Kiuru saa kaiken sekaisin. Hyvä että Lintiläkin herää.
Elinkeinoministeri
Mika Lintilä (kesk.) kertoo saaneensa paljon palautetta tuoreeltaan eri toimijoilta kuten jääkiekon SM-liigan seuroilta ja kulttuurilaitoksilta. Hän ymmärtää tapahtumajärjestäjien hämmennyksen.
– Tällaiset nopeat muutokset, jotka tapahtuvat viikon sisällä hämmentävät entistä enemmän. Se hämmentää niin toimijoita kuin meitä päätöksentekijöitä. Kyllä nämä ovat erittäin valitettavia. Kentältä tuleva palaute kertoo isosta hämmennyksen tilasta, sanoo Lintilä Ylelle.
Lintilä toivoo, että sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaisi vielä tämän päivän aikana asiasta tarkemmin, mitä tehdyt ratkaisut konkreettisesti tarkoittavat.
– Viestintä ei ole toiminut.
Puoliltaöin voimaan tuleva asetus kieltää koronapassin käytön alueellisten rajoitusten kiertämiseen. Oikeuskanslerilta tullut linjaus yllätti maan hallituksen. Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan STM on epäonnistunut viestinnässään.
yle.fi