Rosvosektori
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Hyvä pointti sinulta. Itse suhtauduin ja suhtaudun edelleen kriittisesti ja totesinkin ääneen, että harmaalla alueella liikuttiin asiassa.
Taitaa vaan olla niin, että kaikenlainen säätö kuten SRV-rakentajat, taksikuskin pahoinpitelyt, Jantusen ja muutaman muun sekoilut jne. on vetänyt oman toleranssini sen verran isoksi ettei vielä ole tullut halua lähteä barrikaadeille. Suomennettuna Pelicansin brändikuva on omien joukossa sellainen, ettei ihan odotetakaan sitä puhtoisinta linjaa.
En ota kantaa onko se sitten hyvä tai huono asia lopulta.
Sitten jos löytyy kuva Jordanista Putinin juhlilla kättelemässätai vastaavaa, niin silloin minäkin toki älähdän.
Tämä on mielestäni rehellinen ja hyvä kiteytys tämän keissin ympärillä. Kiitos siitä.
Organisaation moraali ja brändi on alunperinkin kyseenalainen. Omaan korvaan särähtää aika karulta, jos vasta mainitsemasi kättelykuva aikamme pahimman ihmispaskan kanssa saisi seuran kannattajat kyseenalaistamaan case Jordanin.
Aiheena on kuitenkin Jordanin siirtyminen Pelicansiin ja tämän ketjun perusteella on kourallinen ihmisiä, jotka sitä ei hyväksy. Todellisuudessa varmasti on isompi joukko, mutta eivät näe asiakseen osallistua keskusteluun. Asia ei mielestäni ole niin mustavalkoinen kuin täällä vastapuolelta esitetään vaan Jordania puoltavia seikkoja löytyy. Tietenkin värilasit myös vaikuttaa arvioon ja ilman niitä en olisi tähän ketjuun viestiäkään kirjoittanut, kun ei asia ei niin paljon kiinnostaisi.
Todellisuudessa tämä taitaa olla niin että vain lahtelaisen kiekon ystävät näkevät siirron hyväksyttävänä, mutta koko muu Suomi pitää sitä moraalittomana ratkaisuna.
Toivon että muiden liigaseurojen kannattajayhdistykset tai yksittäiset fanit muistavat tifoilla jokaisessa lahtelaisten vieraspelissä blood money Jordania.