Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 955 347
  • 81 126

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
LMVP:n mukaan delta tai aiemmat variantit eivät ole välttämättä kadonneet mihinkään siinä vaiheessa kun omikron-aalto hiipuu. No eipä tietenkään. Kannattaisi varmaan pitää kaikki varmuuden vuoksi kiinni, jos sieltä iskeekin vielä alkuperäinen villivariantti kansaan sitten kun tämä omikron on taputeltu.
Ei jumalauta. Mitäköhän näille LMVP:lle ja kumppaneille tapahtuu, kun Korona alkaa ihan oikeasti poistumaan jokapäiväisestä arjesta. Järjestetäänköhän näille asiantuntijoille joku piilopaikka, missä pääsevät hokemaan kaikkea negatiivista villiviruksista, veitsenterän kautta kaiken sulkemiseen ja rotkoon putoamiseen.

Olen syvästi huolestunut, pystyvätkö nämä koskaan päästämään tästä synkistelystä irti. Pahalta näyttää.
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sen lisäksi, että kyseessä on todennäköisesti lisääntyneet sivulöydökset, ei tuon ikäisten päätyminen hengitystieinfektion vuoksi osastolle ole mitenkään tavatonta. Sanoisin, että tuon ikäisille kynnys osastolle ottoon on hyvinkin matala ja kuten aiemmin mainittu, Suomessa pahimpina kausina jopa 15 000 lasta otetaan vuosittain osastolle jonkun hengitystieinfektion vuoksi. 41 lasta päivässä.

Ihan somehavaintojen perusteella pikkulapsilla omikron aiheuttaa esim kurkunpäätulehdusta (ylähengitysteihin kun tyypillisesti iskee), ja se on oireiltaan sellainen, että vanhemmat ovat varmaan ymmärrettävästi aivan paniikissa, vaikka tila ei niin kovin vaarallinen (hoidettuna) olekaan.

Mutta joo, eiköhän jokainen terveyskeskuksessa hoitoa puolituskaisena odottanut aikuinen tunnista pikkulasten hoitoon oton matalan kynnyksen.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nii. Kauan Tanskassa tätä alamuunnosta on ollut? Onko sairaalaloissa/teholla havaittu alamuunnoksen takia olevia? Tanskassahan vuodeosastomäärät kohtuullisessa nousussa tällähetkellä, mutta tehomäärät laskussa kuten sanot.

Tanskassahan tartunnoista jo yli 50% on tuota varianttia. Ja ilmeisesti (en muista, kuka tällä palstalla sen tiedon hiljattain kaivoi) ajallisesti tuo jo lievässä laskussa olleiden päiväkohtaisten tartuntojen pompsahtaminen 20 000 pinnasta sinne 40 000 tuntumaan osui juuri tuohon kohtaan, ja teholla olevien määrä alkoi laskea asianmukaisesti pienellä viiveellä.

Toinen vaihtoehto on se, että kyse on delta-variantin katoamisesta. Kun vielä joulukuun lopulla deltaa todettiin keskimäärin noin 1600 tapausta vuorokaudessa, on sen osuus nyt enää noin 200-300 tapausta vuorokaudessa. Tietysti kaikkia tapauksia ei testata, mutta tuo on laskettu sillä oletuksella, että nyt testein varmennetut osuudet pätevät varsin hyvin kaikille tapauksille. Virhemarginaali on aina olemassa, vähän kuin vaaligallupeissa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo

Kiitos selvennyksestä. Ilmeisesti siis tarttuu vähän helpommin, mutta aiheuttaa vähemmän tehojaksoja.. Vai onko liian aikaista tehdä johtopäätöksiä..
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
LMVP:n mukaan delta tai aiemmat variantit eivät ole välttämättä kadonneet mihinkään siinä vaiheessa kun omikron-aalto hiipuu. No eipä tietenkään. Kannattaisi varmaan pitää kaikki varmuuden vuoksi kiinni, jos sieltä iskeekin vielä alkuperäinen villivariantti kansaan sitten kun tämä omikron on taputeltu.

Heh. Juuri kirjoitin tästä viestin. Tanskassa deltan määrät ovat tilastojen valossa kehittyneet näin (mikäli oletetaan, että testein varmennettujen varianttien osuus vastaa hyvin todellista tilannetta):

29.11.-5.12.: 29717 kpl
6.-12.12.: 39703 kpl
13.-19.12.: 32306 kpl
20.-26.12.: 17509 kpl
27.12.-2.1.: 9714 kpl
3.-9.1.: 5606 kpl
10.-16.1.: 2644 kpl

Omikron saapui Tanskaan marraskuun lopussa, ja ensimmäinen tapaus havaittiin 27.11. Omikron nousi valtavariantiksi 17.12., ja sen jälkeen deltan osuus on pudonnut kovaa vauhtia.

Tai jos ollaan tarkkoja, niin kyse on "muusta variantista kuin omikronista", mutta tämän hetken käsitykseni on, että tuo on käytännössä vain deltaa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiitos selvennyksestä. Ilmeisesti siis tarttuu vähän helpommin, mutta aiheuttaa vähemmän tehojaksoja.. Vai onko liian aikaista tehdä johtopäätöksiä..

Mahdotonta sanoa. Aikajanan perusteella tarttuu paljon paremmin. Mutta on todennäköisesti vaarattomampi. Eli sairaalapotilaiden määrän kasvu selittyy sairastuneiden määrän kasvulla. Silti sairaalaan joutuminen olisi tilastollisesti pienempää. Eli potilasmäärän kasvu on pienempää kuin sairastumisten kasvu.

Mutta eiköhän tähänkin tule jossain vaiheessa jotain virallista tietoa.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ei saatana ihan oikeasti ole totta. Vittu nämä on hulluja.
Tämä asia ei kuitenkaan ole onneksi STM:n päätettävissä vaan THL päättää milloin tauti poistetaan yleisvaarallisten listalta. Kyllä se aika tässä kevään aikana varmasti tulee. Salminen sanoi jo eilen, että jo nyt kriteerit saattaisivat täyttyä sen suhteen, että se poistettaisiin yleisvaarallisten tartuntatautien listalta. THL:n tartuntatautien neuvottelukunta kuitenkin tekee asiasta päätöksen.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minä käsitin (ja yleensä käsitän oikein), että tuo yleisvaarallisuus-maininta taudin osalta ei tarkoita sitä etteikö kaikki rajoitukset voisi olla poistettu käytössä. Mikäli kuitenkin tulee tilanne, että rajoituksia pitää asettaa myöhemmin, niin ilman tuota mainintaa se on vaikeaa.

Eli mikä kiire tässä on nyt tuota mainintaa sitten poistaa mikäli rajoitukset poistuvat joka tapauksessa? Onko kyse nyt siitä, että ihmisille tulisi parempi mieli kun "korona ei ole enää virallisesti yleisvaarallinen tartuntatauti" vai mistä? Näillä tiedoilla en näe etteikö tuota mainintaa voisi pitää voimassa mikäli se ei vaikuta rajoitusten poistoon kuten Puumalainen kertoi.

Virus ei tiedä onko se virallisesti yleisvaarallinen vai ei, eikä se välitä näistä asioista yhtään mitään.
 
Niinhän sitä näin tavallinen tallaaja luulisi, että Korona tullaan poistamaan yleisvaarallisten tartuntatautien listalta lähiviikkoina. Kuitenkin sen verran monta kertaa tässä on saanut pettyä, kun viranomaiset ja hallitus ovat tarttuneet jarrukahvaan kiinni, että en vielä lähtisi "juhlimaan", että tämä asia todellakin menisi näin.

Minun mielestäni Koronan saisi kyllä jo poistaa tältä listalta pois vaikka heti tänään.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämä asia ei kuitenkaan ole onneksi STM:n päätettävissä vaan THL päättää milloin tauti poistetaan yleisvaarallisten listalta. Kyllä se aika tässä kevään aikana varmasti tulee. Salminen sanoi jo eilen, että jo nyt kriteerit saattaisivat täyttyä sen suhteen, että se poistettaisiin yleisvaarallisten tartuntatautien listalta. THL:n tartuntatautien neuvottelukunta kuitenkin tekee asiasta päätöksen.
EIkös se kuitenkin ole STM:n alaisuudessa tuo tartuntautien neuvottelukunta. Valtioneuvoston asettama ja toimii STM:n johdolla.
Ei ole mitään kyllä kuulunut esim puheenjohtajasta.
Ottamatta kantaa, että pitääkö poisto tehdä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Minä käsitin (ja yleensä käsitän oikein), että tuo yleisvaarallisuus-maininta taudin osalta ei tarkoita sitä etteikö kaikki rajoitukset voisi olla poistettu käytössä. Mikäli kuitenkin tulee tilanne, että rajoituksia pitää asettaa myöhemmin, niin ilman tuota mainintaa se on vaikeaa.

Eli mikä kiire tässä on nyt tuota mainintaa sitten poistaa mikäli rajoitukset poistuvat joka tapauksessa? Onko kyse nyt siitä, että ihmisille tulisi parempi mieli kun "korona ei ole enää virallisesti yleisvaarallinen tartuntatauti" vai mistä? Näillä tiedoilla en näe etteikö tuota mainintaa voisi pitää voimassa mikäli se ei vaikuta rajoitusten poistoon kuten Puumalainen kertoi.

Virus ei tiedä onko se virallisesti yleisvaarallinen vai ei, eikä se välitä näistä asioista yhtään mitään.
Koska jos Korona pysyy yleisvaarallisten tautien listalla, jatketaan testaamista, jatketaan varianttien tarkkailua, jatketaan uhkakuvien maalaamista milloin milläkin verukkeella. Näin pidetään kansaa pelon otteessa sillä, että tauti muuttuu taas vaaralliseksi ja/tai kansalaisten elämää ja elinkeinoa aletaan rajoittamaan. Tämä tila sitoo terveydenhuollon jo ennestään vähäisiä resursseja ja ei todellakaan edistä yhteiskunnan toipumista näistä vaikeista ajoista. Siispä ei tässä tilassa pitäisi pysyä ihan vain varmuuden vuoksi muuten vaan.

Eiköhän korona saada takaisin yleisvaarallisten tautien listalle tarvittaessa ihan päivissä.

E: Voisin lisätä jatkokysymyksen. Onko taloudellinen ja henkinen hyvinvointi merkityksetöntä? Jos on, niin paljon on(ainakin oman käsitykseni mukaan) yhteiskunta muuttunut kahdessa vuodessa.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eli mikä kiire tässä on nyt tuota mainintaa sitten poistaa mikäli rajoitukset poistuvat joka tapauksessa? Onko kyse nyt siitä, että ihmisille tulisi parempi mieli kun "korona ei ole enää virallisesti yleisvaarallinen tartuntatauti" vai mistä? Näillä tiedoilla en näe etteikö tuota mainintaa voisi pitää voimassa mikäli se ei vaikuta rajoitusten poistoon kuten Puumalainen kertoi.
Itse asiassa uskon, että tällä saattaa olla psykologinen merkitys joidenkin ihmisten kohdalla. Niiden samojen, jotka ovat kuuliaisesti uskoneet ja totelleet auktoriteetteja koko pandemian ajan muutenkin ilman vastarintaa tai kyseenalaistamista.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Noista sairaalaluvuista. Jos joku osaa viisata oman alueeni tilannetta.

Nyt siis ilmoitettiin, että sairaalassa on 674 ihmistä, joista puolet HUS:n alueella. Eli n. 335 on muualla. Satasairaala ilmoitti juuri että Satakunnassa on;

"Erikoissairaanhoidon osastoilla koronapotilaita oli 39 ja perusterveydenhuollon osastoilla 51."

Eli yli neljännes Suomen (poislukien HUS) sairaalapotilaista on Satakunnassa? Ei ihme jos näillä resursseilla on vähän tärinää täällä ja pienemmät terveysasemat on kiinni henkilökuntavajeen takia.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Koska jos Korona pysyy yleisvaarallisten tautien listalla, jatketaan testaamista, jatketaan varianttien tarkkailua, jatketaan uhkakuvien maalaamista milloin milläkin verukkeella. Näin pidetään kansaa pelon otteessa sillä, että tauti muuttuu taas vaaralliseksi ja/tai kansalaisten elämää ja elinkeinoa aletaan rajoittamaan. Tämä tila sitoo terveydenhuollon jo ennestään vähäisiä resursseja ja ei todellakaan edistä yhteiskunnan toipumista näistä vaikeista ajoista. Siispä ei tässä tilassa pitäisi pysyä ihan vain varmuuden vuoksi muuten vaan.

Eiköhän korona saada takaisin yleisvaarallisten tautien listalle tarvittaessa ihan päivissä.
Mikäli näin on, niin ymmärrän asian paremmin. Eli mikäli korona poistetaan yleisvaarallisten tartuntatautien listalta niin testaaminen, varianttien tarkkailu ja uhkakuvien maalaaminen loppuu sillä samalla sekunnilla?
 
K

kiwipilot

Itse asiassa uskon, että tällä saattaa olla psykologinen merkitys joidenkin ihmisten kohdalla. Niiden samojen, jotka ovat kuuliaisesti uskoneet ja totelleet auktoriteetteja koko pandemian ajan muutenkin ilman vastarintaa tai kyseenalaistamista.

Siellä monen elämältä putoaa pohja pois kun pitää alkaa suhtautua tuhkarokon leviämisellä ja ebolan tappavuudella varustettuun tautiin kuin kausiflunssaan. Pitäisi uskaltaa jälleen elää, kahden vuoden pelossa piehtaroinnin ja maskin takana kikkimisen jälkeen.

Joskus kun lopetan nää hommat, niin kirjoitan kirjan kaikesta siitä aivot sulattavasta idiotismista mihin olen kahden viime vuoden aikana törmännyt työrintamalla. Vai pitäisikö sanoa ETUrintamalla (tähän iso hymiö).
 
Huapala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Osaako joku sanoa onko Tanskalla vielä rajotuksien poistamisen jälkeen koronapassi kuitenkin käytössä? Ainakaan iltalehden artikkelista tämä ei selvinnyt.

Otsikossa luki kyllä isolla, että kaikki rajoitukset poistuvat, mutta kuten täällä on jo keskusteltu, onko kaikki varmasti kaikki :D
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Koska jos Korona pysyy yleisvaarallisten tautien listalla, jatketaan testaamista, jatketaan varianttien tarkkailua, jatketaan uhkakuvien maalaamista milloin milläkin verukkeella. Näin pidetään kansaa pelon otteessa sillä, että tauti muuttuu taas vaaralliseksi ja/tai kansalaisten elämää ja elinkeinoa aletaan rajoittamaan. Tämä tila sitoo terveydenhuollon jo ennestään vähäisiä resursseja ja ei todellakaan edistä yhteiskunnan toipumista näistä vaikeista ajoista. Siispä ei tässä tilassa pitäisi pysyä ihan vain varmuuden vuoksi muuten vaan.

Eiköhän korona saada takaisin yleisvaarallisten tautien listalle tarvittaessa ihan päivissä.
Oliko myös niin, että yleisvaarallisuuden takia joudutaan edelleen tekemään sairaaloissa normaalia järeämpiä eristystoimia yms. koronapositiivisille, vaikka eivät koronan takia osastolla olisivatkaan?

Mikäli olen oikein ymmärtänyt (voi olla että en), niin yleisvaarallisuus vaikuttaa myös sairaus-/tartuntapäivärahakäytäntöihin, jonka takia useat työntantajat edellyttävät työntekijöitä ravaamaan testeissä, jotta saisivat karanteenipäätöksen ja sitä kautta karenssittoman tartuntapäivärahan vs. työntantajalle korvattava karenssillinen sairauspäiväraha. Jos tämä menee näin, niin yleisvaarallisuudesta luopuminen järkevöittäisi yhteiskunnan toimintaa huomattavasti ihan yleisellä tasolla. Tokikin testaamista on nyt ainakin pyritty ajamaan alas, mutta yleisvaarallisuudesta luopumisen jälkeen ei olisi kenelläkään enää pienintä intressiä testeissä ravaamiseen (pl. panikoijat).
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikäli näin on niin ymmärrän asian paremmin. Eli mikäli korona poistetaan yleisvaarallisten tartuntatautien listalta niin testaaminen, varianttien tarkkailu ja uhkakuvien maalaaminen loppuu sillä samalla sekunnilla?
Joku asiasta oikeasti tietävä voi varmaankin vastata tähän.

Itse olen siinä käsityksessä, että yleisvaarallisen taudin testaaminen on sairaanhoitopiireille jonkin asteinen velvollisuus testata. Jos testaaminen ja näin tilastointi loppuu, niin mielestäin pohja pandemian kauhistelulta mediassa putoaa pois.

Tottakai asiantuntijat tarkkailevat variantteja ja muitakin koronaan liittyviä uhkia tulevaisuudessakin, siinä missä muitakin sairauksia. Pääasia olisi kuitenkin se, että se olisi sitten näiden ammattilaisten hommia ja poissa meidän kansalaisten ja poliitikkojen arjesta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: VT
Suosikkijoukkue
Ässät
Oliko myös niin, että yleisvaarallisuuden takia joudutaan edelleen tekemään sairaaloissa normaalia järeämpiä eristystoimia yms. koronapositiivisille, vaikka eivät koronan takia osastolla olisivatkaan?

Mikäli olen oikein ymmärtänyt (voi olla että en), niin yleisvaarallisuus vaikuttaa myös sairaus-/tartuntapäivärahakäytäntöihin, jonka takia useat työntantajat edellyttävät työntekijöitä ravaamaan testeissä, jotta saisivat karanteenipäätöksen ja sitä kautta karenssittoman tartuntapäivärahan vs. työntantajalle korvattava karenssillinen sairauspäiväraha. Jos tämä menee näin, niin yleisvaarallisuudesta luopuminen järkevöittäisi yhteiskunnan toimintaa huomattavasti ihan yleisellä tasolla. Tokikin testaamista on nyt ainakin pyritty ajamaan alas, mutta yleisvaarallisuudesta luopumisen jälkeen ei olisi kenelläkään enää pienintä intressiä testeissä ravaamiseen (pl. panikoijat).
Itse olen tosiaan muistikuvien varassa, enkä omaa tästä luotettavaa tietoa. Joku paremmin asioista tietävä tarkentakoon. Käsittääkseni silti nuot mainitsemasi asiat pitävät paikkaansa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Joku asiasta oikeasti tietävä voi varmaankin vastata tähän.

Itse olen siinä käsityksessä, että yleisvaarallisen taudin testaaminen on sairaanhoitopiireille jonkin asteinen velvollisuus testata. Jos testaaminen ja näin tilastointi loppuu, niin mielestäin pohja pandemian kauhistelulta mediassa putoaa pois.

Tottakai asiantuntijat tarkkailevat variantteja ja muitakin koronaan liittyviä uhkia tulevaisuudessakin, siinä missä muitakin sairauksia. Pääasia olisi kuitenkin se, että se olisi sitten näiden ammattilaisten hommia ja poissa meidän kansalaisten ja poliitikkojen arjesta.
STM:n Varhilahan taisi jokunen päivä sitten sanoa, että Pääkaupunkiseudun testaamisstrategia ja jäljitysstrategia on tartuntautilain vastainen.

Hyvä että kunnat päättää miten rajalliset terveysresurssinsa kohdentavat. Monessa paikassa menty hyvään suuntaan, eli suojellaan riskiryhmiä ja panostetaan rokotuksiin, testaamista ja jäljittämistä vähentämällä.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämä rajoituksien kanssa pelaaminen on kyllä melkoista touhua.

Rajoituksia asetettaessa palaverit järjestetään HETI ja Säätytalon ovet käyvät kuin saluunassa. Mennen tullen neuvottelijat heittävät kommentteja, että "todella pahalta näyttää tässä kyllä nyt." Neuvottelun ajan median edustajat päivystävät jossain lumihangessa, että mitä päätöksiä tehdään. Sitten sieltä tulee Kiuru tai joku pakotettu siipimies kertomaan, että

"ME VEDÄMME HÄTÄJARRUMEKANISMISTA. NYT."

Yleensä tämä tapahtuu esim. tiistaina. Torstaina tavataan jo samassa paikassa ja mietitään maksimaalisia lisätoimia. Tässä vaiheessa sohitaan sokkona joka puolelle ja ohjauskirjettä tai sulkupäätöstä lähtee ihan joka paikkaan.

Ja sitten kun ollaan siellä purkamisen puolella niin kaikilla on kyllä tahtotila höllätä ja huudellaan twitterissä, mutta kukaan ei saa kokouskutsua tehtyä niin ei oikein voida tehdä mitään. Eikä tietenkään ole aika keventää rajoituksia nopeasti, vaan vähän kerrallaan parin viikon välein. Sillä vauhdilla viimeiset rajoitukset poistuvat joskus juhannuksen tienoilla. Ehkä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös