Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 955 347
  • 81 126

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ennustan että pääsiäinen kiihdyttää hyvässä vauhdissa jo muutenkin olevaa laskusuuntaa.

Tänään on todennäköisesti tulossa pientä nousua 7 päivän keskiarvoon, mutta vain sen takia että viime viikolla lukema oli poikkeuksellisen alhainen (512) ja toisaalta kiirastorstaina on saatettu näpytellä keräilyeriä rekisteriin ennen pääsiäislomia. Huomiselle ja loppujen pääsiäispäivien ajalle on lupa odottaa todella matalia lukuja, veikkailisin että jopa alle 300 tartunnan päiviä saatetaan alkaa pitkästä aikaa näkemään.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
"Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman vastasi Häkkäselle, että hallitus on jo käynnistänyt lainvalmistelutyön. Hän korostaa, että arviot pistemäisten rajoitusten vaikutuksista epidemiaan ovat haastavampia tehdä kuin laajempien rajoitusten.

”Aikaisemman mallin arviointi oli hivenen helpompaa, mutta koska edelleen kyse on perusoikeuksien rajaamisesta, tarvitaan perustelut. Eteen tulee oikeuksien ja rajoitusten punninta. Pitää löytää data ja sitä työtä nyt tehdään.”"

Tahtotila kurittamiseen on löydetty, nyt vielä pitäisi keksiä perusteet.
Niin siis Häkkänenhän kritisoi sitä että miten infossa aiemmin päivällä sanottiin että selvitystyö näistä pienemmistä rajoituksista käynnistetään. Että selvitystyöhän olisi pitänyt tehdä jo ennenkuin hallitus valitsi tämän "leka"-linjan, jotta voitaisiin valita oikea linja. Ja siihen Lindtman sitten vastasi että kuten infossa todettiin niin selvitystyö on käynnistetty.
Kyllä omaan korvaani Lindtmanin vastaus, toki Lindtmanhan ei oikein asian tilasta kai tiennyt, kuulosti siltä että aika alkuvaiheessa ollaan ja kestää viikkoja saada esitystä valmiiksi.
Ja vähän samaa selittelyä oli siinä että miten tämä maskipakon valmistelu on kestänyt vuoden.

Oli kyllä mielestäni ihan hyvä keskustelu A-studiossa. Toki Arhinmäellä ja Taviolla ei ollut paljoa sanottavaa. Arhinmäki lähinnä keskittyi kertomaan miten hän jo heti alkuun tiesi että esitys ei mene Perustuslakivaliokunnassa läpi. Ja enemmänkin kritisoi hallituksen tekemisiä. Ja Tavio sitten jutteli lämpimikseen niitä näitä siitä että tilanne on vakava ja oppositiokin pitäisi ottaa mukaan keskusteluun.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Ennustan että pääsiäinen kiihdyttää hyvässä vauhdissa jo muutenkin olevaa laskusuuntaa.

Ainakin kuulin jo kentältä, eli testipaikoista Oulusta ja Helsingistä, että hiljaiseksi on muuttumassa/muuttunut tavallisempiin aikoihin verrattuna. Ja esim. jouluna myös testausmäärät laskivat tuntuvasti, joten samalla varmasti laskevat myös tautilöydöt.

Ja kirjoittamastani huolimatta en siis itsekään usko pääsiäisenkään aiheuttavan mitään nousukautta. Kyllähän tässä laskusuunta on nähtävissä, joskin saa rutkasti ollakin, jos tässä kesäksi vapautuksia toivotaan. Toivoisin 2-3 viikon ajalle rajumpaa laskua tapauksiin.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille

Onkohan missään muualla maailmassa nähty näin kovaa laskua, jos lähtötilanne on ollut yhtä alhainen? Tietysti olisi hienoa, jos saataisiin vauhti vielä kiihtymään, mutta tässä saattavat vain olla vastassa jonkinlaiset kiertämättömät "koronarealiteetit". Mutta en ole tietenkään varma asiasta. Hyvä on tahti nytkin.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kasvu tullut nyt kokonaan muualta, HUS-alue on edelleen viikon taaksekin päiväkohtaisissa -10 %.

HUS-alue tänään 7 vrk tartuntaluvuissa viikon taakse -17,2 %, 2 viikon taakse -24,0 %. Huipusta, joka oli 14.3. on nyt tultu alas 26,5 %.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Päivän luku 566. Viime perjantaina 512, mutta hyvältä näyttää silti.

Aijai... lasku on sitten ohi. Nousu menee nyt muiden maakuntien piikkiin, koska HUS, TAYS ja Varsinais-Suomi jatkoivat lasku-uralla. Pitäisikö siis ottaa tiukat rajoitteet käyttöön koko maassa?

Vakavasti puhuen: normaalia heiluntaa. Kahden viikon ilmaantuvuusluvut jyrkässä laskussa kaikkialla. Hyvältä näyttää.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Aijai... lasku on sitten ohi. Nousu menee nyt muiden maakuntien piikkiin, koska HUS, TAYS ja Varsinais-Suomi jatkoivat lasku-uralla. Pitäisikö siis ottaa tiukat rajoitteet käyttöön koko maassa?

Vakavasti puhuen: normaalia heiluntaa. Kahden viikon ilmaantuvuusluvut jyrkässä laskussa kaikkialla. Hyvältä näyttää.

Ja aika varmasti tässä nyt pääsiäinen näkyy suuntaan ja toiseen siinä, minä päivänä testeihin mennään - toki voi tulla pieni backlash ensi viikolla. En usko, että tämän viikon perjantai on ihan normaaliperjantai luvuissa. On tuolla silti yksittäisiä kuntia, joissa lähtenyt, mm. Kerava ja Tuusula HUS-alueella niille suuret luvut (paikallisuutisissa oli tästä eilen jo mainintakin). Pk-seutu sen sijaan reippaammin alas.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Suomen uudet 566 ilmoitettua koronavirustartuntaa jakaantuivat seuraavasti:

Helsinki ja Uusimaa 307
Helsinki 136
Vantaa 50
Espoo 57
Järvenpää 8
Kerava 14
Nurmijärvi 2
Tuusula 15
Kirkkonummi 1
Porvoo 6
Hyvinkää 1
Vihti 8
Sipoo 1
Mäntsälä 3
Karkkila 2
Raasepori 1
Siuntio 1
Inkoo 1

Varsinais-Suomi 78
Turku 48
Salo 12
Kaarina 5
Raisio 6
Lieto 1
Paimio 1
Laitila 1
Rusko 1
Sauvo 1
Nousiainen 1
Koski TI 1

Pirkanmaa 21
Tampere 17
Kangasala 1
Valkeakoski 1
Jämsä 1
Akaa 1

Pohjois-Pohjanmaa 7
Oulu 4
Raahe 1
Pudasjärvi 2

Etelä-Pohjanmaa 9
Seinäjoki 5
Kurikka 1
Kauhajoki 2
Kauhava 1

Keski-Pohjanmaa 5
Kokkola 5

Keski-Suomi 14
Jyväskylä 8
Laukaa 3
Muurame 3

Vaasa (alue) 5
Vaasa 2
Pietarsaari 1
Vöyri 2

Kanta-Häme 8
Hämeenlinna 2
Janakkala 1
Forssa 2
Tammela 2
Joroinen 1

Päijät-Häme 27
Lahti 22
Hollola 2
Orimattila 1
Asikkala 1
Iitti 1

Satakunta 15
Rauma 2
Pori 5
Eura 5
Eurajoki 1
Säkylä 2

Kymenlaakso 28
Kouvola 8
Kotka 7
Hamina 8
Pyhtää 1
Virolahti 4

Pohjois-Savo 9
Kuopio 3
Siilinjärvi 2
Kiuruvesi 1
Iisalmi 1
Pielavesi 1
Suonenjoki 1

Etelä-Savo 6
Mikkeli 2
Pieksämäki 4

Itä-Savo 11
Savonlinna 11

Etelä-Karjala 10
Lappeenranta 8
Imatra 1
Taipalsaari 1

Pohjois-Karjala 4
Joensuu 3
Kontiolahti 1

Lappi 2
Rovaniemi 1
Sodankylä 1
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Verkkouutiset/HS uutisoi eilen:
"Eläkeläisten kuoron harjoituksessa tapahtui superleviäminen.
Helsingin Sanomat kertoo reportaasissaan uusmaalaisesta eläkeläiskuorosta, joka piti harjoituksensa 16. marraskuuta 2020. He lauloivat joululauluja.
Kädet oli pesty käsidesillä ja kaikki istuivat kahden metrin turvavälien päässä laulaessaan. Kuoro oli aiemmin pitänyt epidemian vuoksi taukoa, mutta harjoitellut jälleen lokakuusta asti.
Nyt ainakin yksi takarivissä istunut kuorolainen kantoi tietämättään koronavirusta.
Kuorolaisia oli paikalla 16. Heistä 14 sairastui. He tartuttivat tautia edelleen niin, että ryppäässä oli 25 henkilöä. Seitsemän heistä joutui sairaalahoitoon. Yhden puoliso kuoli."

Kuoronjohtajalle tuli jutun mukaan yllätyksenä.
Ainakin minä näin jo jo melkein vuosi sitten uutisia aivan samanlaisista superleviämisistä kuoroharjoituksissa eri puolilla maailmaa.
Miksi koronan leviämistapa olisi muuttunut? Kun puhkutaan ja puhistaan voimakkaasti, niin kyllä aerosolit saavat kyytiä.
Kuorossa, salilla, pienen pöydän ääressä nauraa räkättäessä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän Häkkäsen eilisen A-Studio esiintymisen loppuun olisi kuulunut mic drop, sen verran suvereenisti hän esiintyi. Sopivasti turhautunutta ylimielisyyttä muiden paskanjauhamista kuunnellessa, mihin tavallisen kansan on todella helppo samaistua. Lindtman puhui, muttei sanonut oikein mitään. Lisäksi Häkkänen selitti koko prosessin niin, että vähän yksinkertaisemmankin ihmisen pitäisi tajuta, mistä koko asiassa on kysymys ja missä mentiin metsään. Ja loppuun vielä Häkkäseltä inhimillinen toteamus, että syyllisiä on turha etsiä, mutta asiat pitää hoitaa. Tähän pystyy varmasti valtaosa kansastakin samaistumaan, vaikka olisi miten paljon hallituksen puolesta tai vastaan.

Itse tervehdin erityisesti HUSin tartuntojen laskua lämmöllä. Tähän saumaan tarvitsisimme vielä ehkä vähän luontoäidiltäkin jeesiä säiden suhteen: aurinkoa ja vähän lämpöä, jotta ihmiset haluaisivat lähteä ulos hoitamaan "pakolliset" sosiaaliset kontaktinsa, muttei kuitenkaan liian lämmintä, jolloin jengi menisi puistoihin juomaan pussikaljaa ja eväsretkille.

Epäilen myös, että osa porukasta aikoo treffailla ystäviään pitkien pyhien aikana ja vaikka pyrittäisiinkin olemaan vastuullisia ja varovaisia, tuolla on suuri joukko oireettomia tartuttajia ja "vahinkotartuntoja" tulee jonkin verran pyhien jälkeen. Seuraavan viikon aikana voi siis tulla muutamia yksittäisiä nousupäiviä, mutta en usko kuitenkaan mihinkään systemaattiseen tartuntojen ryöpsähtämiseen ja takapakkiin.

Olen ajatellut, että jos tämä huhtikuu ja Vappu vielä jaksettaisiin ottaa iisisti, sen jälkeen olisi kaikilla helpompaa. Toki viranomaiset voivat tämänkin toivon vielä viedä päättömillä tuomiopäivän pelotteluillaan. Hyvä puoli tässä on se, että aika tuntuu menevän ainakin omalta osaltani todella nopeasti. Älkää käsittäkö väärin, en haluaisi lusia tätä yhtään pidempään kuin on pakko, mutta omassa päässäni aikamääre "vuosi" on paljon pidempi aika kuin miltä tämä viimeinen vuosi on nyt tuntunut. Mutta ehkä mieli ja alitajunta toimivat näin suojellakseen minua?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Verkkouutiset/HS uutisoi eilen:
"Eläkeläisten kuoron harjoituksessa tapahtui superleviäminen.
Helsingin Sanomat kertoo reportaasissaan uusmaalaisesta eläkeläiskuorosta, joka piti harjoituksensa 16. marraskuuta 2020. He lauloivat joululauluja.
Kädet oli pesty käsidesillä ja kaikki istuivat kahden metrin turvavälien päässä laulaessaan. Kuoro oli aiemmin pitänyt epidemian vuoksi taukoa, mutta harjoitellut jälleen lokakuusta asti.
Nyt ainakin yksi takarivissä istunut kuorolainen kantoi tietämättään koronavirusta.
Kuorolaisia oli paikalla 16. Heistä 14 sairastui. He tartuttivat tautia edelleen niin, että ryppäässä oli 25 henkilöä. Seitsemän heistä joutui sairaalahoitoon. Yhden puoliso kuoli."

Kuoronjohtajalle tuli jutun mukaan yllätyksenä.
Ainakin minä näin jo jo melkein vuosi sitten uutisia aivan samanlaisista superleviämisistä kuoroharjoituksissa eri puolilla maailmaa.
Miksi koronan leviämistapa olisi muuttunut? Kun puhkutaan ja puhistaan voimakkaasti, niin kyllä aerosolit saavat kyytiä.
Kuorossa, salilla, pienen pöydän ääressä nauraa räkättäessä.
Aika naamapalmu juttu. Prioriteetit olivat kunnossa kun oli käsidesiä, mutta sitten huudettiin (kirjaimellisesti) kuorossa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tossa Prismassa väkeä ihan hemmetisti Pitkäperjantaista huolimatta, ja ainoat joilla ei maskia, niin ulkomaalaistaustaiset. Pääosin Virolaisia olivat näistä, ja tyyli sellasta, että ei hirveästi muutenkaan näytä rajoitukset nappaavan.

Miksi taas näin ja mitä tällaisesta nyt pitäisi ajatella sitten. Oikeen osaa olankohautuksella ohittaa enää, kun on niin toistuvaa. Vaihda kauppaa idiootti ja pidä huoli vaan omasta käytöksestä vitun maskinatsi!!! Kyllä, vaihdellaan kauppaa ihan tarkoituksella tämän tästä. Turhautua tässä vaan meinaa noin välinpitämättömiin, vaikka muuten ihan pärjää kyllä kaikinpuolin.
 
Jeffrey

Jäsen
Haha. Onkohan tästä näiden "taistelusta" sääntöjä vastaan mitään hyötyä :D

Välttämättä ei, jossain päin maailmaa ihmisoikeusaktivisteja kuitenkin arvostetaan.
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Voi salireppanat! Lapsellista itkua ja valitusta! Aivan ku tässä ei olis kukaan muu joutunu kärsimään tämän koronan takia. Nyt alkakaa kuunnella niitä aveja ja lopettakaa tuommonen lapsellinen ja itsekäs kitinä!
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tossa Prismassa väkeä ihan hemmetisti Pitkäperjantaista huolimatta, ja ainoat joilla ei maskia, niin ulkomaalaistaustaiset. Pääosin Virolaisia olivat näistä, ja tyyli sellasta, että ei hirveästi muutenkaan näytä rajoitukset nappaavan.

Miksi taas näin ja mitä tällaisesta nyt pitäisi ajatella sitten. Oikeen osaa olankohautuksella ohittaa enää, kun on niin toistuvaa. Vaihda kauppaa idiootti ja pidä huoli vaan omasta käytöksestä vitun maskinatsi!!! Kyllä, vaihdellaan kauppaa ihan tarkoituksella tämän tästä. Turhautua tässä vaan meinaa noin välinpitämättömiin, vaikka muuten ihan pärjää kyllä kaikinpuolin.

käytän itse maskia kaupassa lähinnä kohteliaisuus syistä. En kyllä reagoi mitenkään jos jollakulla ei ole maskia.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
käytän itse maskia kaupassa lähinnä kohteliaisuus syistä. En kyllä reagoi mitenkään jos jollakulla ei ole maskia.

Ei se pelkkä maskittomuus siis ole/ollut se, vaan yleinen käytös siellä. Maskittomuuden lisäks kovaäänistä menoa ja hörötystä välillä isommallakin porukalla. Nyt kun rokotusta ei vielä tule hetkeen olemaan, niin ei jaksais noita. Onko sulla rokote jo, kun et varo ko.tapauksia samalla tavalla?
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Koronavirus on vähintäänkin mielenkiintoinen. Frendi sai sen duunista (lehdistö ollut hiljaa isosta firmasta), mutta hänen vaimonsa ei saanut tautia karanteenin aikana, jolloin vein heille safkaa. Itse ollut kohta puoli vuotta etäduunissa ja avovaimo taas töissä päivakodissa. Hän on käynyt kolme kertaa testeissä eikä taudista tietoakaan.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei se pelkkä maskittomuus siis ole/ollut se, vaan yleinen käytös siellä. Maskittomuuden lisäks kovaäänistä menoa ja hörötystä välillä isommallakin porukalla. Nyt kun rokotusta ei vielä tule hetkeen olemaan, niin ei jaksais noita. Onko sulla rokote jo, kun et varo ko.tapauksia samalla tavalla?

ei ole rokotetta. Ehkä joskus kesällä olisi oma vuoro. En vaan usko että noista maskeista olisi juurikaan hyötyä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
ei ole rokotetta. Ehkä joskus kesällä olisi oma vuoro. En vaan usko että noista maskeista olisi juurikaan hyötyä.

Ok. Estää se roiskeita kuitenkin (varsinkin FFP2), jos edes suunnilleen oikein käyttää.

Mutta sepä siitä sit, kunhan avauduin.
Ja juuri tossa aiempina vuosina kun mietin että Viroa vois tutkia vähän tarkemmin lomamielessä, niin meni maku kyllä nyt, ainakin joksikin aikaa, kun katsonut tilanteita sieltä ja käyttäytymistä Suomessa korona-aikaan. Banniin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei se pelkkä maskittomuus siis ole/ollut se, vaan yleinen käytös siellä. Maskittomuuden lisäks kovaäänistä menoa ja hörötystä välillä isommallakin porukalla. Nyt kun rokotusta ei vielä tule hetkeen olemaan, niin ei jaksais noita. Onko sulla rokote jo, kun et varo ko.tapauksia samalla tavalla?
Laajentaisin itse tämän koskemaan muitakin ryhmiä, joiden käytös on jollain tavalla tilanteeseen nähden piittaamatonta.

Itseä vituttaa esim. Kaikki denialistit, jotka edelleen väittää että ei tässä ole mitään virusta tai ”kyseessä on normiflunssa” ja sitten päälle ne loputtomat ulkoaopitut argumentit.

Mutta enenmän vituttaa välinpitämättömyys. Siis tuo juuri, ettei jostain syystä käyttäydytä siten, miten tässä yleinen ohjeistus on. Näitä ryhmiä on tietysti möhömahaisesta huomiohaalariäistä nuorisojoukkoihin ja maahanmuuttajista vanhuksiin, sekä sitten niihin jotka kieltäytyy käyttämästä maskeja koska siihen on oikeus tai ei usko niihin.

No vitutuksen syy on tietysti pohjimmiltaan se, että itsellä on uskomukset asioista ja toisten käytös kertoo siitä että meidän uskomusjärjestelmä ei ole sama. Tämän nyt ymmärtää tosi pitkälle joissain etiikan ja arvojen kysymyksissä tai kulttuuristen erityispiirteiden kanssa, mutta minä en vaan siedä sitä että joku kieltäytyy omasta vastuustaan osallistua tämän pandemian torjuntaan.

Ja en vieläkään ymmärrä, että miksi vaikkapa maahanmuuttajat ja vierastyövoima käyttäytyy näin, miksi siihen ei voi puuttua sellaisella ”mene koronatestiiin tai takaisin sinne mistä tulet” asenteella tai asiasta ei sanota mediassa edes suoraan. On tosi hyvä että kaikkia ohjeita painetaan kaikilla maailman kielillä, mutta mikä tuohon asenteeseen auttaisi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös