Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 958 156
  • 81 126

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Radiossa taidettiin sanoa että suomalaiset ja täällä virallisesti asuvat ja oliko pakottavasta syystä tulevat eivät tarvii testiä tjsp.

Tässäkin mielestäni perseillään.

Suomalaisilta ja oleskeluluvan haltijoilta ei voi perustuslain mukaan vaatia testiä maahanpääsyyn. Sen jälkeen voidaan toki määrätä terveystarkastus.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Varmaankin vuodenvaihteessa, kun ehdotettiin tulevan voimaan mahdollisimman pian. Se on voimassa 31.12.2022 saakka.

Tulee voimaan, kun presidentti allekirjoittaa lain. Normaalin kalenterin mukaan pres. esittely olisi huomenna.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kyllähän tässä huonosti nykytilanteeseen sopiva tartuntatautilaki on syynä. Sitten sitä on parsittu vähän ja tässä ollaan. Vain kaksi vuottahan olisi ollut aikaa pistää lait kuntoon, mutta ei kaiketi ehdi.
Eihän sitä nyt ehdi, kun pitää paistatella vain myönteisessä julkisuudessa naistenlehtien ym. palstoilla ja paasaamassa kuinka olemme koko ajan veitsenterällä. Asiat tärkeysjärjestykseen jne.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Nyt on mediakin alkanut kirjoittaa hallituksen toimista selvästi kriittisempään sävyyn. Kommentti: Kaljalle pääsee, mutta kiipeilemään ei – selväpäinen linja rajoituksista puuttuu

Espoon kaupungin terveyspalvelujen johtaja Markus Paananen ehdottaa laajasta tartunnanjäljityksestä luopumista, koska siitä on tullut omikronin myötä mahdotonta. Tartunnanjäljityksestä on tullut pääkaupunkiseudulla lähes mahdotonta – suuri osa altistuneista saa puhelun vasta eristysajan päätyttyä
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Nyt kun monella on aikaa kun mestat kiinni niin jos löytyy Viaplay niin southpark viimeksi julkaistut 2 coronajaksoa ovat täyttä timanttia!
 
Altec

Jäsen

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Olen aiemmin ollut hieman kriittinen väitteitä kohtaan, joiden mukaan Omikron olisi lievempi variantti kuin Delta, mutta nyt alkaa tulla jo monestakin suunnasta erittäin hyviä merkkejä siitä, että näin todella on.

Ensinnäkin, Etelä-Afrikassa on sairaalan sisäänotoissa tapahtunut jo käänne alaspäin. Tämä on todella hyvä uutinen ja kertoo selkeästi siitä, että nykyinen tautiaalto siellä on eri tyyppinen kuin aiemmat, nopeakestoisempi ja miedompi.

Toiseksi, Euroopasta ei oikein mistään päin kuulu uutisia sairaalakuormituksen merkittävästä kasvusta, vaikka tartuntamäärät ovat maa kerrallaan räjähtäneet ylös. Lontoossa tuntuu sairaalakuormituksen nousu olevan ehkäpä suurinta, mutta sielläkin kuitenkin tapausmääriin verrattuna hyvin pientä.

Ja kolmanneksi, laboratoriotutkimuksista alkaa tihkua erittäin hyviä tuloksia. Cambridgen yliopiston mikrobiologian professori Ravindra Guptan johtama tutkimusryhmä on selvittänyt Omikronin kykyä tunkeutua keuhkojen soluihin, ja havainnut sen selkeästi heikommaksi kuin Deltan kohdalla. Omikron aiheutti myös Deltaa vähemmän solujen fuusioitumista, minkä oletetaan myös vaikuttavan siihen, ettei virus iske keuhkojen toimintaan yhtä rajusti.

Kääntöpuolena alkaa vahvistua tieto siitä, että Omikron pystyy erittäin tehokkaasti kiertämään aiempaa immuniteettia. Tämä pätee sekä aiemmin sairastettuun tautiin että rokotteisiin. Ainoastaan hiljattain saatu kolmas rokote pystyy nostamaan vasta-ainetasot riittävän ylös, jotta Omikron-tartunnalta voisi välttyä. Mutta toki muut tutkimuksen tulokset taas omasta mielestäni vihjaavat siihen suuntaan, ettei välttämättä enää ole juurikaan tarvetta suojata muita kuin riskiryhmäläisiä pää märkänä rokottamalla, jos/kun taudinkuva tulee joka tapauksessa olemaan lievä.

Nyt alkaa mielestäni näyttää varsin hyvältä sen suhteen, että rajoituksista voitaisiin päästä tällä kertaa varsin pian eroon. Parhaassa tapauksessa myös koronapassista.

Joo, kyllähän nämä on hyviä merkkejä kieltämättä. Lisäksi Etelä-Afrikasta kantautui tänään tutkimustieto, jonka mukaan Omikron-tartunta saattaisi jopa suojata Delta-variantilta ja parhaimmassa tapauksessa syrjäyttää sen elimistössä. Tästä pitää kuitenkin vielä odotella lisätietoa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Edelleen näyttää sangen lupaavalta - omikronin lievyys vaikuttaa yhä ilmeisemmältä. Varmasti tarvitaan vielä dataa tapausmäärien lisääntyessä ympäri maailmaa, mutta toistaiseksi hyvin menee.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
– Husin alueella on saatu muutamassa viikossa aikaan hyvin paljon rokotuskapasiteetin kohottamiseksi. Hus ja kunnat ovat tehneet yhteistyötä eläkkeellä olevien terveydenhuollon ammattilaisten ja rokotusoikeuden omaavien terveydenhuollon opiskelijoiden rokottajiksi rekrytoimiseen, Husin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen kertoo Ilta-Sanomille.

Ruotsalaisen mukaan rokotusten myönteinen merkitys näkyy selvästi sairaalahoitoon joutuneiden osuuksissa.

– Viikolla 51, eli 20.–26.12. kaikista sairaalahoitoon joutuneista potilaista 65 prosenttia oli rokottamattomia. Kahdesti rokotettuja oli 30 prosenttia ja kolme kertaa rokotettuja 5 prosenttia, hän sanoo.

Koronaviruksen omikronmuunnoksen takia sairaalahoitoon päätyneitä on seurattu vasta hyvin lyhyen ajan.

– Husissa tämä on tarkistettu systemaattisesti vasta ajanjaksolta 22.–26.12. Sen perusteella sairaalahoitoon joutuneissa ei ollut yhtään omikronepäilyn takia hoitoon tullutta potilasta, Ruotsalainen kertoo.

Sairaalahoidon tarve on kasvanut Husin alueella joulun jälkeen. Tästä kertovat selkeät luvut.

– Tänään 28.12. Husin vuodeosastoilla oli yhteensä 65 koronaviruspotilasta. Se on korkein yksittäisen päivän luku viime kevään jälkeen. Husin teho-osastolla on 20 potilasta. Lisäksi Husin kuntien terveyskeskussairaaloiden vuodeosastoilla on 49 potilasta, hän kertoo.

ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Eeva Ruotsalainen: Husin alueella ei yhtään potilasta sairaalassa omikronepäilyn takia Eeva Ruotsalainen: Husin alueella ei yhtään potilasta sairaalassa omikronepäilyn takia

HUS 0
Varsinais-Suomi 0

Kevennykseksi kaksi viikkoa mainittu.

- Viime viikolla erittäin voimakkaasti kasvaneet tapausmäärät näkyvät sairaalahoitoon joutumisen osalta seuraavan kahden viikon sisällä, Ruotsalainen sanoo.

Eikö tälle naisoletetulle kukaan saa suukapulaa?
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
USA:n terveysvirasto CDC oli tutkinut omikronin uudelleentartuttavuutta. Tutkimuksessa oli seurattu kuutta samassa taloudessa Nebraskassa asunutta ihmistä joista viisi oli sairastanut koronaviruksen aiemmin. Yksi taloudessa asuneista oli saanut Nigerian matkalla omikron-tartunnan ja tauti oli hyvin pian tarttunut muihinkin taloudessa asuneisiin.

Kaikki taudin aiemmin sairastaneista olivat saaneet vähemmän oireita kuin aiemmin ja lisäksi heidän oireensa olivat olleet lieviä. Tutkimuksessa seuratuista ihmisistä yksi oli rokottamaton (tämä matkalta tartunnan saanut) ja hänellä oireet olivat kaikista pahimpia: yskää, lihassärkyä, tukkoisuutta, kuumetta ja vilunväreitä. Siis ihan tavallisia perusflunssaoireita hänelläkin, vaikka ei ollut rokotusta.

Kukaan näistä tutkimuksessa seuratuista ihmisistä ei kuitenkaan joutunut sairaalahoitoon, kuten ei ollut joutunut aiemmankaan taudin kohdalla.

CDC oli myös tutkimuksessaan havainnut, että omikronin oireet ilmaantuvat yleensä kolmen päivän sisällä tartunnan saamisesta. Ja tutkimus tuo myös lisävahvistusta niille havainnoille, että omikronin oireet koronaviruksen aiemmin sairastaneilla ihmisillä ovat olleet lieviä.

Viimeksi muokattu:

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Espoon kaupungin terveyspalvelujen johtaja Markus Paananen ehdottaa laajasta tartunnanjäljityksestä luopumista, koska siitä on tullut omikronin myötä mahdotonta. Tartunnanjäljityksestä on tullut pääkaupunkiseudulla lähes mahdotonta – suuri osa altistuneista saa puhelun vasta eristysajan päätyttyä
Kyllähän täysin järjettömään jäljitykseen resurssien tuhlaaminen tällä tavoin on nykytilanteessa suorastaan rikollista toimintaa, vaikka ei siitä laissa varmaan luekaan. Aivan käsittämätöntä touhua, mutta jotenkin sopii kyllä tähän sekamelskaan. Tiedetään, että joku asia on käytännössä täysin hyödytöntä ja niukkoja hoitajaresursseja kipeästi tarvittaisiin muualla, mutta ei nyt oikein voi lopettaakaan, kun on "vähän epäselvää" kuka päättää ja sanoo mitä tehdään. Siispä jatketaan kuten ennenkin ja levitellään käsiä, kunhan ne on ensin pesty.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Meillä täällä Uudellamaalla tosiaan on suljettu paikat, jotka sen kuuluisan räkäindeksin mukaan ovat paikkoja, joissa tämä koronanpaska ei hyvin todennäköisesti tartu. Sen sijaan auki ovat ne paikat, jotka sen maankuulun räkäindeksin mukaan ovat paikkoja, joissa se korona hyvin todennäköisesti tarttuu.

Meillä Uudellamaalla on suljettu ne paikat, jotka esimerkiksi Varsinais-Suomessa pidetään auki, koska Varsinais-Suomessa se koronanpaska ei kuulemma näissä paikoissa ole tähänkään asti tarttunut.

Ei helvetti tää on komediaa.

Kyllähän kaikki tähän asti saatu data osoittaa sen, että tämän hetkiset rajoitukset ovat ehdottoman välttämättömiä ja oikeasuhtaisia… ja tähän se :rollingeyes:
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joo, kyllähän nämä on hyviä merkkejä kieltämättä. Lisäksi Etelä-Afrikasta kantautui tänään tutkimustieto, jonka mukaan Omikron-tartunta saattaisi jopa suojata Delta-variantilta ja parhaimmassa tapauksessa syrjäyttää sen elimistössä. Tästä pitää kuitenkin vielä odotella lisätietoa.

Jos näin on, niin äärettömän hyvä uutinen. Se olisi deltan loppu.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Iltapaska "estänyt" facessa kommentointeja uutisiin. Kommentoinen taso on kyllä ollut ajoittain, no tiedätte kyllä millä tasolla
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Suomalaisilta ja oleskeluluvan haltijoilta ei voi perustuslain mukaan vaatia testiä maahanpääsyyn. Sen jälkeen voidaan toki määrätä terveystarkastus.

Jota tuskin kovinkaan moni "noudattaa", koska siitä voi hyvällä mielellä pahoittaa mielensä.

Ei uskoisi, että tää koronapaska on kestänyt kohta 2 vuotta koska hommat edelleen vedetään aivan vitun vihkoon.

Saa ottaa talteen, mutta alkaisin jo varautumaan siihen, että tämä tulee kestämään tulevan vuoden 22 ja kevään Skoda -turnaus vedetään tyhjille saleille
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Onko testauskapasiteettia lisätty tai ollaanko aikeissa lisätä? Tuntuu aika kohtuuttomalta joko päivystää, joskos jostain 100 kilometrin päästä vapautuisi aikoja, tai sitten varata aika kolmen päivän päähän. Tämä siis pääkaupunkiseudulla.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Kyllähän täysin järjettömään jäljitykseen resurssien tuhlaaminen tällä tavoin on nykytilanteessa suorastaan rikollista toimintaa, vaikka ei siitä laissa varmaan luekaan. Aivan käsittämätöntä touhua, mutta jotenkin sopii kyllä tähän sekamelskaan. Tiedetään, että joku asia on käytännössä täysin hyödytöntä ja niukkoja hoitajaresursseja kipeästi tarvittaisiin muualla, mutta ei nyt oikein voi lopettaakaan, kun on "vähän epäselvää" kuka päättää ja sanoo mitä tehdään. Siispä jatketaan kuten ennenkin ja levitellään käsiä, kunhan ne on ensin pesty.
En keksi enää muuta syytä, kuin että mikäli STM, Kiuru ja muut tukahduttajat suosittelisivat jäljittämisen hyllyttämistä tässä tilanteessa, se olisi käytännössä tukahduttamiselle game over. Toki se niin on ollut järkiperäisesti ajateltuna jo pitkän aikaa.. mutta ei voi lopettaa jäljittämistä. Se olisi sama, kuin lopetettaisiin päivittäinen tartuntalukujen seuraaminen. Tai seuraavasta kriittisestä kahdesta viikosta puhuminen.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Onko testauskapasiteettia lisätty tai ollaanko aikeissa lisätä? Tuntuu aika kohtuuttomalta joko päivystää, joskos jostain 100 kilometrin päästä vapautuisi aikoja, tai sitten varata aika kolmen päivän päähän. Tämä siis pääkaupunkiseudulla.
Eikös tässä nimenomaan käy päinvastoin vuoden vaihteessa. Kun Lehtosen lapan kaveridiilit loppuvat niin ei ole enää kapasiteettia.
Sehän ei yllätä, että julkisella puolella voidaan noin surkeita sopimuksia tehdä työnantajan kannalta.
 
J_Boumedienne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Kärpät, Suomen palloilumaajoukkueet
Iltapaska "estänyt" facessa kommentointeja uutisiin. Kommentoinen taso on kyllä ollut ajoittain, no tiedätte kyllä millä tasolla
Iltalehtien koronauutisten kommenttiosiot ovat olleet niin jäätävää paskaa, että hyvä vaan, jos öyhäkkeet eivät pääse niihin suoltamaan törkyään. Noiden moderointi on varmaan sen verran loputon suo, että helpompi vain pistää estot päälle. Lisäksi voi kuvitella, millaisen viharyöpyn tuo sosiaali- ja terveydenhuoltoalan rokotevelvoitteen läpimeno eduskunnassa on saanut kansan syvässä päädyssä aikaan.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Jos koulutusvaatimuksista ei välitetä, niin yksi mahdollisuus Kiurun sijaiseksi olisi maakuntamme (Etelä-Karjalan) lahja Suomen politiikalle eli Suna Kymäläinen.
Ei ministeriksi ole mitään koulutusvaadetta. Toki maa-ja metsätalousministeri on käytännössä aina maanviljelijä sekä oikeusministeri juristi. Pakkoa ei ole kummassakaan. Esimerkiksi juuri Kiuru on opetusalan ammattilainen, opetusministerinä ei kyllä näkynyt...
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Lindström hoiteli sujuvasti oikeusministerin pestiään laborantin koulutuksella.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Ei ministeriksi ole mitään koulutusvaadetta. Toki maa-ja metsätalousministeri on käytännössä aina maanviljelijä sekä oikeusministeri juristi. Pakkoa ei ole kummassakaan. Esimerkiksi juuri Kiuru on opetusalan ammattilainen, opetusministerinä ei kyllä näkynyt...

No sittenhän se olisi mahdollista, että Etelä-Karjalakin saisi taas vuosikymmenten jälkeen ministerin.

Ihan vakavasti puhuen, ehkei sittenkään...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös