@tombraider päättäjien asema on hankala, mutta toisaalta sen takia yleensä sinne politiikkaan mennään, että näitä vaikeita asioita saadaan päättää. Inhimillisestä näkökulmasta ymmärrän hyvin, miksi nimenomaan tätä tukahdutuslinjan asiantuntijuutta kyseenalaistetaan meillä voimakkaasti.
Siinä olet täysin oikeassa, että mihinkään lapselliseen nimittelyyn ei ole tarvetta. Esim. Krista Kiurua voi täysin asiapohjalta kritisoida - kuten montaa muutakin päättäjää. Tässä ketjussa välillä mennään siinä pikkusen yli, että alennutaan kovasti henkilöiden haukkumiseen. Samalla kuitenkin muistutan, että asiantuntijatieto ei ole lainkaan niin yksiselitteistä kuin esim. Suomessa annetaan ymmärtää.
Koronaviruksesta on puhuttu niin paljon ja pitkään, että lähdeaineistotkin rupeavat käymään heikoiksi. Johtopäätöksiä erilaisesta aineistosta voi tehdä hyvinkin monenlaisia, mutta esim. Suomen sairaalajärjestelmä on valmiiksi jo rikki. Koronavirus sitten riisui lopullisesti surkean terveydenhuollon alasti ja eiväthän politikot sitä nyt pysty korjaamaan. Haluan nähdä ne talouslaskelmat, jonka perusteella yhteiskunnan kurittaminen rajoituksilla on halvempaa pitkällä aikavälillä kuin laittaa se vuotava pohja kuntoon. Sairaalahoitojärjestelmä on se perusongelma: Suomessa ei ole ollut yhtäkään vakavaa aaltoa, joka oikeastaan kertoo siitä, että meidän käytännön pakko on ajanut tätä toimintaa. Lusikka ei meinaa millään tarttua käteen.
Tähän päälle tulee se, että Suomessa äänenpainoissa halutaan jotain ihmeellistä konsensusta. Miksi WHO:n työntekijäksi kelpaava Jussi Sane ei saa eriävälle mielipiteelleen mitään tukea Suomessa? Miksi Otto Helve THL:stä kelpaa 2021 paremmin kertomaan siitä, mitä pitää tehdä kuin Jussi Sane WHO:sta? Sane on ollut vuonna 2020 asiantuntijana noissa koronainfoissa, mutta sittemmin homma on politisoitunut ja polarisoitunut pahasti. Jossakin vaiheessa auktoriteetti on pakko kyseenalaistaa.
Kun puhun tukahduttajista niin tarkoitan erityisesti heitä:
Krista Kiuru
HUS-lääkärit Mäkijärvi, Ruotsalainen & Lasse Lehtonen
Aiemmin tähän porukkaan kuului Asko Järvinen, joka on kuitenkin muuttanut yleislinjaansa suunnilleen vastapäiseksi näiden kanssa. Mika Salminen on hiljentynyt ja hänestä on tehty eräänlainen "kumivasara", jonka ainoaksi tehtäväksi on jäänyt ihmisten rauhoitteleminen. Hanna Nohynek on selviten vastapäistä mieltä yllä mainitun kolmikon kanssa.
Kuitenkin kannattaa huomata, kuinka selkeää logiikkaa ja ilmatilaa tuo tukahduttajien porukka saa. Perusteluiksi rajoituksille kelpaavat uhkakuvat ja epärealistiset numerot - samanlaisia asiantuntijoita löytyy myös Tanskasta ja Norjasta. Kai me aikuiset ollaan tätä nyt sen verran kauan saatu katsoa, että jokainen jo ymmärtää, ettei ole tulossa KOSKAAN mitään 300 000 tartunnan päiviä - vaikka epidemia laskettaisiin kulkemaan miten.