Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 265 747
  • 81 152

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
@arvee heitti hyviä pointteja. Toivottavasti ihmiset nyt malttaisi olla lähtemästä pois Uudeltamaalta samalla kun täältä Böndeltä ei rynnätä sinne katsomaan niitä kavereita vaan maltetaan pitää sitä yhteyttä muilla toimin kuin kasvotusten.
Maltetaan nyt muutama viikko tai pari kk niin tilanne on toivottavasti jo parempi
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Edelleen Italiassa pientä laskua eiliseen verrattuna sekä uusissa tartunnoissa että kuolemissa. Huomioonotettavaa on se, että tehohoidettavia on enää noin 3000, kun pahimmillaan määrä oli yli 4000. Se on nyt laskenut päivittäin jo viikon ajan. Missähän R0-luvussa mennään Italiassa tai etenkin Lombardiassa tällä hetkellä, onko mitään arvioita tullut vastaan?
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko kukaan seurannut muuta kuin median paapomaa paskaa lähi viikkoina?
Suomessa todettujen koronavirusten määrä testattujen määrästä tällä hetkellä 7,0%.
Espanjassa vastaavaluku pyörii 10,5% korvilla.

Härkälandiassa hakataan topsia kansalaisten nenään yli 25 000 kertaa vuorokaudessa, silti prosentti on lähellä Suomen tasoa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos haluaa liukuvaa keskiarvoa käyttää, niin näin varmaan on. Jos taas graafia katsoo, niin tuon 24.3. jälkeen uusien tartuntojen määrä kasvoi vielä (uudestaan) eli graafissa oli aika selvä kuoppa tuona ajankohtana. Kuten sanottua graafia voi tulkita miten haluaa.

Juuri näin. Päiväkohtainen heilunta on voimakasta. Liukuva keskiarvo on minusta siksi paras, että se tasoittaa tuota heiluntaa, mikä voi johtua vaikka siitä, että jonkun kunnan näytteiden analysointi viivästyy päivällä. Tai jotkut laboratoriot käsittelevät näytteitä vain joka toinen päivä.

Joka tapauksessa, käytettiin liukuvaa keskiarvoa tai ei, niin huippu osui noille kohdille. Uusia tapauksia tuli nopeasti katsottuna eniten ilman keskiarvotusta 22.3., eli kaksi viikkoa Lombardian sulun jälkeen. Niitä tuli tuolloin hieman yli 6500.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ja sitä lottoa ei voinut tehdä netissä kotona????
Ihan kaiken rehellisyyden nimissä, niin saattaisin minäkin tehdä vastaavassa tilanteessa jotain lottorivin heittämiseen vertautuvaa. Koen, että pystyisin tekemään sen asettamatta ketään minkäänlaiseen vaaraan ja näin ollen menettämättä kansalaiskelpoisuuttani.

Aivan vitun sairasta, jos tämä menee siihen, että me ruvetaan jotain toisten loton tekemisiä kyttäämään. Kaveri haki mökiltään peräkärryn ja pysähtyi yhdelle huoltoasemalle. Taas kerran pitää toistaa, että suhteellisuudentaju hämärtyy joiltain ihmisiltä näinä aikoina huolestuttavasti.
 

Katsonvaan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit LFC
Mulla on jo neljättä viikkoa kummallisia oireita. Kuumetta on enemmän kuin pientä lämpoä joka kolmas päivä. Yskää on ollut joka piäivä ajottain. Välillä keuhkot vetää, välillä ei. Uni on maistunut aivan ihmeellisellä tavalla, saatan nukkua 2/3 vuorokaudesta. Nukun vatsallani tai kyljelläni, joka ilmeisesti auttaa tähän tautiin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kaveri haki mökiltään peräkärryn ja pysähtyi yhdelle huoltoasemalle.

Menomatkalla, paluusta ei kirjoitettu. Olisi varmaan selvinnyt tuosta matkasta ilman pitstoppiakin

Samalla logiikalla baarit auki. Eikai se haittaa jos vain yhdellä käy?
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Kelasin mielestäni huolellisesti ketjun loppua ja tässä Uudenmaan avaamisessa näköjään keskitytään vain mökkeilijöihin, joita en pidä suurena riskinä. Sen metropolissa on varmaan vieläkin paljon nuoria ihmisiä, ehkä hiljakkoin sinne muuttaneita opiskelijoita tai työtätekeviä, ehkä sinkkuja tai jopa nuoria perheellisiä.
Ja äiti on maakunnassa ollut huolissaan, "kuinka teillä menee siellä?".
No niin on raja taas auki ja äiti maanittelee, painostaa tulemaan käymään koska hänellä on huoli ja kova ikävä.
No, flikka/poikakin tuntee vielä kotikävää ja olishan se mukava piipahtaa tutussa luontoympäristössäkin (saako jäniksiä tai vaikka mettäkanoja metsästää tähän aikaan?) eli riski ei kohdistu pelkästään mökkikuntiin vaan kaikkialle, mistä on lähdetty etelään töihin.
Menette metsästämään majavaa kuten itsekin suunnittelen tekeväni. Jäniksiä ja metsäkanoja ei saa tähän aikaan.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Onko tieteellisestä tai edes yleisesti hyväksyttyä määritelmää sille, mikä on "epidemiahuippu"?
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
THL:n arvioimassa tautihuipussa Uudellemaalle on kuukauden haitari, eiköhän se siihen jo osu

"THL:n 10.4. päivätyn ennusteen mukaan tautihuippu osuisi Uudellemaalle jo 26.4.–25.5. Vuodeosastopaikkojen huippu olisi 6.5.–4.6. ja tehohoidon huippu 12.5.–10.6. THL huomauttaa kuitenkin, että sairaanhoidon kuormituksen osalta ennustetta on tarkennettava."
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Menomatkalla, paluusta ei kirjoitettu. Olisi varmaan selvinnyt tuosta matkasta ilman pitstoppiakin
Mietihän nyt vielä uudestaan, mitä tuo mies tuossa sanoi. Hän pysähtyi huoltoasemalle kahville ja täytti yhden lottorivin. Matkan tarkoituksena oli vain käydä mökillä ja palata sieltä nopeasti takaisin.

Tämä korona voi vielä olla pitkäänkin meidän seuralaisemme. Me saadaan kansakuntana paljon enemmän mielenterveys- kuin koronapotilaita, jos me tälläisiin juttuihin ruvetaan pelihousujamme repimään.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mietihän nyt vielä uudestaan, mitä tuo mies tuossa sanoi. Hän pysähtyi huoltoasemalle kahville ja täytti yhden lottorivin. Matkan tarkoituksena oli vain käydä mökillä ja palata sieltä nopeasti takaisin.

Niin tarkoitus oli hyvä ja hallituksen suosituksen mukainen mutta sitten meni (turhaan) pysähtymään huoltsikalle. Näitä piti nyt lähiviikot vielä välttää, joskus kesällä voi stoppeja tehdä ja ottaa ehkä parit kahvit siinä ABC:n terassilla auringonpaisteessa mutta nyt vielä pitäisi jaksaa muutama viikko välttää turhia pysähdyksiä. No tietysti jos Martti vetää nyt 7 oikein lotossa niin pyörrän sanani
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
THL:n arvioimassa tautihuipussa Uudellemaalle on kuukauden haitari, eiköhän se siihen jo osu

"THL:n 10.4. päivätyn ennusteen mukaan tautihuippu osuisi Uudellemaalle jo 26.4.–25.5. Vuodeosastopaikkojen huippu olisi 6.5.–4.6. ja tehohoidon huippu 12.5.–10.6. THL huomauttaa kuitenkin, että sairaanhoidon kuormituksen osalta ennustetta on tarkennettava."
En ymmärrä kyllä tätä enkä allekirjoita lainkaan. Tällä hetkellä tehohoito sekä vuodeosastojen paikkamäärät ovat kulkeneet tartuntamäärien kanssa lähes käsikädessä. Miksi siis yhtäkkiä pandemia huippu olisi jo reilun viikon päästä, mutta tehoa vaativat uhrit 2kk päästä? Väittääkö joku tosissaan että tautien määrä lähtee 25.5. leikkaantumaan alaspäin?
25.5. on arviolta tautien määrä n. +4000 ja teho-osasto potilaiden määrä ehkä n. 100. En ymmärrä tätä logiikkaa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Edelleen Italiassa pientä laskua eiliseen verrattuna sekä uusissa tartunnoissa että kuolemissa. Huomioonotettavaa on se, että tehohoidettavia on enää noin 3000, kun pahimmillaan määrä oli yli 4000. Se on nyt laskenut päivittäin jo viikon ajan. Missähän R0-luvussa mennään Italiassa tai etenkin Lombardiassa tällä hetkellä, onko mitään arvioita tullut vastaan?

Olen itse seurannut Italian epidemian leviämistahtia hieman tuota R0-lukua vastaavalla tavalla. Itse seuraan päiväkohtaisia uusia tartuntoja suhteessa edeltävän seitsemän päivän aikana tulleisiin. Tuossa oli aikoinaan se oletus, että viikon aikana olisi se aikaikkuna, jolloin sairastunut todennäköisimmin levittäisi tautia eteenpäin. No, näin ei kai enää ole asia, mutta pidin tarkastelun ennallaan.

Tuolla omalla laskullani epidemia kääntyy laskuun, kun tuo suhdeluku on pysyvästi alle 1/7 (koska siinä jaetaan yhden päivän määrä seitsemän aiemman päivän määrällä). Tuota kun keskiarvottaa, niin saa päivävaihtelun vähenemään. R0-luku on mielestäni suunnilleen tuo oma lukuni kerrottuna seitsemällä.

Katselin, että tuolla tavalla laskettuna viimeiset pari päivää keskiarvotettu r0-luku olisi noussut juuri ja juuri yhden päälle. Edeltävät 13 päivää se oli selvästi alle yhden, alimmillaan jopa n. 0.85. Tuolloin uudet sairastapaukset olivatkin jo selvässä laskussa.

Mutta tuo on vain oma analyysini tilastojen pohjalta. Oikeilla asiantuntijoilla voi olla arvioita myös tapauksista, joita ei näy tilastoissa.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olisihan k
Niin tarkoitus oli hyvä ja hallituksen suosituksen mukainen mutta sitten meni (turhaan) pysähtymään huoltsikalle. Näitä piti nyt lähiviikot vielä välttää, joskus kesällä voi stoppeja tehdä ja ottaa ehkä parit kahvit siinä ABC:n terassilla auringonpaisteessa mutta nyt vielä pitäisi jaksaa muutama viikko välttää turhia pysähdyksiä. No tietysti jos Martti vetää nyt 7 oikein lotossa niin pyörrän sanani

Uudellamaalla asuva kaveri kävi mökkireissullaan Uudellamaalla olevalla huoltoasemalla, joi kaffeet ja teki loton. Tämäkö oli se uutinen?
 

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Onko kukaan seurannut muuta kuin median paapomaa paskaa lähi viikkoina?
Suomessa todettujen koronavirusten määrä testattujen määrästä tällä hetkellä 7,0%.
Espanjassa vastaavaluku pyörii 10,5% korvilla.

Härkälandiassa hakataan topsia kansalaisten nenään yli 25 000 kertaa vuorokaudessa, silti prosentti on lähellä Suomen tasoa.
Espanjassa on tähän asti testattu väkimäärään suhteutettuna noin 1,5-kertaisesti Suomeen verrattuna.

Tartuntoja onkin sitten 5- ja kuolemia 30-kertainen määrä.
 

rice cooker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hippoksen Minardi, Suomi
Mikä mua tässä on alkanut nyppiä, niin se, että miksi ei ole mitään kokonaisvaltaista strategiaa Suomessa tämän tilanteen ja tulevaisuuden suhteen? Kimpoilua ja tempoilua riittää kyllä, samoin fyrkkaa pikavippimiesten urheiluautoihin. Juonenkäänteisiin siis reagoidaan takautuvasti ja ollaan tekevinään milloin mitäkin, mutta vissiin mitään selkeää alku-keskiosa-maali tyylistä operaatiota ei ole olemassa? Toivotaan parasta, pestään käsiä, maksetaan veroja ja ei sanota pahasti mökkeilijöistä, loput sitten Herran haltuun. Ehkä joku joskus jossain keksii vielä taikarokotteenkin.

Johtajuus, missä pelaa?
 

peksa

Jäsen
Mulla on jo neljättä viikkoa kummallisia oireita. Kuumetta on enemmän kuin pientä lämpoä joka kolmas päivä. Yskää on ollut joka piäivä ajottain. Välillä keuhkot vetää, välillä ei. Uni on maistunut aivan ihmeellisellä tavalla, saatan nukkua 2/3 vuorokaudesta. Nukun vatsallani tai kyljelläni, joka ilmeisesti auttaa tähän tautiin.

Mulla kesti kolme viikkoo noi samanoloiset jutut. Nyt huomenna tulee neljäs viikko täyteen niin hiukan jo parempi.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä musta tuntuu, että tämä oli ihan perinteinen iltiksien klikkiuutinen. Voipio-Pulkki mainitsi asian sivulauseessa, kun puhe oli taudin arvaamattomuudesta ja siitä, että viruksen käyttäytymistä ei tunneta vielä kuin pieniltä osin. No, siitä osaava klikkiotsikon vääntäjä toki väsäsi näyttävän "uutisen".

Tuossa samaa asiaa.

Suurin osa sairaaloissa hoidetuista koronaviruspotilaista on keski-ikäisiä – miten arvio tehohoidon tarpeesta tehdään? Epidemia | Suurin osa sairaaloissa hoidetuista koronaviruspotilaista on keski-ikäisiä – miten arvio tehohoidon tarpeesta tehdään?
 
Suosikkijoukkue
KK
Eiköhän tuosta kohta saada jotkut kauhuotsikot miten tartuntaluvut on nousussa.
Kyllä varmasti, mutta sitten sairastuneet suhteessa kuolleisiin tullee laskemaan. Odotan vielä, että alkavat testaamaan kaikkia vasta-aineiden varalta. Se nyt taitaa olla selvää, että sairastuneita on mahdollistesti moni kymmenkertainen määrä mitä tulokset antaa ymmärtää.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Suosikkijoukkue
KK
Ai saatana, Kouvolan Sanomissa oli uutinen ensimmäisistä mökkeilijöistä. Porvoolainen Martti toimi esimerkillisesti

"Porvoolainen Martti Nurmivaara, 64, pysähtyi mökkimatkalla Pukaron Paronille kahville ja tekemään loton. Kurjalla säällä ei ollut oikein mitään tekemistä, joten hän päätti piipahtaa vaimonsa kanssa mökillä Voikoskella heti, kun se oli mahdollista.

– Minulla on tähän hyvä selitys. Emme jää mökille yöksi, vaan haemme vain peräkärryn pois, jotta pääsemme tekemään kevättöitä kotona, hän sanoo.

Pariskunta ei myöskään aio mennä mökkireissullaan asioimaan "kylille"."

Ja sitä lottoa ei voinut tehdä netissä kotona????
Kyseessä on hieman parempiosainen, 64v, Uudellamaalla nähtävästi omakotitalossa asuva mökin omistaja joka on pysähtynyt Pukaron Paronalle lottoamaan. Eiköhän sillä olla myös kusella käyty. Toki ymmärrän, että kun sinä teet sen loton koneella tai kännykällä, mutta minun tuota herraa pari vuotta vanhempi isäni ei edes omista älypuhelinta. Tietokoneen käytöstä puhumattakaan. Maailma on kyllä sekaisin ja tämä korona hysteria tuntuu vain yltyvän.

Itse olen sitä mieltä, että riskiryhmiin kuuluvien sekä niiden jotka pelkäävät henkensä puolesta tulisi itse hommata ne hengityssuojaimet, käyttää käsidesiä ym sekä välttää ryhmäkontakteja. Ne joille elämä on elämistä eikä pelkäämistä tulisi sallia kaikki mahdollinen.

Byhyy kun minä en uskalla mennä ulos niin muidenkin tulee pysyä sisällä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ne joille elämä on elämistä eikä pelkäämistä tulisi sallia kaikki mahdollinen.

Hieno mietelause. Voi toimia jossain päin maailmaa mutta ei Suomessa. Täytyy funtsia tuota niin saa paremmin unenpäästä kiinni, ehkä
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
On hyvin vaikea ymmärtää tuota Uudenmaanrajan avaamista, kun täällähän on suurin osa Suomen tartunnoista. Nythän se olisi pitänyt pitää kiinni vielä viikkoja. Ihan vitusti järkeä siinä, että liikkuminen lisääntyy nyt tänne ja täältä poispäin.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Mitä he siis niissä bokseissa kuljettavat kun hiihtokeskukset ovat kiinni...
....Puutarhatavaraa?
Veljen perhe kuljettaa suksiboksissa matkatavaroita. Vaikka he perheen koon kasvaessa ostivat isomman auton niin kaikkien lasten penkkien jälkeen tavaratila on lähes olematon. Joten kun lähdetään pidempään matkaan niin kesät-talvet kulkee kamat boksissa katolla. Tyhjänä sitä ei tietenkään kuljeteta. Eihän tämä nyt liity mitenkään koronaan, koska veljen perhe ei kulje minnekään kun ovat kotosalla, mutta tuli vain mieleen kertoa ettei kaikilla ole siellä boksissa suksia. Joillain on siellä vaatteita, vaippoja, leluja, kirjoja, unileluja, liinavaatteita ja tuliaisia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös