Onkohan niitä uutisia enää mistään löydettävissä, kun keväällä ennustettiin, että kuinka moni suomalainen tulee saamaan tartunnan? En enää muista niitä lukuja, mutta miljoonista niissä kuitenkin puhuttiin.
Toki on sanottava se, että jälkiviisaus on maailman helpoin laji ja tilanne oli uusi kaikille. Mutta kyllä minä jo silloin muistan ihan täällä palstallakin ihmetteelleeni, että mistä ihmeestä noita lukuja oikein revitään? Kun ei niitä silloinkaan pystynyt millään faktoilla perustelemaan. Ja noita lausuntoja oli myös antaneet ihan vakavasti otettavat ihmiset.
Nämä ennusteet olivat keväällä karuja. Luin kyllä muutaman uutisen, jossa niitä ihmeteltiin perusteluna juuri Wuhanin tilastot. On hyvä muistaa sekin, että melko vahva mielipide oli silloin - mielestäni täällä Jatkoajassakin - siitä, että Kiinan tilastot ovat törkeästi vääristeltyjä, ja totuus tulee olemaan paljon rumempi.
No, ei se silti tarkoita sitä toista ääripäätä, jollainen oli THL:n "heinäkuuhun mennessä jopa miljoona suomalaista on sairastunut".
Kannattaa ehdottomasti olla jälkiviisas, ja pohtia syitä sille, miksi maamme johtavat viranomaiset arvioivat asiat noin pahasti yläkanttiin tuolloin. Tätä ei pidä tehdä siksi, että löydettäisiin syyllisiä. Tämä pitää tehdä siksi, että opittaisiin syyt tähän. Minua on jälkikäteen kylmännyt kovastikin se, että keväällä viranomaisten näkökulma oli se, että tautia ei voi enää pysäyttää, vaan sen täytyy antaa hallitusti käydä koko väestö läpi. Kun vielä huomioidaan mm. Järvisen lausunnot siitä, että tauti leviää liian hitaasti, ja nyt pitäisi saada nuoria sairastamaan sitä, alkaa oikeasti pohdituttaa, että oli ihan realismia, että päättäjät olisivat valinneet Ruotsin tien.
Suomi toimi ehdottomasti oikein kun otti hetkeksi käyttöön kovat rajoitukset. Ne toimivat todella hyvin, kun niillä saatiin sairaana olevien määrä painettua niinkin alas. Sen jälkeen on voitu elää vapaammin, kun sairaiden määrä on näin alhainen. Niillä kevään lukemilla ei olisi voinut siirtyä suoraan tällaiseen R = n. 1 -malliin, koska silloin meillä olisi tullut joka viikko useampi sata uutta tartuntaa.
Kun näitä asiantuntijoiden ennusteita ruoditaan, niin eivät ne meillä harrastelijoillakaan ihan putkeen aina mene. Itse arvioin Wuhanin tietojen perusteella maaliskuun alussa, että Suomessa tulisi hieman alle 1000 tartuntaa, ja epidemia olisi kesäkuun lopussa ohi. Kun maaliskuussa tuli kovaa nousua, tein uuden arvion. Siinä lukema olisi ollut n. 9800 tapausta, mutta kesäkuussa olisi tullut enää muutama.
Ei se helppoa ole.