Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 202 359
  • 81 140

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Havaintoja maailmalta:

1. Japanin uudet tartunnat ylittivät liukuvalla viikkokeskiarvolla mitattuna edellisen huipun. Eli jos nyt tätä median käyttämää määritelmää sovellettaisiin, maassa olisi nyt toinen aalto, ja se olisi ainakin tartuntojen määrässä ensimmäistä tuhoisampi. Tosin väkilukuun suhteutettuna määrät ovat sangen maltilliset, alle viisi tapausta sataa tuhatta ihmistä kohden (Suomessa tällä hetkellä ilmoituspäivän mukaan tilastoituna vastaava luku on noin kaksi). Kysymys on kuitenkin, että miksi nousua ei ole saatu kuriin? Tapauksia on yhdeksän kertaa enemmän kuin kuukausi sitten. Jos kasvuvauhti jatkuu yhtä kovana, tai vaikka hieman hidastuen, luku voi olla kova kuukauden päästä.

2. Espanjan tartunnoissa on raju nousu. Worldometerin mukaan maassa olisi todettu eilen 2600 uutta tapausta. Määrä on todella suuri verrattuna aiempaan: Vielä kuukausi sitten tapauksia oli tyypillisesti n. 300 päivässä. Kaksi viikkoa sitten tapauksia oli reilu 500. Eli tuolla se kaksi viikkoa on realisoitunut.

3. Italiassa aika maltillista trendin nousua, joka menee vaihtelun piikkiin. Ranskassa nousu on kovempaa. Myös Saksassa on nousua, mutta ei vielä erityisen hälyttävää. Ehkä nuo Sveitsin ja Itävallan nousseet tapaukset näkyvät tuollakin?

4. Etelä-Koreassa vakaata. Ruotsissa suunta on vihdoin hyvä, mikä auttaa Suomeakin. Vielä ei ole rajojen avaamisen aika, mutta tällä menolla sitä kohti mennään.

5. USA:ssa näyttäisi nyt olevan tartuntahuippu käsillä (tilastojen mukaan), tai sitten väliaikainen "tasanne". Tai sitten testauskapasiteetti on muodostunut pullonkaulaksi.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
2. Espanjan tartunnoissa on raju nousu. Worldometerin mukaan maassa olisi todettu eilen 2600 uutta tapausta. Määrä on todella suuri verrattuna aiempaan: Vielä kuukausi sitten tapauksia oli tyypillisesti n. 300 päivässä. Kaksi viikkoa sitten tapauksia oli reilu 500. Eli tuolla se kaksi viikkoa on realisoitunut.
Tässä alkaa kyllä vähitellen näyttämään siltä, että testaaminen on ollut useassa maassa riittämätöntä siihen, että rajoituksilla aikaansaatua laskua kyettäisiin kunnolla ylläpitämään. Luvut saatiin alas, mutta aktiivisia tapauksia oli vielä liikaa (tunnettuja ja tuntemattomia) kun rajoituksia höllättiin.

Paras esimerkki on ollut nuo palstaveli @HPL76 kertomukset Romaniasta. Ilman laajoja resursseja testaamiseen ja jäljitykseen tullaan sahailemaan rajoitusten kanssa vielä pitkään.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä alkaa kyllä vähitellen näyttämään siltä, että testaaminen on ollut useassa maassa riittämätöntä siihen, että rajoituksilla aikaansaatua laskua kyettäisiin kunnolla ylläpitämään. Luvut saatiin alas, mutta ei aktiivisia tapauksia oli vielä liikaa (tunnettuja ja tuntemattomia) kun rajoituksia höllättiin.

Paras esimerkki on ollut nuo palstaveli @HPL76 kertomukset Romaniasta. Ilman laajoja resursseja testaamiseen ja jäljitykseen tullaan sahailemaan rajoitusten kanssa vielä pitkään.

Juuri näin. Tosin Espanjassa isoin pullonkaula oli ymmärtääkseni jäjlityksessä. Noiden resurssien puutteen mainitsivat ihan paikalliset lääkärit jo silloin kun Kataloniassa havaittiin ensimmäiset merkit tartuntojen kääntymisestä nousuun.

Tämä kannattaa kaikkien pitää mielessä. Vaikka se kaksi viikkoa on niin hauska toistohuumorin laji, niin Espanjassa se on jo täyttä totta. Emmekä me suomalaiset ole niin mukavia, että se virus kohtelisi meitä jotenkin kiltimmin. Se kohtelee meitä juuri siten, miten me annamme sille mahdollisuuden. Toistaiseksi keinomme ja toimintatapamme ovat hyvät. Toivottavasti niitä maltetaan noudattaa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Otsikko: Mika Salminen vahvistaa, että toinen aalto tulee.

Teksti: Mika Salminen vahvistaa, että toinen aalto voi tulla. Riski sille on olemassa.

Muutkin mediat sortuvat tähän vääristelyyn otsikoissa. Ja vain otsikoita lukevat kansalaiset saavat taas väärää tietoa.

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jokainen hiemankin omilla aivoillaan ajatteleva kansalainen osaa antaa tuon Salmisen ennustuksille saman verran painoarvoa, kuin kilolle paskaa.
Mä arvioin, että syksyllä tilanne voi olla tämän hetkiseen tilanteeseen verrattuna parempi, huonompi tai yhtä huono. Lausuntoani saa jakaa eteenpäin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ainiin päivitys koronapotilaasta.

Puolison tilanne menossa paljon parempaan ja tekee jopa kotiaskareita mutta toki edelleen jaksamisen mukaan eikä hötkyillä.

Hieno homma. Selvisitte siis ilmeisesti ilman sairaalareissua, mikä on loistavaa. Saako kysyä, että kauanko tuo pahin vaihe kesti, ennen kuin alkoi helpottaa?

Toivottavasti itse pysyt terveenä, mutta sen näet ehkä vasta sen kahden viikon kuluttua? ;)
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jokainen hiemankin omilla aivoillaan ajatteleva kansalainen osaa antaa tuon Salmisen ennustuksille saman verran painoarvoa, kuin kilolle paskaa.

Näin varmaan on. Tuossa kuitenkin suurin perseilijä oli Uusi Suomi, joka vääristeli Salmisen viestiä otsikossaan. Kilo paskaa muuttui kymmeneksi kiloksi sitä itseään...
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Hieno homma. Selvisitte siis ilmeisesti ilman sairaalareissua, mikä on loistavaa. Saako kysyä, että kauanko tuo pahin vaihe kesti, ennen kuin alkoi helpottaa?

Toivottavasti itse pysyt terveenä, mutta sen näet ehkä vasta sen kahden viikon kuluttua? ;)
Ihan muutama hassu päivä oli sitä pahinta vaihetta johon kuului kovat ”lamaannuttavat” lihaskivut sekä kamala tunne keuhkoissa. Näin puoliso kuvaili.

Itse olen ollut täysin terveenä mutta tosiaan tuo 2 viikkoa on iso pelote vielä :D
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pitkän tauon jälkeen yksi kuollut Suomessa. Näin kertoili HS. Sairaalassa olijoiden tilanteeseen ei muutosta.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Boldattu osuus vain kuulosti jotenkin niin väärältä (hymiö). Taisi tulla juuri kolme viikkoa täyteen ilman kuolemia.

26.6. kuolleiden määrä kasvoi 328 tapaukseen. 3.7. se nousi tuosta yhdellä, mutta korjattiin taas yhdellä alaspäin 15.7.

Vaikea sanoa, että kauanko on edellisestä. Jos 3.7. oli oikea kuolemantapaus, niin kolme viikkoa. Jos ei, niin melkein kuukausi edellisestä.

Korjasin sanamuotoa. Oli kiireessä vähän hölmösti kirjoitettu.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Otsikko: Mika Salminen vahvistaa, että toinen aalto tulee.

Teksti: Mika Salminen vahvistaa, että toinen aalto voi tulla. Riski sille on olemassa.

Muutkin mediat sortuvat tähän vääristelyyn otsikoissa. Ja vain otsikoita lukevat kansalaiset saavat taas väärää tietoa.

Nyt, kun tämä toisen aallon tulo on Järvisen, Lehtosen ja Salmisen toimesta vihdoin vahvistettu, niin onko jossain määritetty toisen aallon määritelmä?

Jos tartunnat pomppaavat muutamaksi viikoksi ylöspäin, mutta tilanne pysyy hallinnassa niin onko se sitten ensimmäisen aallon kausivaihtelua vai se toinen aalto?

Kaikki veikkaukset tuntuvat lähtevän siitä, että toinen aalto on AINAKIN 1-45 kertaa pahempi, kuin ensimmäinen aalto. Jos tilanne pysyy samanlaisena, kuin nyt, mutta ryppäitä esiintyy siellä täällä niin toisella aallolla pelotellaan varmaan pitkälle tulevaisuuteen.

Tällä hetkellä tuntuu olevan taas sellainen hetki käsillä, että näiden Järvisten näkemykset ovat kuuminta hottia. Sensaatio myy.
 
Joku näistä sanoi itse asiassa, että toisella aallolla ei ole kunnollisia määritelmää.

Yksi vakiintunut käsitys on, että toinen aalto olisi lähes automaattisesti ensimmäistä pahempi, mutta tälle ei mielestäni ole mitään tieteellistä perustetta. Tämä fakta on jäänyt elämään siitä, että näin se meni espanjantaudissakin.

Etelä-Koreassa toiseksi aalloksi riitti se, että tartuntojen määrä oli kymmenesosan ensimmäisen huipun määrästä. Ja samalla sairastuneita on alle yksi sataa tuhatta asukasta kohden, eli puolet Suomen nykytilanteesta. Japanissa taas vasta pelätään toista aaltoa, vaikka tartunnat ylittivät jo ensimmäisen huipun.

Minusta toinen aalto voisi tarkoittaa sitä, että tauti on ollut pitkään hallinnassa ja mielellään lähes nollissa. Sitten maahan tulee selkeä uusi epidemia, joka jyllää laajalla alueella, ja tartuntamäärät ovat vähintään 50% ensimmäisestä aallosta. Jos kyse on paikallisista ryppäistä, ja maltillisesta tapausten noususta, ei kyse ole toisesta aallosta.

Mutta minä en näitä termejä keksi.
 
Suosikkijoukkue
KK
Ei mitään oireita ja testi näytti itsellä negatiivista. Ihme kyllä.

Eikä muuten tuntunut mukavalta testaus.
Ootko käynyt normaalisti ulkona koko tuon ajan mitä vaimo on ollut sairaana? Ihan vaan sillä että mitä ohjeistusta sinä olet saanut? Oletko sinä hakemamme, sarjatartuttaja? Onhan nuita vääriä negatiivisiä sekä positiivisiakin näytteitä otettu.
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Ootko käynyt normaalisti ulkona koko tuon ajan mitä vaimo on ollut sairaana? Ihan vaan sillä että mitä ohjeistusta sinä olet saanut? Oletko sinä hakemamme, sarjatartuttaja? Onhan nuita vääriä negatiivisiä sekä positiivisiakin näytteitä otettu.
Mihinkään ei pakoitettu mutta suosituksen mukaan kotona ollut täysin (koirat toki metsään 3x päivässä) ja veli tuonut ovelle kaupasta tarvittavat jutut.
 
Suosikkijoukkue
KK
Mihinkään ei pakoitettu mutta suosituksen mukaan kotona ollut täysin ja veli tuonut ovelle kaupasta tarvittavat jutut.
Hieno homma. Toivottavasti puolisosi olo paranee pikavauhtia. Kannattaa kuitenkin toppuutella puolisonasi, sillä olen lukenut, että jotkut urheilijat ovat alkaneet koronan jälkeen harjoittelemaan liian nopeasti ja jälkitauteja tullut sen jälkeen. Voimia ja Herran rauhaa
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Hieno homma. Toivottavasti puolisosi olo paranee pikavauhtia. Kannattaa kuitenkin toppuutella puolisonasi, sillä olen lukenut, että jotkut urheilijat ovat alkaneet koronan jälkeen harjoittelemaan liian nopeasti ja jälkitauteja tullut sen jälkeen. Voimia ja Herran rauhaa
Kyllä. Haaveilee jo punttitreeneistä ja lenkeistään. Tietyllä tapaa tämä kaikki kuitenkin herätti meidät ja tuskin tarvitsee muikkelia sitoa tällä kertaa vasten tahtoaan mihinkään.
 
Suosikkijoukkue
KK
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös