Hämäläisen kanssa on ollut ainakin joulun aikaan jonkinlainen "suullinen sopimus" jatkosta. Mutta samalla tiedostaen, että päävalmentajan kartoitus on käynnissä.
On todella vaikea nähdä, että tämän kevään jälkeen Hämäläinen olisi tuleva päävalmentaja. Pahoin kuitenkin pelkään, että siihen on hommattu Ojanen ja Viitakoski apureiksi ja tämän avulla tuota selitellään sitten hyväksi ratkaisuksi. "Saamme tuotua nyt sitä Lappeenrantalaista mentaliteettiä myös penkin taakse".
Kaikille ei välttämättä ole selvää, että Ojasen ura päättyi juurikin SaiPassa ja Viitakoski sekä Hämäläinen ovat molemmat Lappeenrannassa syntyneitä. Tähän kun vielä ynnättään Markkasen puheet siitä Lappeenrantalaisuuden palauttamisesta SaiPaan niin kyllähän tässä aika pelottava skenaario on ilmoilla. Noista puheista on todisteita muistaakseni siinä viimeisimmässä toimitusjohtajan katsauksessa.
Sitten taas toisaalta tuntuisi todella oudolta että jos ensi kauden valmennus on tuollainen niin silti olisi tulossa nämä huhutut Kivenmäki, Siikonen, Tammela ja ainakin neuvotteluissa ollut Barach. Sekä Moron ja Viitasalon jatkot. Jokainen näistä pääsisi muuallekkin kuin roskispalon keskellä olevaan SaiPaan.
Noh, eiköhän näihin saada selvyys aika piakkoin kauden päätyttyä. Jos minä saisin päättää SaiPan tiedotuksesta niin laittaisin kyllä jo jotain positiivista uutista ensi kaudesta ilmoille. Yli 20 ottelun tappioputken jälkeen, kun muut pelaavay pudotuspelejä ei ole välttämättä helpoin mahdollinen tilanne lähteä kehittelemään positiivista pöhinää seuran ympärille.
Mutta sitten mielestäni se tärkein asia, jonka toivon olevan myös toimiston ja hallituksen mielessä.
Ville Hämäläisen päälle tätä hommaa ei voi kaataa. Mielestäni olisi jo erittäin törkeää, että Hämäläinen työnnettäisiin kolmatta kertaa susille, jotta voidaan sitten jouluna purkaa hänen sopimus ja selitellä että tämä kausi kusahti valmennukseen. Jos Hämäläisen kanssa on sopimus nyt olemassa niin se on vain yksinkertaisesti purettava ja maksettava siitä aiheutuvat kulut ja päästää Ville pois kansakunnan pellen paikalta. Hän joutuu kuitenkin jokaisen pelin jälkeen lehdistön eteen selittelemään tilannetta. Hänen pärstä on lähes jokaisessa uutisessa liittyen SaiPan huonoon tilanteeseen.
Ville Hämäläinen ei ole tätä tilannetta aiheuttanut.