Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 264 230
  • 81 151

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yksi argumentti koulujen avaamisproblematiikassa on tiettävästi myös se, että 'runsaasti' (kuinka paljon se on, ei sanottu) koululaisia on ikäänkuin kateissa, eli eivät ole mukana etäopiskelussa eivätkä he tai huoltajansa pidä mitään yhteyttä kouluun tai opettajaan.
Tämän pelätään aiheuttavan ylimääräisiä ongelmia (= kustannuksia).
Kyllä se yhteys kouluun muodostuu kun lapsi saa nelosvaroituksia ja luokalle jääminen uhkaa. Täysin kaiken yhteyspidon ulkopuolella ei varmasti montaa lasta ole.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Opetukselliseen puoleen en osaa ottaa kantaa. Lähinnä näen sen yhtenä keskeisenä toimena yhteiskunnan avaamiseksi ja monelle lapselle/nuorelle tekee hyvää päästä tapaamaan koulukavereita ennen pitkää kesälomaa sekä ongelmatapauksissa pois sieltä kotikouluhelvetistä.

No mutta kouluja ei ehkä avata siitä syystä että 60-70% pitää lapsensa kotona joka tapauksessa joten koko homman idea vesittyy siihen. Ja helvetillinen säätö olisi rehtoreilla edessä työsuojeluvaltuutettu kimpussa sitten noiden turvavälien ja porrastsiten kanssa.

Enkä ymmäärä miksei lastensuojelu hoida hommiaan vaikka opettajat ovat kovasti Jyväskylässäkin kyselleet. Ei ole nyt resurssia kuuluu vastaus.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
On todellakin, samoin koko muukin hallitus. Mökille menossa voi käyttää ihan tervettä järkeä, niin kuin kaikessa muussakin. Jos tuntee joitain oireita, niin silloin ei pidä lähteä eikä mennä minnekään muuallekaan. Eivät nämä mökkiläiset väittäessään sosiaalisia kontakteja ja noudattaen muutenkin sopivaa varovaisuutta koronaa tartuta minnekään. Oireettomina koronavirus ei muutenkaan ihan helposti tartu varsinkaan ulkoilmassa. Suurempi riski on kaikki isommat kokoontumiset sisätiloissa.

Sinä varmasti ymmärrät että kyseessä oli suositus, ei määräys joten vouhotukseksi tuota on hyvin vaikea määritellä. Me olemme käyneet mökillä ihan normaalisti tänä aikana törmäämättä yhteenkään ihmiseen. Sapuskat on viety mukana eikä mökkikunnan palveluja olla käytetty. Eikä maakunnan rajaakaan ole tarvinnut ylittää.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ensinnäkin lähtökohtaisesti en tiedä, miksei kouluja voida jatkaa kesäkuussa vaikka kahdella viikolla. Kun kaikkia mahdollisia poikkeuslakeja on viime aikoina runnottu läpi, niin ei luulisi tämän olevan vaikeaa. Olisi kaikille paras vaihtoehto.

Olen paljon lastensuojelun kanssa tekemisissä. Kantani muotoutuu sitä kautta, joten lastensuojelullinen ajatus on mielestäni tärkein. Meidän pitää katsoa enemmän tulevaisuuteen kuin pelkästään toukokuun loppuun.

Lastensuojeluun vastasin jo edellisessä viestissäni mutta miksi kouluja aukioloa jatkettaisiin kun opetus on ollut koko ajan käynnissä? Meinaatko että tekisin pari viikkoa ihan talkoilla?
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Lastensuojeluun vastasin jo edellisessä viestissäni mutta miksi kouluja aukioloa jatkettaisiin kun opetus on ollut koko ajan käynnissä? Meinaatko että tekisin pari viikkoa ihan talkoilla?

Niin, meitä muita yhteiskunnan työntekijöitä on ylempää neuvottu polttamaan lomiansa ja olemaan varuillaan mihinkä tahansa muutoksiin koronatilanteen helpottamiseksi. Yhteiskunta on saatava nousuun heti tilanteen rauhoittumisen kynnyksellä. Miksi opettajat olisivat tässä palapelissa joku oma saarekkeensa?
 
Hexa

Jäsen
Sinä varmasti ymmärrät että kyseessä oli suositus, ei määräys joten vouhotukseksi tuota on hyvin vaikea määritellä. Me olemme käyneet mökillä ihan normaalisti tänä aikana törmäämättä yhteenkään ihmiseen. Sapuskat on viety mukana eikä mökkikunnan palveluja olla käytetty. Eikä maakunnan rajaakaan ole tarvinnut ylittää.
Tiedän kyllä, että kyseessä on suositus, mutta informoitiinko tuo tarpeeksi selkeästi kaikille median taholta.
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Sinä varmasti ymmärrät että kyseessä oli suositus, ei määräys joten vouhotukseksi tuota on hyvin vaikea määritellä.

Itsekin koin tuon vouhotukseksi, kun oikein erikseen piti sanoa että sinne mökeille ei nyt sitten pidä mennä. Eli turhaan syyllistettiin tuota katalaista mökkikansaa ja vouhotettiin asiasta. Varmasti olisi riittänyt että puhutaan vaan siitä turhaan liikkumisesta, eikä korosteta tiettyä lieveosaa.
 
redlate

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä
Niin, meitä muita yhteiskunnan työntekijöitä on ylempää neuvottu polttamaan lomiansa ja olemaan varuillaan mihinkä tahansa muutoksiin koronatilanteen helpottamiseksi. Yhteiskunta on saatava nousuun heti tilanteen rauhoittumisen kynnyksellä. Miksi opettajat olisivat tässä palapelissa joku oma saarekkeensa?
Saanette kuitenkin palkkaa tekemästänne työstä? Meidän pitäisi sopia erikseen korvauksista jos kesäkuulle jatkettaisiin.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Saanette kuitenkin palkkaa tekemästänne työstä? Meidän pitäisi sopia erikseen korvauksista jos kesäkuulle jatkettaisiin.

Tällä hetkellä joka paikassa sovitaan asioista erillisillä sopimuksilla. Olivat ne sitten suullisia tai kirjallisia. Jos tällaiseen ratkaisuun päädyttäisiin, tuskin palkanmaksussa olisi ongelmaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin, meitä muita yhteiskunnan työntekijöitä on ylempää neuvottu polttamaan lomiansa ja olemaan varuillaan mihinkä tahansa muutoksiin koronatilanteen helpottamiseksi. Yhteiskunta on saatava nousuun heti tilanteen rauhoittumisen kynnyksellä. Miksi opettajat olisivat tässä palapelissa joku oma saarekkeensa?
Mitä ne opettajat sitten opettaisivat lapsille kesäkuussa kun opetus on jo edennyt opetussuunnitelman mukaan?
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mutta kouluja ei ehkä avata siitä syystä että 60-70% pitää lapsensa kotona joka tapauksessa joten koko homman idea vesittyy siihen.
En oikein ymmärrä miksi 60-70 % pitäisi lapsensa kotonaan, kun valtaosassa Suomea viruksen esiintyminen on todella minimaalista, lasten sairastuminen on epätodennäköistä ja lievää jne. Näitä ihmisiä kutsun hysteerikoiksi täysin hyvällä omallatunnolla. Menee samaan sarjaan kuin mökkiläisten syyllistäjät, Uudenmaan rajan avaamista krtitisoineet ja muut omaa varjoaan pelkäävät yökastelijat.

Enkä nyt tarkoita että maakunnissa voisi alkaa elää täysin normaalia elämää. Etäisyyksien pitäminen, käsienpesu, oireisena kotiin jääminen ja muut pitäisi olla nyt ihan perusasioita jokaiselle. Eikä se ole hysteeristä tai panikointia vaan terveen järjen käyttöä sekä kanssaihmisten kunnioittamista.
 
julle-jr

Jäsen
Onhan tää vähän hassua, että ihan fiksuina pitämäni ihmiset puhuvat tyyliin "nyt pestään kädet ennen ruokailua" tai "ei mennä sairaana töihin/kouluun/päiväkotiin". Olen ajatellut, että nämä ovat asioita, joita yleisesti opetetaan tyyliin 2-vuotiaille lapsille, mutta näköjään nämä nykyajan aikuiset eivät tällaisia asioita ole osanneet aiemmin. Missä vaiheessa, joskus Neuvostoliiton hajottuako, ihmiset muuttuivat urpoiksi?
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS

Mikä tässä nyt oli pointti. Sekä, että fiksu ihminen ei mainitse käsien pesemisestä ennen ruokailua ja sairaana menemisestä töihin?
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Mitä ne opettajat sitten opettaisivat lapsille kesäkuussa kun opetus on jo edennyt opetussuunnitelman mukaan?

Niin. Kaikki on taatusti käyty läpi toukokuun loppuun mennessä. Joko etänä tai tarvittaessa kouluilla.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Löysin kyllä tilasto, jossa oli Ruotsissa talvella 2016-2017 laboratoriossa todettu 12 417 tapausta. On se varmaan pieni osa kaikista taudin sairastaneista, mutta nytkö se on äärimmäisen pieni osa, jos koronan kohdalla luku olisi hälyyttävä?

HIV- ja C-hepatiittii-rokotteeseen on myös laitettu hulvattomasti resursseja vuosikymmenten aikana, eikä läpimurtoa ole saavutettu.
THL:n tuon (toki poikkeuksellisen pahan) influenssakauden seurantaraportin 16-17 mukaan Suomessa diagnosoitiin kliinisesti 19401 influenssa-A tapausta, tähän hätään en kuitenkaan keksi millä googlata arviot taudin levinneisyydestä. Muistelisin kuitenkin lukeneeni että taudin olisi sairastanut tuolla influenssakaudella jopa yli puolet suomalaisista (minkä muistikuvan saa debunkata jos/kun löytyy jokin lähde missä aihetta pohditaan). Raportin arvioitu ylikuolleisuus oli 1432 (95% luottamusväli 914-1962). Eli kuolleita toki enemmän kuin koronalla tähän mennessä, mutta todennäköisesti koko todella pitkän (marraskuulta toukokuun loppuun) influenssakauden aikana myös sairastaneita käsittämätön määrä. Lisäksi Suomi taisi kuulua maihin jotka kärsivät epidemiasta ainakin Euroopan tasolla melko vahvasti (kuten voisi olettaa siitäkin että kliinisesti todettuja tapauksia puolet enemmän kuin tuplasti isommassa Ruotsissa).

C-hepatiitista en tiedä, mutta HIV on itse asiassa saatu parannettua lääkkeillä. Toki kantajilla virusta on elimistössä loppuikänsä, mutta lääkinnällä saadaan määrät niin pieniksi ettei näy edes kliinisissä testeissä eikä tartunnan mahdollisuutta ole. Kuvittelisin ettei tuota vastaan rokotetta ainakaan enää kovin aktiivisesti näin ollen edes kehitetä. Luonnollisesti tautia tulee esiintymään alueilla missä lääkintää ei syystä tai toisesta tarjota, mutta niissä paikoissa ei rokotekaan tekisi kauppaansa.

Koronavirukset ovat muistaakseni tyyppinä hankalia rokotteiden suhteen johtuen niistä viruksen ulokkeista (koronista) ja toki myös siitä että kuuluvat RNA virusten tehokkaasti muokkautuvaan ryhmään. Rokotteen kehittäminen siis oletusarvoisesti ehkä hankalahkoa, mutta lainatakseni Mauno Koivistoa, "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin." Kuitenkin erona esimerkiksi HIV:hen ja C-hepatiittiin, on nykyinen tauti semmoinen minkä kaikki tahot haluavat tukahduttaa mahdollisimman nopeasti. Eilen taisi tulla esimerkiksi HIV dokkari, jossa 80-luvun alkupuolella silloisen THL:n ylilääkäri taisi todeta että eihän tässä mitään hätää ole kunhan tauti ei tartu naisiin tms. Asenteet toki muuttuneet noista ajoista, mutta SARS-CoV19 eroaa kuitenkin noista kahdesta siinä ettei sen saamista ehkäise pidättäytyminen aktiivisesti riskialttiista elämästä ja taudin saamisen todennäköisyys on muutamaa kertaluokkaa korkeampi noihin edellämainittuihin.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
En oikein ymmärrä miksi 60-70 % pitäisi lapsensa kotonaan, kun valtaosassa Suomea viruksen esiintyminen on todella minimaalista, lasten sairastuminen on epätodennäköistä ja lievää jne. Näitä ihmisiä kutsun hysteerikoiksi täysin hyvällä omallatunnolla. Menee samaan sarjaan kuin mökkiläisten syyllistäjät, Uudenmaan rajan avaamista krtitisoineet ja muut omaa varjoaan pelkäävät yökastelijat.

Enkä nyt tarkoita että maakunnissa voisi alkaa elää täysin normaalia elämää. Etäisyyksien pitäminen, käsienpesu, oireisena kotiin jääminen ja muut pitäisi olla nyt ihan perusasioita jokaiselle. Eikä se ole hysteeristä tai panikointia vaan terveen järjen käyttöä sekä kanssaihmisten kunnioittamista.

Ihminen on eläin joilla eniten käytöstä ohjaava tunne on pelko. Ei se ole rationaalista.

Sama koskee ravintoloiden avaamista. Aivan sama avataanko, valtaosa ihmisistä ei ajattele edes ulkona syömistä tai biletystä tässä tilanteessa.
 
julle-jr

Jäsen
Mikä tässä nyt oli pointti. Sekä, että fiksu ihminen ei mainitse käsien pesemisestä ennen ruokailua ja sairaana menemisestä töihin?
Niin, olen tottunut pitämään käsien pesua ennen ruokailua tai kotiin jäämistä sairaana suunnilleen yhtä selkeänä asiana kuin väkivallasta pidättäytymistä itseä ja muita kohtaan. Suunnilleen samasta asiasta on kysekin, enkä ole ajatellut, että kenelläkään olisi tarvitetta ilmoittaa uutisena, että nyt ei enää lyödä työkaveria nenään jos ollaan eri mieltä tms.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Mitä ne opettajat sitten opettaisivat lapsille kesäkuussa kun opetus on jo edennyt opetussuunnitelman mukaan?

Pointtihan tässä oli, että kaksi viikkoa on turha aika palata kouluun. Mutta jos pidemmälle ajallekaan ei ole tarvetta, niin mitä haittaa asiasta sitten on? Saadaan yhteiskunta pykälän lähemmäksi normaalia. Pystytään seulomaan joukosta ne, joille kesän yli jatkuva kouluttomuus olisi elämän jatkumisen kannalta hyvin vaikea asia. Ja tiedän, että varmasti jokaista ei pystytä pelastamaan. Mutta ajatus siitä, että muutos omaan työsuunnitelmaan on niin kamala asia, että se ohittaa lastensuojelulliset seikat.....karmeaa.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Perusopetus:

"Perusopetus tukee oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja."

Noin lukee opetushallituksen sivuilla. Siinä ei lue että perusopetuksen tarkoituksena on antaa oppilaille numeroita toukokuun puoleen väliin mennessä.

En ole opettaja mutta eikähän jotain tuon määritelmän mukaisia asioita koulussa voisi käsitellä toukokuun viimeisinä viikkona nytkin jos perusteita koulujen kiinni pitämiseen ei enää ole. Vai turhaanko oppilaat siellä on ns. normivuosina?
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Puhumattakaan banaaninkuoreen liukastumalla kuolleista.
"Eilen liukastui hän banaaniin,
Kaikki hänen jälkensä me tehtiin niin,
Uusi tanssi näin sai askeleet,
Parhaat jutut näin onkin syntyneet"

Pieni asemasotavaiheen maku kyllä tällä hetkellä, mikä tietysti on hyvä. Nyt kun siitä alkupaniikista on selvitty ja kaupoissakin on tavaraa niin, ettei hyllyt piisaa, niin tässä ehkä kysytään sitä lujuutta olla heilauttamatta omaa elämäänsä pre-korona aikaan ja rallatella aivan kuin virusta ei olisikaan. Tämä siis sillä olettamalla, että social distancella olisi vielä jotain vaikutuksia taistelussa koronaa vastaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En ole opettaja mutta eikähän jotain tuon määritelmän mukaisia asioita koulussa voisi käsitellä toukokuun viimeisinä viikkona nytkin jos perusteita koulujen kiinni pitämiseen ei enää ole. Vai turhaanko oppilaat siellä on ns. normivuosina?
Ei ne lapset tyhmiä ole. Jos ei tarvitse oppia numeroita varten, niin ei se motivaatio osallistua opetukseen mikään korkea ole.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei ne lapset tyhmiä ole. Jos ei tarvitse oppia numeroita varten, niin ei se motivaatio osallistua opetukseen mikään korkea ole.

Meinaatko että oppilaan oma motivaatio olisi se millä voitaisiin määritellä kuka menee kouluun ja kuka ei?

Sen verran itse olen opiskellut aikoinaan myös opettamista (vaikka opettaja en ole), että tiedän että yksilön motivointi on yksi tärkeimmistä tekijöistä oppimisen kannalta. Kouluissa käsittääkseni on opettajia, joiden pitäisi pystyä perustelemaan jonkun aiheen opiskelu muullakin tavalla kuin että siitä saa numeroita. Sitä kutsutaan ammattitaidoksi.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Meinaatko että oppilaan oma motivaatio olisi se millä voitaisiin määritellä kuka menee kouluun ja kuka ei?

Sen verran itse olen opiskellut aikoinaan myös opettamista (vaikka opettaja en ole), että yksilön motivointi on yksi tärkeimmistä tekijöistä oppimisen kannalta. Kouluissa käsittääkseni on opettajia, joiden pitäisi pystyä perustelemaan jonkun aiheen opiskelu muullakin tavalla kuin että siitä saa numeroita.
Oppilaan ja vanhempien motivaatio. Jos oppilaan läsnäololla koulussa tai suoriutumisella ei ole merkitystä arvosanoihin, niin moni jättää menemättä kouluun tai käy siellä vain kääntymässä.

Varmasti moni opettaja pystyy noin motivoimaan, mutta moni ei varmasti pysty. Ne vikat viikot ovat kouluissa leikkimistä. Siellä pelataan lautapelejä, käydään retkillä ja katsotaan videoita. TOKI tästäkin on varmasti hyötyä niille syrjäytymisvaarassa oleville lapsille. Sitä en yritä kieltää. Mielestäni asia ei nyt vain ole niin mustavalkoinen, että koulujen avaaminen olisi selvästi oikea ratkaisu.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ravintoloillakin on muuten syrjäytymistä ehkäisevä vaikutus. Kuinka moni spurgu dokaa nyt kotona yksin kun aikaisemmin päivät ovat kuluneet esimerkiksi ravintola Mäkikuplassa Peran ja Joren kanssa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös