Tuntiveloitus, ei oo kiireitä.Käsittääkseni siellä on koodia vääntämässä ainakin maineeltaan kovatasoiset firmat eikä valtio.
Tuntiveloitus, ei oo kiireitä.Käsittääkseni siellä on koodia vääntämässä ainakin maineeltaan kovatasoiset firmat eikä valtio.
Mutta kaikki eivät ole olleet toimivia ja erilaisia ongelmia on kohdattu.Minä en nyt tarkkaan enää muista mitä ongelmia ja missä maassa. Niistä oli juttua Radio Suomessa joku aika sitten... Linkkaan pätkän YLE Areenasta niin voi joku kuunnella jos sattuu kiinnostamaan.Muualla maailmassa näitä mobiilisovelluksia tuotiin markkinoille pikavauhtia.
Kyllä kyllä. Tarkoitin kun valtio on tilaajana, niin businesta valtion kanssa tehneet tietää että siinä aikataulujen ja laskutuksen suhteen toimii vähän eri käytännöt kuin normaalisti. Valitettavan usein näissä valtiota rahastetaan aika surutta.Käsittääkseni siellä on koodia vääntämässä ainakin maineeltaan kovatasoiset firmat eikä valtio.
Älä nyt ihan mihin tahansa mene hengittelemään, vältä väkijoukkoja.Jopa minun armottomissa tilastoissani tämä oli hyvä tulos. Nyt seitsemän päivän putki, jossa oltiin liukuvan keskiarvon mukaan kiihtyvässä epidemiassa, päättyi. Palasimme taas normaaliin.
Jes! Voin hengittää rauhallisesti!
Mikä muuten on keskiarvo viimeiseltä seitsemältä päivältä? 8-10 tartuntaa/päivä?Jopa minun armottomissa tilastoissani tämä oli hyvä tulos. Nyt seitsemän päivän putki, jossa oltiin liukuvan keskiarvon mukaan kiihtyvässä epidemiassa, päättyi. Palasimme taas normaaliin.
Jes! Voin hengittää rauhallisesti!
Joo ja onhan noita eri sairauksiakin olemassa joissa tuo oirelista menee aika kirjavaksi esim. jos minä Fibromyargiaa sairastavana ottaisin ylös kaikki viikon aikana eri oireet ihan kirjaimillisesti niin kerkeisi muuta kun kokoajan kirjoittaa. Ymmärtää kyllä tätä tyyppiä suhteellisen hyvin jos media kokoajan aivopesee koronalla että itsestäkin helposti alkaa tuntua että se on ja lääkärin monesti on helpointa mennä helpoimman kaavan kautta kun alkaa selvittää oikeaa syytä jos potilas uskoo diagnoosiin.
Viimeinen viikko: keskiarvo pyöreät 7 tartuntaa. Kahden viimeisen viikon keskiarvo pyöreästi 8 tartuntaa per päivä.Mikä muuten on keskiarvo viimeiseltä seitsemältä päivältä? 8-10 tartuntaa/päivä?
En muista kuin viimeiset kolme päivää ulkoa: 1, 5, 22
Eli tuosta voisi kait päätellä, että R-luku on tosiaan edelleen alle yhden. Hyvä homma.Viimeinen viikko: keskiarvo pyöreät 7 tartuntaa. Kahden viimeisen viikon keskiarvo pyöreästi 8 tartuntaa per päivä.
Mikä muuten on keskiarvo viimeiseltä seitsemältä päivältä? 8-10 tartuntaa/päivä?
En muista kuin viimeiset kolme päivää ulkoa: 1, 5, 22
Italian lisäksi Espanjassa on tilanne päällä alueellisesti. Kataloniassa eristetään alue.
Kataloniassa eristetään yli 200 000 asukkaan maakunta – koronatartuntojen määrä kasvanut huolestuttavasti
Espanjassa ei ole rajoitettu kansalaisten vapaata liikkuvuutta sen jälkeen, kun kansallinen poikkeustila purettiin kaksi viikkoa sitten.yle.fi
Palstan lakiasiantuntijat: keskustelimme joskus Suomen lainsäädännöstä alueellisten rajoitustoimien osalta. Mutta en valitettavasti muista, mihin johtopäätökseen tultiin. Olisiko tuollainen kuinka mahdollista täällä lainsäädännön puitteissa? Muistaakseni tuo Uudenmaan eristys oli sellainen, että se ei mennyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan?
Oliko nimimerkillä @DAF esimerkiksi tästä joku käsitys?
Joo ja Blackwolf parissa tunnissa.Tähän tarkoitukseenhan se mobiiliappi olisi. Sen valmistuminen vain tuntuu kestävän kuukausi kaupalla. Muualla maailmassa näitä mobiilisovelluksia tuotiin markkinoille pikavauhtia. Joku taitaa tuon sovelluksen tekemisestä kääriä Suomessa hulppeat massit. Oikeastihan tuon joku huippu koodariporukka koodaisi varmasti päivässä, mutta valtiolta tuon jakeluun saaminen kestää näköjään puoli vuotta vähintään.
Valmiuslain perusteella on mahdollista sinänsä, jos välttämättömyysperuste täyttyy. Eli pitää todeta poikkeusolot, sen jälkeen päättää valmiuslain pykälien käyttöönotosta ja tämän jälkeen liikkumisrajoituksen soveltamisesta tietylle alueelle tai sieltä pois. Jokainen kohta näistä on alistettava perustuslakivaliokunnan tarkasteluun ja täytyy olla välttämättömyysperuste - tässä Uudenmaan casessa sitä ei mitenkään yksimielisesti ollut, jolloin päädyttiin säätämään niin, että poliisi ei saa estää kenenkään oikeuteensa vetoavan rajanylitystä. Eli on mahdollista, mutta ei ollut oikein riittäviä perusteita maaliskuussa.
Tuo "välttämätön" on hankala termi - sitä taidetaan soveltaa vähän tilanteen mukaan mikä milloinkin ylittää välttämättömän kriteerit.
Toisaalta termin täsmällinen määrittely olisi vaikeaa niin että kattaisi kaikki mahdolliset tilanteet.
Vain yksi uusi tartunta tänään, mutta parin viikon päästä ollaan viisaampia.
Itse olen jossain määrin misantrooppi ja tämä iholle tuleminen esim. juurikin jonotustilanteissa oli jo ennen koronaa asia, joka sai aikaan suunnatonta vitutusta puhumattakaan nyt keväästä, kun korona iski ja epävarmuutta oli nykyhetkeäkin enemmän. Jonot ei tosiaan liiku ja asiat ei etene sen nopeammin, vaikka iskisi edelläolevan hanuriin kiinni - pätee luonnollisesti myös tieliikenteessä.Kohta perääni jonottamaan tuli kolmen hengen seurue lähes niskaan kiinni ja siinä jonottaessa samalla suunnittelivat Ruotsin lomareissua. No, itse siinä olin sitten sopivasti sekä henkisesti että fyysisesti välimaastossa.
Ei varsinaisesti rikkonut turvavälejä, mutta kerran kaupassa joku ämmä tuli ostoskärryn kanssa ihan perseeseen kiinni ja työnsi niitä kärryjään pari kertaa mua päin. Tönäsin sitten niitä takaisin päin. Ei enää pökkinyt niillä.Itse olen jossain määrin misantrooppi ja tämä iholle tuleminen esim. juurikin jonotustilanteissa oli jo ennen koronaa asia, joka sai aikaan suunnatonta vitutusta puhumattakaan nyt keväästä, kun korona iski ja epävarmuutta oli nykyhetkeäkin enemmän. Jonot ei tosiaan liiku ja asiat ei etene sen nopeammin, vaikka iskisi edelläolevan hanuriin kiinni - pätee luonnollisesti myös tieliikenteessä.
Ei varsinaisesti rikkonut turvavälejä, mutta kerran kaupassa joku ämmä tuli ostoskärryn kanssa ihan perseeseen kiinni ja työnsi niitä kärryjään pari kertaa mua päin. Tönäsin sitten niitä takaisin päin. Ei enää pökkinyt niillä.
Tuohan on itse asiassa mitä loistavin mitta turvavälille. Kun esim. kassajonossa olet aina sen kärryn mitan päässä edellisestä, niin asiat menee oppikirjan mukaan.