Twitterin selaamisen perusteella on. Ja paljon.Onkohan näitä kuinka paljonkin?
Helsinkiläinen Jan, 32, on eristäytynyt täysin koronan takia - pian jo vuosi ilman lähikontakteja
Janilla pakko-oireinen häiriö ja siihen liittyvä sairastumisen pelko ovat ottaneet vallan korona-aikana. "Minulla on vahva tunne, että teen oikein, vaikka monet muut pitävät minua outona ja sairaana."www.voice.fi
Vantaan kaupunginjohtaja totesi A-Studiossa Vantaan hoitaneen koronan hyvin ja sairaaloissa on rauhallista.? Siis hetkinen miten tuo asia nyt oikein on?
Suomi on taas mallioppilas, joka ei uskalla/osaa tehdä mitään päätöksiä itse:
Tanska ja Itävalta turhautuivat EU:n hitauteen rokotteissa – aloittavat yhteistyön Israelin kanssa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
Taitaa olla vaan fuulaa, että Suomessa alkaisi olla sairaaloissa täyttä. Pelotellaan ihmisiä, että pysyisivät ruodussa. Tai sitten Suomi on vain kehitysmaa sairaaloiden osalta verrattuna Viroon.
Tai no ei koko Suomessa, vaan tuossa mädässä HUSissa.
Voihan siellä rauhallista olla, vaikka petipaikkojen ja henkilökunnan suhteen nihkeää alkaisi osittain ollakin. Toivotaan että pysyykin rauhallisena.Vantaan kaupunginjohtaja totesi A-Studiossa Vantaan hoitaneen koronan hyvin ja sairaaloissa on rauhallista.? Siis hetkinen miten tuo asia nyt oikein on?
Varmaan edelleen veitsenterällä, mutta jotenkin ovat löytäneet tasapainon siinä olemisessa.Vantaan kaupunginjohtaja totesi A-Studiossa Vantaan hoitaneen koronan hyvin ja sairaaloissa on rauhallista.? Siis hetkinen miten tuo asia nyt oikein on?
Jos jotain on varmaa, niin se on ettei luottoa löydy enää näille nykyisille päättäjille. Vaihtoon jokainen paska politikko ja virkaihminen. Hyi yöäk!!!
Tosiaan noita sairaalalukuja kun seurailee, niin ei kai kukaan noita veitsenteräpuheita ota edes puolitosissaan. Tai sitten, kuten sanottu, koko sairaanhoitosysteemi suomessa on kehitysmaatasoa. Ja muuttunut sellaiseksi parissa vuodessa.
Mutta samapa tuo.
Onko jotain dataa antaa tästä "kyllästymisestä"? Sama mantra kuitenkin jatkunut kohta vuoden.Joku voisi sanoa, että nyt taistellaan aikaa vastaan. Ihmiset ovat kyllästyneet rajoituksiin ja pelotteluihin - rokote pitäisi saada "pelastamaan" tilanne mahdollisimman nopeasti.
Mihin tämä ”ei jatku enää kauaa” perustuu?Onko jotain dataa antaa tästä "kyllästymisestä"? Sama mantra kuitenkin jatkunut kohta vuoden.
Ihmiset ovat hyvin sopeutuvaisia, ja suurin osa kuitenkin ymmärtää, että tilanne on kohtuullisen vakava. Suurin osa myös tiedostaa, että tämä ei todennäköisesti jatku enää kauaa.
Kirjoitin "todennäköisesti", koska on mahdollista, että pandemia jatkuu syksynkin jälkeen. Luultavasti rokotekattavuus saadaan kuitenkin loppukesään mennessä sen verran hyväksi, että merkittäviä rajoituksia ei tarvitse ylläpitää.Mihin tämä ”ei jatku enää kauaa” perustuu?
Jos riittävän rokotepeiton saamiseksi menee vielä toista vuotta niin kyllä tuo on kauan. Noh, toivottavasti olet oikeassahan ja tämä paska olisi pian ohi.
Onko jotain dataa antaa tästä "kyllästymisestä"? Sama mantra kuitenkin jatkunut kohta vuoden.
Ihmiset ovat hyvin sopeutuvaisia, ja suurin osa kuitenkin ymmärtää, että tilanne on kohtuullisen vakava. Suurin osa myös tiedostaa, että tämä ei todennäköisesti jatku enää kauaa.
"Moni" ei ole pitänyt alun alkaenkaan. Saati etteikö se turnauskestävyys olisi ollut koetuksella jo syksyllä. En antaisi hirveästi painoarvoa sille, että yksittäinen henkilö on huolissaan.Koronatilanne pahenee Turussa – ylilääkäri pelkää jopa 10-kertaisia lukemia: ”Monet eivät ota epidemiaa enää tosissaan” (2.3.2021)
"Olen huolissani ihmisten jaksamisesta. Monet eivät ota epidemiaa enää tosissaan, vaikka tilanne on vakava"
Marraskuulta, joten ei vastaa väitteeseen viimeaikaisesta muutoksesta. Kuten totesin, tätä samaa on toisteltu aika lailla koko pandemian ajan. Vähän väliä joku toteaa, että nyt tulee raja vastaan, ja sitten kuitenkin se maali siirtyy taas tulevaisuuteen.Tässäkö syy koronan nopealle leviämiselle? Kännykkädata paljastaa, että ihmiset liikkuvat paikoitellen lähes yhtä paljon kuin ennen koronaa (marraskuulta)
" Anonymisoidusta matkapuhelindatasta kootun tilaston mukaan maakunnassa liikutaan kuitenkin paikoitellen melkein yhtä paljon kuin normaaliaikana eli ennen koronavirusta."
Enkö lukenut juuri täältä, että nämä reissut on varattu jo puoli vuotta sitten? Miten se nyt on indikaattori kyllästymisestä, että ihmiset toteuttavat ne aikaa sitten päätetyt lomamatkansa? Jos otetaan vielä huomioon lentomatkustamisen kiellot, niin ei ole mitenkään yllättävää, että kotimaanmatkailu on suosittua.Korona ei näy hiihtoloman tieliikenteen vähenemisenä – nopeasti leviävä virus on riski muuallakin kuin suurilla kaupunkialueilla (23.2.2021)
"Nopeasti paheneva koronavirustilanne ei vähentänyt hiihtolomaliikennettä. Hiihtolomaa vietetään tällä viikolla Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Kaikki kolme maakuntaa ovat viruksen leviämisvaiheessa. Fintrafficin tieliikennetilastojen mukaan kaikissa kolmessa maakunnassa hiihtoloman menoliikenteen määrät olivat perjantaina samalla tasolla tai korkeampia kuin vuosi sitten. Esimerkiksi Uudellamaalla tieliikenteessä tilastoitiin perjantaina 19. helmikuuta noin 600 000 ajoa enemmän kuin vuonna 2020."
Kyllähän liikkuvuuden vertailu on tartuntamäärien jälkeen paras indikaattori "kyllästymiseen". Viime keväänä vaikka Helsingin keskusta oli aivan autio, nyt en paljaalla silmällä huomaa oikeastaan mitään eroa normaaliin. Myöskään en väheksyisi "raportteja" esim. yliopistopaikkakunnilta; viime keväänä niissäkin piireissä oli aivan kuolemanhiljaista, mutta nyt meno on toista. Enempää uutisia en ehdi nyt kaivaa, mutta muistaakseni eilen viimeksi oli juttu Helsingin liikkumisesta ja sen paljoudesta.
Onko jotain dataa antaa tästä "kyllästymisestä"? Sama mantra kuitenkin jatkunut kohta vuoden.
Ihmiset ovat hyvin sopeutuvaisia, ja suurin osa kuitenkin ymmärtää, että tilanne on kohtuullisen vakava. Suurin osa myös tiedostaa, että tämä ei todennäköisesti jatku enää kauaa.
Ja osin tässä on varmasti taustalla se, että viestintä on ollut niin sekavaa. Ja kuten jopa HUS:n Järvinen totesi, sutta on huudettu niin kauan, ettei enää uskota siihen, vaikka se näyttäisi olevan läsnä.
Hiihtolomaliikenne oli totta kai hieman tavallista vilkkaampaa, koska moni lähti Alppien sijasta Lappiin.