Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 146
  • 81 140

Morgoth

Jäsen
Ilmeisesti tartunnat eivät lähteneet Vapaavuoren mielestä riittävän rivakkaan nousuun, ja nyt on saatava lisää paskaa tuulettimeen. Kansa aplodeeraa seisaallaan tuolle suoraselkäisyydelle, koska rajoituksista tykätään varauksettomasti, ja niitä halutaan ihan ehdottomasti jatkaa kesän yli. Paljonkohan Vapaavuorta vituttaa rokotteiden tulo sotkemaan hänen leikkikehäänsä.

Ainakin vihreiden Emma Kari, Anni Sinnenmäki sekä vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ovat Vapaavuoren kanssa samaa mieltä.
Kyseessä kuitenkin hallituspuolueiden edustajat, joten ei liene hallituksessakaan ihan yksimielisyyttä?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK
On jäänyt jostain mieleen, että kunnilla on lainsäädännössä 535 tehtävää. Tämä on siis yksi niistä. Yksi keskeisimpiä on koulutus ja nuorisotyö.

Helsingin kaupungin budjetista leijonan osan syö Sosiaali- ja terveystoimiala 2 296milj./46%
Tuo on aivan tolkuton määrä rahaa. Sitä en jaksanut kaivaa, että paljonko on korvamerkitty koronan torjuntaan.
Mutta toki koronaan voidaan suhtautua niinkin, että on muita hommia. Sitten ei kiukutella pitkittyvistä rajoituksista, tai huudella muita tekemään päätöksiä. Tän koronan kanssa pärjätään vaan sillä, että kaikki koittaa parhaansa mukaan välttyä tartunnalta, ja sitä Helsingin kaupunki ei nyt tee.

Syy on selvä. Häpesin itsekin keväällä helsinkiläisyyttäni kuunnellessani asiakkaitten kuittailua siitä, että hankolainen ei pääse Korppoon mökilleen. Voin vain kuvitella Vapaavuoren tunteet siitä, että hänen johtamansa Suomen pääkaupunki joudutaan eristämään muusta Suomesta kaupungissa leviävän viruksen vuoksi. Mulle pääkaupunki edustaa talouden, kulttuurin ja toimeliaisuuden edelläkävijyyttä, ja nyt jouduttiin aidatuksi varjellaksemme muuta Suomea täällä leviävältä tappavalta taudilta. Vitutti.

Mutta olen päässyt asiasta yli, ja samaan toivoisin Vapaavuorenkin pikkuhiljaa pystyvän. On täysin järjetöntä, että pääkaupungin pormestari kiukuttelee edelleen hallitukselle sen keväällä tekemän päätöksen vuoksi. Jos pormestari haluaisi erottua tyttöhallituksesta, niin nyt pitäisi olla Mies. Unohtaa lapsenomainen kiukuttelunsa, ja käyttää kaikki lain suomat keinot tartuntojen alaspainamiseksi. Sitten olisi hyvä hetki huokaista, ja avautua lehdistölle; näin pojat hoiti homman.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Ainakin vihreiden Emma Kari, Anni Sinnenmäki sekä vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ovat Vapaavuoren kanssa samaa mieltä.
Kyseessä kuitenkin hallituspuolueiden edustajat, joten ei liene hallituksessakaan ihan yksimielisyyttä?

Hallituksen yksimielisyyden ratkaisee hallituksen jäsenet, joita noista ei ole kukaan. Jokaisesta puolueesta löytyy lähes asiaan kuin asiaan puolesta ja vastaan olevat näkökannat.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Helsingin kaupungin budjetista leijonan osan syö Sosiaali- ja terveystoimiala 2 296milj./46%
Tuo on aivan tolkuton määrä rahaa. Sitä en jaksanut kaivaa, että paljonko on korvamerkitty koronan torjuntaan.
Mutta toki koronaan voidaan suhtautua niinkin, että on muita hommia. Sitten ei kiukutella pitkittyvistä rajoituksista, tai huudella muita tekemään päätöksiä. Tän koronan kanssa pärjätään vaan sillä, että kaikki koittaa parhaansa mukaan välttyä tartunnalta, ja sitä Helsingin kaupunki ei nyt tee.

Totta kai voi huudella muita tekemään päätöksiä. Niinhän tässä tekee Valtioneuvostokin - sillä erolla, että päälle esitetään vähintään peiteltyjä uhkauksia. Helsingin kaupunki tai mikä tahansa muu kunta tekee päätökset kunnallisen autonomian puitteissa, kunnan näkökulmasta. Kuten pitääkin. Maan hallituksen (tai oikeammin eduskunnan) tehtäviin kuuluu sitten lainsäädäntö, esimerkiksi ravintoloiden aukioloa koskeva sellainen.

Todettakoon, että itse en ole helsinkiläinen, mutta päätöksentekojärjestelmä ja perustuslain mukainen menettelytapa on pandemian torjuntatoimissa jyräämistä ensisijaisempi - ellei lakia sitten haluta muuttaa. Se on Suomessa 5/6 enemmistöllä mahdollista milloin vain - perustuslainkin osalta.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Totta kai voi huudella muita tekemään päätöksiä. Niinhän tässä tekee Valtioneuvostokin - sillä erolla, että päälle esitetään vähintään peiteltyjä uhkauksia. Helsingin kaupunki tai mikä tahansa muu kunta tekee päätökset kunnallisen autonomian puitteissa, kunnan näkökulmasta. Kuten pitääkin. Maan hallituksen (tai oikeammin eduskunnan) tehtäviin kuuluu sitten lainsäädäntö, esimerkiksi ravintoloiden aukioloa koskeva sellainen.

Edelleenkään en ymmärrä sitä, että miksi hallitus yksin on vastuussa tartuntojen vastaisista toimista? Haluaisin erittäin mielelläni kuulla AVI:n selityksen sille, että miksi sieltä ei ole tullut ainuttakaan sellaista tulikomentoa, jolla oikeasti olisi joku merkitys ollut, vaikka laki sallisi hyvinkin järeitä toimenpiteitä. Maalikkona olettaisin, että ensin käytettäisiin kaikki mahdolliset voimassa olevan lainsäädännön paukut, ja vasta sitten ruvettaisiin miettimään uusien lakien tarvetta.

Siitä olen kanssasi 100% samaa mieltä, että tämän harjoituksen perusteella lainsäädäntöön pitää tehjä isoja muutoksia. nyt AVI:lle ja kunnille annetut jämät vex, ja valta on pandemia-tapauksissa oltava yksin hallituksen käsissä. Siellä on maan leveimmät hartiat, ja suurin lämiskä. Lait siihen muotoon, että ne mahdollistavat alueelliset päätökset nykyisten tasalakkisöpöilyjen sijaan. Tämä edellyttää myös perusoikeuslainsäädäntöön muutoksia, joten lainsäädäntötyö venyy kahden eri eduskunnan osaksi. Tämä edellyttää jokaisen äänestäjän hereillä oloa, ja äänestämään nyt vähän fiksummin, kuin aku ankkaa tai parasta persettä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Henkilökohtaisesti mun mielestä toista astetta ei olisi pitänyt pistää pitkäkestoiseen etäopetukseen lainkaan, vaan se olisi pitänyt porrastaa. Porrastaa niin, että pitkiä katkoja lähiopetukseen ei olisi kenellekään tullut ja tarvittaessa tehostaa testausta tämän joukon osalta. Nämä 1.3. voimaan tulevat päätökset olisi voitu ottaa käyttöön jo aikaisemmin. HUSilla on koko ajan ollut se 10 000 testin päiväkiintiö, mistä maksetaan joka tapauksessa, niin kyllä siellä olisi ollut kaistaa tehdä täsmäiskuja lukioihin ja muihin toisen asteen oppilaitoksiin. Jos sitten olisi näyttänyt siltä, että virus leviää paljon näiden opiskelijoiden keskuudessa, olisi voitu kiristää rajoituksia tai edes kohdentaa niitä paremmin. Nyt vaan pistettiin kaikki täällä kärsimään.

Toinen asia, mitä moni ei ehkä edes tiedä on se, että nyt pääkaupunkiseudun toisen asteen opiskelijat ovat täysin eriasteisessa asemassa verrattuna niihin alueisiin, missä oppilaat ovat olleet lähiopetuksessa. Erityisen paskamaista tämä on abiturienteille ja niille, jotka lähtevät tämän vuoden jälkeen jatko-opiskelemaan. Heidän opetuksensa on ollut aivan toista luokkaa kuin lähiopetuksessa olevilla ja kun nykysysteemi on sellainen, että ensikertaa hakijoille on omat kiintiönsä, jotka vievät suurimman osan paikoista, yo-kirjoituksissa onnistuminen on ihan äärimmäisen tärkeää. Myös valtaosa opiskelijoista yliopistoihin valitaan ylioppilastutkintotodistuksen perusteella. Loput opiskelupaikat täytetään valintakokeen tai todistuksen ja valintakokeen perusteella, joten painetta on muutenkin. Tämä ei siis oikeasti ole nuorten tulevaisuuden kannalta mitenkään vähäpätöinen asia. Jos et pääse ekalla kerralla sisään, seuraavilla kerroilla onkin sitten jo paljon vähemmän paikkoja ja sisään pääseminen vieläkin vaikeampaa. Silti nyt kaikki ovat samalla viivalla riippumatta siitä, ovatko saaneet lähi- vai etäopetusta.

Ala- ja ylästelaisilla on sentään ollut edes koulu, mutta toisen asteen opiskelijat ovat olleet pitkään täysin eristyksissä. Tuon ikäiset ovat lapsia vielä, vaikka eivät tietenkään omasta mielestään sitä olekaan. Juuri tuon ikäisenä itsenäistytään ja ystävät ovat aivan korostetun tärkeitä ja nimenomaan live-kontaktit. Nyt ne pantiin tauolle pitkäksi aikaa koulun osalta ja kun vielä harrastuksetkin ovat olleet katkolla, tilanne on kokonaisuutena psykologisesti todella haastava.

Itse tervehdin ilolla sitä, että pääkaupunkiseudulta löytyi halua järkeviin toimiin yli puoluerajojen. Sanomattakin on selvää, että itse edellytän, että kaikki noudattavat rajoituksia ja suhtautuvat itsensä ja muiden suojaamiseen tartunnoilta sen vaatimalla vakavuudella. Mutta "varmuuden vuoksi" toiminnan rajoittaminen yhden nuoren ikäjoukon osalta, jolle tästäkin ajasta voi aiheutua huomattavia jälkiseurauksia, on täysin edesvastuutonta.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Yksi järjenjättiläinen mussuttanut pähkinöitä koko matkan, ja ei voi sen takia käyttää maskia

Eikö niitä hyviä rasvoja saisi ihan oman puljun tuotteista...

Jotenkaan en osaa olla kovin yllättynyt tästä viitekehyksestä.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tehdäänpä pieni ilkeä nosto, suomalainen käänteentekevä tutkimus maskien hyödystä on yhä nyt kohta kolme kuukautta (edellisen 4kk kestäneen vaitiolon jälkeen, jona aikana korjattiin artikkelin puhtaat laskuvirheet jotka kumosivat alkuperäisen johtopäätöksen perusteet) paikoillaan MedrXvidissa ilman uutta versiota. Herää kysymys, onko artikkelia edes lähetetty peer reviewhin ja itse artikkelin uusi versio on sikäli yhä nolo koska sisältää vieläkin ristiriidan tulosten ja sanallisten johtopäätösten osalta.

Mutta onko asiasta varsinaisesti keskustelua, onko eroonkorona-ryhmä julkaissut oikaisua? Eipä tietenkään, joten sanon sen nyt vielä uudestaan, artikkeli joka julkaistaan ns. Open accessiin ennen vertaisarvioinnin valmistumista on ja pysyy vain mielipidelirjoituksena. Toivottavasti nyt jokainen pystyy elämään sen kanssa että jos kansanterveysasioissa mennään mielipidetasolle, tulee ratkaisuita kohdella tasaveroisesti sitten myös hopeavettä, OOM-renkaita tai muita tiikerinkarkoitin-talismaaneja joita yleisesti kutsutaan huuhaaksi tai pseudotieteeksi juuri sen takia että niiden vaikuttavuutta ei ole voitu toteennäyttää ylittävän tilastollista merkittävyyttä. Minullehan on ihan sama vaikka joku näkisi että valkoposkihanhen jalka kaulakoruna suojaisi koronalta ja tahtoo niin toimia mutta populaatiotason suojauskeinoksi, huomioituna myös kustannustehokkuus saavutetusta hyödystä, ei se ehkä kuitenkaan toimisi.

Dataahan alkaa olla sieltä sun täältä mutta valitettavasti myös hätäistä tulkintaa, siksipä ennenkuin julistellaan mandaatteja ja vaaditaan talismaaneja kaulaan kaikille, kannattaa miettiä pari kertaa mitä muuta voisi vaatia samalla tietopohjalla. Siksipä meillä on tieteellinen metodi, joka tosin klikkiuutisoinnin maailmassa on harmillisesti unohtunut jopa osalta tutkijoita. Ja kun tämä on tilanne, se oikeasti myös hankaloittaa todellista tietoon ja vaikutusanalyysiin perustuvaa ongelmanratkaisua. Korona päättyy kun yhteiskunnan riskiensietokyky on epidemian tasolla, tai kääntäen kun epidemian vaikutukset alittavat riskinsietokyvyn. Sen määrittely on vain täysin auki.

Linkki siis tuohon STM:n tekemän selvityksen "kumoavaan" tutkimusartikkeliin.

Tokihan voidaan katsoa niitä vertaisarvioituja maskiselvityksiäkin. Yhden vasta linkitin: An evidence review of face masks against COVID-19

Silloin kun on vahvaa näyttöä ja ymmärrystä taudin leviämisen mekanismeista ja siitä, miten maski voisi leviämistä estää, ei ole mitään syytä odottaa aukotonta näyttöä jostain tämänkaltaisissa skenaarioissa tilastolliselta voimaltaan heikoilta väestötutkimuksilta. On hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä, että maskeista on huomattavaakin hyötyä epidemianhallinnassa. Maskien kustannukset puolestaan ovat tässä kuvassa aivan häviävän pieni hiekanjyvänen. Maskien "haitat" isossa kuvassa sivuutettavia.

Epidemianhallintaa pitää tehdä silloin kun epidemia on käynnissä, ei silloin kun vuosien päästä on kumuloitunut tarkan tilastoinnin ja tutkimuksen sekä pitkällisen vertaisarvioinnin jälkeen valtaosan epäselvyyksistä hävittävää tieteellistä näyttöä. Tällöin pitää tehdä niitä toimia, jotka odotusarvoisesti ovat nettovaikutukseltaan positiivisia. Ymmärrän hyvin että koulujen sulkemista mietitään kaksi tai kolmekin kertaa, mutta tätä maskien käytön vatvomista on ihan turha millään "tieteellisellä näkemyksellä" yrittää selittää.

Ajatus siitä että tilastollisesti merkitsevä tulos kuittaisi asian jotakuinkin "sillä selvä" tyylillä "todentaen" (tai sen puuttuminen todistaisi toiseen suuntaan) on muuten sekä vanhanaikainen että virheellinen.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Edelleenkään en ymmärrä sitä, että miksi hallitus yksin on vastuussa tartuntojen vastaisista toimista? Haluaisin erittäin mielelläni kuulla AVI:n selityksen sille, että miksi sieltä ei ole tullut ainuttakaan sellaista tulikomentoa, jolla oikeasti olisi joku merkitys ollut, vaikka laki sallisi hyvinkin järeitä toimenpiteitä.

Aluehallintovirastot = hallitus. Valtion edustus alueilla, ja niistä annetun lain mukaan ohjaavat toimialoillaan ministeriöt. Se on eri juttu, ohjaavatko oikeasti ja kuinka pitkälle, mutta ei avien määräämisessä mitään teknistä ongelmaa ole.
 
F

Flonaldo

Totta kai voi huudella muita tekemään päätöksiä. Niinhän tässä tekee Valtioneuvostokin - sillä erolla, että päälle esitetään vähintään peiteltyjä uhkauksia. Helsingin kaupunki tai mikä tahansa muu kunta tekee päätökset kunnallisen autonomian puitteissa, kunnan näkökulmasta. Kuten pitääkin. Maan hallituksen (tai oikeammin eduskunnan) tehtäviin kuuluu sitten lainsäädäntö, esimerkiksi ravintoloiden aukioloa koskeva sellainen.
Onko kaupungin ja kuntalaisten intresseissä varmistaa, että tartuntojen kasvu kiihtyy vielä jo nykyisestä vahvasta noususta? Jolloin hallituksen on pakko asettaa vieläkin kovempia rajoituksia, pidemmäksi aikaa kuin muuten olisi mahdollisesti tarvinnut. Löisin aika vahvasti underia sille montako päivää nuoret ehtivät kouluissa olemaan.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Toinen asia, mitä moni ei ehkä edes tiedä on se, että nyt pääkaupunkiseudun toisen asteen opiskelijat ovat täysin eriasteisessa asemassa verrattuna niihin alueisiin, missä oppilaat ovat olleet lähiopetuksessa. Erityisen paskamaista tämä on abiturienteille ja niille, jotka lähtevät tämän vuoden jälkeen jatko-opiskelemaan. Heidän opetuksensa on ollut aivan toista luokkaa kuin lähiopetuksessa olevilla ja kun nykysysteemi on sellainen, että ensikertaa hakijoille on omat kiintiönsä, jotka vievät suurimman osan paikoista, yo-kirjoituksissa onnistuminen on ihan äärimmäisen tärkeää. Myös valtaosa opiskelijoista yliopistoihin valitaan ylioppilastutkintotodistuksen perusteella. Loput opiskelupaikat täytetään valintakokeen tai todistuksen ja valintakokeen perusteella, joten painetta on muutenkin. Tämä ei siis oikeasti ole nuorten tulevaisuuden kannalta mitenkään vähäpätöinen asia. Jos et pääse ekalla kerralla sisään, seuraavilla kerroilla onkin sitten jo paljon vähemmän paikkoja ja sisään pääseminen vieläkin vaikeampaa. Silti nyt kaikki ovat samalla viivalla riippumatta siitä, ovatko saaneet lähi- vai etäopetusta.

On todella kiinnostava nähdä, miten pk-seudun ja Uudenmaan lukiot sijoittuvat tämän kerran vertailussa. Koronan myötähän valintakoejärjestelmää on jonkin verran muokattu entisestään ylioppilastodistuksen suuntaan, koska pääsykokeiden järjestäminen on ollut problemaattista.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko kaupungin ja kuntalaisten intresseissä varmistaa, että tartuntojen kasvu kiihtyy vielä jo nykyisestä vahvasta noususta? Jolloin hallituksen on pakko asettaa vieläkin kovempia rajoituksia, pidemmäksi aikaa kuin muuten olisi mahdollisesti tarvinnut. Löisin aika vahvasti underia sille montako päivää nuoret ehtivät kouluissa olemaan.

Kaupungin ja kuntalaisten intresseissä on ajatella etenkin lasten ja nuorten kohdalla muutakin kuin vain päivittäisiä tartuntamääriä. Pk-seudun nuoret ovat olleet aivan täysin epätasa-arvoisessa asemassa verrattuna muuhun maahan.
 
Minäkin olen tässä jo useamman kuukauden ajanut lasten ja nuorten koulussakäynnin ja harrastusten asiaa. Niiden pitäisi olla aika lailla viimeisiä keinoja, mitä työkalupakista kaivetaan esiin.

Tilanne kuitenkin on mikä se on. Tartunnat Helsingissä ovat selvässä kasvussa, brittivariantin osuus on kasvanut puoleen, harrastuksiin liittyviä rajoituksia on poistettu, nyt nuoria otetaan takaisin kouluihin. Mitään uusia rajoituksia muualle taas ei ole tullut. Nämä rajoitusten poistot siis vain kiihdyttävät tartuntojen kasvua.

Ei tarvitse siis kovin paljon omaa nenäänsä pidemmälle katsoa, kun näkee, että tämä ei hyvin pääty. Ja sen olettaisi pormestarinkin näkevän. Jos ja kun hallitus joutuu nyt Helsinkiin / pk-seudulle / Uudellemaalle ottamaan jonkun tason mikäikinäonkaan, rajoitukset tulevat olemaan selvästi aiempaa kovempia.

Tietysti voidaan ajatella, että Janne tässä nyt sitten ihan tietoisesti pakottaa hallituksen niihin toimiin, mitä hän ei voi tehdä. Venäläiseltä ruletilta se kuitenkin vaikuttaa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Aluehallintovirastot = hallitus. Valtion edustus alueilla, ja niistä annetun lain mukaan ohjaavat toimialoillaan ministeriöt. Se on eri juttu, ohjaavatko oikeasti ja kuinka pitkälle, mutta ei avien määräämisessä mitään teknistä ongelmaa ole.

" Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä."

Jos virasto omassa toimintakuvauksessaan asettaa kaiken muun etusijalle lakisääteisiä velvollisuuksiaan, niin tarvinneeko ihmetellä toimettomuutta hieman arkirutiinia vaativamman tehtävän edessä. "Hoidamme myös" antaisi ymmärtää, että ainakin copywriterilla on ollut haju, mitä pitäs tehdä, mutta johtoa asia ei ole napannut. Mä en tunne yhtään AVI:a tuntevaa henkilöä, jolta voisi kysellä toiminnan dynaamisuutta. Onko nämä niin itsenäisiä, ettei ministeriöohjeistus heihin yllä/vaikuta, niin vässyköitä, ettei mitään tapahdu, vai miksi ovat täysin näkymättömiä selvien velvoitteiden hoidossa. Kyllä organisaation on kyettävä hoitamaan hommansa omatoimisesti ilman ulkopuolelta tulevaa toimeksiantoa. Tai sitten olen aivan pihalla tuo häkkyrän velvotteista.
 
Tuamas

Jäsen
Yksi järjenjättiläinen mussuttanut pähkinöitä koko matkan, ja ei voi sen takia käyttää maskia. Sitten alkaa itkeä lentokiellosta, vaikka oma toimintansa on ollut täysin piittaamatonta muita matkustajia sekä henkilökuntaa kohtaan.

Mietinkin että nimi tuntui tutulta, kyseessähän on kaikille Murobbs:n Zinzino-ketjua seuranneille tuttu massipäällikkö Peuriz, joka on puhdasverinen verkostomarkkinointikoijari.

Mukana myös aktiivisesti maskeja vastustavassa hörhöilyssä, kuten moni muukin verkostokoijari.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
[
Eikö niitä hyviä rasvoja saisi ihan oman puljun tuotteista...

Jotenkaan en osaa olla kovin yllättynyt tästä viitekehyksestä.
Mietinkin että nimi tuntui tutulta, kyseessähän on kaikille Murobbs:n Zinzino-ketjua seuranneille tuttu massipäällikkö Peuriz, joka on puhdasverinen verkostomarkkinointikoijari.

Mukana myös aktiivisesti maskeja vastustavassa hörhöilyssä, kuten moni muukin verkostokoijari.
Ilmankos, eli piti saada naama lehteen. Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta tai jotain sinnepäin...

Eli täysi dille.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tällaista kuuluu Satakuntaan.

Satakunnan Kansa:

”Satakunnan alueellinen tartuntatautityöryhmä (ATTR) neuvotteli lauantaina maakunnan ja erityisesti Rauman tilanteesta.

Aiemmin 18.2. laaditut, leviämisvaiheen täysimääräiset suositukset pidetään voimassa Satakunnassa.

ATTR suosittelee lisäksi vahvasti, että Satakunnassa vietetään seuraavan kolmen viikon ajan vapaa-aikaa vain oman perheen tai lähipiirin kesken.

Maakunnan epidemiatilanne on nopeasti huonontunut ja riski tilanteen vaikeutumisesta edelleen on suuri, tiedotteessa painotetaan.”
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämänhetkinen tilanne on selkeä osoitus valitun strategian epäonnistumisesta. Tämä järjetön jakomielitilanne, jossa on aivan liian pitkään vain urakalla äyskäröity veneen toisessa päässä (etäopetus, liikuntapaikat) ja pidetty tulppa auki toisessa päässä (rajat, juottolat) on johtamassa äyskäröijien lopulliseen väsähtämiseen.

Ainoa järkevä linja olisi kääntää strategia päälaelleen, siis rajat ja kapakat kiinni ensimmäisenä. Ei voi kuin kateellisena katsella, miten esimerkiksi sellaisissa epädemokraattisissa diktatuureissa kuten Kanadan itäisissä provinsseissa on homma saatu hoidettua.

Virusmuunnos sai Kanadan sulkemaan rajansa – Atlantin provinssit tekivät sen jo aikoja sitten ja nauttivat lähes tavallisesta elämästä
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ministeri Kiuru tekee toki paljonkin ratkaisuja ja päätöksiä päällikköviraston johdossa, samoin pormestari Vapaavuori, mutta nämä ratkaisut, joita on esillä eivät ole yksittäisen henkilön päätösvallassa (kummankaan). Erona tietysti se, että kuntahallinnossa edustettuna ja valtaa käyttävänä ovat kaikki kunnassa edustetut puolueet, maan hallituksessa sen sijaan vain osa eduskuntapuolueista. Keskeinen vallankäyttäjä esimerkiksi tässä "vastuuttomassa päätöksessä" on vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja kuntahallinnon vaatimassa roolissaan.
Ilman muuta ymmärrän tässä asiassa sen, että kukaan yksittäinen ihminen ei tässä tilanteessa tee päätöksiä. Jännästi kuitenkin yhtä ministeriä voidaan arvostella millä tahansa tavalla, haukkuen ulkonäöstä lähtien kaikella tavalla epäkunnioittavasti ja epäillä pahantahtoisesta salaliitosta yhdessä kaikkien muiden samaa agendaa ajavien kanssa.

Vapaavuori sensijaan nauttii varauksetonta kunnioitusta, vaikka kyseessä on samalla tapaa nukke kuin esim. Kiuru. Vapaavuoren sanomiset otetaan henkilökohtaisena ”itse kävin avaamassa koulut” ja Vapaavuori ikäänkuin omii nuorista välittämisen ja koko asetelma tuodaan keskustelussa esille ”te haluatte taudin kuriin, hinnalla millä hyvänsä” vs. ”Nuorten tulevaisuus on niin tärkeä, että on pakko tehdä näin, eikä siellä niin paljoa ole sitä tautia”.

Unohtuu helposti se fakta että käyrä nousee pystysuoraan ylös, eikä harrastusten avaaminen sitä ainakaan hidastanut, samoin tulee olemaan toisen asteen avaamisen kanssa. Ankea kevät edessä uudellamaalla taas.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vapaavuori sensijaan nauttii varauksetonta kunnioitusta, vaikka kyseessä on samalla tapaa nukke kuin esim. Kiuru. Vapaavuoren sanomiset otetaan henkilökohtaisena ”itse kävin avaamassa koulut” ja Vapaavuori ikäänkuin omii nuorista välittämisen ja koko asetelma tuodaan keskustelussa esille ”te haluatte taudin kuriin, hinnalla millä hyvänsä” vs. ”Nuorten tulevaisuus on niin tärkeä, että on pakko tehdä näin, eikä siellä niin paljoa ole sitä tautia”.

Aivan samaa turhaa vastakkainasettelua tietty demarileiri täällä harrastaa kuinka vapaavuori altistaa kaikki kuolemalle, mutta Sanna ja HALLITUS pelastaa Suomen
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kansliapäällikkö Varhila sanoi, että ravintoloissa laulu ja tanssi saattavat pian loppua. Missäköhän ravintolassa on vielä mahdollista tanssia?
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos nyt oman mielipiteeni kerron tästä toisen asteen koulujen avaamisesta, niin itse käännyn pk-seudun nuorten puolelle. Ymmärrän toki huolen tartunnoista, mutta samaan aikaan huolestuttaa kuinka monta nuorta ihmistä syrjäytyy lopullisesti tämän ”etäopiskelun” aikana. Ammattikoulut olivat jo ennestään aika vituillaan ennen pandemiaa (kiitos edellisen hallituksen säästöjen) joten jos nyt tehtäisiin tutkimus ammattikoululaisten tilasta, niin voisi tulla aika ruma lopputulos.

Tavallaan ironista kuinka vassarit huutelevat ettei nyt saa tehdä samoja syrjäytyneisiin nuoriin johtaneita virheitä säästämällä mitä tehtiin 90-luvun lamassa. No nyt ei säästämällä syrjäytetä vaan sulkemalla nuoret koteihinsa.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tokihan voidaan katsoa niitä vertaisarvioituja maskiselvityksiäkin. Yhden vasta linkitin: An evidence review of face masks against COVID-19

Silloin kun on vahvaa näyttöä ja ymmärrystä taudin leviämisen mekanismeista ja siitä, miten maski voisi leviämistä estää, ei ole mitään syytä odottaa aukotonta näyttöä jostain tämänkaltaisissa skenaarioissa tilastolliselta voimaltaan heikoilta väestötutkimuksilta. On hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä, että maskeista on huomattavaakin hyötyä epidemianhallinnassa. Maskien kustannukset puolestaan ovat tässä kuvassa aivan häviävän pieni hiekanjyvänen. Maskien "haitat" isossa kuvassa sivuutettavia.

Epidemianhallintaa pitää tehdä silloin kun epidemia on käynnissä, ei silloin kun vuosien päästä on kumuloitunut tarkan tilastoinnin ja tutkimuksen sekä pitkällisen vertaisarvioinnin jälkeen valtaosan epäselvyyksistä hävittävää tieteellistä näyttöä. Tällöin pitää tehdä niitä toimia, jotka odotusarvoisesti ovat nettovaikutukseltaan positiivisia. Ymmärrän hyvin että koulujen sulkemista mietitään kaksi tai kolmekin kertaa, mutta tätä maskien käytön vatvomista on ihan turha millään "tieteellisellä näkemyksellä" yrittää selittää.

Ajatus siitä että tilastollisesti merkitsevä tulos kuittaisi asian jotakuinkin "sillä selvä" tyylillä "todentaen" (tai sen puuttuminen todistaisi toiseen suuntaan) on muuten sekä vanhanaikainen että virheellinen.

Niin siis mitää näyttöähän ei tuossakaan artikkelissa ole, vain spekulaatiota. Kuten itsekin sanovat:

The available evidence suggests that near-universal adoption of nonmedical masks when out in public, in combination with complementary public health measures, could successfully reduce ReRe to below 1, thereby reducing community spread if such measures are sustained

Kuten todettua, voi talismaaneja pitää ja tanssia koronatansseja mutta kyllä kansanterveydelliset ratkaisut vain pitäisi voida perustella muutenkin kuin että "yhdessä muiden kanssa voi". Se perusdilemmahan on juuri siinä että mikä on hygienian(jonka rooli koronassa vähäisempi) JA sosial distancingin osuus mistään havaitusta vaikutuksesta. Maskit maksavat, tuottavat jätettä ja väärinkäytettynä vielä nostavat riskiä joten ennenkuin sanotaan että niitä tulee käyttää, se rajahyöty pitäisi voida osoittaa. Ja aika heikoilla jäillä mennään jos nyt vuosi pandemian alusta tätä ei vieläkään voida osoittaa vaan puhutaan yhä konditionaalista. Hyvähän vain jos näin olisi mutta silti, tuo aiempi mielipidekirjoitus ei millään tasolla sitä tehnyt, päinvastoin voi aina myös kysyä voiko väärillä perusteilla asetettu maskiohjeistus kasvattaa riskiä kun ihmiset luopuvat turvaväleistä ja käsihygienista koska talismaani kaulalla on suojassa paholaiselta. Saman datan nimittäin voi kääntää vastaavaan narratiiviin, siksi olennaisempaa on keskittyä niihin keinoihin joilla on todettuja vaikutuksia ja toisaalta, yhä arvioida riskinsietokykyä.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tietysti voidaan ajatella, että Janne tässä nyt sitten ihan tietoisesti pakottaa hallituksen niihin toimiin, mitä hän ei voi tehdä. Venäläiseltä ruletilta se kuitenkin vaikuttaa.
Puheet on puheita ja teot tekoja. Marinin hallitus on keskittynyt puhumiseen ja ulkoistanut kaikki kansalaisille epämieluisat asiat muiden vastuulle ja muiden toteutettaviksi. Minusta täysin oikein jos Helsinki/Espoo/Vantaa/Kauniainen -akseli pakottaa Marin hallituksen tekemään ikäviä päätöksiä kerrankin omaan piikkiinsä. Ottamatta enempää kantaa siihen ovatko nämä järkeviä vai ei. Sanotaanko näin että Uusimaavihaa sieltä punasiivestä näyttää ainakin löytyvän. Tasa-arvosta ei ole tietoakaan vaikka se on juurikin yksi hallituspuolueiden itsestään jättimäisen kokoisin kirjaimin korostamista asioista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös