Mainos

Kuinka päästä läskeistä eroon?

  • 589 865
  • 3 054

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Ruokavaliosta kaikki lähtee, eli kaikki ylimääräinen ja epäterveellinen tulisi jättää pois ensiksi, ja sen jälkeen miettiä kuinka paljon saa syödä terveellisiä ruokia.
Myös nimimerkeille @sepeteus ja @Jarnan Rysty

En suoranaisesti ole eri mieltä siitä, mitä @Jeffrey sanoo, mutta annan tähän asiaan yhden näkökulman. Lähes kaikki laihduttamiseen liittyvät ohjeet koskettelevat syömistä. Eräs aiheen asiantuntija sanoi about niin, että laihtumisesta 80% tulee syömisestä ja 20% muusta kuten liikunnasta ja unesta. En kiellä tätä, mutta:

Olen ollut avopuolisoni kanssa yhdessä about 15 vuotta. Itselläni ei ole painonhallinnan suhteen juuri ongelmia, se on pysynyt tasaisena koko iän, vaikka onkin vuosikymmenten saatossa hiljalleen noussut noin 65 kilosta noin 80 kiloon. Tällä hetkellä treenaan säännöllisesti lihaskuntoa ja koetan pysytellä plussakaloreilla - se vain on minun tapauksessani yllättävän haastava homma vähäisen näläntunteen takia.

Avopuolisoni on sitten ihan toista maata. Kaikkein vaativin tehtävä minun mielestäni hänelle on koettaa pysyä erossa herkuista: erityisesti suklaasta ja jäätelöstä, siis rasvan ja sokerin taivaallisesta liitosta. Hän yritti hallita painoaan jos vaikka millaisilla dieeteillä, erilaisilla sovelluksilla ja haasteilla. Hänellä on onneksi puolellaan se, että hän pitää hikiliikunnasta, ja onkin koettanut juosta, pyöräillä ja uida. Siitä huolimatta nuo makeat välipalat pysyivät elämässä ihan huomaamatta eikä paino aikoinaan lähtenyt laskemaan (ja jos sai kilon tai kaksi pois, niin ne tulivat nopeasti takaisin).

Tässä painonhallintahommassa on ollut yksi juttu, joka aiheutti melkoisen muutoksen: lihastreeni.

Avopuolisoni aloitti joku 4-5 vuotta sitten cross trainingin eli sekoituksen lihas- ja voimatreeniä. Muutos elämäntapoihin tuli sitä ilmeisemmäksi mitä enemmän lihakset kasvoivat. Naisena hänellä on tietysti omat rajansa, kuinka isoiksi lihakset saa pelkällä kaurapuutolla ja cross trainingilla, mutta kyllä nykyään esimerkiksi olkapäissä ja käsivarsissa tuntee lihakset. Aikoinaan "pehmeän kuorrutuksen" alta tuntuivat lähinnä luut.

Olemme keskustelleet paljonkin siitä, että miksi juuri lihastreeni laittoi myös ruokavalion kuntoon lähes itsekseen, kun juoksusta ja pyöräilystä ei ollut juuri apua. Tällaisia syitä olemme aiheesta pyöritelleet:

- Lihasten määrän kasvu kasvattaa peruskulutusta. Miehillä testosteroni jonkin verran ylläpitää lihasmassaa, vaikkei juuri treenaisi. Naisilla lihasten määrä voi kuitenkin olla niin pieni, että peruskulutus tulee täytettyä aivan mitättömillä ruoka-annoksilla. Lihasmäärän lisääminen kasvattaa peruskulutusta ja sitä kautta annoskoot ovat helpommin hallittavissa.

- Lihastreenin jälkeen - oli se sitten voimaa, perusvoimaa tai metconia - keho huutaa proteiinia ja hiilihydraattia. Avopuolisoni on sanonut, että voimatreenin jälkeen suklaa tai jäätelö ei yksinkertaisesti riitä, on saatava kuitua, kunnollista hiilihydraattia ja proteiinia palauttamaan lihaksiin energiaa. Kun sitten syö tuollaista perusruokaa tuohon tarpeeseen, niin ei sitten tee niin paljoa mieli niitä makeita välipaloja.

Lihastreenaus on aiheuttanut myös muita pysyviä positiivisia muutoksia esimerkiksi mielialojen vaihteluun ja itsetuntoon.

Avopuolisoni on pysyvästi tiputtanut reilusta 75 kilosta noin 65 kiloon. Hänen oma tavoitteensa olisi vielä matalammalla, mutta siihen tarvitaan sitten "kovempia" keinoja lihastreenin lisäksi. Toisaalta olen koettanut sanoa hänelle, että massasta osa on vaihtunut lihakseksi eli kokonaispudotus rasvan määrässä on suurempi kuin mitä vaaka näyttää.

En väitä, että lihaskuntotreeni auttaa kaikille, tässä kun otos on vain yksi kappale. Mutta jos tuntuu siltä, että aerobic, hölkkä ja pyöräily ei meinaa millään vaikuttaa painoon eikä syömistottumuksiin, niin minusta voisi yrittää tuota lihaskuntotreeniä. Naisille suosittelen sen kokeilemista siksi, kun naisilla on yleensä suurempi vastentahtoisuus lähteä kasvattamaan lihasmassaa kuin miehillä.
 
Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Joo itse käyn rautoja nostelemassa sen kerta viikkoon ja toisaalta voisi enemmänkin. Aikataulullisesti pitäisi opetella vielä käymään 21-23 välillä niin avaisi mahdollisuuksia, kun nyt lähinnä aamulla on tullut käytyä, joka itselle toiminut ja mukava kun ei ole niin paljon väkeä niin saa rauhassa keskittyä omaan juttuun.

Olen siis yhden ison painonpudotuksen tehnyt jo kymmenen vuotta sitten, mutta hiljalleen on kilot kertynyt takaisin vuosien saatossa ja ylikin. Peruseväät on siihen olemassa, mutta vaatisi vain ryhdistäytymistä.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Joo itse käyn rautoja nostelemassa sen kerta viikkoon ja toisaalta voisi enemmänkin.
Joo, mulla ja avokilla lihastreeniä tulee 3-5 krt / viikko. Nyt uuden harrastuksen kautta taitaa minimissäänkin tulla vähintään tuo 5 krt.

Olen siis yhden ison painonpudotuksen tehnyt jo kymmenen vuotta sitten, mutta hiljalleen on kilot kertynyt takaisin vuosien saatossa ja ylikin. Peruseväät on siihen olemassa, mutta vaatisi vain ryhdistäytymistä.
Joo. En sinällään tarkoittanut tuota omaa postausta erityisesti kenellekään, mutta koin, että mun kannattaa kertoa myös tuosta näkökulmasta, kun painonhallinnassa yleensä keskitytään niin kovasti syömiseen.

Toi ryhdistäytyminen on vaikea juttu ihan kaikissa elämänmuutoksissa, niin avokille kuin itselleni. Minä en keksi siihen muuta keinoa kuin tuo mitä @Jeffrey :kin sanoo, että koettaa tehdä jostain asiasta itselleen rutiinin / tavan. Se on helpommin sanottu kuin tehty, ainakin itselleni. On monta asiaa joita mun pitäisi muuttaa elämäntavoissani, mutta tähän päivään saakka vain harvasta olen saanut itselleni aikaiseksi rutiinin, ja nekin on aina vähän kiikun kaakun, kun alkaa into ja motivaatio loppumaan. Jotta saan lähdettyä ryhmäliikuntaan, niin käytän sellaista tapaa, että viikonloppuna varaan itselleni vuorot. Sitten kun treenipäivä koittaa, niin itselläni on suuri kiusaus perua vuoro ja tuumata, että olen liian väsynyt. Kynnys perumiseen on kuitenkin kohtuullinen, joten tulee lähdettyä vähän pakon sanelemana vaikkei niin paljoa nappaisikaan.
 
sepeteus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Itsekin nuorena aikuisena(noin 12 vuotta sitten) kun asustelin vielä vanhempien luona niin olen yhden painonpudotus operaation käynyt läpi ja silloin lähti 20kg painosta veks. Silloin se oli helpompaa kun vanhemmat kävi kaupassa ja teki ruuat jne.

Ja suurinpiirtein niissä lukemissa pysyin siihen asti kunnes alkoi korona ja kaikki meni seis. Nyt tullut tuo 20kg ja vähän päällekin takaisin. Käyn huomenna aamusta puntarilla ja siitä sitten lähdetään tiputtamaan.

Ja olen huomannut sen myös että aiemmat painonpudotus yritykset on karahtanut siihen että on sallinut itselle vähän herkkuja ja sitten yhtäkkiä huomaakin että hups on koko viikko tullut herkuteltua ja alotellaanpa taas ensi viikolla uusi herkuton jakso ja ei se toimi minulla niin. Nollatoleranssi herkkujen suhteen.

Kuntosaliharrastusta voisi kyllä taas alotella, pitäisi vain jotenkin saada itsensä aikaisemmin aamulla hereille että jaksaisi mennä ennen töitä kuntosalille. Sitäkin on yritetty moneen otteeseen mutta aina jäänyt yritykseksi kun on lopulta mielummin ottanut sen tunnin lisää unta.
 
sepeteus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Painonhallinnassa kunnolliset unetkin ovat kyllä oleellinen asia.
Näinhän se on, toki jos aamulla nipistäisin sen tunnin siihen salilla käymiseen niin tulisi yöunien pituudeksi silti se noin 8 tuntia joka on kaiketi aikuiselle ihmisille ihan ok määrä unta.

Nykyisin on iltaisin niin väsynyt että tulee nukahdettua jo melko aikaisin. Tämä väsymyskin varmasti johtunee huonoista elintavoista.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Ja olen huomannut sen myös että aiemmat painonpudotus yritykset on karahtanut siihen että on sallinut itselle vähän herkkuja ja sitten yhtäkkiä huomaakin että hups on koko viikko tullut herkuteltua ja alotellaanpa taas ensi viikolla uusi herkuton jakso ja ei se toimi minulla niin. Nollatoleranssi herkkujen suhteen.
Avokilla on kanssa tällä hetkellä ihan nollatoleranssi kaikille herkuille. Hän itse sanoo, ettei se homma vaan millään onnistu ilman sellaista. Hän sanoo, että iso vaikeus siinä on tietynlainen sosiaalinen paine; herkku-nollatoleranssi nähdään usein muiden silmissä sellaisena tiukkapipoisuutena ja voidaan olla huolissaan esimerkiksi jaksamisesta tai sen suuntaisista jutuista. Että "eikö sun pitäisi olla vähän armollisempi itsellesi" - ja avokin mielestä ei. Pieni herkuttelu ei vaan johda mihinkään muuhun kuin kasvavaan herkutteluun.

Tammikuun alusta ei olla ostettu kaupasta mitään herkkuja, ei pullaa, ei karkkia eikä jäätelöä. Herkut on kielletty myös sosiaalisissa tilanteissa eli synttäreillä ei syödä täytekakkua. Minä siis olen mukana tällaisena henkisenä tukena, mulle täysi herkkukielto on tosi helppoa, kun en koe minkäänlaista viehtymystä niitä kohtaan.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Painonhallinnan pyhä kolminaisuus omalla kohdallani on terveellinen ruokavalio - aerobinen liikunta - riittävä määrä laadukasta unta.

Mikä tahansa kun tuosta kolmikosta otetaan pois, niin paino lähtee nousemaan.

En ole ruoan suhteen mikään tiukkapipo ja sallin itselleni joka viikko myös herkuttelua. Mutta paino lähtee sen herkuttelun ja muun epäterveellisen ruoan myötä pomminvarmasti nousemaan, jos nuo kaksi muuta asiaa ei ole kunnossa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sokerikoukku. Fakta vai fiktio? Olen himoherkuttelija, mutta paljon liikuntaa harrastavana paino on viime vuodet pysynyt varsin stabiilina. Tai itse asiassa ei todellakaan stabiilina, vaan tapana on ollut, että loka-tammikuun aikana lihon kymmenen kiloa, mutta helmi-syyskuun aikana ne kymmenen karisevat itsestään kun lämpimät kelit innostavat tekemään 20 kilometrin kävelylenkkejä.

Vaikken "läski" varsinaisesti olekaan, herkuttelun negatiiviset vaikutukset huolettavat, kun kolmekymppiä on tullut jo mittariin. Itselle oli pitkään tapana nauttia päivällisen jälkeen litra jäätelöä, tai iso pussi irtokarkkeja, joka päivä. Faijan puolen suvussa on ollut paljon diabetesta ja sen liitännäissairauteen hän myös kuoli reilu vuosi sitten. Olen siis tiedostanut asian ja olen ryhtynyt toimenpiteisiin.

Lyhyitä herkkulakkoja olen pitänyt aiemminkin, mutta vuoden vaihduttua ilman pitkää miettimisaikaa lopetin makeiden herkkujen syömisen kylmänä kalkkunana. Muutaman jäljellejääneen töysäläisen joulupiparin söin, mutta näin muuten sokeri on jäänyt täysin.

Jostain syystä sokerinhimo on ollut kohta kuukauden täysin tiessään. Luonnollisesti sokeria löytyy runsaasti muista elintarvikkeista, mitä olen nauttinut, mutta aiemmin viikossa kevyesti 7 litraa kittaamaani jäätelöä esimerkiksi ei ole tehnyt yhtään mieli.

Jojoilu mitä tulee painoon ei luonnollisesti ole terveellistä ja varmaan olisi talvikuukausiksi syytä aloittaa sali-, tai uimisharrastus. Märkä maistuu myös ja tahdin hidastaminen on myös pois kalorikertymästä.
 
hk65

Mitä tähän voi omasta kokemuksesta kertoilla (en siis mikään asiantuntija ole), niin itsellä paljon tähän sokerihimoon vaikuttanut vähentävästi säännöllinen liikunta sekä suhteellisen säännölliset ruoka-ajat.

Varsinkin hiilareiden saannin varmistaminen heti aamusta alkaen paremmista lähteistä kuin irttarit tms. pitäisi pitää tuota himoa kyllä varsin hyvin loitolla itsestään ilman erillistä herkkulakkoakin.

Itsellä menikin sitten varmaan kolme vuotta ilman mitään karkkeja, vaikka nuorempana maistuivat liikaakin. Enkä siis kieltänyt missään vaiheessa itseäni herkuttelemasta, niitä ei vaan enää tehnyt mieli. Sitten jossain vaiheessa tuli hektisempää elämänvaihetta, stressiä ja tuo säännöllisyys ruoan sekä liikunnan suhteen pääsivät repsahtamaan. Samalla mitalla vähitellen kasvoi sitten herkuttelun määrä ja se sokerinhimo. Jokin korrelaatio näissä silloin lienee, eli lähtisin ehkä ainakin katsomaan näitä seikkoja.

Koko aikana märkä maistui myös kyllä, eikä sillä ollut huomattavaa vaikutusta mihinkään vielä kaksikymppisenä, mutta mitä pitemmälle kolmenkympin päälle on kivuttu, niin kyllä sekin jo alkanut vaikuttamaan enemmän, etenkin palautumisen osalta, joka sitten heijastelee ikävästi taas tuohon liikuntaan sekä ruokahommiin.
 
Kuoppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Kyllä itse tunnistan tuon "sokerikoukun". Jos tulee herkuteltua niin helposti se jää niin sanotusti päälle ja huomaa kohta että melkein joka päivä tulee syötyä karkkia. Kaupasta tarttuu aina jotakin herkkua mukaan jne. Kun taas saa sen 3-5 päivää oltua ilman herkkuja niin huomaa heti että ei niitä tee edes niin paljoa mieli ja voi mennä muutama kuukausikin ettei herkuttele. Kun tuo sokerikoukku on päällänsä niin silloin huomaa helposti että on paljon ärtyneempi ja iltaisin paljon väsyneempi. Näin taloudessa jossa on pieniä lapsia sen huomaa vielä helpommin kun lähes kaikki alkaa iltaisin nyppimään.

Sivuhuomautuksena vielä sekin, että nyt kun on kiinnittänyt unen laatuun enemmän huomiota niin sokerin syöminen illalla pilaa kyllä unen laadun hyvin. Ei se nyt ihan yhtä hyvin sitä pilaa kuin alkoholi, mutta kyllä sen huomaa selkeästi jos illalla on tullut katsottua esim elokuvaa ja samalla syötyä karkkia. Tämäkin on yksi syy miksi lapsiperheellisenä on tullut vähennettyä oluen ja karkin käyttöä viime aikoina, ei vaan jaksa...

Herkkujen syömättömyys toki aina auttaa painonpudotukseen tai sen hallintaan. Itse huomannut vielä että tulee syötyä tarkemmin silloin kun ei herkkuja syö. Kroppa kuitenkin huutaa energiaa kun jonkin verran kuntoilee ja jos ei sitä saa herkuista niin tulee sitten syötä ns oikein melkein vahingossakin.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Olin tossa illalla kaupassa ja pudotin pastapussin vahingossa lattialle, kun olin sitä laittamassa kärryyn. Siinä kun sitten olin ryhtymässä nostamaan sitä, niin joku nuori nainen tuli siihen, että "oijoi, antakaas kun mä autan" ja nosti sen mulle.

Nyt saatana

5.3.2024 - Paino 106,2 kg, vyötärö 114 cm

Lähdetään taas perusasioista liikkeelle. Syöminen ihan hunningolla ja kuntosalikortti suht harvalla käytöllä.

Palataan
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
5.3.2024 - Paino 106,2 kg, vyötärö 114 cm

Toista kertaa nyt kipeenä tuon edellisen mittauksen jälkeen, mikä pakottaa vähän treenitauolle, mutta aika aktiivisesti on tullut käytyä kuntosalilla hyödyntämässä juoksumattoa, kuntopyörää, cross traineria ja soutulaitetta. Ei kiinnosta tuo talvella ulkona liikkuminen, niin tämä on ollut hyvä tapa saada itseään liikkeelle näin talvikuukausina. Välillä lihaskuntotreeniäkin, mutta enemmän tuota aerobista treeniä.

Syöminen on sitten taas perinteisesti se isompi haaste ja vähän aaltoliikettä sen kanssa. Arkipäivät menee ok, mutta viikonloput turhan helposti aiheuttaa ulospuhalluksen, kun pääsee töistä vapaalle. Tunnesyöjä mikä tunnesyöjä.

No mutta, kyllä tässä jotain edistystä tapahtuu

20.4.2024 - paino 102,9 kg, vyötärö 110 cm
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
5.3.2024 - Paino 106,2 kg, vyötärö 114 cm 20.4.2024 - paino 102,9 kg, vyötärö 110 cm

7.7.2024 - paino 101,0 kg, vyötärö 107 cm

Aikaisella kesälomalla tuli ensin tietysti vähän retkahdettua, mutta sen jälkeen alkoi ryhti löytyä. Erityisesti syömisen suhteen, joka tässä liikkeelle pääsemisessä on vaan taas kerran se a ja o, kun ylipainoa on ihan reilusti.

Liikuntakin on tärkeää, mutta ei sitä huonoa syömistä mikään liikkuminen kompensoi.

"Kaksinumeroiset" häämöttää taas. Parikin kertaa on tämä hetki ollut aiemmin elämässä, ja rajan alituksen jälkeen vannonut, ettei tuon rajan huonommalle puolelle enää palaa. Kolmas kerta toden sanoo.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Huomenta
 
Liitteet

  • IMG_20240718_064326.jpg
    IMG_20240718_064326.jpg
    520,2 KB · kertaa luettu: 162

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
05.03.2024 - paino 106,2 kg, vyötärö 114 cm
20.04.2024 - paino 102,9 kg, vyötärö 110 cm
07.07.2024 - paino 101,0 kg, vyötärö 107 cm
18.07.2024 - paino 99,8 kg
10.08.2024 - paino 98,5 kg, vyötärö 105 cm

Järkevämpi syöminen, ruokailurytmi ja naposteluhetkistä pidättäytyminen avainroolissa.

Säännöllinen liikkuminen:
- 15km työmatkapyöräilyä 3-5 kertaa viikossa
- 1-2 kertaa viikossa kuntosalilla pari tuntia, aerobista treeniä tai lihaskuntoa
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue

Hyvää ja tasaista duunia! Jatka samaan malliin. Paljonko sulla on pituutta?
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
174cm, eli kyllä tässä on painoindeksien ja muidenkin mittarien mukaan ihan hyvin matkaa ihannepainoon, mutta pikkuhiljaa. Eipä sinne sitä kuuluisaa oikotietä ole.
Itellä ei ole ylipainoa, mutta sukurasitteena sydän- ja verisuonisairauksia. Kuukausi sitten lopetin tyystin leipien, sämpylöiden ym. jauhoisten syönnin. Samalla jäi levitteet, juustot ja leikkeleet pois. Hiilarin tarvetta olen paikannut hedelmillä ja isommilla puuroannoksilla. Lauantaisin on karkkipäivä, mutta siinäkin menen viikko viikolta vähän pienempään pussiin pikku hiljaa. Tsemppiä sinne!
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
05.03.2024 - paino 106,2 kg, vyötärö 114 cm
20.04.2024 - paino 102,9 kg, vyötärö 110 cm
07.07.2024 - paino 101,0 kg, vyötärö 107 cm
18.07.2024 - paino 99,8 kg
10.08.2024 - paino 98,5 kg, vyötärö 105 cm

Järkevämpi syöminen, ruokailurytmi ja naposteluhetkistä pidättäytyminen avainroolissa.

Säännöllinen liikkuminen:
- 15km työmatkapyöräilyä 3-5 kertaa viikossa
- 1-2 kertaa viikossa kuntosalilla pari tuntia, aerobista treeniä tai lihaskuntoa
Meikäläisellä suht samanlaiset mitat. Tässä on tullut todettua, että pelkällä liikunnalla ei taida paino tippua oikeasti. Pyörää tulee ajettua keskimäärin vajaa 5h viikossa nyt läpi vuoden viimeisimmän tsekkauksen mukaan ja tähän olen lisännyt vielä lähiaikoina juoksua ja uimista vähän. Kai se on seuraavaksi oikeasti vähennettävä ruokailua, jos vaikka saisi oman painon tuonne 90 paikkeille. Tuskin tekisi pahaa suoritteille olla vähän kevyemmässä kunnossa. Alkutilanteesta on kyllä tässä noin 3v aikana lähtenyt 15kg luokkaa ja lihasmassa lienee kasvanut merkittävästi, joten jotain hyötyä sentäs.
 
Kotikatsomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaaka meni rikki ja pitäisi uusi ostaa. Näköjään klassiset vaa`at ovat vähemmistössä ja melkein kaikkiin liittyy jotakin älyominaisuuksia. Äkkiseltään kehonkoostumusta mittaavat vaa`at kuulostavat vähintäänkin puolihumpuukilta, mutta millaisia kokemuksia teillä on? Antavatko nuo tarkkoja tietoja rasvaprosenteista yms.?
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Meillä on duunissa ollut nyt muutaman vuoden joka syksy testi, johon osallistuminen on luonnollisesti vapaaehtoista.

Testissä mitataan verenpaine sekä aerobinen kunto. Tämä mitataan osallistujan valinnan mukaan joko hikeennyttävästi tai hiettömästi. Hikeennyttävä on polkupyörätesti ja hietön on polar-testi maaten. Lopuksi mitataan tuollaisella kehonkoostumusta mittaavalla vaa`alla lihas/läski-osuus kohteittain. Eli molemmat kädet erikseen, molemmat jalat erikseen ja keskivartalo erikseen. Ja sieltä näkyy kehon nestepitoisuus yms dataa.

Ja tuon datan saa siis omakseen, ja se käydään vuosi toisensa jälkeen tämän mittausta tekevän ihmisen kanssa läpi, mitä muuttunut jne. Vaikuttaa ainakin todella toimivalta asialta. Enkä nyt rehellisesti sanoen ole ollut eri mieltä laitteen kanssa esimerkiksi oman keskivartalolihavuuteni kanssa. Ja kyllä ne mielestäni antavat aika tarkkoja tietoja rasvasta ja lihaksista. Niin ja sisäelinrasvalukema tulee kans. Se on ilmeisesti tärkeämpi jopa kuin kokonaisrasva. Tuossa kait ne tärkeimmät, mitä tuo laite mittaa. Painon lisäksi.

Sellainen tarina tähän loppuun, että tuossa testauksessa syksyllä 2021 minulta ei saatu mitattua polarilla hietöntä kuntotestiä. Testattiin kahdella eri vyöllä, kahtena eri päivänä ja yhteensä varmaan noin 20 kertaa yritettiin. Siitä sitten ohjeiden mukaan työterveyteen, työterveyslääkäri kirjoitti lähetteen ja varasi ajan kardiologille Mehiläiseen. Tehtiin ultra ja EKG-tutkimus. Sieltä löytyi eteisvärinä sydämestä. No, se on hoidettu nyt. Neljännen rytminsiirron jälkeen tahti on pysynyt oikeana reilut kaks vuotta.

Joten, minun ohje on: vaikka tuntuu humpuukilta, niin mieluummin liikaa, kuin liian vähän.
 
hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaaka meni rikki ja pitäisi uusi ostaa. Näköjään klassiset vaa`at ovat vähemmistössä ja melkein kaikkiin liittyy jotakin älyominaisuuksia. Äkkiseltään kehonkoostumusta mittaavat vaa`at kuulostavat vähintäänkin puolihumpuukilta, mutta millaisia kokemuksia teillä on? Antavatko nuo tarkkoja tietoja rasvaprosenteista yms.?
Siitä on vuosia aikaa, mutta ainakin aikoinaan väitettiin, että arvot sinänsä voivat olla vähän mitä vain, mutta niiden muutokset ovat varsin oikein. Eli kyllä niillä pitäisi saada selville onko suunta oikea.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
05.03.2024 - paino 106,2 kg, vyötärö 114 cm
20.04.2024 - paino 102,9 kg, vyötärö 110 cm
07.07.2024 - paino 101,0 kg, vyötärö 107 cm
18.07.2024 - paino 99,8 kg
10.08.2024 - paino 98,5 kg, vyötärö 105 cm
29.08.2024 - paino 97,7 kg, vyötärö 105 cm

Hitaasti, mutta varmasti. Parin kilon turvaväli vedetty jo tuohon sadan kilon vyöhykkeeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös