Minusta opettajilla pitäisi olla joku vastuu siitä, että lukiota ja korkeakoulutusta ei suositella sellaisille, joilla ei niissä pärjäämiseen ole aineksia. Eikä sellaisille pitäisi jaella kymppejä ja ysejä todistukseen. Aika raakaa sekin olisi, jos Johanna Tukiaista joku olisi passittamassa missikisoihin.
Eihän se toki ihme ole, ettei koululaitoksessa tällaisia juttuja kovin hyvin ymmärretä, kun se on keski-ikäisten ja -luokkaisten demaritätien valtakuntaa.
Missä menee sitten mielestäsi raja pärjäämisen suhteen? Itse kävin lukion pienellä paikkakunnalla. Tästä johtuen keskiarvoraja tuonne oli niinkin alhainen kuin 7.0 (lukuaineissa). Jokunen ikätoverini tulikin lukioon suunnilleen tuollaisilla papereilla, eivätkä kirjoittaneet mitään huippupapereita ylioppilaskirjoituksissa, mutta läpi menivät kuitenkin komeasti. Ikäluokastani vain yksi reputti kirjoituksissa.
Mitä olen Facebookin ja muiden tietojeni perusteella muodostanut kokonaiskuvaa, niin suuri osa näistä suhteellisen heikoilla papereilla lukioon lähteneistä on käynyt ammattikorkeakoulun tai yliopiston ja päässyt ihan hyviin ammatteihin. Tämä siitä huolimatta, että he eivät ymmärtääkseni olisi päässeet moneenkaan kaupunkilukioon peruskoulutodistustensa perusteella.
Oma siskoni on toista maata kuin meikäläinen. Minä olen ollut aina hyvin koulussa pärjännyt teoreetikko, siskoni taas käytännön ihminen ja korkeintaan keskitason oppilas, joka pääsi ylioppilaaksikin rimaa hipoen (yksi I nousi A:ksi lautakunnassa). Tämän jälkeen hän opiskeli ensin ammattikoulutasoisen perustutkinnon, minkä jälkeen siirtyi aikuiskoulutukseen ammattikorkeakouluun, josta valmistui. Nyt hän on työelämässä omalla alallaan ties kuinka monetta vuotta, ja pääsi pari vuotta sitten opiskelemaan ylempään ammattikorkeakouluun työn ohella. Hakijoita oli paljon, sisään päässeitä vähän. Kova suoritus minusta.
Enemmänkin kyse on asenteesta. Ja toisaalta siitä, että löytää sen oman alansa. Valinnanvaraa kyllä on.
Itse olen hiljalleen tajunnut, että kouluttautuminen on oikeastaan elinikäinen prosessi. Tai ehkä kouluttautuminen on väärä sana. Oppiminen on oikeampi termi. Tutkinto ei välttämättä riitä, vaan omaa osaamista pitää välillä täydentää.
Itse sain sähkötekniikan puolelta DI:n paperit kouraani seitsemän vuotta sitten. Jo tätä ennen olin päätynyt työelämään, ja siellä olen myös pysynyt, mistä voin osaltaan kiittää hyvää tuurianikin. Olen kuitenkin tämän jälkeenkin opiskellut työn ohessa. Avoimessa yliopistossa olen opiskellut kauppatieteiden (markkinointi, aineopinnot) sekä tietojenkäsittelytieteiden (perusopinnot) kokonaisuudet. Uusia kieliäkin on tullut opiskeltua työväenopistossa, vaikka tämä nyt onkin lähinnä ollut harrastusluonteista. Varmaan jossain vaiheessa joutuu taas päivittämään osaamistaan. Kouluttautumista tapahtuu automaattisesti työnkin puolesta.
Jos joskus joutuu työtä etsimään, uskon, että laajempi ja omaehtoinen kouluttautuminen huomioidaan ainakin jollain tasolla. Mitäänhän se ei tietenkään takaa, mutta tuskin heikentääkään.
