Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 200 631
  • 81 140

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä tuli itselläkin mieleen. Kun noita sairaskertomuksia on lukenut, niin aika monessa on tullut esiin se seikka että on jatkettu normaalia elämää kun oireet on olleet lieviä. Esim. se yksi Bundesliigapelaaja jatkoi normaalia harjoittelua, vaikka hänellä oli lieviä koronavirusoireita.
Valitettavan yleistä. Itselläni se on ainakin semmonen juttu, että jos kuumemittari alkaa lukemalla 37 tai sen yli, niin silloin se heitettävä itsensä makuuasentoon muutamaksi päiväksi. Yleensä sillä konstilla selviää ärhäkästäkin taudista kaikkein vähimmällä.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Suomen tähän mennessä ainut kuollut oli sairastanut syöpää pitemmän aikaa, joten oliko kuolinsyy korona vai sittenkin se syöpä?
Vastaavia juttuja on ilmennyt merkittävästi myös Italiassa eli korona ei ole ollut syy mutta vaikuttamassa lopun nopeuteen osaltaan.

Roomalaisen Università Cattolica del Sacro Cuore -yliopiston lääketieteen professori, Gemelli-sairaalan geriatrian ylilääkäri Roberto Bernabei sanoi mielestäni oikein hyvin:

”Olemme tutkineet koronavirukseen menehtyneiden sairauskertomukset ja kaikilla heillä on ollut jokin perussairaus ennen koronaan sairastumista. Voidaan sanoa, että menehtymisten syynä ovat korkea ikä yhdessä perussairauksien kanssa. Samalla on oikeammin sanoa, että kuolleilla oli myös koronavirus kuin että he kuolivat koronavirukseen."
 
Suosikkijoukkue
IFK
Millä aikavälillä tuo sairastuneiden määrä 20-60% on? Vuodessa? Ensimmäisessä aallossa? 99000 kuollutta ei ole lähellekkään tuplat verrattuna 56000 kuolleeseen. Tähän lisäksi se, että tuo 99000 kuollutta jakautuu varmasti pidemmälle aikavälillä. Ja jos meillä on niin paljon niin heikossa kunnossa olevia, niin valitettavasti luonto korjaa. Voi tulla paskaa niskaan tästä mielipiteestä, mutta ihmisiä on liikaa ja elämme liian pitkään. Moni haluaisi pois jo itsekin ja useat ovat jo tämänkin toiveen hukanneet pääkopan sumentumisen myötä.

Aikaväliä on vaikea arvioida, koska siihen vaikuttaa sattuma, ihmisten käyttäytyminen ja viranomaistoimet. Uskoisin laskelman pohjana käytetyn vuoden ajanjaksoa.
Normikuolleisuus on tuon n. 1%v eli 56000 ja siihen koronat päälle, eli kylmin skenaario on 155000 kuollutta vuodessa.

Terveellä alle 50v ihmisellä riski on pieni, mutta se ei ole se pointti. Tässä tehdään nyt arvovalintaa, pidetäänkö huolta vai ei. Aika moni haluaisi pitää.
 

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt lähdetään koluamaan kellaria sitten kuiteskin:

Voisiko mitenkään olla niin, että Persujen Riikka Purra oli saanut ihan aivan oikeita huolestuneita yhteydenottoja:

No ei tietenkään voi olla muuta kuin perätöntä persu-opposiointia.
Veronika Honkasalon vastaava avautuminen olisi ollut yli-uskottava.
Näin poliittinen mikro- ilmastomme vaikuttaa, jotkut ovat oikeammassa vaikka eivät tiedä yhtään mitään.

Tuohan on ollut ihan selvä homma koko ajan, että varmuusvaraston ovet todellakin avataan tässä kriisissä. Viidennen kolonnan Purran yhteydenotoilla tai kenenkään puoluekannalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eli tämän hetken kuolleisuus globaalisti on 4,3741%
Mistähän rautalangasta tämä nyt tarvitsisi vääntää että ymmärtäisit. Kun valtaosa sairastuneista ei tallennu mihinkään järjestelmään tai tietokantaan, mutta jokainen kuollut sen sijaan tallentuu niin silloin tietenkin kuolleiden osuus näyttää moninkertaisesti suuremmalta kuin mitä se on. Joko nyt ymmärrät? Tuo 4% on aivan täysin vääristynyt luku. Se ei todellisuudessa ole sinne päinkään.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suomen tähän mennessä ainut kuollut oli sairastanut syöpää pitemmän aikaa, joten oliko kuolinsyy korona vai sittenkin se syöpä?
Vastaavia juttuja on ilmennyt merkittävästi myös Italiassa eli korona ei ole ollut syy mutta vaikuttamassa lopun nopeuteen osaltaan.

Tämän hetken tiedon valossa vaarallisuus vahvasti liioiteltua. Jos yli 80v monisairas ihminen kuolee se on hyvin luonnollinen asia on se lopullinen kuolinsyy mikä tahansa.

Mutta ilman koronaa se monisairas yli 80-vuotias saattaisi elää vielä 5 tai 10 vuotta, ehkä pitempäänkin. Jos on oletettavissa, että olisi elänyt kevään yli ilman koronan ilmaantumista, niin kyllä se korona silloin on oikea tilastoihin vietävä kuoleman aiheuttaja.

Niissä tapauksissa, joissa kuolema on muutenkin tulossa päivien sisällä, ja korona ilmaantuu ihan loppumetreillä mukaan kirittäjäksi, voidaan puhua ansaitsemattomasta tilastomerkinnästä. Eli ns. puhutusta kakkossyötöstä. Mutta näitä tapauksia lienee aika vähän.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Italian ja Kiinan kuolleisuusluvut tekevät tuosta prosentista isomman kuin mitä se oikeasti on. Nämä kaksi maata erottuvat aika selkeällä marginaalilla muista.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Tuohan on ollut ihan selvä homma koko ajan, että varmuusvaraston ovet todellakin avataan tässä kriisissä. Viidennen kolonnan Purran yhteydenotoilla tai kenenkään puoluekannalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Viidenteen kolonnaan liittyvä kysymys: onko Riikka Purra viideskolonnalainen vai tarkoititko että hänelle viestineet ovat pettureita?

Minun laiskuuttaani ja vähän töitäkin päivisin tehtävänä, eli olen näköjään liian nopeasti selannut viestiketjua eli jotain on jäänyt huomaamatta. Sori siitä.
 

Nick Neim

Jäsen
Italian ja Kiinan kuolleisuusluvut tekevät tuosta prosentista isomman kuin mitä se oikeasti on. Nämä kaksi maata erottuvat aika selkeällä marginaalilla muista.
Oikeastaan taitaa Italian ja Kiinan väliin mahtua Espanja ja Iran, jos prosenteilla leikitään. Ja Espanjahan ottaa Kiinan pian kiinni myös ihan luvuissa, ei pelkästään prosenteissa.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Tämä tuli itselläkin mieleen. Kun noita sairaskertomuksia on lukenut, niin aika monessa on tullut esiin se seikka että on jatkettu normaalia elämää kun oireet on olleet lieviä. Esim. se yksi Bundesliigapelaaja jatkoi normaalia harjoittelua, vaikka hänellä oli lieviä koronavirusoireita.
Minua kiinnostaa viruksen uhrien tupakointihistoria. Kuinka monella tautiin kuolleella oli röökitaustaa, ja vaikuttaako selviämiseen miten paljon.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Minua kiinnostaa viruksen uhrien tupakointihistoria. Kuinka monella tautiin kuolleella oli röökitaustaa, ja vaikuttaako selviämiseen miten paljon.

Eikös Italiassa ja Espanjassa tupakoida ihan kiitettävästi?

Suomessa on taas onnistuttu todella hyvin tupakoinnin vähentämisessä. En olisi uskonut joskus 10 vuotta sitten mutta totta se on. Harva enää polttaa ja tämä voi olla pelastus monelle
 
Tuohan on ollut ihan selvä homma koko ajan, että varmuusvaraston ovet todellakin avataan tässä kriisissä. Viidennen kolonnan Purran yhteydenotoilla tai kenenkään puoluekannalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Sen sijaan selvää ei tuntunut olevan se, että Purra puhui totta ja häntä syytettiin valehtelijaksi. Punikeilla onkin aina ollut vähän erilainen käsitys viidennestä kolonnasta kuin meillä muilla. Purraa kohtaan kohdistettu viha- ja maalituskampanja trollaamisineen ja häiriköinteineenkin muistuttaa aika lailla itänaapurin toimia. Tämähän on vasemmalla laidalla aina osattu.


 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Normikuolleisuus on tuon n. 1%v eli 56000 ja siihen koronat päälle, eli kylmin skenaario on 155000 kuollutta vuodessa.
Mihin perustat sen että koronat tulevat tuohon normikuolleisuuden päälle? Jos puhutaan että jotain puolet kansasta sairastuu, niin silloin koronaan kuolee kyllä huomattava osa noista jotka muutenkin kuuluisivat tuohon 1% joka vuoden aikana on kuolemassa. Eli suuri määrä koronakuolleita kyllä samalla myös huomattavasti vähentää kuolemantapauksia muista syistä.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä on kyllä aivan pimeää hommaa töllöttää töllöä kotona kun aurinko paistaa. Kauppoja, ravintoloita, ostoskeskuksia jne on hyvä vältellä mutta jumalauta jokainen nyt ulos pitämään omasta fyysisestä kunnostaan huolta.
Siinä missä tuo fyysisten kontaktien välttely on erityisen tärkeää 70+ vuotiaalle väestölle niin on myös tuo ulkona reippailun muistaminen. Niin hyväkuntoista 80-vuotiasta ei olekaan, etteikö parin kuukauden kotona paikoillaan möllöttäminen tuhoaisi toimintakykyä lopullisesti.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Minua kiinnostaa viruksen uhrien tupakointihistoria. Kuinka monella tautiin kuolleella oli röökitaustaa, ja vaikuttaako selviämiseen miten paljon.
Veikkaan, että tästä ei ole kovinkaan tarkkaa tilastointia. On riskiryhmiin lueteltu tupakoijat, mutta miten paljon se on kuoleisuuteen vaikuttava tekiä? Keuhkoihinhan se iskee lujaa.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikös Italiassa ja Espanjassa tupakoida ihan kiitettävästi?
Eikös Italiassa ole jotain 75 % kuolleista ollut miehiä? Olisiko tupakointi kuitenkin vielä noissa 70+ ikäluokissa aika vahvasti enemmän miesten juttu, vaikka nuorisossa naiset ovat tässäkin asiassa ajaneet miehistä ohi.

Miten mahtaa olla tilanne Kiinassa? Kai sielläkin rööki palaa ja siihen vielä päälle kaikki ilmansaasteet, jotka tuskin myöskään tekevät keuhkojen terveydelle hyvää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Eihän tämä nyt oikeasti flunssaa kummempi tauti ole. Tämä koko touhu on vaan klikkihuorauksen ja trollien toimesta käsistä lähtenyt paniikkia lietsova kampanja.

Mutta kotona kyhjöttäminen on perseestä, ja haluasin kaiken nyt vaan mahdollisimman nopeaa normaalitilaan. Niin voitasko nyt hetki leikkiä maailmanloppuleikkiä, ja olla kiltisti siellä omassa kotona ja leikkiä sääntöjen mukaan, niin tämä pelleily loppuiski joskus. Vastapainoksi kaikki trollit vois lopettaa lietsomasta paniikkia muutenkin stressaantuneille raukoille. Jooko?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikös Italiassa ole jotain 75 % kuolleista ollut miehiä? Olisiko tupakointi kuitenkin vielä noissa 70+ ikäluokissa aika vahvasti enemmän miesten juttu, vaikka nuorisossa naiset ovat tässäkin asiassa ajaneet miehistä ohi.

Miten mahtaa olla tilanne Kiinassa? Kai sielläkin rööki palaa ja siihen vielä päälle kaikki ilmansaasteet, jotka tuskin myöskään tekevät keuhkojen terveydelle hyvää.

Wikipedia tarjoaa tällaisia karttakuvia sitä, miten iso osa ihmisiä tupakoi eri maissa:



Kiinassa nimenomaan miehet polttavat, naiset eivät niinkään. Italiassa taas tupakointi ei vaikuttaisi olevan edes erityisen yleistä. Espanjassa se on hieman yleisempää. Itävalta vaikuttaa maalta, jossa naiset polttavat hyvinkin runsaasti.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Eihän tämä nyt oikeasti flunssaa kummempi tauti ole. Tämä koko touhu on vaan klikkihuorauksen ja trollien toimesta käsistä lähtenyt paniikkia lietsova kampanja.

Mutta kotona kyhjöttäminen on perseestä, ja haluasin kaiken nyt vaan mahdollisimman nopeaa normaalitilaan. Niin voitasko nyt hetki leikkiä maailmanloppuleikkiä, ja olla kiltisti siellä omassa kotona ja leikkiä sääntöjen mukaan, niin tämä pelleily loppuiski joskus. Vastapainoksi kaikki trollit vois lopettaa lietsomasta paniikkia muutenkin stressaantuneille raukoille. Jooko?

Kotona kyhnöttäminen on perseestä, mutta itse ainakin otan koko homman sen verran vakavasti et en lähde leikkimään omalla enkä muiden kustannuksella. Kiinaan piti huomenna lentää, mutta nyt en lennä.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Miten mahtaa käydä Kinder-munien kaupan? Vankilat ovat nyt suljettuina, eikä vierailuja sallita. Käsittääkseni vankilavierailun tapoihin kuuluu tuoda Kinder tai pari perseessä tuliaiseksi.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Wikipedia tarjoaa tällaisia karttakuvia sitä, miten iso osa ihmisiä tupakoi eri maissa:



Kiinassa nimenomaan miehet polttavat, naiset eivät niinkään. Italiassa taas tupakointi ei vaikuttaisi olevan edes erityisen yleistä. Espanjassa se on hieman yleisempää. Itävalta vaikuttaa maalta, jossa naiset polttavat hyvinkin runsaasti.

Tuo kuva on 10 vuotta vanha. Mutta varmaan suurpiirtein noin. Nykyäänkin
 
Suosikkijoukkue
IFK
Mihin perustat sen että koronat tulevat tuohon normikuolleisuuden päälle? Jos puhutaan että jotain puolet kansasta sairastuu, niin silloin koronaan kuolee kyllä huomattava osa noista jotka muutenkin kuuluisivat tuohon 1% joka vuoden aikana on kuolemassa. Eli suuri määrä koronakuolleita kyllä samalla myös huomattavasti vähentää kuolemantapauksia muista syistä.
Totta. Olet oikeassa. Tuosta syystä Italiankaan todellisia koronan lisäämiä lukuja ei tiedetä kuin vasta ensi tammikuussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös