Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 666
  • 81 125

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Koulut ja päiväkodit avattiin viime viikon torstaina. Jos se koronan keskimääräinen itämisaika 4-5 vrk pitää paikkansa, niin sen pitäisi jo pikkuhijaa näkyä tartuntamäärissä. Vielä ei näkynyt, kun thl:n sivuja vilkaisin.

Vaikka kouluikäiset käsittääkseni sairastavatkin taudin usein lievempänä, niin tällä hetkellä testejä kuitenkin tehdään hyvin matalalla kynnyksellä. Varovaisen optimistisesti suhtautuisin siis siihen, että koulujen ja päiväkotien avaaminen ainakaan mitenkään merkittävästi levitä koronaa. Ei nyt vielä innostuta liikoja kuitenkaan. Täytynee seurailla tilastoja ensi viikolla vähän tarkemmin.

päiväkodit ovat olleet auki koko ajan.
 

Leijona

Jäsen
Hajanaisia ajatuksia koronasta, rokotteesta ja tulevaisuudesta yleisesti. Pahoittelut jo etukäteen pitkästä ja osin pessimistisestä kirjoituksesta.

***

Koronaviruksen ensimmäinen aalto näyttää lientyvän Suomessa ja itse asiassa koko Euroopassa. Pidän ns. kesäefektiä entistä todennäköisempänä selityksenä, nyt kun rajoituksiakin purettiin jo hyvän aikaa sitten. Toki Suomi on säästynyt vähällä myös vertailussa muuhun Eurooppaan, joten jotain on ilmeisesti tehty oikein. Itse käännän katseeni tästedes Australiaan, jossa influenssakausi alkaa yleensä kesäkuussa. Huippu tulee keskimäärin elokuussa.

En tiedä, ovatko ihmiset aidosti sisäistäneet, että vaikka nykyinen epidempia on laantumassa, Sars-CoV-2 tuskin katoaa kokonaan koskaan. Ei katoa influenssakaan eikä mikään* muukaan näin laajalle levinnyt virus. Pidän hyvin todennäköisenä, että korona palaa syksyllä ja itse asiassa joka sesonki.

(*Isorokko onnistuttiin hävittämään. Polion osalta ollaan lähellä.)

Rokotteen osalta toivoisin asiantuntijoilta hieman avoimempaa ja suorempaa keskustelua. Olen ymmärtänyt, että rokotteen mahdollisia sivuvaikutuksia vertaillaan aina suhteessa taudin vakavuuteen. Näin ollen kynnys koko väestön rokottamiselle on yleisesti hyvin korkealla, varsinkin jos tauti ei suurelle osalle ole erityisen vakava. Esimerkiksi lapsia ja nuoria tuskin tullaan rokottamaan vielä vuosiin ja nämä ryhmät tulevat saamaan immuniteetin todennäköisesti sairastamalla. Vanhuksille ja riskiryhmille rokotekynnys taas on matalampi, mutta rokotteiden teho olennaisesti huonompi, koska immuunipuolustus on laiskempi kehittämään vasta-aineita. Vaarana on, että rokote ei välttämättä suojaa juuri niitä ryhmiä, joille korona on vaarallisin. Hoivakodeissa tullee koronakuolemia jatkossakin.

Tästä huolimatta rokotteen löytyminen olisi erittäin posiitivista, koska jo pienikin boost helpottaisi yhteiskunnan avaamista huomattavasti. Hyvä uutinen on, että ymmärrykseni mukaan koronan kaltaiselle virukselle rokotteen kehittäminen on teknisesti helppoa (vrt. HIV).

Koronavirus on influenssan tavoin RNA-virus. Tämä tarkoittaa, että sillä on kyky muuntautua toisin kuin esim. tuhkarokkoviruksella. Näin ollen immuniteetti ei varmastikaan kestä koko elämää eikä välttämättä edes vuosia.
Nyt on toki huomattu, että koronan genomi om stabiilimpi kuin influenssan. Voisiko koronaepidemia ilmaantua vaikkapa vain joka toinen vuosi?

Itse laitan eniten toivoa parantuneen hoidon varaan. Syksyyn mennessä ollaan varmasti jo paljon parempia koronan käsittelyssä. Täsmälääkettä tuskin löytyy, mutta tulehdusta lievittävillä ja immuunijärjestelmää tehostavilla yleislääkkeillä voi saada paljon aikaiseksi. Jos kaikkein vaikeimmin sairastuneita perusterveitä opitaan säästämään turhilta kuolemilta, ongelman kokoluokka pienenee huomattavasti.
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
@Sako @Ikävänkantaja

Toki hyvin tiedossa, että "uusi normaali" on kansainvälinen ja aika vanhakin termi, ja sitä on käytetty usein juuri kriisien yhteydessä.

Suomessa se lanseerattiin korona-kriisin yhteyteen siinä yhdessä tiedotustilaisuudessa, jossa jokainen äänessä ollut ministeri vuorollaan toisteli sitä. Kuulijana pystyi heti sanomaan, että termivalinta oli tässä tapauksessa perseestä, koska se oli omiaan aiheuttamaan vain pelkoa ja epävarmuutta. Termivalintaa ihmeteltiin ja kritisoitiin sen jälkeen myös mediassa.

Kysymys siis tarkennettuna: ovatko ministerit käyttäneet termiä korona-kriisin yhteydessä sittemmin?
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Koulut ja päiväkodit avattiin viime viikon torstaina. Jos se koronan keskimääräinen itämisaika 4-5 vrk pitää paikkansa, niin sen pitäisi jo pikkuhijaa näkyä tartuntamäärissä. Vielä ei näkynyt, kun thl:n sivuja vilkaisin.
Itämisaika on 2 viikkoon asti. Jos tulee piikkiä lukemiin, ne näkyy vasta ens kuussa kunnolla. Toivottavasti ei tule, vaikka sannan koulu-koronasta onkin tullut monta uutista.

Vaikka kouluikäiset käsittääkseni sairastavatkin taudin usein lievempänä, niin tällä hetkellä testejä kuitenkin tehdään hyvin matalalla kynnyksellä.
Ensin olis pitänyt testata kaikki ja koulujen hlö kunta sen jälkeen kerta viikkoon, oppilaita satunaisotannalla.

Eiköhän ihmiset uskaltaudu taas kuluttamaan, kun ravintolat taas avaavat ovensa. Mitä jutellut ihmisten kanssa, ja niin kauan kuin ravintolat ja kahvilat ovat kiinni, niin ei sitä kaupungille viitsi lähteä, kun ei pääse syömään/kahville. Tämä on kyllä tilanne myös minulla.
Niin kauan kuin jengi tuntee turvattomuutta, niin ei ne liiku. USA:sta voi katsoa esimerkkejä. (Olen seurannut tarkemmin USAta, koska trump tarjoaa niin kovan luokan viihdettä.) Vaikka paikkoja on auki, niin siellä puuttuu normaali meno, koska pelko. On niillä toki asiakkaita, mutta vähemmän kuin äkkiseltään olettaisi. Ja se näkyy myös tilastoissa, corona-piikkiä ei ole tullut, vain lievää nousua.
 

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itämisaika on 2 viikkoon asti. Jos tulee piikkiä lukemiin, ne näkyy vasta ens kuussa kunnolla. Toivottavasti ei tule, vaikka sannan koulu-koronasta onkin tullut monta uutista.
Jos siellä pienellä osalla tauti itää kaksi viikkoa, niin kyllä ne alle viikossa itäneet taudit sinne tilastoihin ilmestyy nopeammin. Jos keskimääräinen itämisaika on 4-5 vuorokautta, niin kyllä oletettavasti viikon aikana tauti on itänyt jo yli puolella sairastuneista.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Ensin olis pitänyt testata kaikki ja koulujen hlö kunta sen jälkeen kerta viikkoon, oppilaita satunaisotannalla.
Sulla kyllä hukkuu vähän realiteetit aina näiden visioiden kanssa. MIten ihmeessä Suomessa voidaan saada oppilaita satunnaisotannalla koronatesteihin? En usko, että vanhemmilta tulee kamalasti kannatusta ajatukselle, että heidän täysin terve Jani-Petteri piipahtaa nyt koronaklinikalla. Jani-Petteri itse taas on varmasti innoissaan mahdollisuudesta saada pumpulipuikkoa syvälle nenään.
 

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sulla kyllä hukkuu vähän realiteetit aina näiden visioiden kanssa. MIten ihmeessä Suomessa voidaan saada oppilaita satunnaisotannalla koronatesteihin? En usko, että vanhemmilta tulee kamalasti kannatusta ajatukselle, että heidän täysin terve Jani-Petteri piipahtaa nyt koronaklinikalla. Jani-Petteri itse taas on varmasti innoissaan mahdollisuudesta saada pumpulipuikkoa syvälle nenään.
No jos kaikki koululaiset päätettäisiin testata, niin kyllähän ne testaajat menis sinne koululle. Sinänsä tuo olisi siis täysin mahdollistai. Ei se kyllä mun nähdäkseni tarpeellista ole sen vähän pohjalta, mitä mä olen asiaa seurannut.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
No jos kaikki koululaiset päätettäisiin testata, niin kyllähän ne testaajat menis sinne koululle. Sinänsä tuo olisi siis täysin mahdollistai. Ei se kyllä mun nähdäkseni tarpeellista ole sen vähän pohjalta, mitä mä olen asiaa seurannut.
Enemmän mietin vain oikeusopillista puolta. Vaikea kuvitella, että olemassa olevat lait mahdollistaisivat kenenkään pakottamisen testiin, varsinkaan alaikäisen.
 

444

Jäsen
Itä-Savon SHP:ssä todettu uusi tartunta. Edellinen oli tasan kuukauden takaa, 21.4.2020. Näistä olisi aina mielenkiintoista tietää enemmän. Onko joku vanha näyte saatu vasta nyt testattua? Oliko sairastunut käynyt tartuttamassa itsensä jossakin toisessa maakunnassa? Kirjanpidollinen virhe, tartunta unohdettu ilmoittaa eteenpäin aikaisemmin?
Joku uusmaalainen on käynyt täyttämässä lottokupongin paikallisella apsilla. Miten sitä raja ei vieläkään saada kiinni, että paikalliset saisivat ryypätä rauhassa baareissa aamusta iltaan?
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Otetaanpa myös Suomen COVID-19 -tartuntojen kokonaismäärän kasvuvauhti:
1-2K - 10 päivää
2-3K - 7 päivää
3-4K - 8 päivää
4-5K - 10 päivää
5-6K - 11 päivää
6K täyttymisestä kulunut tänään 10 päivää.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itämisaika on 2 viikkoon asti. Jos tulee piikkiä lukemiin, ne näkyy vasta ens kuussa kunnolla. Toivottavasti ei tule, vaikka sannan koulu-koronasta onkin tullut monta uutista.

Pitää paikkaansa, mutta tyypillinen lienee noin viikon pintaan. Siksi tämän voisi odottaa näkyvän jo hiljalleen.

Hieno uutinen tuo, että uusia kuolemantapauksia ei tänään tullut. Edellisen kerran näin oli reilu kuukausi sitten pikaisesti katsottuna.

Teholla olijoiden määrä on pudonnut nyt liukuvalla keskiarvolla mitattuna n. 1.5 henkilön päivävauhtia. Jos sama linja jatkuisi, niin parin viikon päästä meillä ei olisi enää yhtään tehohoitopotilasta. En ihan usko näin tapahtuvan, mutta pidetään peukkuja.

Uusien sairastuneiden viikkokeskiarvo on pudonnut jo lähes 75% siitä, mitä se oli pahimmillaan. Pahimmassa vaiheessa tahti oli n. 165 uutta tapausta päivässä, mutta nyt se on enää n. 44.
 
Suosikkijoukkue
KK

Myös Brasiliassa ja Venäjällä tuulettimet on kovilla, kun tavaraa osuu.

Ihan muistutuksena, että tästä päästään oikeasti eroon vasta rokotteen myötä.
Ja olet varma, että jossain Briteissä tai Jenkeissä kehitetty rokote toimii suomalaiseen versioon koronasta? Kuinka monta eri muunnosta tästä viruksesta jo on? Toki olisit voinut kertoa, että sinun mutun mukaan päästän eroon.

Boldaus oma.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja olet varma, että jossain Briteissä tai Jenkeissä kehitetty rokote toimii suomalaiseen versioon koronasta? Kuinka monta eri muunnosta tästä viruksesta jo on? Toki olisit voinut kertoa, että sinun mutun mukaan päästän eroon.
Asiantuntijoiden mukaan virus mutatoituu hitaasti, ainakin hitaammin kuin normi flunssa. Ja ihan yleisesti samat asiantuntijat povaa syksylle uutta tulemista. Joten ei oo mun mutu. Voi ne olla väärässä, mutta en löisi vetoa sen puolesta. Joten sama rokote pitäisi toimia, kunhan sellainen ensin pääsee toimivuus- ja turvallisuustesteistä läpi.

Tuo suomi-versio coronasta on kyllä sellainen mutu, että siitä en tiedä mitään.
 
Suosikkijoukkue
KK
Asiantuntijoiden mukaan virus mutatoituu hitaasti, ainakin hitaammin kuin normi flunssa. Ja ihan yleisesti samat asiantuntijat povaa syksylle uutta tulemista. Joten ei oo mun mutu. Voi ne olla väärässä, mutta en löisi vetoa sen puolesta. Joten sama rokote pitäisi toimia, kunhan sellainen ensin pääsee toimivuus- ja turvallisuustesteistä läpi.

Tuo suomi-versio coronasta on kyllä sellainen mutu, että siitä en tiedä mitään.
No tässä sinulle hieman luettavaa.

 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Toisesta aallosta on puhuttu jo mediassa täysin varmana juttuna. Täysin vihkoon ainakin meni se, että tässä toukokuussa piti olla hirrrrrmuinen tautipiikki. Tyydyn suhtautumaan tuohon toiseen aaltoon niin, että suattaapi olla että tulee, mutta suattaapi olla että ei tulekaan.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jännityksellä odotan ensi viikon uutisia, kun Perustuslakivaliokunta ottaa uusimmat rajoitukset suurennuslasin alle. Sen verran mitä asiantuntijat ovat asiaa analysoineet niin lähes varmoja voidaan olla, että sanomista tulee ja jotain rajoituksia joudutaan muuttamaan.

Oikeusoppineet ja tässä asiassa minua fiksummat varmaan osaavat arvioida, että mitä sitten tapahtuu jos noottia tulee.
Kesäkuun ensimmäinen päivä on kohtalaisen merkittävä ja se alkaa olla niin lähellä, että millainen sekamelska siitä mahtaakaan tulla jos valiokunta ensi viikolla vaatii enemmän rajoitusten keventämistä?

Urheilukatsomoon pääsee 500 ihmistä, kaljaterassille rutkasti enemmän – Avi: ”Ei varmaan ole kaikkia tilanteita osattu ajatella”
(Iltalehti)

Tämä uutinen tiivistää kyllä niin täydellisesti tämän koko homman sekavuuden. Rajoituksia on tehty ja niitä luetaan, kuin Raamattua, eikä yhtään suostuta tapauskohtaisesti miettimään, että mitä on tullut päätettyä. Onhan se nyt täysin selvä, että futispeli, huvipuisto ja kesäkahvila ovat kaikella tavalla täysin erilaisia ympäristöjä. Mutta kun ei, "Näillä mennään joo. Loppuun asti"

Koska niitä rajoituksia voidaan alkaa kunnolla keventämään jos ei nyt? Ravintoloissa sisällä 50% paikoista käytössä, mutta terasilla ei rajoituksia? Samaan aikaan aika monesta suunnasta pystyy lukemaan, kuinka terasseja laajennetaan ja kaupungit myöntävät ilomielin lupia. Toki en olettanutkaan, että touhu olisi jotenkin lapasessa, kun AVI:ssa tuli IL:n uutisen mukaan yllätyksenä, että Suomessa on 700 paikkaisia terasseja. Jumalauta. Menee ihan samaan sarjaan, kuin Helsinki-Vantaan lentoaseman olemassaolon unohtaminen silloin, kuin paska osui tuulettimeen.
No, pannaan tietokatkoksen piikkiin.

Tuleeko koronakesästä kaikkien aikojen terassikesä? Tampere ei aio olla turhantarkka luvista – ”Kutina on, että ihmisiä tulee”
(Iltasanomat)

Jotenkin tässä tulee sellainen olo, että jotkut tahot ovat valmiina ajamaan tietyt elikeinot päin tiiliseinää, koska säännöt. Ne säännöt, jotka koskevat toisia enemmän, kuin toisia. Kyllähän siellä joku sanoi, että rajoituksia voidaan nopealla aikataululla keventää alueellisesti, mutta en ala hengitystä pidättelemään sitä odotellessa.

Täysi luotto perustusvaliokuntaan, minä luotan teihin. Tasapuoliset olosuhteet on saatava kaikille toimijoille. Tämä teksti ei myöskään millään tavalla väheksy koronan vaarallisuutta tai toisen aallon mahdollisuutta, mutta montako viikkoa tai kuukautta tässä voidaan tiettyjä toimialoja kuristaa, koska "korona voi tulla ja levitä hallitsemattomasti."
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Absurdien juttujen lista: "uusi normaali", "kahden metrin yhteiskunta", "Suomen jälllenrakennus", pleksit jne.
Kyllä. Siinähän tutisette se maski naamallanne ja mittailette kahden metrin välejänne. Minä elän ainakin jo ihan normaalia elämää.
 

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
Koulut ja päiväkodit avattiin viime viikon torstaina. Jos se koronan keskimääräinen itämisaika 4-5 vrk pitää paikkansa, niin sen pitäisi jo pikkuhijaa näkyä tartuntamäärissä. Vielä ei näkynyt, kun thl:n sivuja vilkaisin.

Vaikka kouluikäiset käsittääkseni sairastavatkin taudin usein lievempänä, niin tällä hetkellä testejä kuitenkin tehdään hyvin matalalla kynnyksellä. Varovaisen optimistisesti suhtautuisin siis siihen, että koulujen ja päiväkotien avaaminen ainakaan mitenkään merkittävästi levitä koronaa. Ei nyt vielä innostuta liikoja kuitenkaan. Täytynee seurailla tilastoja ensi viikolla vähän tarkemmin.
Päiväkodit on ollut auki koko aika ainakin pääkaupunkiseudulla normaalisti. Lapsia ollut poissa päivähoidosta noin puolet koronan aikana. Espoossa oman skidin kohdalla lapsia on ollut tuo noin puolet paikalla normaalista edustuksesta. Odotellaan..
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Ymmärrän, että moni asia vituttaa ja varmasti asiat voisi hoitaa paremminkin, mutta eikö tämä nyt kuitenkin aika hyvin ole täällä Suomessa mennyt(?). Helvetin moneen asiaan pitäisi säätää eri pykälät ja vielä maantieteellisesti eri tavalla riippuen tartuntariskistä. Lisäksi aikaa on kovin vähän ja perustuslakivaliokuntakin pitäisi läpäistä. Eikö tuon 500 rajapyykin kanssa ollut juuri se tarkoitus, että raja on kaikille sama ja yksiselitteinen. On tietysti hyvä, että on noussut keskustelua ja perusteltuja todisteita, että se ei toimi kaikkeen. Mutta aika masentavaa lukea sanna sitä ja tiedotustilaisuudet tätä... kun tämä on kuitenkin mennyt aika hyvin tämä viruksen hoitaminen. Tässä on sitä soteakin vääntänyt aika moni eri puolue jo yli 10 vuotta, eikä valmista ole tullut. Tässä on kuitenkin aika synkkiäkin esimerkkejä, kun ei olla covidista isommin piitattu.

(Enkä muista, että olisin sdp:tä vaaleissa äänestänyt. Olen saattanut. En ole minkään puolueen kannattaja. Äänestän aina tilanteen mukaan.)
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Jälkiviisaus on parasta viisautta mutta löytyykö yhtään järkevää perustetta miksei kouluja olisi voitu avata.

Tartunnat käytännössä nollassa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toisesta aallosta on puhuttu jo mediassa täysin varmana juttuna. Täysin vihkoon ainakin meni se, että tässä toukokuussa piti olla hirrrrrmuinen tautipiikki. Tyydyn suhtautumaan tuohon toiseen aaltoon niin, että suattaapi olla että tulee, mutta suattaapi olla että ei tulekaan.

Näin pitääkin. Ja suurin osa maalailluista toisen aallon skenaarioista vaikuttaisi olettavan, että rajoituksia ei kiristettäisi, jos tautia alkaa taas levitä uudestaan. Tai ainakin tuollaisen kuvan on saanut noita tartuttavuuslukuja ihmetellessä. No varmasti siitä silloin tulisikin rumaa jälkeä. Mutta jos toimitaan nyt saatujen kokemusten mukaisesti, niin onhan se tauti helpompi nitistää jo alkumetreillä.

Tuo leviämisen matematiikka on ihan yksinkertaista. Mitä nopeammin epidemian kasvu saadaan rajoituksilla leikattua, sitä vähemmän aikaa epidemia kestää ja rajoituksia tarvitaan.
 

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen ajatellut irtauttaa itseni tästä ketjusta kirjoittajana ja siirtyä muutenkin "kesähöllennys"-moodiin koronauutisoinnin seuraamisen osalta, mutta tehdäänpä nyt vielä yksi koonti omista ajatuksista tällä hetkellä.

Tautikuolleisuus alkaa vähitellen selvitä ja asettua globaalisti 0,5%-1% välille. WHO:n alkuperäinen arvio 2-4% oli siis reilusti yläkantissa, mutta toisaalta THL:n ensimmäiset 0,1%-0,2% arviot olivat melko raskaasti alakantissa. Sääennusteissa on jännä ilmiö, että mikäli Ilmatieteen laitoksen ja Forecan ennusteet poikkeavat merkittävästi toisistaan, niin toteutuva lämpötila on hämmästyttävällä varmuudella melko tarkkaan puolivälissä. Sama kaava näyttäisi tässäkin tapauksessa toimivan. Se, mihin tautikuolleisuus eri maissa tulee asettumaan, riippuu monesta tekijästä: demografia, terveydenhuolto, riskiryhmien eristämisen onnistuminen yms. Suomen tautikuolleisuudesta oma toiveikas veikkaukseni on, että luku tulee pitkällä tähtäimellä asettumaan lähemmäs puolta kuin koko prosenttia. Joka tapauksessa koronavirus on influenssaviruksia selvästi ikärasistisempi: tautikuolleisuus on alhaisemmissa ikäryhmissä samankaltainen tai jopa alhaisempi kuin influenssassa, mutta n. 70 v. ja vanhempien kohdalla tilanne muuttuu merkittävästi ja kuolleisuus kasvaa huomattavasti korkeammaksi. Tämähän toki jo pitkään on ollut tiedossa.

Ruotsin tilanne on aika karmea ja ei näytä juurikaan helpottumisen merkkejä edes kesää kohti mentäessä. Olin itsekin jossain vaiheessa epävarma siitä, voisiko Ruotsin strategia hämmästyttävästi pitkällä aikavälillä toimia paremmin, mutta nyt jo näyttää melkeinpä varmalta, että ei voisi. Suurin virhe ruotsalaisilla on ollut arvioida vain viruksen tämänhetkistä vakavuutta vs. mahdollisten rajoitustoimenpiteiden aiheuttamat harmit taloudelle ja ihmisten hyvinvoinnille. Siellä on jätetty huomioimatta se seikka tarpeeksi hyvin, että nyt koronavirusta on lähdetty torjumaan aivan ennennäkemättömällä tarmolla: rajoitustoimia on otettu hyvin laajasti muualla käyttöön, rokotetta kehitetään huikean nopealla tahdilla, kuten myös lääkkeitä ja muita hoitokeinoja, mikä on aiemmin ollut vain unelmaa, jos esimerkiksi otetaan vaikka hi-virus tai sikainfluenssa. Näistä torjunnan muodoista seuraa vääjäämättä se, että tautikuolleisuus tulee ajan kuluessa laskemaan. Strategia, jossa tautia otetaan avoimesti heti alussa vastaan, tulee lähes varmasti olemaan huonompi sekä kuolleisuuden että vakavan vaiheen pitkittyessä myös talouden kannalta.

Suomen tilanne on tällä hetkellä hyvä ja paljon parempi mitä uskalsin maaliskuussa odottaa. Hallituksen toimiin olen 95-prosenttisen tyytyväinen, erityisesti viestinnällisesti hallitus on mielestäni onnistunut erinomaisesti. Nyt pitäisi panostaa vielä enemmän alueellisten rajoitusten mahdollistamiseen sekä Ruotsin rajojen (Tornio ja laivaliikenne) tiiviimpään ja mahdollisesti hyvinkin pitkäaikaiseen sulkemiseen. Perustuslaki ei saa nyt olla tulppana asioissa, joista suuri enemmistö sekä kansasta että päättäjistä ovat lähtökohtaisesti samaa mieltä.

Sitten vielä muutamat tulevaisuuden ennustukset, näitä saa ottaa talteen ja naureskella sitten kun on selvinnyt että asiat menivätkin ihan toisin...

1. Syys-lokakuussa Pohjoismaihin iskee toinen aalto, joka palauttaa ison osan maaliskuisista rajoituksista mutta ei aiheuta yhtä paljon samanaikaisia tartuntoja tai kuolemia. Myös Ruotsissa otetaan tiukat rajoitukset käyttöön ja samalla potkaistaan Tegnell sekä Löfven ulos nykyisistä tehtävistään. Syksystä ja talvesta tulee rajoitusten ja viruksen paluun pelon takia pitkä ja ankea lähes joka puolella Eurooppaa, vaikka kuukausittaiset kuolinluvut jäävät kevään pahimmista kuukausista jälkeen.

2. Rokote saadaan globaaliin levitykseen ennätysajassa kevääksi 2021. Suomi saa rokotteen käyttöönsä vastaa syksyllä, mistä seuraa jälkipyykkiä hallitukselle ja viranomaisille. Rokotetta saadaan jaetuksi vauraissa maissa kaikille halukkaille, mikä hillitsee epidemiaa niissä. Kehitysmaissa kuitenkaan ei ole tarpeeksi varoja ja infrastruktuuria saada rokotetta levitettyä, minkä johdosta tauti jää kiertämään erityisesti Afrikassa.

3. Rokotteen kehittämisen jälkeen elämä länsimaissa alkaa palata lähelle normaaleja raiteita ja media kyllästyy uutisoimaan koronasta, koska ketään ei enää jaksa kiinnostaa montako ugandalaista tai kambodzalaista tautiin päivittäin kuolee. Kytevä virus tulee tekemään myös uusia "singahduksia" Eurooppaan, joista ei kuitenkaan muodostu laajamittaisia katastrofeja laajalle levinneen rokoteohjelman takia.

4. Pitkällä aikavälillä Euro valuuttana häviää, Schengen-sopimuksesta luovutaan, kättely ja poskisuudelmat tervehdyksinä jäävät historiaan, lentomatkailusta tulee vain eliitin huvia ja perustulo otetaan käyttöön.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös