Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 146
  • 81 140
K

Kiekkokatsoja

Helsinki ja Uusimaa kiinni, olisi ollut tärkeämpää pari kolme viikkoa sitten, kuin vajaa vuosi sitten.
499/706 tänään heidän osuus tartunnoista.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Anna mä arvaan: leirillä oli joukkueiden kerma, lähinnä vielä toimihenkilöiden jälkikasvua?

Laajasti kai porukkaa Pirkanmaan joukkueista. Toinen järjestäjä on muuten Tapparan junnujen valmentaja. Ei sitä Aaltonen halunnut / muistanut Ylen tai Aamulehden haastattelussa mainita. Veikkaan ensimmäistä.

Mut onhan tämä hullua. Meillä on Haka 3 vuoroilla yksi aikuinen kohdistettu "järkkäriksi" kun hallissa on sisään ja ulos kulkeminen nyt eri ovista. Sovittu että kopissa ollaan maks 15 min (ringettejaoston ohjeistus) ja tyttökiekon vuorolla likat menee suoraan jäälle. Osa laittaa luistimet penkillä, osa tallustelee täysissä varusteissa.

Ja samaan aikaan veskaripörssissä kysellään huomiselle Huittisiin maalivahtia höntayvuorolle.

Tässä siis tiivistyy mun ongelmani näiden asioiden kanssa. Mä pärjään meikäläiseen kohdistettujen rajoitusten kanssa. Mutta onhan tuo muksuille erikoista aikaa
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Helsinki ja Uusimaa kiinni, olisi ollut tärkeämpää pari kolme viikkoa sitten, kuin vajaa vuosi sitten.
499/706 tänään heidän osuus tartunnoista.

Olisko paikallaan taas perinteinen Uudenmaan sulku? Laitetaan poliisit joka kärrytien varteen pidättämään luvattomat kulkijat ja vedotaan samaan aikaan, että nyt ei ole oikea aika tehdä rikoksia.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Musta tuntuu, että tästä periaatteessa ollaan samaa mieltä, mutta itse takerrun sanatarkasti tuohon lausahdukseen "tämä tilanne voi jatkua vuosia". Itse ainakin muistan, että jo epidemian alusta lähtien on annettu mahdollisuus sille, että tämä jää vuosittaiseksi riesaksi ja näin näyttää mahdollisesti käyvän. Se ei vaan edelleenkään tarkoita sitä, että tämä tilanne, tämä nyt nähtävä tilanne, jatkuisi vielä vuosia tästä eteenpäin.
Minä tulkitsin sen niin, että koronatilanne ja siihen liittyvät rajoitukset jatkuvat jossain muodossa vuosia. Sen kummemmin en sitä pysähtynyt miettimään.

En usko sellaiseen skenaarioon, jossa hallitus luopuisi toimista minkään kansan kyllästymisen takia. Muistaakseni tämä kortti pelattiin jo joskus viime toukokuussa ensimmäisen kerran, ja siitäkin on nyt melkein vuosi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen

Äkkiä se teho-osasto täyttyi, aamun uutisissa kuulin toisia lukuja. No joo, tuohon turha tarttua, kun tehohoidon henkilökuntaa tarvitaan. Pakko huokaista kyllä syvään, että oma vaikea hetkeni osui viime kesään.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Nyt olisi kyllä kiva saada esimerkki jostain koronaan liittyvästä rajoituksesta, joka olisi voimassa 2022, tai 2023.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt olisi kyllä kiva saada esimerkki jostain koronaan liittyvästä rajoituksesta, joka olisi voimassa 2022, tai 2023.
Jos viittaat edelliseen, niin se on tietysti spekulointia, kun kukaan ei tiedä tulevaisuuden tartuntamääriä.

Jos määrät ovat samansuuntaisia kuin tällä hetkellä, mitään festareita tuskin annetaan luvan järjestää. Noin esimerkkinä.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Jos viittaat edelliseen, niin se on tietysti spekulointia, kun kukaan ei tiedä tulevaisuuden tartuntamääriä.

Jos määrät ovat samansuuntaisia kuin tällä hetkellä, mitään festareita tuskin annetaan luvan järjestää. Noin esimerkkinä.
Ei tiedä ei. Olisikohan sitten meidän pääministerimmekin hyvä pidättäytyä Pietarin trollitehtaan tavasta aiheuttaa hämmennystä? No kuinka todennäköisenä pidät, että massiivisesta rokotuskampanjasta huolimatta festareiden järjestäminen olisi vaakalaudalla 2022? Tämä kesä nyt on mennyt, se on selvää.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Äkkiä se teho-osasto täyttyi, aamun uutisissa kuulin toisia lukuja. No joo, tuohon turha tarttua, kun tehohoidon henkilökuntaa tarvitaan. Pakko huokaista kyllä syvään, että oma vaikea hetkeni osui viime kesään.

Tehohoidon kapasiteetti Uudenmaan ulkopuolisissa sairaaloissa on lopulta yllättävän pieni, sitä ei tunnuta muistettavan. Ja sitten kun on niitä muitakin tehohoitopotilaita.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos määrät ovat samansuuntaisia kuin tällä hetkellä, mitään festareita tuskin annetaan luvan järjestää. Noin esimerkkinä.

Eiköhän se pointti juuri ole, että miten ihmeessä kun kesällä on kaikki (järkevät) aikuiset rokotettu, niin miten olisi nähtävissä, että kesällä / syksyllä saati ensi vuonna tartuntamäärät olisivat samalla tasolla.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No kuinka todennäköisenä pidät, että massiivisesta rokotuskampanjasta huolimatta festareiden järjestäminen olisi vaakalaudalla 2022? Tämä kesä nyt on mennyt, se on selvää.
Epätodennäköisenä. Mutta siitähän tässä ei ollut kyse.

Eiköhän se pointti juuri ole, että miten ihmeessä kun kesällä on kaikki (järkevät) aikuiset rokotettu, niin miten olisi nähtävissä, että kesällä / syksyllä saati ensi vuonna tartuntamäärät olisivat samalla tasolla.
Rokottaminen voi ainakin nuorten aikuisten kohdalla venyä syksyyn. Koko ajan on myös olemassa mahdollisuus, että syntyy mutaatio, johon rokotteet eivät pure, tai että rokotekattavuus jää syystä tai toisesta alhaiseksi.
 

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt olisi kyllä kiva saada esimerkki jostain koronaan liittyvästä rajoituksesta, joka olisi voimassa 2022, tai 2023.

Matkustusrajoitukset, lähes varmasti. Kyllähän tätäkin palstaa seuraamalla huomaa, että eniten kannatusta kaikista rajoituksista saa "rajat kiinni". Oppositiopuolueet ovat tarttuneet tähän ja kaatavat hallitukselle jatkuvalla syötöllä kuonaa milloin mistäkin rajaliikkuvuuden ongelmasta. Eiköhän tästä seuraa se, että lakeja säädetään yhä tiukempaan suuntaan tämän vuoden aikana, vaikka sisäinen koronatilanne helpottaisikin.

Ongelma vaan on se, että jos halutaan oikeasti rajat kokonaan kiinni uusilta virusvarianteilta, niin ainoa kunnolla toimiva vaihtoehto on Uuden-Seelannin/Australian malli, jossa joka ikinen maahan tuleva henkilö laitetaan karanteenihotelliin kahdeksi viikoksi, ja testataan tuona aikana moneen kertaan. Kaikki muu rajoilla tapahtuva toiminta (omaehtoiset karanteenit, negatiivisen todistuksen vaade, lentokenttätestaus yms.) on vain kevyttä suodatusta, jolla karsitaan virustuontia, mutta sitä ei estetä kokonaan.

En usko että matkustusta kielletään kokonaan, mutta pidän mahdollisena että siitä tulee niin kallista ja hankalaa, että se houkuttelee hyvin harvoja ihmisiä jatkossa. Tämä toki on vähän negatiivisempi tulevaisuudenkuva. Jos hyvin käy niin rokotteet purevat myös uusiin variantteihin ja pandemia saadaan jossain määrin globaalistikin kuriin.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Rajoille ei tarkastuksia, koska rasismin pelko.
Baarit kiinni, koska holhoaminen ja Jeesus.

Marinin ykkösen koko kuva. Mulla on ainakin takki kääntynyt, niin että suhina kuuluu avaruudessa asti.
Eihän nyt maahan tulevia voida rankaista tai pakottaa mihinkään. Sen sijaan suomalaisia voidaan kyllä vapaasti ruoskia ja rangaista kuin vierasta sikaa.


Aika masentavalta kuulostava otsikko taas, mutta kun luin jutun tarkemmin niin eihän se taas mennyt yhtään niinkuin otsikko antaa ymmärtää. Pointti oli että _jos_ lukuja ei saada alas näillä rajoituksilla niin mennään kurjempiin toimiin. Mutta näin taas saadaan lietsottua lisää sekavaa ilmapiiriä ihmisten keskuuteen.

edit. Ja näitä "pysäyttäviä" lukuja perustellaan merkittävällä nousulla kahden viikon takaisista viikkoluvuista. Jätettiin ovelasti mainitsematta kokonaan, että viime viikkoon verrattuna ei ole merkittävää nousua enää tapahtunut.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Jos määrät ovat samansuuntaisia kuin tällä hetkellä, mitään festareita tuskin annetaan luvan järjestää. Noin esimerkkinä.

Kuten @Individual ja @Jermu jo mainitsi, pidän erittäin epätodennäköisenä, että tartuntamäärät olisivat nyt nähdyn kaltaiset. Tähän väistämättä vaikuttaa rokotekampanja sekä tietenkin myös taudin sairastaneiden määrä.

Kuitenkin, jos tartuntoja jostain syystä olisikin tämän verran, rokotekampanjan ja taudin sairastaneiden määrä todennäköisesti romahduttaa vakavien tautitapauksien määrää myös. Siinä vaiheessa voidaan kärjistetysti kysyä, halutaanko rajoituksia pitää yllä, jotta estetään joidenkin ihmisten joutuminen sohvan pohjalle potemaan kuumetta?
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kuitenkin, jos tartuntoja jostain syystä olisikin tämän verran, rokotekampanjan ja taudin sairastaneiden määrä todennäköisesti romahduttaa vakavien tautitapauksien määrää myös. Siinä vaiheessa voidaan kärjistetysti kysyä, halutaanko rajoituksia pitää yllä, jotta estetään joidenkin ihmisten joutuminen sohvan pohjalle potemaan kuumetta?
Jos tosiaan yllämainitussa tilanteessa joku haluaa vielä pitää rajoituksia päällä niin kannatan sitten Suomen jakamista kahtia: toisilla ei ole rajoituksia ja toisilla ovat.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kyllähän tätäkin palstaa seuraamalla huomaa, että eniten kannatusta kaikista rajoituksista saa "rajat kiinni".

Minä en ole ns. rajat kiinni porukkaa, vaan haluaisin, että kaikki maahan tulevat testattaisiin ilman eri vapauksia ja laitettaisiin karanteeniin, jota myös valvottaisiin. Tavaraa kuljettaville, joita ei voi laittaa ainakaan pitkään karanteeniin, sellainen vaatimus, että yhtään ns. turhaa ihmiskontaktia ei saa Suomen alueella olla, vain ne ihan ehdottoman pakolliset. Se auttaisi jo ihan jonkin verran. Koronatodistusten luotettavuus, varsinkin tuolta tietyltä alueeta tulevilla, on vähintäänkin kyseenalainen.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tuli vaihteeks kulutettua Stiller tuoreelta. Ihan hyvällä jalalla liikkeellä.

Professori Laura Kolbe analysoi median ja kuninkaallisten suhdetta, Matti Virtasen kirja Ääripäät kertoo Suomesta, jossa identiteettipolitiikka on in ja apulaisprofessori Panu Raatikainen jakaa näkemyksensä siitä mitä kriisi on paljastanut suomalaisesta yhteiskunnasta.

Viimeisessä osiossa käsiteltiin korona-aikaa eri näkökulmista. Muun muassa sitten koronan eturintamaakin, kuinka sairaanhoitajat, lääkintähenkilökunta, kaupan kassa, bussikuski ja poliisi ei voi siirtyä etätöihin vaan hoitelee kuta kuinkin hommiaan ihmisten keskellä kuten ennenkin. "Kriisiaika on paljastanut, että olemme täysin riippuvaisia pienipalkkaisista tai suhteessa riskeihin huonosti palkatuista ihmisistä, kuten esimerkiksi kaupan kassat tai sairaanhoitajat" toteaa Stiller.

Vanhukset, riskiryhmät, THL:n leikatut resurssit, varmuusvarastot ja kriisiajan lainsäädäntö tartuntatautilakeineen käyvät myös keskustelussa.

Linkkaisin jakson tähän, mutta jostain syystä en saa oikeaa linkkiä oikeaan jaksoon.
 
Viimeksi muokattu:

Pirkanmaallakin ollut nyt pari päivää kohtuu isoja päiväkohtaisia tartuntalukuja.

Listalla lähinnä baareja, kuntosaleja pikaruokaravintola ja paikallisbussi. Kaikki viime viikonlopulta, eli olisiko alkavat rajoitukset saanut aikaan asiakasryntäyksen?

Tätä rajaliikennettä pidetään nyt jonain taikasanana kaikkiin ongelmiin, vaikka näissä ulkomaalaisten tartuntaryppäissä on nähdäkseni ollut kyse yhteismajoituksesta, taikka "tietämättömyydestä". Miten joku testaamaton latvialainen rekkapena sitä tautiaan levittää jos käy pudottamassa lastinsa jonnekin terminaaliin ja ajaa seuraavan kanssa ulos? En tiedä mitään logistiikasta, mutta onko tässä välissä vessa- ja ruokataukojen lisäksi jotain hengailuaikaa?
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
  • Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu yhteensä 786 (+3*)
  • Erikoissairaanhoidon osastoilla olevien potilaiden määrä: 128 (+1*)
  • Perusterveydenhuollon osastoilla olevien potilaiden määrä: 89 (-3*)
  • Teho-osastoilla olevien potilaiden määrä: 47 (+6*)
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kouluista samaa mieltä, rajoituksiakin puretaan viime kesän tapaan.

Tarkoitin että menneeseen ennen v.2020 on turha haikailla, ehkä koskaan. Toki tuokin on jo unohtunut mitä se nyt olikaan.Rajatonta matkustamista ja valtavia massatapahtumia. Ei tämä nyt ensi syksyyn lopu sormia napsauttamalla.

Ehkä Marin olisi voinut hieman täsmentää lausuntoaan. Ei elämä voi sulkutilaa olla vuosia.
Miksei sinne palattaisi?
Jos tästä lähtien jokaisesta "kulkutaudista" vedetään kaikki stoppiin loppuu eläminen hyvin äkkiä.
Kyllä normaaliin elämään palataan.

Marin on ollut viime aikoina niin pihalla ettei tuokaan lausunto yllätä.

Tästä antaa ihan jotain faktaa tai tutkimusta? En usko hetkeäkään, että Suomessa oltaisiin koskaan siinä tilanteessa ettei suurin osa ihmisistä noudattaisi jotain valtion määräyksiä.

Ihan näin esimerkkinä, jos VR jatkaa maskipakkoaan vielä syksyllä, niin väität ihan tosissasi suurimman osan ihmisistä yrittävän sinne ilman maskia?
Mistähän tuollainen tutkimus olisi jo tehty?
Ihmiset ovat kokoajan suuremmassa määrin sitä mieltä, että rajoituksissa ei ole mitään järkeä ja jos ne jatkuvat kokoajan suurenevasta rokotettuja määrästä niin rajoituksilta puuttuu pohja.

Ei tässä mistään VR:n rajoituksista ole kyse vaan hallituksen tekemistä rajoituksista.
Jokaisen rajoituksen suhteen pitäisi aina arvioida vaikuttavuus tätä ei ole tehty yhdenkään rajoituksen suhteen mitä hallitus on tehnyt viimeisen vuoden aikana.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.

Mä en saa tuota linkkiä pyörimään ja lisäks Puheella tulee kyllä 'suorana' joku ihan toinen jakso. Spotifyn appillä tuo kuvauksen jakso kyllä pyörii.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Mä en saa tuota linkkiä pyörimään ja lisäks Puheella tulee kyllä 'suorana' joku ihan toinen jakso. Spotifyn appillä tuo kuvauksen jakso kyllä pyörii.

Oikeassa olet, kuvaus on oikeasta jaksosta, mutta väärä lähtee pyörimään. Lienee tekninen fiba Areenan päässä, poistin linkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös