Lätty-ylämummo
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- IFK
Tämä on turhaa jossittelua, mutta jos oltaisiin toimittu hallituksen puolesta oikein, niin laki pakkokaranteenista olisi juntattu läpi jo viime kevään aikana, jolla olisi voitu välttää kenties satoja ja tuhansia turhia tartuntoja ja esimerkiksi vaikka Rauman telakan rypäs.
Raumakin saatiin parissa viikossa mallioppilaasta Suomen koronapesäkkeeksi, kiitos ulkomaalaisen halpatyövoiman ja ihmisten, jotka eivät äidinkielekseen suomea puhu.
Omaehtoinen karanteeni on aina omaehtoinen karanteeni, eivätkä nämä arabit, virolaiset, venäläiset taikka muutkaan alaskan kynämiehet sitä todellakaan noudata, vaan viis veisaavat asiasta. Sitten kun pienessä kommuunissa asuu iso lauma, niin tulos on mitä on.
Jokaisen kannattaa oikeasti miettiä sitä, että kohdistaako inhoaan niihin hallituksiin, jotka ovat naulanneet kiinni ne kivijalat, joista nykyinen hallitus ei pääse läpi, vai sitten tähän nykyiseen, joka tuon vanhan osaamattomuuden joutuu nielemään. Lainsäädäntö ei ole ihan samanlaista kuin pipalätkä, jossa kesken pelin voidaan huutoäänestyksellä päättää, saako kohotta vai ei. Perusoikeudet ovat lainsäädäntöä, mistä ei yksikään hallitus millään kokoonpanolla juntaa mitään läpi, vaan se vaatii ihan oman prosessinsa.
Tuossa ulkomaalaisuhossa kannattaa nyt muistaa sekin, ettei korona ihan tuntematon ollut Raumalla entuudestaankaan:
Raumalla koronavirusepidemia kiihtymisvaiheessa – Satasairaalan koko henkilökunta ottaa käyttöön maskit
Satakunnan kohtuullinen koronavirustilanne on muuttunut huolestuttavaan suuntaan Raumalla, jossa epidemia on kiihtymisvaiheessa.
www.satakunnankansa.fi