Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 860
  • 81 125

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Sen verran sitkeässä elää tuo käsitys, että tauti vie sairaalaan vain "elämänsä ehtoopuolella olevia ja heikossa kunnossa olevia", että olisi oikeastaan hyvä, jos julkaistaisiin viikoittain vaikka valtakunnallisia koosteita eri ikäryhmien sairaalahoidon tarpeesta rokotusaste huomioiden.
Joo, meikäläisen työyhteisössä on yritetty puhua järkeä nuorimmille, jotka eivät ole piikkejä hakeneet. Pari viikkoa sitten juuri keskusteltiin kahvipöydässä asiasta, ja siellä on edelleen ymmärrys päällä, ettei rokote suojaa heitä yhtään enempää kuin että on ottamatta. Eli rokotteen hyöty on nolla-tasoa. Toinen mukana olleista sitten totesi, että hän ottaa piikin ensi vuoden loppukeväästä, jotta pääsee festareille.

Tällä hetkellä molemmat keskusteluissa mukana olleet rokottamattomat ovat sairauslomalla saatuaan tartunnat. Toinen sai tartunnan työpaikan ulkopuolelta, toi sen töihin ja sairastutti työkaverinsa.

Mielenkiinnolla odotan keskusteluja mitä asiasta käydään, kunhan kaksikko joskus palaa töihin.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Mielenkiinnolla odotan keskusteluja mitä asiasta käydään, kunhan kaksikko joskus palaa töihin.

Riippuu kai kuinka pahaksi näillä tuo tauti äityy? Jos menee lievillä oireilla, niin sehän vain vahvistaa ajatusta ettei rokotusta tarvitse hakea.
Tulee taas tässäkin mieleen, että rokottamattoman oikeus tulla työpaikalle tartuttamaan menee aina rokotetun oikeudelle turvallisesta työympäristöstä ja potilaan oikeudesta turvalliseen hoitoon. Mahtaako se eurajokelainenkin hoitaja edelleen olla sitä mieltä, että on ihan ok rokottamattomana tartuttaa tautia, joka toiselle koitui kuolemaksi.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Itävallan liittokanslerilta kuultiin eilen jämäkkä lausunto: ”ihmiset, jotka eivät suostu ottamaan rokotetta, hyökkäävät maan terveydenhuoltojärjestelmää vastaan.”

Pidin myös liittokanslerin käyttämästä sanasta epäsolidaarinen. Esimerkiksi nuo kaksi @Jyty n mainitsemaa nuorta ovat siis tällä hetkellä palkallisella sairaslomalla, jonka olisivat voineet välttää ottamalla rokotteen. Samalla rokotetut ovat tehneet töitä. Samalla rokotetuissa on työttömiä, jotka haluaisivat tehdä töitä.

Sairausloman jälkeen on varmaan mukavaa tavata työkavereita, joiden ei ole tarvinnut olla töistä pois, koska ovat täyttäneet kansalaisvelvollisuutensa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Itävallassa on ajatus valloillaan, että tuo linja olisi pitänyt ottaa jo paljon aiemmin, kun terveydenhuollon kapasiteetti natisi. Itävalta kuuluu tietysti vahvasti demokraattisiin maihin, joten heidän on ollut pakko todennäköisesti muuttaa tiettyjä lakeja järeiden toimien mahdollistamiseksi.

Tai sitten siellä on oikeasti toimiva tartuntatauti- ja poikkeuslaki, jossa on pykälät näihin. Suomi ei ole käyttänyt niitä, vaikka täälläkin ymmärtääkseni voitaisiin tehdä niiden puitteissa enemmän toimia silloin kun pitää tehdä.

En tykkää sitten yhtään Suomen tavasta laittaa yksilönvapaus ylikorkealle jalustalle jopa silloin, kun se ei ole järkevää tai yhteiskunnan kannalta hyvä asia.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vaikka välttämättä ei jengiä kiinnostakaan ihan valtavasti niin haluan silti kertoa hieman juttua maailmalta. Tässä on yksi päivä toki vasta takana, mutta ajattelin tänne vähän availla tilannetta sitä mukaan, kun matka etenee. Minun siis piti lähteä yhden suomalaisen yrityksen hommissaa myymään tuotetta joulutorille tänne Saksaan. Suunnitelmana oli aina iltaan 19.11.2021 lähteä hoitamaan hommaani Dresdeniin, mutta 19.11.2021 Saksa ilmoitti, että koko Sachsenin osavaltio laitetaan lockdowniin eli joulumarkkinoille sanotaan goodbye. Peruutus tuli siis 2 päivää ennen virallisia avajaisia. Työnantaja on juossut ympäri Saksaa hakemassa meille duunia, puolet porukasta vapautettiin töistä jo ja me jäljelle olevat yritetään sijoittaa tänne johonkin. Minut on sijoitettu nyt Hannoveriin.

Tässä jännitellään seuraavaksi, päästäänkö täällä uudessa kodissani käynnistämään joulumarkkinat. Toistaiseksi täällä näyttää paremmalta. Koronakuri on täällä oikeasti kova:

1) ilman rokotetodistusta ei saa mistään ruokaa muuta kuin mukaan eli jos haluat jäädä ravintolaan juomaan tai syömään niin ennen tilauksia esitetään rokotustodistus
2) Saksa on jaettu 2G- ja 3G-periaatteisiin. Jos paikka on 2G niin sinne pääsee vain rokotettu tai sairastanut. Käytännössä kaikki vapaa-ajan aktiviteetti on nyt koronapassin takana.
3) 3G on muuten sama, mutta myös testatut pääsevät ilman rokotetta mukaan. 2G on siis kovempi kuin 3G rajoitteena.
4) Maskipakko. Ei suositus tai ohjaava kehotus kuten Suomessa vaan ihan puhdas "-PFLICHT" lukee joka paikassa eli PAKKO.
 
Redimor

Miten kaupat, apteekit yms?
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Redimor sisään pääsee kumpaankin, mutta se maski on oltava. Ei ole vapaaehtoinen vaan maski on pakko olla melkein kaikki alla. Sääntöä ei juuri paikallinen haasta.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka välttämättä ei jengiä kiinnostakaan ihan valtavasti niin haluan silti kertoa hieman juttua maailmalta.

Itse asiassa tällaiset ovat todella mielenkiintoisia tietoja lukea. Oma veikkaukseni on, että tällaista se tulee meilläkin olemaan talvella. Osaa siis vähän varautua jo ennakkoon. Ja jos joku sattuu suunnittelemaan Saksan reissua, tällaiset raportit ovat hyvinkin hyödyllisiä.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Espanjasta raporttia: Tilanne on tällä hetkellä hyvä ja elämä jatkuu käytännössä normaalina. Maskipakko julkisissa sisätiloissa voimassa. Koronapassi ei ole käytössä, vaikka asia onkin nyt valtaapitävien käsittelyssä. "Jos käytännössä kaikki on jo rokotettu, miksi kysyä rokotetodistusta joka kerta kun ihminen menee ravintolaan?" kysyi Espanjan koronakoordinaattori Fernando Simón asiaa koskevassa tilaisuudessa.

Espanjan yli 12-vuotiaiden rokotekattavuus on yli 90% ja provinsseissa ilmaantuvuusluvut vaihtelee 30 ja 300 välillä, yli 200 luku on vain kolmessa 50 provinssista.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Espanjan ja erityisesti Portugalin hyvä rokotekattavuus on mielenkiintoinen ja luonnollisesti positiivinen ilmiö. Kulttuurieroista huolimatta Suomikin (muiden länsimaiden ohella) luulisi periaatteessa kykenevän samaan.

Pandemian aiemman aallot koettelivat Portugalia tietty ihan eri mittakaavassa, kuin Suomea, mutta ei maa mikään totaalinen umpio muihin Länsi-Euroopan maihin nähden ole ollut, että tämä kaiken selittäisi. Ilmeisesti "tiedevastaisia" on yksinkertaisesti vähemmän kuin täällä tai vaikka Virossa ja Saksassa.
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Espanjasta raporttia: Tilanne on tällä hetkellä hyvä ja elämä jatkuu käytännössä normaalina. Maskipakko julkisissa sisätiloissa voimassa.
Mielestäni elämä ei ole silloin käytännössä normaalia jos pitää asettaa ihmisille pakko käyttää kasvomaskia sisätiloissa. Tämä viestii juuri siitä, että asiat eivät ole normaalilla tolalla.
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Espanjasta raporttia: Tilanne on tällä hetkellä hyvä ja elämä jatkuu käytännössä normaalina. Maskipakko julkisissa sisätiloissa voimassa.

Tismalleen samaa meininkiä meillä. Ei vaikuta arkeen millään tavalla ja maskipakko on aika normia eikä edes tule ajateltua asiaa.

Salilla maski ei kuitenkaan ole niin justiinsa. Kunhan respassa muistaa laittaa takaisin naamalle :D
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maskipolitiikka ja "kulttuuri" on vaihdellut aika paljon maittain. Espanjassahan (muistaakseni) taisi jossain vaiheessa olla tiukahko maskipakko ulkonakin ja edelleen joissain maissa (esim Japani ja Brasilia ainakin) maskeja näkyy edelleen paljon katukuvassa. -Itsellä ei kyllä missään vaiheessa ole tullut mieleenkään laittaa rättiä kasvoille kävelylenkille, mutta kaikki tyylillään. Suomi ei tosin aivan liberaaleimpaan osaa maailmasta maskien suhteen toki kuulu vieläkään.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Espanjan ja erityisesti Portugalin hyvä rokotekattavuus on mielenkiintoinen ja luonnollisesti positiivinen ilmiö. Kulttuurieroista huolimatta Suomikin (muiden länsimaiden ohella) luulisi periaatteessa kykenevän samaan.

Tuossa näkyy varmaan myös hyvä tautitilanne Suomessa ja en tiedä onko joissain maissa sitten jatkettu AZ:n käyttöä. Itse esimerkiksi olin rokotusvuorossa vasta joskus juhannuksena näin reilu kolmikymppisenä jolloin tilanne oli jo ollut pitkään rauhallinen. AZ taas olisi isoja määriä ollut varastossa ja saatavilla mutta sitä ei saanut edes halutessa ottaa. Jos ihmisillä olisi se 1-2kk aikaisemmin tarjottu mahdollisuutta ottaa rokote niin veikkaan että moni olisi ottanut että kesää pääsisi normaalisti elämään, sitten kun lopulta kesä tuli niin rajoitteet lähti suurimmaksi osaksi oli rokotetta vielä saanut tai ei joten ei tarvinnut käydä sitä ottamassa. Käytännössä rokotepassi olisi siis pitänyt saada jo toukokuussa (1 annos) käyttöön ja vapaehtoisilla AZ:ta jos ei vielä rokotusvuorossa.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ravintolat voisivat välttää rajoitukset kokonaan käyttämällä koronapassia. Kokonaan. Sen sijaan, että MaRa suosii ravintoloita tekemään näin, se kantelee päätöksestä oikeuskanslerille.

Vielä keväällä MaRan taholta sanottiin, että se on vastuullinen ja ravintolat osaavat huolehtia itse terveysturvallisuudesta. Jos näin kerran on, miksi ravintolat eivät yksinkertaisesti ota passia käyttöön.

Nykyisellä toiminnalla MaRa näyttää ajavan enemmän kulkutautimyönteisten kuin vastuunsa kantavien ihmisten asiaa. Valtion tuet taitavat tästä huolimatta kelvata jatkossakin.

Yhteinen vene ja niin edelleen.

Hesari kertoo ravintoloitsijoista, jotka haluavat tiukennuksia lakiin. Yksi näkee asian ilmeisesti niin kuin minä edellä, ja on eroamassa Maran jäsenyydestä.

HELSINKILÄINEN saunaravintolayrittäjä Kimmo Helistö on hämmästynyt matkailu- ja ravintola-alan etujärjestön Maran koronapassitiukennuksia vastustavasta linjasta. Järjestön puheenjohtaja Timo Lappi otti kantaa koronapassia koskevaan lakiluonnokseen Ylen A-studiossa keskiviikkona.

”Olen jo aiemmin ihmetellyt Maran puheenjohtajan kommentteja pandemian aikaisista toimista Suomessa. Me ravintolayrittäjät olemme olleet helisemässä koronan vuoksi, mutta itse en syyttäisi Suomen päättäjiä tästä kriisistä”, Helistö sanoo.

HELISTÖ toivoo, että koronapassi otettaisiin lakiluonnoksen tavoin laajemmin käyttöön. Hän ei jaa Lapin näkemyksiä ravintoloiden eroista.

Helistön isännöimässä Uusi Sauna -saunaravintolassa jokaisella asiakkaalla tulee olla koronapassi.

”Asiakkaat ovat sanoneet minulle, että he kokevat käynnin ravintolassa turvalliseksi, kun he tietävät, että muillakin on koronapassi.”

Helistö näkee koronapassin tuomat hyödyt selkeästi.

"Olemme saaneet asiakkaamme takaisin. Liikevaihto alkaa näyttää nyt asianmukaiselta. Jos ei ole nenä veden pinnalla, niin ainakin snorkkelin pää”, hän kuvailee.

Nostin taas ravintolat tikunnokkaan, mutta mielestäni ihan aiheesta. Toivottavasti pikkujoulukausi on näille vastuulliselle ravintoloitsijoille menestyksekäs.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Hesari kertoo ravintoloitsijoista, jotka haluavat tiukennuksia lakiin. Yksi näkee asian ilmeisesti niin kuin minä edellä, ja on eroamassa Maran jäsenyydestä.

Nostin taas ravintolat tikunnokkaan, mutta mielestäni ihan aiheesta. Toivottavasti pikkujoulukausi on näille vastuulliselle ravintoloitsijoille menestyksekäs.

”Asiakkaat ovat sanoneet minulle, että he kokevat käynnin ravintolassa turvalliseksi, kun he tietävät, että muillakin on koronapassi.”

Tämä on kyllä argumenttina mielestäni samaa tasoa, kuin maskin käytön perusteleminen sillä, ettei siitä ole mitään haittaakaan ja sen takia se menee edelleen naamalle. Niille rokotetuille asiakkaille olisi ihan yhtä turvallista olla siellä ravintolassa, vaikka siellä niitä rokottamattomiakin olisi joukossa.

Muutenkin tuo turvallisuus-sanan käyttö hiertää nykyään enemmän ja enemmän, kun puhutaan koronatoimista nimenomaan rokotettujen kohdalla. Väittäisin, jos mistään mitään tietäisin, että suurempi riski on tällä hetkellä sairastua vakavaan influenssaan kuin vakavaan koronaan. Tietenkin, jos turvattomuutena pitää riskiä sairastua nuhaan ja kuumeeseen, niin se on jo eri juttu.

edit.

Sanottakoon nyt vielä, että mulle on periaatteessa ihan se ja sama, vaikka tällä hetkellä pyydettäisiin koronapassia joka ikisessä paikassa.
 
MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
Maskeista puheenollen sain äsken puhelun jäljityksestä, että olen tiistaina voimakkaasti altistunut. Karanteenia ei tule, koska rokotettu, mutta nyt pitäisi lääkärin ohjeen mukaan käyttää ffp2-suojainta. Koska kolmekymppisiäkin on teholla jne. Eli ei rajoiteta mutta vähän kuitenkin annetaan ymmärtää. On tääkin kyllä aikamoista teatteria.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tämä on kyllä argumenttina mielestäni samaa tasoa, kuin maskin käytön perusteleminen sillä, ettei siitä ole mitään haittaakaan ja sen takia se menee edelleen naamalle. Niille rokotetuille asiakkaille olisi ihan yhtä turvallista olla siellä ravintolassa, vaikka siellä niitä rokottamattomiakin olisi joukossa.

Ei ole, ei olisi.

Jos huonoa argumenttia kaipaat, Timo Lappi ratkaisee tämänkin puutteen.

”On maakuntia, kuten Etelä-Pohjanmaa, joissa on enemmän koronapassivastaisuutta. Siellä ravintolat voivat joutua jättämään koronapassin käyttämättä, sillä asiakkaita ei tulisi muuten lainkaan.”

Lappi on varmaan kovin huolissaan myös niistä alueista, joissa on paljon raittiita.

Kuten sanoin, Mara ajaa enemmän rokottamattomien kuin rokotettujen etua. Tämä olisi muuten jokseenkin hyväksyttävää, mutta kun samalla suulla ollaan vaatimassa valtiolta taloudellista tukea.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

Jos jo nyt useamman asiantuntijan suulla on sanottu, että vakavan taudin riski on rokotetuilla käytännössä poistunut, yksittäisiä poikkeuksia tietenkin lukuunottamatta, niin millä tavalla samassa ravintoloissa olevat rokottamattomat tätä muuttaa?
 
Käytännössä on, toistaiseksi. Mutta tietenkin jokainen ajattelee omaa turvallisuudentunnetta omasta näkökulmastaan, joka voi huomioida myös lievemmän tartunnan. Asiantuntijat ottavat harvemmin kantaa erillisiin yksilöihin, vaan isoon kuvaan.

Minä en tietääkseni kuulu riskiryhmään, mutta omaa turvallisuudentunnetta lisäisi pelkästään tieto siitä, että sekopäät pysyvät ravintolan ulkopuolella.

”Tälläkin viikolla ravintolaan on tultu rähjäämään, että tämä on ihan holokaustiin verrattava tilanne.”
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Niille rokotetuille asiakkaille olisi ihan yhtä turvallista olla siellä ravintolassa, vaikka siellä niitä rokottamattomiakin olisi joukossa.
Jos jo nyt useamman asiantuntijan suulla on sanottu, että vakavan taudin riski on rokotetuilla käytännössä poistunut, yksittäisiä poikkeuksia tietenkin lukuunottamatta, niin millä tavalla samassa ravintoloissa olevat rokottamattomat tätä muuttaa?
Puhdasta matematiikkaahan tuo on ja osin vastasit itse jo ihmettelyysi. Ja siirsit maalitolppia. Ensin väitit ihan yhtä turvallista ja sitten tiedostat itsekin, että ei sittenkään kaikille.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Puhdasta matematiikkaahan tuo on ja osin vastasit itse jo ihmettelyysi. Ja siirsit maalitolppia. Ensin väitit ihan yhtä turvallista ja sitten tiedostat itsekin, että ei sittenkään kaikille.

Niin, kyllähän rokotettu voi sen vakavan taudin saada myös rokotetulta. Ja tähän taas se perinteinen: siinä vaiheessa kun rokotekattavuus on 100%, sairaalassa rokotettujen osuus olisi myös 100%.

Koronapassi on tässä vaiheessa ja tässä tilanteessa oikein hyvä juttu, kun kerran rajoituksia meinataan jälleen kerran asettaa, mutta kyllähän tuplarokotetun pitäisi mielestäni tuntea olonsa ”turvalliseksi” ihan riippumatta siitä, onko tilassa käytössä koronapassi vai ei. Esimerkiksi Mika Rämetin mielestä rokotettujen elämää ei tulisi enää rajoittaa, mutta samalla on sanottava, että tuplarokotettujenkaan kannata enää rajoittaa omaa elämäänsä.
 
Keskustelustanne saa hyvän aasinsillan aiheeseen. Matematiikka tosiaan on tässä hyväksi, ja monesti näitä asioita on helpompi hahmottaa konkreettisilla luvuilla, ilman että puhuttaisiin vain prosenteista.

Tein pienen hahmotelman. Lähtökohtana on siis se, että kaksi rokotetta suojaa oireelliselta tartunnalta 79%:n teholla, ja vuodeosastolle joutuminen on 19 kertaa todennäköisempää rokottamattomalla. Ja tehohoitoon jopa 33 kertaa todennäköisempää.

Tällä hetkellä sairaalaan joutuu noin 3% todetuista tapauksista. Tehohoitoon taas 0.4%. Näissä on toki mukana myös rokotettuja, mutta tilastoa dominoivat rokottamattomat.

Nopeasti laskettuna saataisiin seuraavanlaisia laskelmia:

Jos otetaan 8250 sairastunutta rokottamatonta, sairaalaan joutuu laskennallisesti 248 ja teholle 33. Jos tuo porukka olisi ollut kahdesti rokotettua, 1733 olisi sairastunut oireelliseen tautiin. Heistä sairaalaan olisi joutunut 13, ja vain yksi olisi tarvinnut tehohoitoa.

Toki reaalimaailmassa tuossa on paljonkin muuttujia, mutta jonkin verran tuosta voi silti hahmottaa, miten hyvin rokotteet oikeasti toimivat.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Niin, kyllähän rokotettu voi sen vakavan taudin saada myös rokotetulta. Ja tähän taas se perinteinen: siinä vaiheessa kun rokotekattavuus on 100%, sairaalassa rokotettujen osuus olisi myös 100%.

Koronapassi on tässä vaiheessa ja tässä tilanteessa oikein hyvä juttu, kun kerran rajoituksia meinataan jälleen kerran asettaa, mutta kyllähän tuplarokotetun pitäisi mielestäni tuntea olonsa ”turvalliseksi” ihan riippumatta siitä, onko tilassa käytössä koronapassi vai ei. Esimerkiksi Mika Rämetin mielestä rokotettujen elämää ei tulisi enää rajoittaa, mutta samalla on sanottava, että tuplarokotettujenkaan kannata enää rajoittaa omaa elämäänsä.
Voi saada, sitähän ei kukaan järkevä yritäkään kiistää. Mutta ne todennäköisyydet ovat huomattavasti erilaisia rokottamattomien ja rokotettujen välillä.

Samaa mieltä Rämetin kanssa, rokotettujen eloa ei tulisi rajoittaa yhteiskunnan eikä heidän itsensä toimesta.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Käytännössä on, toistaiseksi. Mutta tietenkin jokainen ajattelee omaa turvallisuudentunnetta omasta näkökulmastaan, joka voi huomioida myös lievemmän tartunnan. Asiantuntijat ottavat harvemmin kantaa erillisiin yksilöihin, vaan isoon kuvaan.

Minä en tietääkseni kuulu riskiryhmään, mutta omaa turvallisuudentunnetta lisäisi pelkästään tieto siitä, että sekopäät pysyvät ravintolan ulkopuolella.

”Tälläkin viikolla ravintolaan on tultu rähjäämään, että tämä on ihan holokaustiin verrattava tilanne.”

tuli oltua nyt vkl isossa kylpylässä. Respan tyttö sanoi että hotelli täynnä. Kylpylässä olikin aikamoinen vilske ja aamupalalla kova kuhina. Olikohan aamupalalle eksynyt näitä sekopäitä? Mietin että pitäisiköhän nyt varmuuden vuoksi jäädä omaehtoiseen karanteeniin tarkkailemaan tilannetta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös