Kurinpitopäätökset kaudella 2013–2014

  • 441 835
  • 1 825

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Huhtasen tapauksessa kyse taas ei ollut enää pelaamisesta. Kyse oli kokonaan pelin ulkopuolella tapahtuvasta kostamisesta. En tiedä oliko Huhtasen ainoa tarkoitus vahingoittaa, mutta hänen on täytynyt ymmärtää että kohta Davisia sattuu.

Tällaisena tilanne näyttäytyy minullekin. Huhtaselta palaa käämit. Hölmöilynsä seurauksia kaveri kuitenkaan tuskin kerkesi tilanteessa ajattelemaan. Kun yläkerrassa napsahtaa, voi tehdä asioita, joita myöhemmin katuu. Kyllä Huhtasen toiminta vaikuttaa ulospäin kostolta. Minusta on naiivia uskoa Huhtasen toimineen tilanteessa kuin normaalissa pelitilanteessa. Toki kaiken kirjoittamani voi kumota tuolla lapsellisella "emme pääse koskaan Huhtasen pään sisään, joten emme voi tietää" -kommentilla.

Olisipa Huhtasella munaa myöntää, että nyt tuli tehtyä ylilyönti ja sen jälkeen olisi vielä miestä pahoittella tekoaan. Siinä se olisi miehinen teko, jota minä arvostaisin korkealle. Tällä hetkellä kaveri näyttäytyy minulle hermoheikiltä selästätaklaajalta.
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Vahvistan tällaisen skenaarion toteutumisen sen enempää detaljeihin menemättä.

Hienoa! Huhtastahan en ole ollut hirttämässä, vaan tuomitsemassa teon. Peukku ylös miehekkäästä toiminnasta.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se tuossa Huhtasen taklauksessa olikin hönttiä, että kun äijä pystyy taklaamaan kovaa ja ihan puhtaasti, miksi tarvitsee tehdä se noin.
 
Ilta-Sanomien Paasin kolumni kuvaa omaa käsitystäni tapahtumista.

SM-liiga: Hypp Huhtasen housuihin - SM-liiga - uutiset, tulokset ja videot - Ilta-Sanomat

Antti Pärnänen taas on ilmeisesti Ilta-Sanomien vastine kuvitteelliselle Johtavalle.

Paasihan näytti tehneen tuon henkilökuvan tyngän justiin ja oletan että sillä on vaikutusta. Toisaalta voi olla että tekivät kuten Johtava ja Seppänen aikoinaan, päättivät olla eri mieltä ihan vain jutun vuoksi vaikka todellisuudessa olivat samaa mieltä. Pärnänen on toki ärsyttävä hipsteri-inisijä ja kohtuullisen heikko toimittajakin.

Huhtasella petti kasetti ja kaikki lätkää pelanneet tietävät että niin voi käydä. Nyt meni vain vähän yli ja ei kyseessä ole kuitenkaan mikään toistuva sikailija.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Heh, tulin käväisemään ketjussa ja olin aidosti yllättynyt, että täällä oli näin paljon kommenttia Tuomas Huhtasen eilisestä tempauksesta.

Mielestäni kyseessä oli temppu, josta varmasti ansaitsee lisää pelikieltoa, mutta eipä tuossa koko tapauksessa nyt mitään erikoista lätkää seuraavalle ihmiselle pitäisi olla.

Tuomas Huhtasella paloi eilen käämit ja seurauksena oli ylilyönti.

Tuomas Huhtanen ei kuitenkaan ole mikään sikailija, joten varmasti miestä nyt harmittaa ja kärsii pelikieltonsa kuin mies.
 

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olihan se sikamainen ja vaarallinen taklaus Hupilta kieltämättä. Jälleen turhauttava tappio tulossa ja Davis vielä sopivasti vetää poikkarilla selkään maalin edessä, jonka jälkeen nähdään hyvin epätyypillinen kasetin hajoaminen Huhtaselta. En muista nähneeni häneltä tällaisia ylilyöntejä koskaan, vaan taklaa aina paljon, kovaa ja puhtaasti.

Glennin toiminta taklauksen jälkeen oli esimerkillistä ja turpasauna onnistuikin, kun jo toisella lyönnillä tuli tyrmäys. Nähdäkseni putoamisen jälkeenkin vielä Hupilla oli tappeluhalukkuutta, mutta huomasi kai, että jalat ei kanna kunnolla ja päästäkin huimaa, niin viisaampi lähteä huilaamaan.

Tiedä sitten, kuinka paljon noista pitäisi kakkua antaa, mutta joku 2-4 peliä on varmaan ihan linjakas rangaistus Huhtaselle.
 

Valmetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Bruins
Ilmeisesti Hupi herrasmiespelaajana ajatteli, ettei sitä nyt 2 kertaa nenänsä samassa pelissä murtanutta kaveria nyt aleta nekkuun vetämään. Takaapäin on paljon mukavampaa.

Davisin kipukynnys nyt vaan sattuu olemaan niin korkea, että herra kaartelee kaukalossa nenu kahteen kertaan murrettuna. Tämä selitys on täysin järkeenkäypä. Miksei kukaan täällä huuda mitään Glennin mielipuolisesta päällekarkauksesta? Miksei joku katsomossa istunut ole vielä tehnyt tapauksesta rikosilmoitusta?
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
No, Liusjärvi katsoi että oli yhtä törkeä temppu kuin Abidin Armian päähän kohdistama taklaus. Vähän kyllä vituttaa nämä "Davis loukkaantui tilanteessa" -jutut kun kaveri kuitenkin oli merkitty kokoonpanoon vaikkei sitten lopulta pelannutkaan. EDIT: Tuskin olisi merkitty kokoonpanoon jos olisi ollut kovin vakavasti pelikunnoton.

Onneksi sanomien julkaisut eivät pystyneet vaikuttamaan tähän heidän mielestään törkeimpään ikinä nähdyn koston tuomioon. Sen verran kuitenkin saivat vaikutettua että kyseiset paskalehdet eivät meikäläisen ostolistalle enää kuulu. Eipä tartte kassalla pohtia kumman ostan Iltalehden vai -Sanomat.
 
Viimeksi muokattu:

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Hyvä homma, Hupi pääsee takaisin IFK-peliin. Onneksi ei käynyt pahemmin kummallekkaan osapuolelle.

Niin no Davis ei pelannut tänään, että hänen terveydentilasta ei tietoa.

Lainaus kurinpitopäätöksestä: "Tilanteessa ei ole Huhtasen lausumassaan väittämää taklattavan pelaajan selän kääntämistä." Siis onko tämä Ässä-fanien glorioima rehti pelaaja väittänyt Davisin kääntäneen selän ennen taklausta?

Nyt jompi kumpi kovissa aineissa kun minusta näyttää Huhtasen olevan koko matkan maalin edestä aina taklaukseen Davisin selän takana.... Aivan faniensa näköinen pelaaja siis.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
No, Liusjärvi katsoi että oli yhtä törkeä temppu kuin Abidin Armian päähän kohdistama taklaus. Vähän kyllä vituttaa nämä "Davis loukkaantui tilanteessa" -jutut kun kaveri kuitenkin oli pelannut tänään.
Itse asiassa ei pelannutkaan. Oli kyllä merkattu kentällisiin päivällä mutta olisko sit kunto ollut kuitenkin eilisen jäljiltä sellainen ettei pystynytkään pelaamaan.

Tää menee ohi aiheesta mutta saiko Hupi aivotärähdyksen siitä lyömisestä eilen vai ei? Vai muistanko ihan omiani. Ja ei, en tarkoita että Glenn olisi tarvinnut pelikieltoa koska Huhtanen loukkaantui.

EDIT: Pitäsikö Ankan sammuttaa se tietokone hetkeksi, ei tää nyt mikään maailmanloppu sentään ole.
 
Viimeksi muokattu:

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
No, Liusjärvi katsoi että oli yhtä törkeä temppu kuin Abidin Armian päähän kohdistama taklaus. Vähän kyllä vituttaa nämä "Davis loukkaantui tilanteessa" -jutut kun kaveri kuitenkin oli pelannut tänään.

Oletko oikeasti noin vitun tyhmä vai aineissa? Davis ei pelannut tänään.

Edit. kait aikaisemman suoltosi perusteella liikaa vaadittu luetun ymmärtäminen, mutta pyydä vaikka äippää tavaamaan seuravan linkin sisältö:Kokoonpano - Liiga
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Nyt jompi kumpi kovissa aineissa kun minusta näyttää Huhtasen olevan koko matkan maalin edestä aina taklaukseen Davisin selän takana.... Aivan faniensa näköinen pelaaja siis.

Sinun tasokas argumentointi jatkuu...

Väittäisin, että jokaisella liigaseuran toimistolla kirjoitetaan nuo samat jargonit vastineeseen ja Liusjärvi skippaa ne sujuvasti.
 

theref

Jäsen
No, Liusjärvi katsoi että oli yhtä törkeä temppu kuin Abidin Armian päähän kohdistama taklaus. Vähän kyllä vituttaa nämä "Davis loukkaantui tilanteessa" -jutut kun kaveri kuitenkin oli pelannut tänään.

Missä Davis pelasi tänään?

Vai onko tämä taas joku "siellä se Hämäläinen pelasi vaikka sillä on aivotärähdys"-juttu?
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Oletko oikeasti noin vitun tyhmä vai aineissa? Davis ei pelannut tänään.
Onko Lappeen rannassa eri netti kuin Porissa, kun Davis oli merkitty kokoonpanoon vielä neljän aikaan. Mistäs vitusta olisin tiennyt että se ei tarkoita ettei pelaakaan. Meillä kun on tapana se että kokoonpanoon merkityt pelaavat. Mulla oli parempaakin tekemistä kuin seurata jotain lukon ja saipan peliä.
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Oletko oikeasti niin vitun urpo vai onko Lappeen rannassa eri netti kuin Porissa että Davis oli merkitty kokoonpanoon. Mistäs vitusta olisin tiennyt että se ei tarkoita ettei pelaakaan. Meillä kun on tapana se että kokoonpanoon merkityt pelaavat. Mulla oli parempaakin tekemistä kuin seurata jotain lukon ja saipan peliä.

Silti sujuvasti kommentoit Davisin pelanneen. Hyvin sä vedät vaikket asiasta tiedäkkään.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mä en ymmärrä tuollaisia nimimerkki Battle Ankan tyyppisiä ihmisiä, jotka vaahto suussa pauhaavat jostain jääkiekkopelin taklaustilanteesta, viestien perusteella voisi luulla, että hänellä on jotain henkilökohtaista Huhtasta ja/tai Ässien kannattajia kohtaan.

Ja samat sanat kaikista niistä Ässä-faneista, jotka edelleen jaksavat itkeä jostain Abidin tempusta vuosi sitten.

Hupille odotettu tuomio, näillä mennään.
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Mä en ymmärrä tuollaisia nimimerkki Battle Ankan tyyppisiä ihmisiä,

Älä välitä, en minäkään:) Kuten mainittu tuomio 3 peliä ja nokka kohti uusia pelejä. Ihan ok tuomio tuosta hetken tiltistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös