Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 202 566
  • 81 140

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Otsikko: Mika Salminen vahvistaa, että toinen aalto tulee.

Teksti: Mika Salminen vahvistaa, että toinen aalto voi tulla. Riski sille on olemassa.

Muutkin mediat sortuvat tähän vääristelyyn otsikoissa. Ja vain otsikoita lukevat kansalaiset saavat taas väärää tietoa.

Salminen on itse alusta asti tainnut laskea toisen aallon varaan. Tästä johtuen Suomi oli aluksi peesaamassa Ruotsia, mutta paine tuli liian kovaksi tehdä kovia ratkaisuja taudin pysäyttämiseksi.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Salminen on itse alusta asti tainnut laskea toisen aallon varaan. Tästä johtuen Suomi oli aluksi peesaamassa Ruotsia, mutta paine tuli liian kovaksi tehdä kovia ratkaisuja taudin pysäyttämiseksi.

Tällaista muistelen. Ja Järvinenkin oli sitä mieltä huhtikuussa, että rajoitukset ovat liian tehokkaita, ja nyt pitäisi saada ne sairastamaan, keille tauti ei ole vaarallinen.

Se on kuitenkin osoittautunut, että jos tauti saadaan nitistettyä ajoissa - ehkä jopa ylimitoitetuilla keinoilla, niin epidemian hallinta on sen jälkeen mahdollista. Ja tämä näkyy myös siinä, että yhteiskuntaa voidaan avata, ja eläminen ylipäätään on sen jälkeen selvästi helpompaa.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Hesarissa oli ihan mielenkiintoista tietoa Turun viimeaikaisista tartunnoista. Selittyvät pääasiassa suurten perheiden sisäisillä tartunnoilla ja ketjujen alkupäät on käytännössä aina johdettavissa ulkomaille. Jokaisen olisi hyvä muistaa se, että vaikka täällä luvut, toimet ja totuus ovat hyvin synkassa, tilanne ei välttämättä ole sama läheskään joka paikassa. Itseäni lähinnä epäilyttää itäisen Keski-Euroopan ja Balkanin näennäinen "koronattomuus".
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Tartunnat | Turussa on todettu viimeisen viikon aikana yhtä paljon uusia tartuntoja kuin Helsingissä Hs.fi

RINTALA (VARSINAIS-SUOMEN sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri) ei ole huolissaan tartuntatilanteesta, eikä tartuntatapausten määrän pitäisi kasvaa merkittävästi tuoreista luvuista huolimatta.

”En henkilökohtaisesti usko siihen. Tapaukset ovat aika hyvin tiedossa, ja henkilöt on laitettu karanteeniin, samoin altistuneet. Kyllä se aika tehokkaasti estää uusia tartuntoja. Ei ole kyse massa-altistumistilanteista”, Rintala sanoo.

Lohdullista nähdä, että tilanteesta perillä oleva lääkäri suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti. Salminen, kun kommentoisi tuota Turun "karmeaa" tautirypästä niin meillä olisi iltapäivälehdet täynnä "THL:n Salminen: Turun seudun tautirypäsinferno saattaa poikia jopa satoja jatkotartuntoja - Järvinen: Nämä 10 asiaa ratkaisevat moniko kuolee"-otsikkoja.
 
Ei kun nuo olisivat vain artikkelien tekstiosiossa. Otsikot olisivat muotoa: "THL:n Salminen: Suomessa satoja tartuntoja" ja "HUS:n Järvinen: Näistä kymmenestä syystä moni tulee kuolemaan koronavirukseen".

Asiasta toiseen: olen tyytyväinen siitä, että hallitus reagoi nopeasti muuttuneeseen koronatilanteeseen Euroopassa, ja Sveitsi, Itävalta ja Slovenia laitettiin taas "matkustuskieltolistalle".

Saksan tilanne on nyt vähän avoin. Siellä aletaan olla aika lähellä tuossa 8/100000 -rajaa.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suomessa oikeasti myös totellaan kehoituksia.
Argentiinassa ollaan totuttu, että poskisuudelmat vaihdetaan aina kun nähdään ja matea juodaan edelleen samalla pillillä. Toki köyhissä paikoissa jo se, että 10 perhettä jakaa saman keittiön ja vessan niin saa melkosen paskamyrskyn aikaan.
Meidän provinssissa ja kaupungissa on kaikki todella hyvin ja rajoituksia ei ole oikeastaan mitään. Tänään myös Buenos Airesin kaupunki ja maakunta siirtyi "vapaampaan" lockdowniin.

Palaan tähän reilun viikon takaiseen viestiin, koska eteläisen pallonpuoliskon koronatilanne kiinnostaa itseäni hyvin paljon.

Eli Argentiinassa lopetettiin Buenos Airesin lockdown 17.7. Worldometerin statistiikan mukaan 23.7. tartuntoja maassa ennätysmäärä eli yli 6000 kpl. 21.7. ja 22.7. lyötiin myös aiemmat ennätykset. Eli ei siis tarvinnut odottaa läheskään sitä maagista kahta viikkoa, vaan vaikutukset näkyivät jo neljän päivän päästä. Mikä toisaalta on hyvin synkassa sen kanssa, että itämisaika on keskimäärin se 4-5 päivää, ja monilla toki tuotakin lyhyempi. Kaiken järjen mukaan huippua ei ole vielä edes nähty.

Australiassa tilanne on myös vaikea, mutta siellä päivittäiset tartuntaluvut ovat kuitenkin vielä paljon matalampia (n. 400 kpl). Ensimmäinen aalto siellä saatiin haltuun reilussa kuukaudessa, mutta tämän toisen aallon suhteen on vaikea ennustaa miten käy. Mikäli vuodenaika vaikuttaa, kuten itse oletan, niin siellä ei tätä aaltoa saada yhtä helposti kuriin. Toinen juttu on se, että sielläkin tuntuu osa kansasta olevan aika kypsänä sitä tilannetta kohtaan, että nyt toiseen kertaan joudutaan sulkemaan yhteiskuntaa. Vielä keväällä lockdowneille oli aika yksimielinen tuki, mutta ei enää.
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Tuossa mentiin jo tovi että sai lukea hieman muitakin juttuja somesta ja lehdistä mutta nyt ollaan taas palattu koronalla hullutteluun. Toki ymmärrän toisen aallon kiinnostavan mutta ei helvekko sentäs.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eli ei siis tarvinnut odottaa läheskään sitä maagista kahta viikkoa, vaan vaikutukset näkyivät jo neljän päivän päästä. Mikä toisaalta on hyvin synkassa sen kanssa, että itämisaika on keskimäärin se 4-5 päivää, ja monilla toki tuotakin lyhyempi. Kaiken järjen mukaan huippua ei ole vielä edes nähty.

Juuri näin. Tuo kaksi viikkoa on loppupeleissä aika erikoinen lentävä lause saatika argumentti. Se pätee ehkä korkeintaan yksilötasolla. Eli altistunut voi hengittää vapaasti kahden viikon kuluttua, sillä tauti olisi tuon perusteella jo puhjennut, jos se olisi puhjetakseen.

Rajoitusten purkaminen alkaa kuitenkin vaikuttaa jo muutamassa päivässä, koska suurin osa tapauksista puhkeaa jo niin nopeasti. Se ei toisaalta kuitenkaan välttämättä heti näy selkeästi erottuvana uusien tapausten piikkinä, vaan se vaatii useamman päivän ja tartuntaketjujen kertaantumista. Ja tässä ei välttämättä se kaksi viikkoakaan riitä.
 
Jep. Lisäksi testeihin pääsee (tai jopa joutuu) nykyään monissa maissa jo samana päivänä ja tuloksen saa tietää seuraavana päivänä. Eli siiinä ei ole läheskään samanlaista viivettä kuin maaliskuussa. Argentiinan testaustilanteesta toki ei ole tarkempaa tietoa.

Jos muuten jatkoajan suosikkikesämies Anders Tegnellin kommentit vielä kiinnostavat, niin YouTubesta löytyy uunituore Tegnellin haastattelu, jossa on monia mielenkiintoisia pointteja. En lähde niitä tähän avaamaan, mutta kannattaa katsoa jos kiinnostaa. Täydet pisteet kyllä Tegnellille siitä, että johdonmukaisesti ja avoimesti jaksaa vielä selittää ja puolustaa Ruotsin valintoja, vaikka vaikea on nähdä että siellä asiat olisivat menneet kovin hyvin. Olisin vielä halunnut kuulla häneltä tarkempaa analyysia siitä, miksi Ruotsin tartuntatapaukset nyt kesällä ovat olleet laskussa, mutta siihen ei valitettavasti kovin syvällisesti menty.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Onko mikään tutkimus perehtynyt siihen, että ovatko tällä hetkellä havaitut uudet koronatapaukset lievempiä kuin 2-4 kuukautta sitten todetut vai johtuuko kuolleiden ja teholle joutuneiden vähäisempi määrä (kehittyneissä maissa) enimmäkseen siitä, että testauksessa tulee nyt enemmän ilmi vähäoireisia ja heikot ovat jo sortuneet?
 
Muistelen, että tuollaista vakavien tapausten suhteellisen osuuden pienenemistä olisi raportoitu ainakin Italiassa ja jossain toisessakin maassa. Mutta en muista yhtään, että analysoitiinko tuota yhtään sen tarkemmin.

Eilen tuli sopivasti vastaan uutinen, jossa mainittiin maskien käytön todennäköisesti suojaavan ainakin jonkin verran vakavammilta koronatapauksilta. Tästä olisi jopa jonkinlaista näyttöäkin, sillä maissa, joissa maskit ovat laajamittaisesti käytössä, on ollut suhteessa vähemmän kuolemantapauksia.

Tuo, että onko tauti muuttunut vähemmän tappavaksi, vai ei, on hankala vastata. Enkä usko tiedeyhteisönkään tuohon kykenevän. Enkä myöskään ole nähnyt mitään tähän viittaavaa spekulaatiota. Näin maalaisjärjellä ajateltuna mieleen tulee muutama pointti:

1. Tietoisuus taudista lisääntyy kaiken aikaa. Tämä helpottaa sekä taudilta suojautumisessa että sairaalahoidossa, ja saattaa ehkäistä kuolemia. Etenkin riskiryhmään kuuluvat osataan suojata paremmin.

2. Testauskapasiteetti on noussut valtavasti monessa maassa. Nyt vähäoireisetkin "jäävät kiinni", ja vakavien tapausten suhteellinen osuus näyttää pienemmältä.

3. Virus on muuttunut tarttuvammaksi. Sitä ei ole kuitenkaan erityisen paljoa spekuloitu, että onko se samalla muuttunut vähemmän vaaralliseksi, kuten virukset usein evoluution myötä tekevät. Tästä saadaan ehkä näyttöä vasta ajan kanssa.

4. Joskus luin teorian, että vähäinen altistuminen koronavirukselle ei aiheuttaisi tautia, mutta saattaisi nostaa hieman vastustuskykyä. Tällaista tapahtuisi etenkin pahimmilla epidemia-alueilla, mikä johtaisi sitten siihen, että tautitapauksien keskimääräinen vakavuusaste kääntyy aluksi laskuun, ja tauti häviää jossain vaiheessa itsestään. Tästä en kyllä löytänyt uutista, enkä osaa sanoa, että oliko tuo edes mitenkään vakavasti otettava teoria.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Kuinkahan paljon Nycissä oli päivittäisiä tartuntoja pahimpaan aikaan silloin keväällä? Ruumiita tuli pitkälti yli kahdentuhannen päivätahtia ja vaikka nyt tulee amerikoissa 70 000 päivässä niin kuolinluvut alle puolta tuosta.
 
Hieman yli 10k oli suurimmat päivittäiset uudet todetut tapaukset New Yorkin osavaltiossa tuohon aikaan. Florida rikkoi osavaltioennätyksiä tuossa joku aika sitten. Pitää muistaa, että kuolemissa kestää hetken pidempään ilmaantua, minkä lisäksi varmasti vanhustenhoitoa osataan suojata paremmin ja sairaalassa hoitaa paremmin (tästä on Suomessakin ollut juttua, miten on kehitytty).
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Minua hieman häiritsee tämä termi "toinen aalto". Siis ikään kuin se olisi jokin pommin varmasti jostain tyhjästä tuleva asia. Tämä toinen aaltohan on ihan tietoinen valinta. Tottakai ne tartuntamäärät lisääntyy, kun rajoja avataan ja kenellekään ei ole tahtoa tukahduttaa virusta täysin. Tai ainakaan riittävän monilla ei ole. Itse puhuisin tietoisesta altistumisesta, koska talouden ja mielenterveyden takia niin vain on pakko tehdä.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara

Niin saatan jauhaa jargonia, mutta kyllähän sen "toisen aallon suuruuteen" voidaan me kaikki vaikuttaa? Noudatetaan niitä ohjeistuksia joita meille on jo useamman kuukauden ajan koetettu ratakiskosta vääntää ja kääntää. Ei yhteiskunnan tarvitse sulkeutua, eletään ihan normaalisti ja tehdään normaaleja juttuja. Mutta pidetään ne etäisyydet esim. kaupoissa käydessämme tai yleisillä muilla paikoilla liikkuessa. Pestään vtu niitä käsiä, yskitään sinne hihaan esim. jne jne. Ei tää homma hetkessä ole ohitse, mutta jos mitään ei tehdä ja eletään kuin "Ellun kanat", niin siitä toisesta aallosta tulee kenties pahakin.
 
Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mutta pidetään ne etäisyydet esim. kaupoissa käydessämme tai yleisillä muilla paikoilla liikkuessa. Pestään vtu niitä käsiä, yskitään sinne hihaan esim. jne jne. Ei tää homma hetkessä ole ohitse, mutta jos mitään ei tehdä ja eletään kuin "Ellun kanat", niin siitä toisesta aallosta tulee kenties pahakin.

Tuossa tänään tivolissa käydessä sai jälleen todistaa, miten urpoja osa jengistä oikeasti on. Turvaväli toki täysin tuntematon käsite, mutta vähän hiljaiseksi veti nähdä yksi perheenisä, joka laitteessa istuessaan aivasti suoraan käteensä ja laski saman tien kätensä edessä olevaan turvakaareen.

Vitun urpot. Pistää vihaksi tämä typeryyden määrä, mitä ympärillä näkee.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Minusta taas on aivan täysin luonnollista, että nämä "Iiiik hui kamalaa!" turvavälit ovat ihmisiltä jo unohtuneet. En osaa asiasta närkästyä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minusta taas on aivan täysin luonnollista, että nämä "Iiiik hui kamalaa!" turvavälit ovat ihmisiltä jo unohtuneet. En osaa asiasta närkästyä.

Joo ja ei edes kovin oleellista taudin osalta käveleekö puolenmetrin vai 3 metrin päästä toisesta ohi kun muuten arki pyörii normalisti ihmisillä, nuo aivastustilanteetkin on vähän niin ja näin, ihminen toimii aika vaistonvaraisesti noissa tilanteissa, käsittääkseni kuitenkin isoimman palveluksen tekee koronalle jos kädellä on estänyt pisaroiden lentämistä, pinnoilta käsittääkseni aika huonosti mikään tarttuu.

Ylipäätänsä mitä ihminen nyt voi tehdä taitaa olla se ettei kulje kipeänä/oireellisena ja käy tarvittaessa testissä jos oireet täsmää. Muut turvaväli ja käsidesillä leikkimiset on ehkä enemmän jo yliregointi ja voidaan omalle vastuskyvylle vain tehdä hallaa noilla, enkä siis meina etteikö perushygienia eli pestä kädet vaikka kun tulee kotia tai ennen ruokailua, mutta että sitä käsidesiä vaikka pistetään 10 minuutin välein. Nimenoaan vieläpä tässä tautilantanteessa mitä suomessa nyt ollaan.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Espanjassa mennään jo 2,5k tartunnassa per päivä, kun alimmillaan oli n. 200 per päivä. Espanjassakin, toisin kuin Suomessa kesä ajaa ihmisiä isoissa määrin sisätiloihin kuumuuden takia. Tilanne on sama Yhdysvaltain eteläisissä osavaltioissa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Suomen koronatilanteen tulevaisuus on tällä hetkellä viranomaisten lisäksi aika pienen ihmisjoukon käsissä. Eli niiden, jotka matkustavat nyt ulkomaille, kohdemaalla ei oikeastaan ole käytännössä mitään väliä. Suomessa koronaa on tällä hetkellä niin minimaalisesti, että mistään kaupan jonosta ei sitä kukaan tule saamaan (eikä ole tähänkään mennessä saanut). Suomen ulkopuolelta koronaa löytyy vielä reippaasti ja jokaisen vähänkin Suomea leväperäisemmän maan testaustilastoihin ja kykyyn hoitaa epidemiaa tulee suhtautua äärimmäisellä epäilyksellä. Eli jos matkustat, ole tarkkana itse matkalla sekä myös kotiin saapumisen jälkeen. Vaikka "oireet" olisivat luokkaa mitättömät. Pelisilmää vaaditaan myös matkalla käyneiden sukulaisilta ja tuttavilta. Sekä tietysti tartunnan saaneen lähiomaisilta, jos tilanne pääsee niin pitkälle (@hiitti isot propsit asiallisesta vapaaehtoisesta eristäytymisestä).

Onneksi meidän viranomaispuoli on aika hyvin tilanteen tasalla. Testaus on päivästä toiseen erittäin kattavaa ja tartuntaketjujen jäljitys toimii tehokkaasti. Turvaväleistä ja käsideseistä jne. ei todellakaan kannata ottaa liikaa stressiä. Tartunnan saat oleskelemalla tartuttavan ihmisen kanssa suljetussa tilassa. Lähinnä kannattaa keskittyä siihen, että ei joudu tällaiseen tilanteeseen tai jos joutuu, niin tarkkailee itseään vähintään viikon ja huolehtii sillä välillä kaikki ei-välttämättömät ihmiskontaktit minimiin.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Suomessa koronaa on tällä hetkellä niin minimaalisesti, että mistään kaupan jonosta ei sitä kukaan tule saamaan (eikä ole tähänkään mennessä saanut).
Tässä on kyllä semmoinen pointti, joka aika monen turvavälien kauhistelijan soisi ymmärtävän. Maassa on muutama koronatartunta, ja jotkut ovat aivan hiilenä, kun jossain ihmiset jonottaa "liian lähellä" toisiaan. Aivan älytöntä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minusta taas on aivan täysin luonnollista, että nämä "Iiiik hui kamalaa!" turvavälit ovat ihmisiltä jo unohtuneet. En osaa asiasta närkästyä.
Mä närkästyn kyllä jos joku aivastaa mua naamalle tai käteensä ja sitten koskettelee joka paikkaan. Korona tai ei. Olisiko se iso vaiva aivastaa hihaan niin ei levittäisi muitakaan viruspohjaisia tauteja?

Väitän, että hihaan aivastaminen ja yskiminen ei vaikeuta tai rajoita kenenkään elämää.

Turvavälit toki on ihan sama jos ei huuda, yski tai aivasta toisen naaman edessä. Monelle se vaan näyttää olevan vaikeaa.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Espanjassa mennään jo 2,5k tartunnassa per päivä, kun alimmillaan oli n. 200 per päivä. Espanjassakin, toisin kuin Suomessa kesä ajaa ihmisiä isoissa määrin sisätiloihin kuumuuden takia. Tilanne on sama Yhdysvaltain eteläisissä osavaltioissa.
Espanjassa taitaa olla maskipakko? Onko tämä hyvä osoitus siitä että maskipakko ei torjuntakeinona toimi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös