Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 263 413
  • 81 150

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos vanhat merkit pitävät yhtään paikkaansa, niin tämä Jyväskylän tapaus aiheuttanee muutaman päivän ajan sellaisia 10-15 tapauksen lukuja, tai ehkä vähän sen yli. Ja sitten nopeasti lasketaan sinne 5-6 paikkeille.

Näin ennakoi Jyväskylän sosiaali- ja terveyspalvelujen vastaava lääkäri Keskisuomalaiselle eilen:

Lainaus:
"– Tautiaktiivisuutta on ja se on selvästikin nousussa. Meillä on ollut tosi rauhallisia viikkoja, mutta ihmisten liikkuvuus on lisääntynyt ja se saa viruksen uudelleen liikkeelle.

Koko Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella testimäärä on yli 60 testiä päivässä, kun viime viikkoina testausmäärä on pysytellyt parissa kymmenessä.

THL:n perjantaina päivitettyjen tietojen mukaan Keski-Suomessa on todettu yksi uusi tautitapaus, mutta se koskee viime viikon perjantaina todettua positiivista testitulosta. THL:n tietojen päivittyminen tapahtuu tietyllä viiveellä.

Hiljaisten viikkojen luomaan turvallisuuden tunteeseen ei pidä nyt tuudittautua, Käsmä kertoo, että uusia tapauksia tullaan pian vahvistamaan.
– Kyllä meille tällä viikolla tulee muitakin löydöksiä, uusia tautitapauksia on edelleen tulossa, kertoi Käsmä perjantaina iltapäivällä."
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Kaksi viikkoa huudettu. Kuitataan tämä sillä.

Vakavasti ottaen: tuossa asiantuntija on juuri niillä linjoilla, joilla olen ollut itsekin. Minä sain siitä kuitenkin paniikinlietsojan maineen sekä kaikenlaista muutakin palautetta, joten onkin kiva nähdä, miten tuo alan ammattilaisen viesti otetaan vastaan.

Mutta toisaalta... Jokainen aiempi nousu on jäänyt torsoksi, ja samat argumentit pätivät niihinkin. Hybridistrategian toimivuus on siis taas testissä, ja toistaiseksi se tuntuu toimivan.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miksi se sitten jenkeissä on alkanut leviämään?

Miksi vastaat kysymykseen kysymyksellä? :)

Minulla ei aikomuksena ole missään vaiheessa väittää, että vuodenaikavaihtelu olisi ainoa syy viruksen leviämiselle tai leviämättömyydelle eri paikoissa. Nyt kun katsoo tuota viime yöllä muutaman bissen jälkeen kirjoittamaani viestiä niin ehkä asian olisi voinut muotoilla alunperin paremmin, ettei olisi tullut väärinkäsityksiä.

Silti pointti oli ja edelleen on se, että olen ihmeissäni siitä, miksi Suomessa ja muilla meidän leveysasteita lähellä olevissa maissa virus pysyy (Norja, Kanada, nyt jopa Ruotsi) keskellä kesää kurissa vaikka ei juuri mitään tehdä, ja eteläisellä pallonpuoliskolla on maita, joissa on ollut tiukat rajoitukset pitkään päällä ja silti virus leviää lähes holtittomasti. Yhteiskuntarakenteet ja ihmisten käyttäytyminen selittävät tilanteen osin, mutta ei mielestäni läheskään kokonaan.
 
K

kiwipilot

Kaksi viikkoa huudettu. Kuitataan tämä sillä.

Vakavasti ottaen: tuossa asiantuntija on juuri niillä linjoilla, joilla olen ollut itsekin. Minä sain siitä kuitenkin paniikinlietsojan maineen sekä kaikenlaista muutakin palautetta, joten onkin kiva nähdä, miten tuo alan ammattilaisen viesti otetaan vastaan.

Toistaiseksi itse suhtaudun siihen samoin kun suhtauduin Ylitornion kunnanlääkärin ilmoitukseen länsirajan yli tulevasta vääjäämättömästä toisesta aallosta.

No, odotellaan kaksi viikkoa. Ja terveiset täältä Länsi-Pohjasta, tartunnat kahdelta viimeiseltä viikolta pyöreä nolla.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Miksi vastaat kysymykseen kysymyksellä? :)

Silti pointti oli ja edelleen on se, että olen ihmeissäni siitä, miksi Suomessa ja muilla meidän leveysasteita lähellä olevissa maissa virus pysyy (Norja, Kanada, nyt jopa Ruotsi) keskellä kesää kurissa vaikka ei juuri mitään tehdä, ja eteläisellä pallonpuoliskolla on maita, joissa on ollut tiukat rajoitukset pitkään päällä ja silti virus leviää lähes holtittomasti. Yhteiskuntarakenteet ja ihmisten käyttäytyminen selittävät tilanteen osin, mutta ei mielestäni läheskään kokonaan.
Sokrateelta opittu tapa :)

Minusta on aika vaikea ulkoapäin arvioida, että miten vaikkapa ruotsalaiset kollektiivisesti toimivat, pesevätkö he käsiään yms ja onko tässä tapahtunut muutosta esim Suomen tilanteen ja rajojen avaamisen myötä. Kuten sistiskin sanoi, niin epidemian luonnollinen kehitys on myös yksi mahdollisuus ja tuo olemassaoleva suoja on varsinkin varteenotettava mahdollisuus.

Minun pointtini on, että virus leviää tällä hetkellä eniten USAssa, Brasiliassa, Intiassa, Etelä-Afrikassa, Mexicossa, Kolumbiassa, Venäjällä, Perussa, Argentiinassa, Perussa ja Saudi-arabiassa. Siinä on hyvin lämmintä, vähän vähemmän lämmintä, eteläistä, pohjoista ja siltä välin olevaa maata. Tuosta on ihan mahdotonta mitään korrelaatiota tähän kesäteoriaan löytää im(h)o.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Valoisuus tai lisääntynyt UV-säteily voivat jotain selittää. Chilen ja Australian yllä on aika heikko otsonikerros, mutta näin talvikaudella UV-indeksi ei mitenkään erityisen korkea siellä ole.

Ruotsin kohdalla epäilen tartuntojen laskun syynä olevan sen, että siellä on niin moni jo sairastunut tai altistunut taudille, että jonkinlainen epidemiaa hidastava laumasuoja (tai vähän siihen verrattava) tilanne olisi jo käsillä. Pitää huomioida, että asiantuntijat ovat pohtineet sitäkin, että perinteiset koronavirukset tarjoaisivat jonkinlaista suojaa tältäkin. Eli nuo seikat saattaisivat selittää sitä, miksi tauti alkaa kuin itsestään hiipua monessa paikassa. Sen leviämiskyky vain laskisi jossain kohdassa, ja esimerkiksi herkimmin sairastuvat ja ehkä myös muita tartuttavat tapaukset olisivat jo käyneet tuon taudin suurelta osin läpi.

Korostan nyt, että tämä on vain omaa pohdintaani vailla mitään tieteellisiä perusteita niin puolesta kuin vastaan.

Niin, Ruotsin osalta täällä ja monessa muussakin paikassa on huudeltu, että laumasuojaa ei ole eikä tule pitkään aikaan. Itse olen kyllä siinä mielessä sinun linjoilla, että osittaista laumasuojaa voi siellä kuitenkin jo Tukholman seudulla olla päällä. Toki tuokaan ei Suomen tilanteen kannalta ole yhtään sen huojentavampi selitys kuin luontainen vuodenaikavaihtelu...

Itse en usko että aiemmat lievempien koronavirusten tartunnat aiheuttaisivat merkittävissä määrin suojaa covid-19:lta. Miksi Pohjois-Italiassa tai New Yorkissa tällaista suojaa ei sitten maaliskuussa olisi ollut juuri lainkaan?

Mutujahan nämä kaikki pohdinnat toistaiseksi ovat ja tieteelliset todisteet puolesta tai vastaan tulevat sitten myöhemmin. Eipä ole koskaan aiemmin ollut vastaavaa tarvetta tutkia koronavirusten kausivaihtelua tai vaikkapa leviämistapoja yhtä huolellisesti, kun aiemmat versiot viruksesta ovat olleet paljon harmittomampia kiertolaisia.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hesarissa oli pitkähkö juttu koronasta ja siitä mitä nyt tiedetään:

Tiivistettynä: sairastumisriski on kaikilla suhteellisen sama, mutta kuolleisuus ei:

Merkittävämpää on, että kuolleista yli 90 prosentilla oli korkean iän lisäksi valmiiksi yksi tai useampi pitkäaikaissairaus. Suurin joukko, 44 prosenttia, asui ennen kuolemaansa hoivakotityyppisessä ympäristössä.

NUORILLE, perusterveille ihmisille Sanella on hyviä uutisia.

Kuolleista alle 70-vuotiaita on vajaat 40 ihmistä, mutta sekin antaa Sanen mukaan liian synkän kuvan taudista. Nuorista kuolleista lähes kaikilla oli jokin merkittävä muu sairaus kuten syöpä tai sydänvaivoja.

”Kaiken tuntemamme datan mukaan kuolleista nuorista valtaosalla, lähes sadalla prosentilla on ollut joku perussairaus.”

Lisäksi koronaviruksen hoito on edistynyt epidemian alkuajoista, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen. Erityisesti veritulppariskin huomaaminen ja ehkäisy on tarkoittanut, että työikäisellä perusterveellä ihmisellä on erinomaiset mahdollisuudet selvitä sairaalasta kotiin.

”Erikoissairaanhoidossa kuoli potilaita alussa, mutta ei enää. Toki epidemiatilanne on rauhoittunut, mutta koronapotilaita on myös opittu hoitamaan”, Järvinen sanoo.

”Tilastot kertovat, että tauti on erityisen tappava kaikista iäkkäimmillä ja huonokuntoisimmilla. Aktiivisemman nuoren ihmisen riski kuolla on sangen pieni – mutta ei nolla.”

Ei nyt sinänsä mitään uutta, mutta ihan kiintoisaa recappia. Entä ketkä ovat tulevaisuudessa suurimmassa riskissä?

JÄRVISEN mukaan potilasjoukkoa kannattaa nyt tarkastella myös niin päin, että missä väestöryhmissä tartuntoja ei ole ollut. Jos ei ole tartuntoja, ei ole myöskään immuniteettia.

Erityisen aliedustettuja Suomen koronatartuntatilastoissa ovat 60–75-vuotiaat aktiiviset ikäihmiset. Heitä on ollut kevään mittaan koronavirustartunnan saaneiden joukossa erityisen vähän suhteessa ikäluokkien suureen kokoon.

”Se liittyy varmaan siihen, että tämä väestönosa on eristäytynyt ja ollut siten suojassa.”

Kun koko väestössä immuniteettia esiintyy ehkä vain 1–2 prosentilla, suojautuneessa ikäryhmässä sitä on selvästi vähemmän, Järvinen arvioi.

”Noissa ikäluokissa piilee suuri mahdollisuus tartuntoihin, jos tauti lähtee uudelleen leviämään.”
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Siitä on muuten 2 viikkoa kun Helsingissä oli niin isot juhlat, että ihmiset ottivat videoita ja lähettivät niitä Iltapäivälehtiin. ”Turvavälejä ei ollut, kaikki tanssivat lähekkäin ja ellei täällä Korona leviä niin se ei leviä missään”.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse en usko että aiemmat lievempien koronavirusten tartunnat aiheuttaisivat merkittävissä määrin suojaa covid-19:lta. Miksi Pohjois-Italiassa tai New Yorkissa tällaista suojaa ei sitten maaliskuussa olisi ollut juuri lainkaan?

Voi olla hyvin kaukaa haettua, mutta epäilen koronaviruksen leviämisen riippuvan todella monesta asiasta. Siihen vaikuttaisivat ainakin väestötiheys, väestön vastustuskyky, alueen kulttuuri (kuinka paljon vietetään yhdessä iltaa, kuinka paljon tervehditään poskisuudelmin yms.) sekä mahdollisesti myös sää- ja ilmasto-olosuhteet.

Tuo aiempien koronavirusten mahdollinen vaikutus väestön vastustuskykyyn ei olisi alkuun ollut riittävä, jotta se olisi kyennyt rajoittamaan epidemian syntymistä. Sittemmin ihmisten käyttäytyminen on muuttunut ja viruksen sairastaneita ja altistuneita on enemmän, mikä on saanut epidemian laskuun. Noiden aiempien koronavirusten vaikutus kokonaiskuvassa on täysin avoin, mutta tutkijat ovat tarjonneet sitä yhdeksi selitykseksi sille, miksi nuoremmat sairastuvat lievemmin. Heillä olisi todennäköisesti vähemmän aikaa noiden aiheuttamasta infektiosta, jolloin immuniteetti olisi voimakkaampi.

Mutta tämä on tosiaan ihan puhdasta pohdintaa, eikä mitään tiedettä. Älkää pahoittako mieliänne.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Valoisuus tai lisääntynyt UV-säteily voivat jotain selittää. Chilen ja Australian yllä on aika heikko otsonikerros, mutta näin talvikaudella UV-indeksi ei mitenkään erityisen korkea siellä ole.

Eipä se etelämantereen otsoniaukon vaikutus taida ulottua merkittävästi kuin Chilen eteläkärkeen. Suurimmat kaupungit Santiago ja Sydney noissa maissa on kuitenkin leveyspiirillä 33, eli yhtä kaukana navalta kuin San Diego tai Bagdad.

Mutta UV-säteily yleensä on eteläisen pallonpuoliskon kesässä kovempaa kuin pohjoisen pallonpuoliskon, koska maa on silloin radallaan lähempänä aurinkoa.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko kukaan yrittänyt järkeillä tämän viruksen kanssa? Laittaa vähän kättä kaulalle ja kysyä, että miksi olet tuollainen, et onko jotain mitä me voitaisiin tehdä. Ai niin, jenkit yritti. "Kyl se menee pois, jos oikein toivotaan."

Kyllä se menee pois, jos ollaan kuin ei huomattaisikaan sitä.

Toimii aika huonosti häirikköjen kanssa, eikä viruksen kanssa taida toimia ollenkaan.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minun pointtini on, että virus leviää tällä hetkellä eniten USAssa, Brasiliassa, Intiassa, Etelä-Afrikassa, Mexicossa, Kolumbiassa, Venäjällä, Perussa, Argentiinassa, Perussa ja Saudi-arabiassa. Siinä on hyvin lämmintä, vähän vähemmän lämmintä, eteläistä, pohjoista ja siltä välin olevaa maata. Tuosta on ihan mahdotonta mitään korrelaatiota tähän kesäteoriaan löytää im(h)o.

Voihan sen näinkin nähdä. Toisaalta voi katsoa maapallon eteläisimpien maiden tilannetta ja todeta, että aika suuressa osassa niistä ollaan nyt enemmän tai vähemmän liemessä viruksen kanssa ja että tautihuiput sijoittuvat sikäläisiin talvikuukausiin. Poikkeuksiakin toki pikkumaista löytyy, kuten Uruguay ja Uusi-Seelanti.

Ei tähän "kesäteoriaan" vielä tieteen puolelta taida muuten olla selkänojaa paitsi siltä osin, että aika vahvat todisteet on jo olemassa sen puolesta, että sisätiloissa virus leviää tehokkaammin kuin ulkona. Jo tämä pelkästään voi olla yksi iso tekijä sille, että nyt kesällä meillä Suomessa voidaan varsinkin ulkona touhuta ilman isompaa stressiä, kun taas talvea kohti mentäessä kannattaa entistä enemmän kiinnittää huomioita turvaväleihin, käsienpesuun ja muihin perusjuttuihin. Yksi mielenkiintoinen ja aika tärkeä aspekti tässä on tietysti se, pitäisikö matkailua ulkomaille rajoittaa jo jotenkin ennaltaehkäisevästi, kun mennään talvea kohti.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Voihan sen näinkin nähdä. Toisaalta voi katsoa maapallon eteläisimpien maiden tilannetta ja todeta, että aika suuressa osassa niistä ollaan nyt enemmän tai vähemmän liemessä viruksen kanssa ja että tautihuiput sijoittuvat sikäläisiin talvikuukausiin. Poikkeuksiakin toki pikkumaista löytyy, kuten Uruguay ja Uusi-Seelanti.
Itse näen asian niin taudin leviäminen on tapahtunut sen myötä miten ihmiset liikkuvat ja syrjäisempiin, sulkeutuneimpiin ja heikompien liikenneyhteyksien maihin se on ehtinyt viimeisinä. Ensin kiinasta Eurooppaan ja pohjois-Amerikkaan, sitten vasta Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan sekä muualle Aasiaan. Keski-Afrikkaan (samoin kuin USAn ylilento-osavaltioihin se ei ole vielä ehtinyt). Toki Iran oli tunnettu poikkeus. Minusta tämä ihmisten liikkumisteoria selittää paremmin sen miksi naapurimaiden tilanteet voivat poiketa radikaalisti kuin sää.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eipä se etelämantereen otsoniaukon vaikutus taida ulottua merkittävästi kuin Chilen eteläkärkeen. Suurimmat kaupungit Santiago ja Sydney noissa maissa on kuitenkin leveyspiirillä 33, eli yhtä kaukana navalta kuin San Diego tai Bagdad.

Mutta UV-säteily yleensä on eteläisen pallonpuoliskon kesässä kovempaa kuin pohjoisen pallonpuoliskon, koska maa on silloin radallaan lähempänä aurinkoa.

Vaikea sanoa. Mutta kun olin Chilessä syyskuussa 2013 (paikallinen kevät), aurinkorasvaa suositeltiin käytettävän niin Santiagossa kuin pohjoisessa Atacaman autiomaassa, ja perusteluna oli, että maan yllä oleva otsonikerros on merkittävän ohut.

Voi olla, että tuo oli vain varotoimenpide, jota suositeltiin turistille varmuuden vuoksi. Santiagossa oli tuolloin sateista, ja suunnilleen yhtä lämmintä kuin nyt Suomessa, eli aurinkoa ei siellä näkynyt. Noudatin kuitenkin varmuuden vuoksi ohjeita. Atacamassa olikin sitten kunnolla lämmintä, ja pilviä ei näkynyt.
 
teppana

Jäsen
Eipä se etelämantereen otsoniaukon vaikutus taida ulottua merkittävästi kuin Chilen eteläkärkeen. Suurimmat kaupungit Santiago ja Sydney noissa maissa on kuitenkin leveyspiirillä 33, eli yhtä kaukana navalta kuin San Diego tai Bagdad.

Mutta UV-säteily yleensä on eteläisen pallonpuoliskon kesässä kovempaa kuin pohjoisen pallonpuoliskon, koska maa on silloin radallaan lähempänä aurinkoa.

Melbourne on merkittävästi etelämmässä kuin Sydney.
 
Turkoosisalpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Löysikö joku tietoa, että missä päin nämä ovat olleet, vai onko tätä edes julkistettu? Tuo Jyväskylän päiväkotitapaus todennäköisesti poikii lähipäivinä hieman tavallista enemmän uusia positiivisia, mutten usko siitä mitään uutta aaltoa tulevan. Nopeasti tuota Ilta-Sanomien listaa katselin, ja ainakaan vielä ei Keski-Suomi erottunut tuossa listassa mitenkään, eli vielä tuo ei näy tilastoissa.

Jos vanhat merkit pitävät yhtään paikkaansa, niin tämä Jyväskylän tapaus aiheuttanee muutaman päivän ajan sellaisia 10-15 tapauksen lukuja, tai ehkä vähän sen yli. Ja sitten nopeasti lasketaan sinne 5-6 paikkeille.

Edit: IS:n tiedot eivät olleet päivittyneet. Siellä Nivalan luku oli pysynyt muuttumattomana. Nivalan kohdalla puhuttiin uutisissa, että tapaukset liittyvät samaan tartuntaketjuun.
Päijät-Hämeessä torstaina ja perjantaina yhteensä 7 tartuntaa. ESS:n mukaan liittyvät kahteen tunnistettuun ketjuun.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Päijät-Hämeessä torstaina ja perjantaina yhteensä 7 tartuntaa. ESS:n mukaan liittyvät kahteen tunnistettuun ketjuun.

Erinomainen tieto, että ketjut ovat tiedossa. Hybridistrategian toimivuus on ainakin täällä hetkellä hyvällä tasolla.
 
ipaz

Jäsen
Minua mietityttää eniten se, että käykö tälle korona-virukselle samalla tavalle kuin espanjantaudille - joka tunnistettiin A-influenssan H1N1-alatyypiksi eli lintuinfluessaksi vasta 1990-luvun lopulla Alaskasta ikiroutaan haudatusta taudin uhrista. Kukaan ei oikein osaa vieläkään sanoa, että miksi virus katosi täydellisesti neljän aallon jälkeen. Mutatoituiko se niin paljon ettei ollut enää vaarallinen ihmisille?

Pistää vaan miettimään, että nämä ihmisiin hyppäävät hengenvaarallisiksi mutatoinuneet virukset ovat vain luonnon keino yrittää pitää tasapainoa yllä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Pistää vaan miettimään, että nämä ihmisiin hyppäävät hengenvaarallisiksi mutatoinuneet virukset ovat vain luonnon keino yrittää pitää tasapainoa yllä.
Maalis-huhtikuussa, kun tämä oli pahimmillaan täällä Suomessa, niin silloin pisti miettimään, että entäs jos nyt tulisi virus, joka on tappavuudeltaan espanjantaudin luokkaa? Tämä kriisi toi asian konktreettiseksi, että tuo on ihan aito uhka, eikä mitään elokuvaa.

Tuolloin kuolleet laskettaisiin maailmalla sadoissa miljoonissa, kun kaikki rupeaisi kupsahtamaan vauvasta vaariin, ja tämä ihmisten luoma yhteiskunta käsikirjoitettaisiin kertaheitolla täysin uusiksi. Tämä koronavirus olisi vain kevyttä esileikkiä siihen verrattuna.
 
Olen monesti miettinyt vähän samaa. Vaikka covid-19 on sadoilletuhansille sairastuneille oman elämänsä päätepysäkki ja aiheuttaa hirvittävän määrän tuskaa kuolleiden läheisissä, niin globaalisti ja pitkällä aikavälillä tämä on kuitenkin vain "hyvä harjoitus" tositilannetta varten eli sellaista virusta tai muuta kulkutautia, jolla itämisaika olisi yhtä pirullisen pitkä mutta tappavuus moninkertainen.

Ja toisaalta tässä saadaan myös hyvää dataa sellaisenkin tulevaisuusskenaarion varalta, jossa ilmastonmuutoksen eteen olisi oikeasti toimittava isosti ja nopeasti. Yllättävän moni asia, joita pidettiin aiemmin mahdottomana, on nyt oikeasti toteutunut.
 
Suosikkijoukkue
Espoolaiset
Maalis-huhtikuussa, kun tämä oli pahimmillaan täällä Suomessa, niin silloin pisti miettimään, että entäs jos nyt tulisi virus, joka on tappavuudeltaan espanjantaudin luokkaa? Tämä kriisi toi asian konktreettiseksi, että tuo on ihan aito uhka, eikä mitään elokuvaa.

Tuolloin kuolleet laskettaisiin maailmalla sadoissa miljoonissa, kun kaikki rupeaisi kupsahtamaan vauvasta vaariin, ja tämä ihmisten luoma yhteiskunta käsikirjoitettaisiin kertaheitolla täysin uusiksi. Tämä koronavirus olisi vain kevyttä esileikkiä siihen verrattuna.
Niin, seuraavan pandemian riskihän on tällä hetkellä aivan yhtä suuri kuin se oli ennen tätä nykyistäkin. Tähän asti hyvät pandemiatreenit täällä Suomessa, toivottavasti ei tarvitse piakkoin kaivaa kerättyä tietoa naftaliinista (pätee niin toisiin aaltoihin kuin uusiin pandemioihinkin).
 
MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Maalis-huhtikuussa, kun tämä oli pahimmillaan täällä Suomessa, niin silloin pisti miettimään, että entäs jos nyt tulisi virus, joka on tappavuudeltaan espanjantaudin luokkaa? Tämä kriisi toi asian konktreettiseksi, että tuo on ihan aito uhka, eikä mitään elokuvaa.

Tuolloin kuolleet laskettaisiin maailmalla sadoissa miljoonissa, kun kaikki rupeaisi kupsahtamaan vauvasta vaariin, ja tämä ihmisten luoma yhteiskunta käsikirjoitettaisiin kertaheitolla täysin uusiksi. Tämä koronavirus olisi vain kevyttä esileikkiä siihen verrattuna.
Hmm.. mielenkiintoista. Espanjantauti. Uhreja 50-100M.

Vuonna 1993 Pasteur-instituutin vuoden 1918 influenssan johtavan asiantuntijan Claude Hannounin mukaan viruksen esiaste oli tullut Kiinasta.

Isorokko(smallpox). Uhreja 800M. Alkuperä ? Kiina.

Onko tappavimpien pöpöjen top10 listalla yksikään lähtöjään Kiinan ulkopuolelta ?

Vttu sentään. Ehdottaisin kiinanmuurin uudelleenrakennus- ja laajennusprojektia. Unohtakaa se meksikon-muuri.
 
Viimeksi muokattu:

USA-teoria lienee vahvempi kuin Kiina-teoria. Siellähän sitä tautia ensi kerran maaliskuussa 1918 havaittiin. Kiinassa ei vielä silloin mitään tietoa asiasta.

Eli Top-kymppiin kärkipaikoille: Espanjantauti. USA.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Minäpoika se vain linkkailen, häpyä vailla vaikka iltapäivälehtiin eli taas mennään:

Panenpa vielä puristeille sitten tuon jutun juuren linkityksen CNNään:

Kaksi viikkoa. Ei taida riittää tuo meemelöinti kuvaamaan kaikkea taudista.
Saattaapi olla joillekin osumapiiriin (14vrk?) sattuneille pidempiaikainen kokemus.
Useimmille tietysti ei ole kokemus eikä mikään. Mutta mielelläni jätän riskin väliin vaikka kuinka todennäköisyydet ovat mitä ovat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös