolehmaisen hanska osuu Pärssisen lapaluun seutuville, poikkarista tuo tilanne kaukana.

Neljä tuomaria oli sinua lähempänä. Heidän näköhavaintojen mukaan Kolehmaisen hanska mailoineen yhteentörmäsi Pärssiseen joka tarkoituksellisesti retkahti pelikyvyttömäksi. Kolehmainen ei filmannut saaneensa Pärssisen provosoimaa kosketusta koska joukkueensa oli alivoimalla.

Itseäni Kolehmaisen sikailun jatkoseuraamukset eivät kiinnosta koska ne eivät Pelicansia välillisestikään hyödytä. Sekä mikä vituttaa on, että joukkuetoverit painelivat vaihtoon laampaankatseineen ilman minkäänlaista halukkuutta kuittivihkon käyttöön. Kuvastaa jokseenkin merkittävästi tämän hetken Pelicansin peli-ilmettä.

Mutta tämä tästä ja ihan kohta lisää
 
joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kolehmaiselle kahden ottelun pelikielto.

Vähällä selvisi. Poikittaisella kiekotonta pelaajaa niskaa, joka loukkaantuu. Tietenkin, kun kyseessä on joku Kolehmainen KalPasta, niin ketään ei kiinnosta.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Vähällä selvisi. Poikittaisella kiekotonta pelaajaa niskaa, joka loukkaantuu. Tietenkin, kun kyseessä on joku Kolehmainen KalPasta, niin ketään ei kiinnosta.
Yllättäen taas joku jokerifani vetää Jokerit tähän mukaan.

Poikittainen maila selkään ei niskaan. Mutta faktoillahan ei ole mitään väliä kunhan pääsee vetämään marttyyrinaamarin päähän, vai mitä?
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Yllättäen taas joku jokerifani vetää Jokerit tähän mukaan.

Poikittainen maila selkään ei niskaan. Mutta faktoillahan ei ole mitään väliä kunhan pääsee vetämään marttyyrinaamarin päähän, vai mitä?

Jep,ei osunut niskaan. Sen sijaan kuitenkin vaarallisesti yläselkään jossa pää retkahtaa. Vähällä selvisi silti.
 
Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Kyllä ois voinnu 3 peliä antaa, koska täysin tilanteen ulkopuolella vedetään. Vitun yllättävää, että siellä on ainakin 1 jätkä, joka sanoo tota vaan 2min arvoiseksi. Pärssinen myös tänään poissa, että vähän tais joo hanska hipaista sitä :)
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Kolehmaiselle kahden ottelun pelikielto.

Linkki vie Liigan sivuille.

Ihmettelen tässä tilanteessa edelleankin sitä että neljällä tuomarilla ei kenellekään ollut silmiä nähdä tilannetta. Pelicans pelasi ylivoimaa ja kaikki neljä tuomaria olivat alueella. Yksi tuomareista toki "näki" tilanteen yhteentörmäykseksi jonka kävikin Pelicansin vaihtoaitioon kertomassa.

Ja korostan sitä ettei peli siihen ratkennut, vastustaja oli parempi. Mutta joskus hiipii mieleen ajatus että josko näille pillipiipareillekin voisi jotakin jälkiseuraamuksia asettaa.

Tärkeintä tietenkin on ettei Pärälle toivottavasti käynyt pahemmin, ei nyt ainakaan eilen pelannut. Kalakukoilla näyttäisi olevan jonkinasteinen missio sikailla juuri meitä vastaan. Toivottavasti ei ihan heti kohdata, meiltä loppuu pelaajat.
 
Viimeksi muokattu:

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Tärkein ensin, Pärssiselle pikaista paranemista. Ilman Kermanin tuuppausta ja päätyovia olisi Kolehmainen selvinnyt kurinpidon kynsistä vähemmällä.

Meillä on tosiaankin missio peluuttaa puukäsiä ykkösessä että voivat purkaa turhautumistaan telomalla vastustajia..
Meiltä on jo loppunut pelaajat!
Poikittaisista mailoista voisi puhaltaa paljon nykyistä herkemmin jäähyjä, ei se pitäisi olla niin että alivoimalla saat hakata sen verran kun maila kestää maskimiehen selkään.
 
SilkySmooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Arsenal FC
Poikittaisista mailoista voisi puhaltaa paljon nykyistä herkemmin jäähyjä, ei se pitäisi olla niin että alivoimalla saat hakata sen verran kun maila kestää maskimiehen selkään.
Samaa mieltä tästä, välillä tuntuu että maalin edessä on kaikki jujutsuun asti sallittua. Esimerkiksi muuan Kankaanperän Markuksen pelit taitaisi kulua tiukemmalla linjalla pelkästään boksin puolella. Siinä on kyllä varmaan eniten vapauksia Liigan tuomareilta saava pelaaja ja perustelu on luokkaa "miehekäs maalineduspelaaminen"...

Edit: Ei nyt välttämättä ole suoraan kurinpitoketjun asiaa, mutta modet siirtäköön parempaan ketjuun jos siltä tuntuu.
 
Viimeksi muokattu:

Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ei näyttänyt tuossa youtube-pätkässä mitenkään poikkeukselliselta maalineduspoikkarilta. Ei missään nimessä osunut päähän tai niskaan. Kenties osui olkavarteen (käteen) ja kättähän tuo Pärssinen tuntui arastelevankin. Jos osui suojaamattomaan kohtaan, niin varmasti ihan kunnon ruhjevamma tuli ja kaipa pelirangaistus on ihan hyväksyttävä tuomio jos toinen loukkaantuu. Toisaalta näillä perusteilla noita pelikieltoja pitäis tulla liigassa aika reilusti enemmänkin?

Itseäkin ihmetyttää vähän miten paljon kiekotonta pelaajaa saa maalinedessä runnoa, mutta sama meininki on kansainvälisissä peleissä ja NHL:ssä. Kaikki varmasti muistavat esim. viime MM-kisoista venäläisten runnomisen maalinedessä (puolin ja toisin) ja mihin se johti. :)
 
Altec

Jäsen
Tyrväiselle ja Palmrothille kaksi peliä pelikieltoa. Miehet yhdessä tuumin päättävät tapella ja lätkäistään kaksi peliä. Sanonpahan vaan verrokkina Tuomas Huhtasen taklauksen Davisiin, josta tuloksena kolme peliä. Linja on selkeän epäselvä.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Uskomatonta perseilyä. Tyrväinen ja Palmroth koittivat tapella toisessa erässä, mutta tuomarit ryntäsivät silloin väliin.
 
Altec

Jäsen
Vaaditteko te tästä enemmän vai vähemmän? Minulle tuo kaksi peliä oli minimi. Alla oli kuitenkin jo kympit molemmille.
Jos tappelusta joihin molemmat ovat suostuvaisia annetaan kaksi peliä. Täytyisi em. Huhtasen tapauksessa aloittaa sieltä 10 pelin hujakoilta miettimään paljon annetaan.

En valita kahdesta pelistä vaan siitä, että näissä ei ole vieläkään minkäänlaista linjaa.
 
Lager Lager

Jäsen
Suosikkijoukkue
National Hockey League
Uskomatonta perseilyä. Tyrväinen ja Palmroth koittivat tapella toisessa erässä, mutta tuomarit ryntäsivät silloin väliin.
Nimenomaan. Eka estetään spontaanisti alkanut tappelun alku ja kun kaverit pääsee vihdoinkin matsaamaan, ettei seeprat tule väliin, niin kaksi peliä kakkua. Juu, ei tule ikävä tätä liigaa...
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Jos tappelusta joihin molemmat ovat suostuvaisia annetaan kaksi peliä.

Mutta unohdat kuitenkin, että aiemmin heidän tappelemisensa oli estetty ja molemmille lätkäisty kympit. Ei tuosta pelikieltoa olisi ilman sitä tullut. Tuomarit ilmoittivat selkeästi, että nyt ei tapella. Ja koska silti tapeltiin, niin siitä kuuluu rankoa kovalla kädellä. Ja henkilökohtaisesti olen tappeluiden puolestapuhuja.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Toisin sanoen: Mano-a-mano spontaani tappelu on yhtä rangaistavaa, kuin taklaus, josta pelaaja saattaa halvaantua tai oikeasti loukata itseään pahasti.

Hyvin te vedätte linjaukset hei! Olispa mullakin tuollainen suojatyöpaikka missä saa ihan hatusta vetää mitä tehdään milloinkin.
 
Altec

Jäsen
Mutta unohdat kuitenkin, että aiemmin heidän tappelemisensa oli estetty ja molemmille lätkäisty kympit. Ei tuosta pelikieltoa olisi ilman sitä tullut. Tuomarit ilmoittivat selkeästi, että nyt ei tapella. Ja koska silti tapeltiin, niin siitä kuuluu rankoa kovalla kädellä. Ja henkilökohtaisesti olen tappeluiden puolestapuhuja.
Itsekkin kuulun näihin spontaaneiden tappeluiden puolustajiin ja sen takia olisinkin halunnut, että miesten matsi olisi tapahtunut aiemmin pelissä eivätkä linjurit olisi sitä estäneet.

En käsitä sitä minkä takia spontaanit tappelut täytyy pelissä estää, jos ne on kerran "sallittu". Näiden tilanteiden estäminen johtaa siihen, että nähdään ääritapauksissa näitä suoraan aloituksesta tappeluita tai vastaavasti jotain rumia taklauksia veljien kesken.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös