En silti näe, että tuo olisi kovinkaan katastrofaalista nykyisillä tiedoilla, vaikka olisi levinnyt vähän enemmänkin. Eli vaikka tuo olisi vuotanutkin, niin se olisi ollut onni onnettomuudessa. Päätöksenä toki periaatteellisesti oikea.Niinhän se on, mutta hyvä kun edes yritti. Leviäminen olisi voinut silti olla ehkä vieläkin nopeampaa ilman tuota päätöstä.
Ymmärrän turhautumisen toki erittäin hyvin, sillä moni oli jo siirtynyt ns. eteenpäin toisen piikin jälkeen ja jättänyt koko hössötyksen taakseen. Ja kuitenkin vielä jouduttiin palaamaan uuteenvanhaan normaaliin (heh) variantin vuoksi, joka vaikutti jo siihen asti tulleiden tietojen perusteella tuhnulta. Tämä oli kyllä selkeästi varman päälle pelaamista, koska meidän terveydenhuolto ei tunnu kestävän yhtään mitään, joten jos pienikin hyöty saavutetaan, niin oltiin valmiita muihin yhteiskunnallisiin haittoihin (plus saadaan kolmatta rokotekierrosta samalla vietyä läpi). Mutta itse katson isoa kuvaa silti positiivisesti. Ulospääsy on varmaan lähempänä kuin koskaan ja tämä yliammuttu rajoituspäätös painaa lopulta omassa vaakakupissa suht vähän sen rinnalla tällä hetkellä. Olen valmis muuttamaan mielipiteeni, jos vastoin dataa ja rajoituksia jatketaan varmuuden vuoksi vielä pidemmälle kesään. Ihmiset alkavat kyseenalaistamaan ja kapinoimaan jossain vaiheessa väkisinkin, jos lenssun takia rajoitetaan perusoikeuksia.Tässä lienee ihan viisas kommentti tässä yleisessä panikoinnissa. Toki täytyy muistaa, että ihmiset reagoivat näihin "lyhytaikaisiin" rajoituksiin aika eri tavalla nykyään, kun pandemian aikana on aika usein mainostettu lyhyitä sulkuja, jotka sitten ovatkin venähtäneet kuukausien pituisiksi. Menneisyys ei toki ole tae tulevasta, mutta tällä hetkellä näitä rajoituksia voisi mielestäni perustellusti pitää kaikista heikoimpina rajoituksina koko pandemian aikana. Viime keväänä ymmärrykseni vielä riitti, mutta nyt näillä rokotekattavuuksilla ymmärrykseni rajat alkavat tulla vastaan. Tosin samaa on varmasti viranomaisissa ja kaikissa muissa, mutta lakiahan heidän on noudatettava.
Viimeksi muokattu: