Mielenkiintoinen tapaus näin maallikon näkökulmasta tämä Uudenmaan maakunnan eristämisen purkupäätös. Tai siis ennen kaikkea tuo monin paikoin purun perusteena käytetty tarpeelisuuden ja välttämättömän toimenpiteen ero. Kuka sen loppujen lopuksi määrittelee? Eli kärjistettynä, kenellä on vastuu, jos tällä päätöksellä tilannetta heikennetään merkittävästi ja sitä kautta aiheutetaan vältettävissä olevia kuolemantapauksia? (Sanomattakin selvää, että tuollaisen todennäköisyys on pieni, ja että on mahdotonta yksilöidä, olisiko toisenlaisilla toimenpiteillä voitu leviämistä ehkäistä.)
Hallitusta ei voi syyttää, sillä perustuslakivaliokunta ei olisi lupaa jatkamiseen antanut. Toisaalta voiko perustuslakivaliokuntaakaan syyllistää, siitä että he tekevät tehtävänsä ja tulkitsevat perustuslakia? Tai heidän kuuntelemia asiantuntijoita? Onko tällaisessa tilanteessa ylipäätään mahdollista yksilöidä, kuka päätöksestä on vastuussa?
Noh, syyllisen etsiminen ei sinänsä ole välttämättä kovin hedelmällistä puuhaa. Muuten kuin tulevaisuutta ja "systeemin" hiomista ajatellen. On erikoista, että tarpeelliseksi monin paikoin nähtyä toimenpidettä ei voida jatkaa, koska se ei ole lain silmissä välttämätön. Maalaisjärjellä ajatellen vaikuttaa, että jossain on korjattavaa. Mutta missä?