Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 017 423
  • 81 135

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"Ulkonaliikkumiskielto", jonka aikana voi asioida erikoisliikkeessä tai käyttää palveluita, jos sille on välttämätön syy. Mahtaako mikään käytännössä muuttua nykytilanteeseen verrattuna?

Äkkiseltään kun tuota lukee niin koko "ulkonanaliikkumiskielto" on vain pelottelua, jokainen voi sitten itse päättää jatkaako elämää normaalisti ja liikkumistaan vai lukittautuu omaehtoisesti omaan kämppäänsä. Pahinta tuossa on että osa varmasti näin tekee. Ei taida olla kenelläkään mitään perusteita pysäyttää ihmistä ainakaan nykyisillä lakipykälillä.
 
Rainer Zufall

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo on tietenkin totta, mutta mikäli virusta olisi torjuttu rajoilla tehokkaammin, ei Suomessa olisi asetettu nykyisiä rajoituksia samaan aikaan. Lopputulos olisi lopulta ollut sama, mutta toteutunut vain muutamaa viikkoa myöhemmin. Toki tämä olisi tarkoittanut lyhyempää aikaa rajoituksia ja vähemmän sairastuneita ihmisiä ennen rokotteiden tuloa.

Syksyllä tautitapaukset saavuttivat marraskuun lopulla tason, jolloin rajoituksia alettiin kiristämään. Jos rajoilla olisi ollut tiukempi kontrolli, tämä olisi luultavasti vain tapahtunut hieman myöhemmin. Samoin "brittivariantin" kanssa olisi voitettu joitain viikkoja aikaa.

Ei varmasti olla asiasta suuremmin eri mieltä, mutta kun lasketaan yhteen muutama viikko ja muutama viikko, niin ero toteutuneeseen tapahtumainkulkuun ja rajoitusten sivuvaikutuksiin olisi minusta kasvanut jo aika merkittäväksi. Odotellessa olisi saatu elellä vapaammin pidempään. Jos tähän tilanteeseen olisi tultu parimuutamaa viikkoa myöhemmin sen jälkeen, kun viruksen ja sen muunnosten saapumista ulkomailta olisi viivytetty kaikin tarjolla ollein keinoin, niin nykyiset sulkutoimet saisivat varmasti paremman hyväksynnän. Nyt on soudettu ja huovattu ja selitelty ja siirrelty vastuuta niin paljon, että asia kasvaa helposti nykyistä merkitystään suuremmaksi ja kuuliaisenkin kansan turhautuminen kasvaa.

Olen kyllä täysin samaa mieltä, että rajoilla olisi ollut syytä olla tarkempana. Mutta ei tuo ole mikään sellainen juttu, että enää tässä vaiheessa epidemiaa tilanne olisi niin valtavasti erilainen kuin mitä se nyt on, vaikka rajat olisivat pitäneet paremmin.

Valitettavat avainsanat "tässä vaiheessa epidemiaa". Minusta viranomaisten toimintahaluttomuus ja kädettömyys tässä asiassa on aika surullista, kun lentokenttäsekoiluista ja ensimmäisestä sulusta on kulunut koko lailla vuosi.

Ihmetyttää muuten myös se, että uusi uljas tartuntatautilaki ilmeisesti sulkee varmuuden vuoksi pois tehokkaiksi seulojiksi osoittautuneiden koronakoirien käytön, koska niiden tehosta ei VIELÄ ole tieteellistä näyttöä. Koiriahan käytetään jo nyt haistelemaan ihmisistä kaikenlaisia juttuja verensokerista syöpäkasvaimiin, ja koronakin näytti Tullin mukaan olevan tunnistettavissa. Koirat olisivat tunnistaneet koronapositiivisia edes jonkinlaisella prosentilla, mutta jostakin syystä silti katsottiin, että niille ei kannata raottaa ovea tulevaa tutkimusnäyttöä odotellessa. Ei jummarra.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Itse olen myös kiinnostunut miten @fat of the land perheessä voidaan. Ollut niitä nimimerkkejä mitä on ollut kiva seurata. Jutut ollut hyvät jo ennenkuin sai tämän paskataudin, joten antaa tulla vain raporttia. On hyvää "tukea" myös itselle kun lukee sellaiselta tyypiltä jonka elämäntilanne on sama kuin itsellä (vaimo ja 2 pientä lasta), omistaa jopa samanlaisen auton kuin meillä on. :)

Tässä kun on tullut istuttua paljon kotona tuntuu että osa jatkoajan nimimerkit ovat nykyään mun ystäviä. Se on tietyllä tapaa outoa, itse en olisi ikinä uskonut että näin voisi käydä. Osoittaa vain että ajat ovat erilaiset. Tämä on myös se syy miksi on ihan suotavaa että ihmiset osoittaa toisilleen empatiaa. Ei tarvi olla mulkku. Pieni peukku jollekin voi oikeasti tuntua hyvältä näinä aikoina.

Asioista saa ja pitää olla erimieltä. Se kuuluu myös terveisin "ihmissuhteisiin"
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kävin äsken Martinlaaksossa koronatestissä ja kuulemma koko päivän ollut todella hiljaista. Tämä sen takia, että ihmiset eivät saaneet varattua testiaikoja HUS:n it-ongelmien takia. Jännä nähdä miten vaikuttaa huomisen tartuntamääriin.
 
Sistis

Varmaan aika voimakkaasti, ja kun tuo suma purkautuu, tulee taas kunnon pompsahdus. Medialla on ainakin paikkoja herkullisille otsikoille.
 
Mistä johtuu että jotkut sairastavat/levittävät täysin oireetta ja jotkut iästä ja kunnosta riippumatta täysin sänkypotilaina? Mitä joillain on mitä toisilla ei?
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä joillain on mitä toisilla ei?

Helvetin hyvä tuuri.

Tämä on ymmärtääkseni ollut yksi suurimpia mysteereitä tässä taudissa, ja ilmeisesti tähän ei vieläkään ole saatu mitään selvyyttä. Selitystä on haettu noilla vakavan taudin todennäköisyyttä lisäävien tekijöiden puuttumisella sekä ristisuojalla aiemmin sairastetuista muista koronaviruksista, mutta nämäkään tuskin kertovat koko totuutta.
 
Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
Oma kuntosalini ollut 2vkoa kiinni. Tänään piti aueta. Lennosta tulikin 2viikkoa lisää eli loppukuusta pitäisi aueta. Nyt suunnitellaan että kaikki liikuntapaikat laitetaan kiinni eli todennäköisesti ainakin huhtikuun paikat kiinni. 2vkoa muuttuikin hetkessä 2 kuukauteen. Mites se meni että on se nyt kumma jos ei aikuiset voi paria viikkoa muuten treenailla.

Oma kantapubini on myös ollut jo pidempään kiinni ja nyt alkaa näyttää etten pääse kavereitani tuopposen ääressä vähään aikaan missään muissakaan ravitsemusliikkeissä tapaamaan. Pitäisiköhän ostaa pariksi kuukaudeksi salikortti huhtikuun lopusta, että päästäisiin yhdessä ähkimään ja puhkimaan salille, jonka jälkeen pukuhuoneeseen vaihtamaan kuulumiset 50 sentin turvavälein after work-outissa, palautusoluset toki asiaan kuuluen?
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Laitetaas tännekin tämä ”tietojen mukaan” rakennettu kielto ihan sellaisena ajatusleikkinä.

- useiden henkilöiden kokoontuminen kiellon voimassaolon alueella kiellettyä
- alueelta saa matkustaa mökille (ei suositella, mutta saa)
- mökkipaikkakunnilla samoja rajoituksia ei käytännössä voimassa

Milläs ryhmillä niitä mökkejä ei esimerkiksi pk-seutulaisista (edes sukumökkejä) ole ja samat ryhmät tuppaavat sekä asumaan ahtaasti että kokoontumaan toistensa luona?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mennyt vuosi pandemian kanssa on kyllä yleisestikin syönyt uskoani kansamme "syviin riveihin". Tämä huolimatta korkeasta koulutustasosta ja liki rajattomasta informaatiotulvasta ympärillämme. Tietty ei tarvitse kuin vilkaista, minkälaiset TV-ohjelmat keräävät eniten katsojia. "Hömppäviihde" selvästi kovien tiede- ja poliittisten dokumenttien edellä.

Minkäänlainen "outlier", mitä tulee kansan sivistystasoon Suomi ei tietenkään negatiivisessa mielessä ole.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

En vetäisi minkäänlaisia johtopäätöksiä kansakunnasta suosituimpien televisio-ohjelmien perusteella. Kaikki kansat katsovat hömppää, koska ihmiset tarvitsevat viihdettä. Ja kyllähän ne YLE:n uutislähetykset vievät viikko toisensa jälkeen kärkipaikat katsotuimpien ohjelmien listoilla.
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Mennyt vuosi pandemian kanssa on kyllä yleisestikin syönyt uskoani kansamme "syviin riveihin". Tämä huolimatta korkeasta koulutustasosta ja liki rajattomasta informaatiotulvasta ympärillämme. Tietty ei tarvitse kuin vilkaista, minkälaiset TV-ohjelmat keräävät eniten katsojia. "Hömppäviihde" selvästi kovien tiede- ja poliittisten dokumenttien edellä.

Minkäänlainen "outlier", mitä tulee kansan sivistystasoon Suomi ei tietenkään negatiivisessa mielessä ole.
Selvennä vähän? Itselläni ei ainakaan ole tämän pandemian kanssa mennyt usko (mamujen lisäksi) kuin maksimissaan poliitikkoihin. (Kanta)Suomalaisethan ovat hoitaneet tämän aika mallikkaasti.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Selvennä vähän?

Lähinnä viittasin (vähän epäselvästi) sosiaalisessa mediassa leviävään rokotevastaisuuteen ja yleisiin vähä-älyisiin salaliittoteorioihin.

Yleisestihän Suomi on todellakin pärjännyt toistaiseksi epidemian hoidossa paremmin, kuin kutakuinkin yksikään toinen Euroopan maa. -Siihen nähden, kuinka "***Suomi mainittu***"-uutiset ovat suosittuja, maamme oikeasti poikkeuksellisen hyvä epidemiatilanne ei ole saanut vielä paljoakaan huomiota. Varmasti tässä vaiheessa rokotusten ollessa kesken ja päivittäisten tartuntojen huidellessa yli viidensadan keskiarvolla, poliitikot ja viranomaiset eivät varmaankaan halua tuoda positiivista viestiä ennenaikaisesti julki, vaikka varmasti väsynyt kansa vähän jo porkkanaakin kaipaisi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan just helpottaa, muutos on jo näkyvissä. Ei tarvitse tehdä mitään muutoksia strategioihin. Lapset eivät sairasta eikä sairastuta. Kohta onneksi saadaan yläkoulut sekä toisen asteen opinnot auki. Pikku räyskäprovo iltaan ;)
 
Liitteet

  • 2021-03-15 (2).png
    2021-03-15 (2).png
    43,2 KB · kertaa luettu: 251

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Ylekin kirjoitti nyt näistä globaaleista koronakuolemista. Linkki: Maailmalla suuri osa koronakuolemista jää yhä piiloon – Grafiikat näyttävät, miten kuolleisuus on pandemian aikana kehittynyt

"Uuden tutkimuksen mukaan koronaan liittyviä kuolemia olisi ainakin 4,2 miljoonaa, joista 1,6 miljoonaa puuttuu tilastoista."

Aika samankaltaisia tilastoja on nyt tullut useammassa tutkimuksessa, mutta edelleen on osa maista piilottanut tilastojaan huolellisesti ja joskus vuosien päästä tullaan olemaan toden teolla viisaampia. Joka tapauksessa vuosi 2020 tulee piirtymään historiaan kuolleisuuspiikkinä isolla kynällä.
 
Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Ehkä unisimmatkin herää tämän taudin vakavuuteen vilkaisemalla Lukon Pekka Virran Facebook päivitystä.
Kukaan ei tiedä millaisena sen itse sairastaa.
Vaikka itsellesi tulisi versiona "en edes huomannut", niin voit tartuttaa toisen, joka onkin kuukauden teholla.
Brittimuunnos vielä leviää helpommin ja on ilmeisesti vaarallisempikin vieden nuorempia sairaalahoitoon enemmän.
Virus kyllä tiensä löytää, jos ollaan yhtään hällä väliä asenteella ja, vaikka ei oltaisikaan.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pekka Virralle todellakin tsemppejä!

On kyllä hurja juttu. Onneksi tauti on harvoin noin raju. Mutta juuri nämä tapaukset ovat minusta riittävä syy sille, että miksi epidemian rajoittaminen on tärkeää. Tilastollisesti suhteessa harvinaisista tulee absoluuttisesti merkittäviä, kun määrä kasvaa suureksi.

Sivuseikka tuo yllä oleva. Pekalle pirusti tsemppiä. Ja toivotaan, että tauti ei jätä mitään pidempiä jälkiseurauksia, ja paluu normaaliin elämään sujuu hyvin.

Samat sanat toki kaikille muillekin rankan koronan kanssa kamppaileville.
 
Suosikkijoukkue
KK
Ylekin kirjoitti nyt näistä globaaleista koronakuolemista. Linkki: Maailmalla suuri osa koronakuolemista jää yhä piiloon – Grafiikat näyttävät, miten kuolleisuus on pandemian aikana kehittynyt

"Uuden tutkimuksen mukaan koronaan liittyviä kuolemia olisi ainakin 4,2 miljoonaa, joista 1,6 miljoonaa puuttuu tilastoista."

Aika samankaltaisia tilastoja on nyt tullut useammassa tutkimuksessa, mutta edelleen on osa maista piilottanut tilastojaan huolellisesti ja joskus vuosien päästä tullaan olemaan toden teolla viisaampia. Joka tapauksessa vuosi 2020 tulee piirtymään historiaan kuolleisuuspiikkinä isolla kynällä.
Yhtään influenssa kuolemaa maailmalla taas ei jää huomaamatta. Kyllä korona tappaa enemmän, kuin kausiflunssa.
 
Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Yhtään influenssa kuolemaa maailmalla taas ei jää huomaamatta. Kyllä korona tappaa enemmän, kuin kausiflunssa.

Kyllä influenssakuolemia seurataan vuositasolla sangen tarkasti. Tässä vuodessa 2020 ja toistaiseksi 2021 merkittävää on tämä ylikuolemien suhde vertailuvuosiin suhteessa. Vertailuvuosina aina (!) influenssa jyllää.

Tarkoitan: Tilastollisesti aivan sama onko myös influenssakuolemia. Ylikuolemaluku on merkittävä globaalisti.
 
En oikein tajunnut viestisi pointtia. Totuus vain on se, että kun ihminen kuolee esim sairaalaan tai hoitokotiin ns vanhuuttaan niin hänestä ei oteta verikokeita ja selvitetä, oliko hänellä influenssa, ellei sitä epäilty tai ollut jo ennen kuolemaa. Joten aika vitusti niitä influenssakuolemia menee ohi ihan Suomesta lähtien. Koronaa nyt jossain tyyliin Venäjällä ja kehitysmaissa menee ohi kuolleisuualuvuissa, mutta tuskin kaikkia ns koronakuolemia varjostaa pelkkä korona, vaan moni olisi kuollut joka tapauksessa, oli koronaa tai ei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös