Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 911 058
  • 81 125

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kannattaa muistaa, että mitä puoluetta lähellä (onko peräti puolueen jäsen) Varhila on. Ei kai hänkään ole nyt niin kujalla, että haluaisi kohdistaa rajoituksia oman puolueen pää-äänestäjäkuntaan eli eläkeläisiin.

Totta puhuen, eihän näissä Varhilan kommenteissa ole järjen hiventäkään. Ilmeisesti muita rajoitustoimia ei hänen mielestään tarvitse tehdä kuin koulut aina Ala-Asteesta Yliopistoihin saakka etäopetukseen, niin kyllä Korona häviää. Ja toki ravintolat ja harrastukset säppiin myöskin.

Taivas varjele, tätä älytöntä touhua Koronan kanssa täällä suloisessa Suomessamme.

Nyt pitäisi järjen äänen (Salminen,Nohynek?) jyrähtää ja lujasti, mutta uskaltaako kukaan uhamata näitä Varhiloita, Ruotsalaisia, Kiuruja etc.

Jos näin toimitaan, että lätkäistään nuorille massiiviset lisärajoitukset, on se demareille iso voitto. Ei vaikuta omien äänestäjien elämään, mutta eläkeläiset tykkää, kun tilanne otetaan "vakavasti" isojen rajoitusten kanssa. Täydellistä.

Ei tarvitse kovinkaan monta kommenttiosiota kahlata läpi, kun pystyy tekemään havainnon, että nämä "Varhilat ja Ruotsalaiset" ovat joka paikassa valittamassa nuorten tekemisistä ja vaatimassa lisärajoituksia. "Mikä siinä on niin vaikea olla kahta vuotta kotona? Me ollaan oltu koko pandemian ajan Pertin kanssa sisätiloissa ja ketään ei olla tavattu" - ja niin edelleen.

Sitten taas kun asiaa pohdin omalta ja lähipiirini kohdalta niin hiljaiseksi vetää. Etäopetuksen jatkuminen olisi valtava isku ja siihen liittyy sellaisia negatiivisia lieveilmiöitä, jotka kertaantuvat ja näkyvät viiveellä. Nämä ovat niitä asioita, joista voi ihan suoraan todeta, että kahden vuoden päästä räjähtää.

Tämä koronatorjunta lähtee ihan näillä näppäimillä hallinnasta. Ei tässä ole enää järjen kanssa mitään tekemistä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pirkanmaa 93

Jep. Lukemat ovat sitä luokkaa, että rajoituksia puskee ja todennäköisesti oikein kunnolla. Tämä ei ole kannanotto niiden tarpeellisuuden puolesta, vaan tulkinta siitä, miten päättäjät reagoivat. Kyllähän lukemat, tai pikemminkin niiden kasvuvauhti, alkaa olla sitä luokkaa, että ravintoloilta loppuvat kohta asiakkaat, kun kaikki ovat karanteenissa. Tuo viimeisin lause on sellainen, ettei sitä kannata ottaa kirjaimellisesti.

Päivitin oman rokotus- ja tartuntakehitykset huomioivan "laskuharjoitus-ennustajani" toissa päivänä. Silloin negatiivisempi malli ennusti huippuja elokuun lopulle, ja huippu olisi hieman alle 1100 tartuntaa vuorokaudessa. Nyt viime päivien kehitys ylittää itse asiassa tuon ennusteen, ja kasvuvauhti osoittaa kiihtyvän. En yhtään ihmettele, vaikka valtiovalta tekisi omilla malleillaan vastaavia havaintoja, ja pistäisi sen verran rajoituksia kehiin, että tuo kehitys taittuu.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos näin toimitaan, että lätkäistään nuorille massiiviset lisärajoitukset, on se demareille iso voitto. Ei vaikuta omien äänestäjien elämään, mutta eläkeläiset tykkää, kun tilanne otetaan "vakavasti" isojen rajoitusten kanssa. Täydellistä.

Ei tarvitse kovinkaan monta kommenttiosiota kahlata läpi, kun pystyy tekemään havainnon, että nämä "Varhilat ja Ruotsalaiset" ovat joka paikassa valittamassa nuorten tekemisistä ja vaatimassa lisärajoituksia. "Mikä siinä on niin vaikea olla kahta vuotta kotona? Me ollaan oltu koko pandemian ajan Pertin kanssa sisätiloissa ja ketään ei olla tavattu" - ja niin edelleen.

Sitten taas kun asiaa pohdin omalta ja lähipiirini kohdalta niin hiljaiseksi vetää. Etäopetuksen jatkuminen olisi valtava isku ja siihen liittyy sellaisia negatiivisia lieveilmiöitä, jotka kertaantuvat ja näkyvät viiveellä. Nämä ovat niitä asioita, joista voi ihan suoraan todeta, että kahden vuoden päästä räjähtää.

Tämä koronatorjunta lähtee ihan näillä näppäimillä hallinnasta. Ei tässä ole enää järjen kanssa mitään tekemistä.

Tämä on lähtenyt hallinnasta pitkän aikaa sitten, ja luisu huonompaan suuntaan vaan jatkuu jatkumistaan.

Näin vähän reilu kolmekymppisenä tämä korona-aika ja rajoitukset ei ihan niin hirveästi ole vaikuttanut omaan elämään, mutta jos tämä olisi tullut itselle vaikka ikävuosille 18-22, tai vaikka sitäkin nuorempana vieden kaikki harrastukset, tai ne täysi-ikäisyyden kynnyksellä saadut kokemukset, niin en voisi edes kuvitella miten raskasta ja vaikeaa se olisi henkisesti sen ikäiselle ollut.

Antakaa nyt jumalauta lasten ja nuorten elää, älkääkö uhratko heidän parhaita vuosiaan poliittisten irtopisteiden keräilyyn vanhuksilta.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Päivitin oman rokotus- ja tartuntakehitykset huomioivan "laskuharjoitus-ennustajani" toissa päivänä. Silloin negatiivisempi malli ennusti huippuja elokuun lopulle, ja huippu olisi hieman alle 1100 tartuntaa vuorokaudessa. Nyt viime päivien kehitys ylittää itse asiassa tuon ennusteen, ja kasvuvauhti osoittaa kiihtyvän. En yhtään ihmettele, vaikka valtiovalta tekisi omilla malleillaan vastaavia havaintoja, ja pistäisi sen verran rajoituksia kehiin, että tuo kehitys taittuu.
Mitkä ne rajoitukset sun mielestä olisivat, millä tämä nyt sitten taittuisi?

Mä en itse ainakaan usko, että kosmeettiset ”ravintolat kiinni pari tuntia aiemmin” hirveästi vaikuttaisivat. Niillä varmaan lähdetään liikkeelle, mutta jos nyt halutaan takaisin minilukuihin, niin pitänee taas ottaa kuukauden loppukiri ja kieltää vähän kaikki.

Varhilahan kovasti jo toivoi, että rajoitetaan jatkossa lähinnä nuoria. Eiköhän seuraava ulostulo ole se, että harrastukset laitetaan taas säppiin, sekä päätetään koulujen aloittamisesta etänä. Demareiden kannattajakuntaa on turha enää rajoittaa, koska ovat rokotettuja.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Kyllähän lukemat, tai pikemminkin niiden kasvuvauhti, alkaa olla sitä luokkaa, että ravintoloilta loppuvat kohta asiakkaat, kun kaikki ovat karanteenissa. Tuo viimeisin lause on sellainen, ettei sitä kannata ottaa kirjaimellisesti.
Yllättävän paljon silti löytyy porukkaa nauttimaan kesästä joka terassille ja kaikkiin puistoihin. Itsekin juuri vähän kieli poskessa mietin, että eikö meillä ole täällä Helsingissä jo puoli nuorisoa karanteenissa, mutta lopulta karanteeni kestää maksimissaan vain sen kaksi viikkoa, eli suhteellisen pieni osuus on kuitenkin kerrallaan sivussa. Sama koskee myös "sairastuneita". Monelle tulee (en viittaa tässä sinuun) helposti päähän tietynlainen ajatusvirhe siitä, että tartunta tai altistuminen pitäisi jonkun "pelistä pois" aina kesän loppuun asti. Toki hieman tällaista narratiivia on salakavalasti viritelty uutisoinnin ja tiedusten puolella, jotka tietysti pyrkivät rajoittamaan lähikontaktien nykyistä määrää.

Pirkanmaa ottaa nyt saman voimakkaan delta-kiihdytyksen, josta saatiin nauttia täällä etelässä pari viikkoa takaperin. Meilläkin tartuntamäärät ovat vielä nousussa, mutta suhteellinen nousu on taittunut jopa "dramaattisesti", jos halutaan tuijottaa pelkkiä prosentteja (7 päivän seurannassa nousua reilut 23%, kun 14 päivän seurannassa kasvua on ollut yli 100%). Tämä tulee toistumaan kaikissa maakunnissa, eli riippuu pitkälti etenemisvauhdista, miten korkea huippu tullaan saamaan. Jos useampi alue ottaa kiihdytyksen samanaikaisesti, huippu tulee olemaan korkea, mutta myös tasaantuminen / lasku nopeammin vastassa. Jos taas alueet ottavat oman kiihdytyksensä kiltisti jonossa, säilyy koko Suomen mittarilla tietty korkea taso paljon pidemmän aikaa. Toki PK-seutu on tässä kaiken veturi, eli jos täällä alkaa tasoittua, niin Kainuu ja Itä-Savo eivät pysty sitä kompensoimaan.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitkä ne rajoitukset sun mielestä olisivat, millä tämä nyt sitten taittuisi?

En minä tiedä, että onko sellaisia. Epäilen, että mennään perinteisillä ravintola- ja kokoontumisrajoituksilla, ja sitten katsotaan miten käy. Siihen suuntaan nuo päättäjät ovat vihjailleet, että en yhtään ihmettelisi, vaikka noihin päädyttäisiin.

Vaikea sanoa, että tehoaisivatko ne, vai siirtyisivätkö tartuntapaikat vain ravintoloista yksitystilaisuuksiin? Veikkaan, että tapahtuisi molempia, mutta onko se sitten riittävästi? Vaikea sanoa. Se on huomioitava, että ravintolarajoitukset ovat hyvin usein tehonneet, vaikka niitä on vastustettu myös sillä perusteella, etteivät ne tehoaisi, kun tartuntoja on todettu ravintoloissa vain vähäinen määrä. Nyt niitä on itse asiassa todettu jopa varsin runsaasti, kun Pirkanmaallakin ne ovat suurin todettu tartuntojen lähde.

Ja mitä rajoituksiin tulee, niin henkilökohtaisesti en ole oikein puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin - näin Paavo Väyrystä mukaillen.
 
Samaa mieltä tuosta, että ravintoloiden täyssulku olisi varmaan helpoin ja varmin keino, jos katsotaan vaikutuksia pelkästään ainoaan mittariin. Ja sitähän päättäjät tulevat tekemään.

Toki lyötäneen myös muita kosmeettisia kylkeen, mutta tuo on osoittanut tehonsa ja järjelläkin ajateltuna on toimiva.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
KymSote maalailee, että jos Kymenlaakso siirtyy kohta jo leviämisvaiheeseen niin loppukesän tapahtumat ja syksyn lähiopetus ovat vaarassa.

" Kymenlaakson koronatilanne heikkenee tällä hetkellä tasaisen varmasti. Maakunta uhkaa siirtyä nykyisellä tartuntatahdilla takaisin epidemian leviämisvaiheeseen, tiedottaa Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote.

– Lähiopetus on vaarassa erityisesti toisella asteella ja korkeakouluissa, mikäli tartuntoja ei saada kuriin ja rokotekattavuutta nousuun, varoittaa tiedotteessa Kymsoten hallintoylilääkäri Kari Kristeri. "
 
arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pohjois-pohjanmaallakin parin viimeisen päivän lukemat OYSn omilla sivuilla 26 ja 39, muutenhan siellä on ollut 1-5 tartunnan välillä pitkän aikaa. Nyt ennen Qstock:kia hyvät alku kiihdytykset.

Koskakohan joku jyrähtää, mielenkiinnolla odotan että KOSKA? Viisikko?

Eikös ne tehnyt jonkun kirjankin menestyksekkäästä kriisin hoidosta, nyt olisi paikka ottaa johtajuus käsiin!

Operaatio loppusuoran jarrutus!

Itsekin pidän parin viikon päästä pienet kemut, menee kyllä Pirkanmaa tulevien kokoontumisrajoituksienkin sisään. Mielenkiinnolla odotan että mahtaako vielä joku peruuttaa tulonsa, vaikka eihän mun kemuihin tule aktiivisia yöelämässä kävijöitä, sen verta vanhoja me jo kaikki.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Samaa mieltä tuosta, että ravintoloiden täyssulku olisi varmaan helpoin ja varmin keino, jos katsotaan vaikutuksia pelkästään ainoaan mittariin. Ja sitähän päättäjät tulevat tekemään.

Toki lyötäneen myös muita kosmeettisia kylkeen, mutta tuo on osoittanut tehonsa ja järjelläkin ajateltuna on toimiva.

Sepä se. Pysyn kuitenkin edelleen kannassani, että syyskuun loppupuolella tai viimeistään lokakuun alussa rokotekattavuus alkaa olla niin suuri, että nämä rajoitukset eivät voi kauaa enää kestää.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Koskakohan joku jyrähtää, mielenkiinnolla odotan että KOSKA? Viisikko?

Eikös nuo ministerit ensi viikolla palaile lomilta, niin sitten onkin hyvä pikkuhiljaa alkaa suunnittelemaan syksyn koronastrategiaa...
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pysyn kuitenkin edelleen kannassani, että syyskuun loppupuolella tai viimeistään lokakuun alussa rokotekattavuus alkaa olla niin suuri, että nämä rajoitukset eivät voi kauaa enää kestää.

Ja sitten syksyllä Suomeen rantautuukin jo pelätty Delta+ variantti ja rumba alkaa alusta uudestaan.

Häshtäg kaikkikiinnijanassetnaamalle
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
– Lähiopetus on vaarassa erityisesti toisella asteella ja korkeakouluissa, mikäli tartuntoja ei saada kuriin ja rokotekattavuutta nousuun, varoittaa tiedotteessa Kymsoten hallintoylilääkäri Kari Kristeri. "

On hyvä huudella, että kansalaisten pitäisi saada rokotekattavuus jotenkin nousuun. Rokotuskattavuus on Suomessa ollut koko ajan erinomainen ja kehittynyt oikeaan suuntaan ilman minkäänlaisia huuteluita ja pakkotoimenpiteitä. Ongelma on edelleen se, että niitä rokotteita ei ole riittävästi. Kuka täällä nyt valehtelee? Kyllä tässä mielellään otetaan Pfizer nr. 2, jos sitä vaan tarjotaan. Mutta kun siinä on se 8-12 viikkoa väliä.

Koululaisten uhkaaminen on hieno ja upea suoritus tartuntatautiviranomaiselta. Mä häpeän. Kuulkaas nyt ystävät rakkaat tartuntatautiviranomaiset, kun ne tartunnat tulee vielä moninkertaistumaan, kun koulut alkaa. Kannattaa varautua siihen. Jos tartuntojen takia laitetaan kouluja kiinni ja etäopetukseen niin siihen kyllä kannattaa varautua aika pitkäksi aikaa. Kyllä se virus siellä koululaisten mukana kulkee ja kulkee vielä pitkään.

Mitään sellaista ei tule tapahtumaan tässä kahdessa viikossa, jolla tämä koulujen alun räjäyttävä tartuntojen triplaaminen tullaan estämään. Kannattaa siis ottaa lusikka kauniisti käteen ja ymmärtää, että sieltä tulee niitä tartuntoja. Kysymys ei ole tuleeko niitä tai saadaanko niitä vähemmälle. Kannattaa keskittää rajalliset voimavarat miettimään, paljonko tartuntoja tulee ja millaista kapasiteettia ja testausta sekä ilmastointia siellä kouluissa käytetään.

Ai niin, mutta tämähän kuuluu teidän työhön ja nyt on kesäloma. Unohdin.
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samaa mieltä tuosta, että ravintoloiden täyssulku olisi varmaan helpoin ja varmin keino, jos katsotaan vaikutuksia pelkästään ainoaan mittariin. Ja sitähän päättäjät tulevat tekemään.

Toki lyötäneen myös muita kosmeettisia kylkeen, mutta tuo on osoittanut tehonsa ja järjelläkin ajateltuna on toimiva.
Täyssulkuun vaaditaan tietääkseni poikkeusolot ja onkohan siihen perusteita jos sairalaakapasiteetti ei ole uhattuna?
 
Oadie

Jäsen
KymSote maalailee, että jos Kymenlaakso siirtyy kohta jo leviämisvaiheeseen niin loppukesän tapahtumat ja syksyn lähiopetus ovat vaarassa.

" Kymenlaakson koronatilanne heikkenee tällä hetkellä tasaisen varmasti. Maakunta uhkaa siirtyä nykyisellä tartuntatahdilla takaisin epidemian leviämisvaiheeseen, tiedottaa Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote.

– Lähiopetus on vaarassa erityisesti toisella asteella ja korkeakouluissa, mikäli tartuntoja ei saada kuriin ja rokotekattavuutta nousuun, varoittaa tiedotteessa Kymsoten hallintoylilääkäri Kari Kristeri. "
Uhkailu, vittuilu ja katteettomat lupaukset. Käytössä 90-luvun intissä ja pikkuhiljaa 2020-luvun koronastrategiassa.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Täyssulkuun vaaditaan tietääkseni poikkeusolot ja onkohan siihen perusteita jos sairalaakapasiteetti ei ole uhattuna?

Ei ole perusteita yhtään millekään toimenpiteille ja sekös tässä ottaa päähän. Pitäisi taas vetää poikkeusolot päälle, jotta saataisiin lupa tähän kaikkeen. Mutta kun ainoa mittari, jossa vähän ujosti värisee on toi tartuntamittari. ja sekin rupeaa tippumaan sieltä ihan ilman, että kukaan pistää tikkua ristiin. Siis ihan vaan sen takia, kun noin noi menee. Ensin mennään ylös ja sitten tullaan alas. Helsinki näyttää jo hyvää esimerkkiä, kun tämä on varmaan ensimmäinen "aalto" kun tartunnat on ruvennut nopeasti tasoittumaan terävän nousun jälkeen. Yleensä on mennyt pidempään.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Joku kirjoitti varsin hyvin pari päivää sitten, että tässä aletaan selkeästi luomaan sellaista tilannetta, että koronatartunnan saaminen alkaa olla monelle nuorelle "houkutteleva" vaihtoehto. Ykköspiikki estää vakavan taudin, kärvistelet pari viikkoa karanteenissa ja sen jälkeen voi loppuvuoden huidella huoletta menemään. Harva tällaista laskelmointia harrastaa, mutta joukko varmasti kasvaa rajoituskeskustelun kiristyessä. Eli periaatteessa ruokitaan epidemiaa juuri päinvastaiseen suuntaan, kuin mitä tavoitellaan.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja sitten syksyllä Suomeen rantautuukin jo pelätty Delta+ variantti ja rumba alkaa alusta uudestaan.

Häshtäg kaikkikiinnijanassetnaamalle

Vaikka tulkitsen kommenttisi pitkälti turhautumiseksi nykytilanteeseen, niin vakavasti ottaen: tietysti tilannetta pitää arvioida uusiksi, jos joku rokotesuojan kiertävä variantti sattuisi saapumaan. Ainahan päätökset pitää tehdä tilanteen mukaan, ja niitä pitää tarvittaessa muuttaa.

Tämä taas ei ole sinulle suunnattu, mutta näin yleisesti olen usein ihmetellyt puheita maalitolppien siirrosta, kun virus on käytännössä täysin erilainen kuin viime vuoden keväällä. Ja toisaalta myös keinomme toimia virusta vastaan ovat kehittyneet. Tietysti silloin myös toimia ja tavoitteita pitää arvioida uusiksi.

En minä ainakaan pitäisi hyvänä, jos joku ministeri tai muu päättävä taho toteaisi jotain tyyliin: "Kyllähän virus ja keinomme taistella sitä vastaan ovat muuttuneet melkoisesti sitten viime kevään. Jatkamme kuitenkin silloin päättämillämme toimilla ja tavoitteilla, koska on parempi ja uskottavampi pitää kerran valittu linja, kuin säätää sitä koko ajan tilanteen mukaan".
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Tässä saakin ilmeisesti vedellä punakynällä yli kaikki kesälomasuunnitelmat ainakin mitä tapahtumiin tulee. :) Eipä niitä nyt paljoa olisi ollutkaan, mutta mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Sistis tällä hetkellä suurempi ongelma on epätietoisuus. On hieman hassua, että meillä on kasa viranomaisia, jotka tuolla painaa menemään erilaisia yhteiskunnallisia perusoikeuksia rajaavia rajoituksia ilman mandaattia. Oikeudellinen mandaatti olisi aika tärkeä. Kuten Mika Salminen eilen haastattelussa arvioi niin koko ajan täytyy arvioida tilannetta ja tasapainoilla erilaisten rajoitusten kanssa. Tasapainoilu on kaikille ihan ok ja rajoittaminenkin on suurimmalle osalle erittäin ymmärrettävää, mutta Suomessa ei oikein ole todellista halua käydä sitä keskustelua, voisimmeko jotenkin muuten rajoittaa?

Ravintoloiden sulkeminen määräajaksi voi olla tehokas toimenpide, mutta jälleen kerran täytyy tehdä uutta tukipakettia ja velkarahalla yrityksiä ohjata tämän ajan ylitse. Miten arvioidaan terveydellistä välttämättömyyttä? Täyttyykö nykyisessä tautitilanteessa mikään välttämättömyyden ehto terveyden kannalta, joka ajaa esimerkiksi yrittäjän/työntekijän toimeentulon ylitse? Jokainen voi miettiä tätä omalle kohdalleen, jos sinulla vaikka olisi pieni kahvila. Ajaako tartuntamäärä sinun toimeentulosi ylitse? Onko tilanne oikeasti niin paha, että on täysin välttämätöntä laittaa sinun kahvilasi kiinni?

Rajoituksien sisällä olisi koko ajan ollut merkittävää joustovaraa eli olisi voitu hieman hienosäätää. Lähtökohta ei voi olla "sulusta sulkuun" tai "rajoituksesta rajoitukseen" vaan rajoituksille täytyisi löytää hyväksyttävä perustaso ja myös löytää hyväksyntä sille, että näitä toimia jatketaan niin kauan kuin tarve vaatii. Mielestäni tässä on paljonkin liikkumatilaa sen osalta, kuinka "sivistyneesti" voimme rajoittaa tehokkaasti. Liikkumatilaa on, mutta valtiovalta/viranomaiset eivät ole halukkaita muuttuneessa tilanteessa muuttamaan työkalupakissa olevia työkaluja. Samalla vasaralla heilutellaan, vaikka sairaalahoidossa de fakto tilanne on aivan toinen kuin aikaisemmissa aalloissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös