Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 911 709
  • 81 126

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Eipä sekään ole hyvä asia että odotellaan ja odotellaan. Tuossa yksi sairaanhoitajaystäväni kertoili että on siirtänyt tulevat lomansa, koska "tilanne on päällä".. tämä siis HUS:n ulkopuolella.
Päijät-Hämeessä ollaan siirtämässä hoitajia takaisin omiin töihin ja ottamassa leikkaussaleja taas leikkauskäyttöön. Ei ole vissiin tullut niin paljon korona-tapauksia kuin oli joskus arveltu. Sairaalahoidossa on täällä seitsemän joista neljä teho-hoidossa.
 
Ouiuboy82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko tämäkin fakta? En vain itse ole vielä oikein törmännyt edes puolivarmaan näyttöön siitä, että näin olisi.

Tuntuu, että vedät lukuja ja teorioita täysin mielivaltaisesti hatusta. Jollen tuntisi aikaisempia kirjotuksiasi mm. sotahistorian ja maanpuolustuksen ketjuista, pitäisin sinua jonkinlaisena Pietarin trollitehtaan tuotoksena, jonka tarkoituksena on paasata hämmennystä suomalaisten keskuuteen.
Varmaan 2 viikon päästä kaikki ollaa koronassa :) hei 2 viikkoa hei.
 
Leijona

Jäsen
Kuolleisuudesta. THL:n arvio on tällä hetkellä muutama promille. Osmo Soininvaara laskeskeli blogissaan, että kuolleisuus olisi noin neljä promillea eli 0,4%.

Kymmenen miljoonan ihmisen New Yorkissa tämä tekisi n. 40 000 ihmistä, jos kaikki sairastaisivat. Tukholman kahden miljoonan ihmisen alueella tämä olisi n. 8000 ja Suomessa n. 20 000. New Yorkissa, Lombardiassa ja San Marinossa on tällä hetkellä kuollut koko väestöstä noin promille: Toki kaksi edellistä eivät välttämättä ole vertailukelpoisia, koska hoitokapasiteetti ylittyi. Tukholmassa on tällä hetkellä hieman vajaa tuhat kuollutta.

Karmeita lukuja, mutta esimerkiksi Suomessa kuolee vuosittain n. 55 000 ihmistä, jolloin ylikuolleisuutta tulisi tänä vuonna n. 50%. Tämä siis lähinnä kattoarvo, koska oletus lienee, että kaikki eivät sairastu ja osa koronakuolleista olisi tilastollisesti kuollut myös muista syistä.

Tuo on suunnilleen se kattohinta, mikä maksetaan laumaimmuniteetista. Onko se paljon vai vähän riippuu katsojan näkökulmasta.
 
Undrafted

Jäsen
Varmaan 2 viikon päästä kaikki ollaa koronassa :) hei 2 viikkoa hei.
Kaikki mukaan Sommartidenin sävelellä ja yy kaa yy kaa koo...
Kaks viikkoo, hei hei, kaks viikkoo

Mä tunnen sen kurkuissain
Kuivaa yskää pukkaa sisältäin
Kuume nousee asteittain
Hikee pukkaa pisaroittain

Kaks viikkoo, hei hei, kaks viikkoo
Eristäydyin yksin kotiini
Hamstrasin ruokaa kaappiini
Kaks viikkoo, hei hei, kaks viikkoo
Katselen vessapaperii
Välttelen viruksiii
Kaks viikkoo, hei hei, kaks viikkoo
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Esimerkiksi tälläinen Manchesterissa kuvattu supermarkettijonotuskaan ei oikein toimi, joku välimalli olisi kuitenkin hyvä etteivät ihmiset ole aivan toistensa perseessä kiinni, kun tekevät ostoksia jäätelökioskilla tai kaupoissa.

Niin miksei toimi? Jos halutaan että kaupassa on riittävän väljää, niin turvamies ovelle ja jono tähän tyyliin, en tiedä mikä tässä on ogelma. Toki Suomessa olisi tarpeen vain vilkkaimmissa kaupoissa, jossain Pihtiputaan Salessa ei varmaan tarpeen.

Toki monelle on jostain syystä henkisesti vaikeaa olla jonossa jossa jonottajilla muutaman metrin väli toisiinsa, kun on aina tottunut vetämään tappituntumalla jostain ihmeen syystä.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
THL:n arvio on tällä hetkellä muutama promille.

Tuo on suunnilleen se kattohinta, mikä maksetaan laumaimmuniteetista. Onko se paljon vai vähän riippuu katsojan näkökulmasta.

THL kertoi tänään ennusteissa käytettävän arvion kuolleisuudesta, se on 0,1 % - 0,2 % ja lisäsivät, että 0,2 % on rajusti yläkanttiin.

Immuniteetista ei ole vielä mitään varmaa tietoa saatavilla. Italiassa ja Ranskassa pahimilla alueilla n. 10 % väestöllä on havaittu vasta-aineita. Sama tutkimus kertoi, että vasta-aineet ovat lyhytikäisiä. Tämän vuoksi Macron päätti, että Ranskassa ei oteta käyttöön ns. korona-passia.
 
MHPeg

Pahoittelut väärästä postauksesta ne ketkä pääsivät sitä jo lukemaan.

Tällä hetkellähän jos tuo arvio on että 50% Suomen kansalaisista sairastuu Koronaan ja 0,2% kuolleisuudella, se tarkottaisi 2600 ihmisen kuolemaa koronaviruksen seurauksena.
Tällä hetkellä Suomen kuolleisuus koronavirukseen on n. 2,5% & 94/3838.

Prosentin tippuminen tarkottaisi tartunojen kymmenkertaistumista - kuolleisiin nähden. Nykyisellä 1/40 kuolee ja lopputulemana piäisi olla 1/400.

Kaikki on mahdollista, mutta jos näihin lukemiin Suomi päätyy niin puhutaan jo järkyttävän kovasta suorituksesta muuhun maailmaan nähden.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
THL kertoi tänään ennusteissa käytettävän arvion kuolleisuudesta, se on 0,1 % - 0,2 % ja lisäsivät, että 0,2 % on rajusti yläkanttiin.

Muissa maissa 0,5-1,0 %, Suomessa 0,1-0,2 % mutta 0,2 % on rajusti yläkanttiin. Ok. Toki Suomessa saunotaan paljon, ja virus ei tunnetusti viihdy kuumassa joten se selittänee eron.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tuo koko kuolleisuusprosentti on ihan älytön lähtökohtaisesti eikä eri maiden prosentteja voi suoraan vertailla toisiinsa.
Hoivakoti-potilaiden kuolleisuus sairastuneista on luokkaa 90-95% ja alle kaksikymppisillä se on käytännössä 0%. 20-40 vuotialla promillen osia ja 70-80 vuotiailla joissain 5-10% välimaastossa. Toki nuo voi laskea painotettuna keskiarvona yhteen, mutta onko se millään tasolla järkevää? Kuolleisuusprosentti riippuu ihan siitä siitä iso osa taudin saajista on heikkokuntoisia vanhuksia, piste. Jos heitä ei suojella, niin kuolleisuus on prosentteja, mutta jos heitä suojellaan niin se on promilleja. Sama kun laskisi että miten todennäköisesti ihmisistä tulee NHL-jääkiekkoilijoita ja ottaisi laskuissa huomioon kaikki mummot ja vaarit.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pitkästä aikaa kasvua luvuissa, kun sairaalahoidossa on nyt 209 henkilöä. Tuolta pistään silmään TAYS-alue, vain 6 henkilöä sairaalahoidossa! Uskomattoman alhainen lukema.

Kuolleita 98 kpl, mutta HUS-alueella hoivakoteihin kuolleet 50-60 henkeä puuttuvat edelleen.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mä en nyt ymmärrä tätä "kaksi viikkoa" lällättelyä. Avatkaa vähän?
Siinä vaiheessa kun tämä tauti alkoi Suomessakin eskaloitumaan ihan kunnolla niin monella oli argumenttina "kahden viikon päästä tämä räjähtää täysin käsiin". Mitään kovin suurta eroa ei kuitenkaan tainnut missään vaiheessa tulla.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF

Ahaaaa, okei. Kiitokset tästä. Multa mennyt tällainen ilmiö täysin ohi. No joo, ehkä turhan paniikinomaista pirun maalailua tuollaiset ennusteet, mutta hölmöä ja äärimmäisen lapsellista tällaisessa tilanteessa nyt on mielestäni lällätellkään, kun ei asiantuntijatkaan pysty ennustamaan mitä tämän viruksen kanssa tapahtuu.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
No ei tässä nyt lällätellä sen kummemmin, kun kukaan ei edelleenkään tiedä, että mitä tässä tapahtuu. Ainahan tuollaisia huulia jää elämään omaa elämäänsä. Vähän revitään huumoria edes jostain.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko tämäkin fakta? En vain itse ole vielä oikein törmännyt edes puolivarmaan näyttöön siitä, että näin olisi.
Tuo 50% on islantilaisesta tutkimuksesta, linkki alla. Ihan riittävä näyttö. Tuo toinen poimittu uutisvirrasta.
Tuntuu, että vedät lukuja ja teorioita täysin mielivaltaisesti hatusta. Jollen tuntisi aikaisempia kirjotuksiasi mm. sotahistorian ja maanpuolustuksen ketjuista, pitäisin sinua jonkinlaisena Pietarin trollitehtaan tuotoksena, jonka tarkoituksena on paasata hämmennystä suomalaisten keskuuteen.
Ihan piip masentavia nuo luvut on, sillä ne povaavat hidasta ulospääsyä. Rokotetta odotellessa. Toimiva hoitokin auttaisi.

Kermaa kakun päälle: On viitteitä siitä, että sairastaminen ei antaisi pitkäaikaista suojaa. Jos totta, niin ns laumasuojaa ei saa kuin rokotteella. Tää juttu olisi silleen ainutlaatuista, että normisti sairastaminen antaisi kuukausien suojan. Mut viitteet ei ole faktoja, tukimustuloksia odotellessa.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tällä hetkellä Suomen kuolleisuus koronavirukseen on n. 2,5% & 94/3838.
Ei ole. Sillä ei jokaista koronatartunnan saanutta ole takuulla testattu. Oireethan voivat olla myös hyvin lieviä, joten osa on voinut sairastaa edes itse sitä tajuamatta. Ja muistakaan läheskään kaikki eivät varmastikaan ole päässeet testeihin. Suomessahan ei ole testattu mitenkään erityisen aktiivisesti.
 
Suosikkijoukkue
Espoolaiset
Tällä hetkellähän jos tuo arvio on että 50% Suomen kansalaisista sairastuu Koronaan ja 0,2% kuolleisuudella, se tarkottaisi 2600 ihmisen kuolemaa koronaviruksen seurauksena.
Tällä hetkellä Suomen kuolleisuus koronavirukseen on n. 2,5% & 94/3838.

Prosentin tippuminen tarkottaisi tartunojen kymmenkertaistumista - kuolleisiin nähden. Nykyisellä 1/40 kuolee ja lopputulemana piäisi olla 1/400.

Kaikki on mahdollista, mutta jos näihin lukemiin Suomi päätyy niin puhutaan jo järkyttävän kovasta suorituksesta muuhun maailmaan nähden.
Tässä pitää nyt muistaa, että vertaat todettuja tartuntoja tautiin kuolleisiin. Näistä ensimmäinen luku on pakostakin huomattavasti alakanttiin, sillä tosiasiassa taudin on sairastanut hyvin moni tilastojen ulkopuolella (testillä vahvistamaton oireellinen tai kokonaan oireeton COVID-19). Tautiin kuolleiden lukumäärä on puolestaan varsin tarkka, eikä piilokuolleisuutta juurikaan ole - kunhan nuo puuttuvat hoivakotikuolemat lisätään tilastoihin. En itse pitäisi lainkaan mahdottomana, että testattujen ulkopuolella koronavirustartunnan saaneiden määrä olisi kertaluokaltaan noin kymmenkertainen testillä vahvistettuihin tartuntoihin nähden. Tällähän me näppärästi päästäisiin tuohon 1/400 suhdelukuun tai ainakin sen haminoille.

EDIT: @Satunnainen ehtikin näemmä tarttumaan jo samaan samalla kun itse vastaustani kynäilin.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Siinä vaiheessa kun tämä tauti alkoi Suomessakin eskaloitumaan ihan kunnolla niin monella oli argumenttina "kahden viikon päästä tämä räjähtää täysin käsiin". Mitään kovin suurta eroa ei kuitenkaan tainnut missään vaiheessa tulla.

Odotellaan nyt vielä tämän viikon torstai (kiirastorstain ostoryntäyksestä kaksi viikkoa) ja ehkä vielä lauantaikin. Jos ei sittenkään ala rytisemään, niin ehkä se onkin sitten kolme viikkoa se itämisaika?
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En itse pitäisi lainkaan mahdottomana, että testattujen ulkopuolella koronavirustartunnan saaneiden määrä olisi kertaluokaltaan noin kymmenkertainen testillä vahvistettuihin tartuntoihin nähden.
Mun haraviin sattunut pienin arvio "saastuneista" (kuten maakunnissa puhutaan) on 5xsairaalaan joutuneet. Isompiakin arvioita on. Helppo yhtyä näkemykseen, että paljon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös