Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 263 934
  • 81 150

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämä korona on aikansa ydinvoima. Ydinvoimaan tai koronaan kuoleminen tuntuu jotenkin paljon pahemmalta tavalta kuolla kuin vaikka pienhiukkasiin tai tavalliseen flunssaan, että niitä pitää välttää kustannuksuista välittämättä. Myös lentoliikenteessä kuoleminen on paljon traagisempaa kuin auto-onnettomuudessa kuoleminen.

Kaikissa mainituissa peloissa muuten on joku populaatiotason järkikin, vaikka yksilötasolla liioiteltuja voivat ollakin. Koronaepidemia voi periaatteessa levitä ja tappaa eksponentiaalisesti, mitä pienhiukkaskuolemat ei tee. Ydinvoimalaonnettomuudet on hirmu harvinaisia, mutta jos jossain päin sellainen onnistutaan perseilemään todeksi, niin kuolleiden määrä voi eskaloitua nopeastikin, ja ainakin jonkinkokoinen läntti elintilaa muuttuu pitkäksi aikaa vaaralliseksi. Lentokoneonnettomuudet on myös melko harvinaisia autokolareihin verrattuna, mutta sitten kun sellainen tapahtuu voi mennä koko joukkue kerralla.
 
Salama44

Jäsen

Tässä ainakin kokeneet lääkärit sanovat, että tieto taudista on lisääntynyt, eikä rajoitustoimille ole enää perustetta. Alussa oli kun taudista ei tiedetty tarpeeksi.

Muutamia pointteja: Yhdysvalloissa influenssaan kuolee 37 000-60 000 joka vuosi. Se ei edes läpäise uutiskynnystä eikä sulje taloutta. Ruotsin ja Kalifornian kuolinluvut eivät poikkea toisistaan paljoakaan. Ruotsissa on vähemmän asukkaita ja lievemmät rajoittamistoimet.

Ruosin kuolinluvut ovat nyt 2000 luvun korkeimmat ja johtuvat koronasta. On myös väärin verrata vuoden influessalukuja ja 1-2 kuukauden koronakuolemia. Yhdysvaltojen ennustetut koronakuomat ovat yli 200 000. Nyt ollaaan vasta epidemian alussa. Tulee useita aaltoja. Loppuvuodesta lukemat ovat ihan muuta tai vuoden päästä yhteenlaskettuna ennen kuin rokote tulee. Kuolinluvut ovat influenssaan verrattuna moninkertaiset vuodessa. Ei pidä verrata väärin.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ainakin tuolla missä työskentelen (iso pörssiyhtiö konepajateollisuudessa) on kesä ja tuleva syksy aivan ennätyksellisen hiljainen tämän tiedon valossa. Lomautukset alkaa ensi viikosta ja koko puulaaki on kiinni pitkän pätkän kesän aikana (vähintään kolmisen viikkoa normaalia pitempään).

Syksy on ollut historiassa aina hivenen kevättä hiljaisempi mutta nyt tilauskanta on käytännössä nolla juhannukselta eteenpäin ja varastossa on ylimäärästä kuukauden tuotantomäärä tilausten peruutusten takia.

Saa nähdä kuinka käy maailmalla rajotusten kanssa ja alkaako myynti yhtään vetämään syksyn aikana vai onko toiveet vasta ensi keväässä.

Mukavampi sentäs on lomailla kesäkeleillä kun normaalisti on siellä räntäkeleillä.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pelkäänpä vain, että rajoitusten purkaminen ei noita yrittäjiä tule pelastamaan.

Ei se välttämättä enää pelasta, kun hallitus päätti ne yritykset tappaa, mutta eiköhän asiakkaat palaa sillä samalla sekunnilla kun saadaan raflat auki. Hysteerikot varmaan boikotoivat kaikkia julkisia tiloja vuoden, pari, mutta ehkä he eivät suurta massaa kuitenkaan muodosta. Äänekkäitä toki ovat.
 
Salama44

Jäsen
Yhdysvalloissa on nyt 1,5 kuukauden aikana miljoona koronatartuntaa eli kolmaosa maailman 3 miljoonasta tartunnasta. Kuolleita jo nyt yli 57 000 Taitaa korona iskeä 350 miljoonan kansakuntaan vähän kovemmin kuin tavallinen influeenssa. Jos immuneetti on vielä lyhytaikainen ei tilanne jatkiossakaan näytä hyvältä. Sairastumiselle alttiita riittää ja virus ei tule häviämään niillä rajoitteiila mitä siellä on.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Ainakin tuolla missä työskentelen (iso pörssiyhtiö konepajateollisuudessa) on kesä ja tuleva syksy aivan ennätyksellisen hiljainen tämän tiedon valossa. Lomautukset alkaa ensi viikosta ja koko puulaaki on kiinni pitkän pätkän kesän aikana (vähintään kolmisen viikkoa normaalia pitempään).

Syksy on ollut historiassa aina hivenen kevättä hiljaisempi mutta nyt tilauskanta on käytännössä nolla juhannukselta eteenpäin ja varastossa on ylimäärästä kuukauden tuotantomäärä tilausten peruutusten takia.

Saa nähdä kuinka käy maailmalla rajotusten kanssa ja alkaako myynti yhtään vetämään syksyn aikana vai onko toiveet vasta ensi keväässä.

Mukavampi sentäs on lomailla kesäkeleillä kun normaalisti on siellä räntäkeleillä.

Missä päin maailmaa teidän päämarkkinanne ovat? Me teemme tuotteita rakennusteollisuudelle ympäri maailmaa, ensi maanantaina lähtee yksi merikontillinen tavaraa jenkkeihin. Pientähän tämä on pörssiyhtiöihin verrattuna, pieni perheyritys kun olemme mutta meillä on tuotanto pyörinyt kokolailla normaalisti rajoituksista huolimatta.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Sen takia, että uskon tämän pandemian vaikuttaneen merkittävästi ihmisten käyttäytymiseen mitä tulee esimerkiksi ravintoloissa käyntiin.
Asiaa ei auta yhtään enempää että ne on kokonaan kiinni, minä taas uskon että hyvin moni haluaisi käydä syömässä hyvin, tai vaikka kahvilla, miksi ei voitaisi tarjoilla pöytiin turvaetäisyyksien puitteissa?
 
Eiväthän ne sentään kokonaan kiinni ole nytkään. Minäkin kyllä haluaisin uskoa tuohon, mutta en usko. Toki se ole mitenkään uskon asia, vaan aika näyttää. Luulisin kuitenkin, että sunnuntaina ilmoitetaan rajoitteiden asteittaisesta purkamisesta ja tähän liittyen ravintolat saavat pitää ovia auki muutenkin kuin ulosmyyntiin kenties kesäkuun alusta lukien.

En vähättele yrittäjien ahdinkoa ollenkaan. Aivan varmasti siellä ollaan tiukilla. Toisaalta tämä tilanne on pakottanut myös miettimään konseptia uusiksi ja aika monille tästä tarttuu paljon hyviäkin juttuja mukaan ja osaksi perusliiketoimintaa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Jyväskylässä ehkä yksi huikeimista ideoissa on ollut yhden coctailbaarin joka alkanut myydä coctail bokseja joiden mikserit ja coctailpojat ne on itse valmistanut paikallisen ravintolan tiloissa ja niitä on sitten myynissä muutamassa eri kaupassa, tarvitsee itse vain lisätä viinakset laadukkaiden raaka-aineiden joukkoon. Nimenomaan vielä tällä baari/ravintola akselilla erilaisia ideoita ja kampanjoita on näkynyt, vakiopaine baari keräsi melkein 30 000e mesenaatti sivustolla, iso määrä muutaman työntekijän firmalta. Toinen taas hankkinut tuloja taas myymällä baaritavaraa ja ihmisten lahjoittamia huutokauppakohteita. Luulen että lopulta tässäkin vain poimitaan ne oikeat oikeat yrittäjät niiden joukosta jotka luulee olevansa oikeissa tehtävissä. Homma vaatii kuitenkin sitä tiettyä "sielua" jolla selvitä ja sitä omaa kanttisporukkaa tukemaan vaikeita hetkiä. Jos nyt on baarin omistaja 3 viikkoa vain kironut että ovet meni kiini, eikä mitään tehtävissä niin ei tuommoinen varmaan pitkälle pötkisi muutenkaan. Ei voi tietenkään yleistää.
 
teppana

Jäsen
Kerro minkä takia olet tätä mieltä?

Tällä hetkellä voi olla jo liian myöhäistä. Firman kassavarat on totaalisen tyhjät, osa maksuista voi olla jo rästissä. Rajoitusten purkaminen ei palauta ihmisiä ravintoloihin välittömästi vaan jonkinlaisella viiveellä. Näkisin että ainut tapa monien kahviloiden tai vastaavien pienravintoloiden pelastamiseen on nopea ja mittava tukipaketti. Mutta hallitus ei näytä sellaista saavan aikaiseksi.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
"Koronaviruksen uhriluku ylitti Vietnamin sodan uhriluvun". Aivan jumalattoman typeriä otsikoita lehdissä. Sodassa kaatuu laumoittain parhaassa iässään olevia nuoria ihmisiä, kun taas virus kaataa lähes yksinomaan ihmisiä, jotka muutoinkin kuolisivat seuraavan vuoden-kahden kuluessa. Ei voi mitenkään verrata.
 
Kyllä sellainen on tulossa ihan näinä päivinä. Yrittjäystävälliseksi väitetty Keskusta on vähän ollut kriitinen kirstunvartijan taholta. Kannattaa kysellä sieltä. Muuten ymmäretään kyllä huoli alan työpaikoista ja verotuloista.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
"Koronaviruksen uhriluku ylitti Vietnamin sodan uhriluvun". Aivan jumalattoman typeriä otsikoita lehdissä. Sodassa kaatuu laumoittain parhaassa iässään olevia nuoria ihmisiä, kun taas virus kaataa lähes yksinomaan ihmisiä, jotka muutoinkin kuolisivat seuraavan vuoden-kahden kuluessa. Ei voi mitenkään verrata.

Älä nyt tule faktoilla pilaamaan hyviä mielikuvia. Paniikkia kun pitää luoda, niin mikäs sen parempaa kuin vertaukset sotaan. Ja humanistin näkökulmasta sillä ei liene merkitystä, onko kuolonuhri 20-vuotias tai 80-vuotias.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vanhuuteen kuolee enemmän ihmisiä kuin maailmansodissa yhteensä!
Juhannuksena hukkuu enemmän kuin Fukushiman ydinonnettimuudessa kuoli.
 
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On siinä sellainenkin ero, että Vietnamin sota kesti jonkun puoli vuosisataa. Koronavirusepidemia USA:ssa saman verran päiviä toistaiseksi.

Mutta yhteistä molemmissa tapauksissa on valtion johdon kyvyttömyys tai haluttomuus rajoittaa uhrien määrää.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mutta yhteistä molemmissa tapauksissa on valtion johdon kyvyttömyys tai haluttomuus rajoittaa uhrien määrää.
Jos jotain yhteistä pitää väkisin hakea näiden tapahtumien välille, niin ylimielisyys on minusta paras sana kuvaamaan sitä. Vastustajan aliarviointi johti Vietnamissa hirvittävään määrään ruumiita, ja niin se on tehnyt nytkin.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei se välttämättä enää pelasta, kun hallitus päätti ne yritykset tappaa, mutta eiköhän asiakkaat palaa sillä samalla sekunnilla kun saadaan raflat auki.

Tämä on mielenkiintoista nähdä. Kävin tuossa maaliskuun puolessa välissä, muistaakseni joko samalla viikolla kuin poikkeustila julistettiin tai sitten seuraavalla viikolla, kolme kertaa ulkona lounaalla. Kaikki nämä kolme lounasta sain nauttia muuten ihan yksinään, paitsi kerran oli yksi (1) taksikuski samaan aikaan lounaalla. Toki se oli sitä alkusäikähdyksen aikaa, kun kaikki olivat vielä paniikissa ostamassa vessapaperia. Nyt henki voi olla jo vähän toinen. Silti jos paikka on tähän asti pysynyt niin ja näin pystyssä olisi parasta pistää suosiolla lappu luukulle. Nopeaa paluuta aikaan ennen koronaa ei vaan ole.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Niin, kaipa nuo vertaukset sotiin ovat vähän korneja näin humanistinkin näkökulmasta, @Petri1981 mutta se ei poista sitä faktaa, että inhimillisen tragedian äärellä ollaan aina, kun ihminen menehtyy. Vaikka sitten vanhuuden heikentämänä, mutta kyllä se suru siinä vahvasti on läsnä, varsinkin jos henkilöllä olisi normaalitilanteessa ollut vuosia jäljellä mitä todennäköisemmin. Tuo "olisi ne kuollut muutenkin" on aika halpa heitto, kun puhutaan ihmisyksilöistä.

Ai niin, @Skeletor ja @VT Mikä se pointti nyt oli koulujen välittömässä avaamisessa vrt. siitä saatava hyöty, kun aktiivista opiskeluaikaa on kaksi viikkoa jäljellä vrt. loppusuoran opiskelujen häirintä?
 
Ruosin kuolinluvut ovat nyt 2000 luvun korkeimmat ja johtuvat koronasta. On myös väärin verrata vuoden influessalukuja ja 1-2 kuukauden koronakuolemia. Yhdysvaltojen ennustetut koronakuomat ovat yli 200 000. Nyt ollaaan vasta epidemian alussa. Tulee useita aaltoja. Loppuvuodesta lukemat ovat ihan muuta tai vuoden päästä yhteenlaskettuna ennen kuin rokote tulee. Kuolinluvut ovat influenssaan verrattuna moninkertaiset vuodessa. Ei pidä verrata väärin.

Niin kuukaudessa kuoli 150 enemmän kuin vuoden 2000 tammikuussa. Onko ero tilastollisesti merkitsevä? Ja jos tilastoissa olisi vain työikäiset, näkyisikö korona mitenkään? 86 prosenttia kuolleista on yli 86-vuotiaita. Pitääkö esittää totena väittämiä, joiden paikkaansa pitävyydestä ei ole varmaa näyttöä. Heikki Peltolan mukaan toimivan rokotteen saamiseen kestää vielä 3-5 vuotta. "Usein kauemmin, harvoin vähemmän."

Sen voi tutkia tilastoista, että laboratorio-todetuista tapauksista influenssa on jopa tappavampi kuin kuin korona. Ero liittynee tarttuvuuteen, mikä selittää koronan kuolleisuutta. Toki esim. Italiassa koronakuolemat ovat vielä kaukana jäljessä talven 2014-2015 influenssa-aallosta jolloin kuoli 54 000 enemmän kuin tavallisena vuotena.
 
Viimeksi muokattu:

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Missä päin maailmaa teidän päämarkkinanne ovat? Me teemme tuotteita rakennusteollisuudelle ympäri maailmaa, ensi maanantaina lähtee yksi merikontillinen tavaraa jenkkeihin. Pientähän tämä on pörssiyhtiöihin verrattuna, pieni perheyritys kun olemme mutta meillä on tuotanto pyörinyt kokolailla normaalisti rajoituksista huolimatta.

Kyllähän se tuolla ympäri maailmaa on, kehittyvissä sitä kasvupotentiaalia kai eniten on. Nyt ei vaan vedä mikään markkina-alue ja tuosta muodostuu tuommoinen täydellinen pysähdys, tai olihan tämä jo kuukausi tai kaksi sitten tiedossa ettei yllätyksenä tullut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös