UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun jengit, yksilöinä Rantanen ja Kakko
Hermot kiristyy ja vastakkainasettelu kärjistyy.
On tämä yksi show seurata. Nyt mökkipaikkakuntien vanhat jäärät uhkaavat myös väkivallalla, koska kuulemma ruoka on paikoitellen loppu kaupoista. Suurin virhe on ulkopaikkakuntalaisena mennä nyt mökkipaikkakuntansa pieneen ruokakauppaan hamstraamaan ruokaa. Siitä syntyy uhreja.
Tuo vastakkainasettelu näkyy valitettavasti myös kaupungin vanhuksissa. Kuulin jutun, kuinka eräs nuorempi sairastaja oli koittanut mennä kauppaan riskiryhmien aikaan. Ovella oli pihapoliisit, jotka ei uskoneet nuoren miehen olevan riskiryhmäläinen. Ei nämä enää opi toisia arvostamaan.
 
Olemme tarkastaneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen keskustelun kulun mukaiseksi

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Eli pk-seudulta on ihmisiä tunkenut sinne etelä-savolaisiin pikkupitäjiin (missä asujamiston keski-ikä n. 68v) eivätkä ole edes tajunneet ostaa lähtöpaikalta sapuskoita. Itsekin yhdestä tuommoisesta paikasta kotoisin ja hankala nähdä että täysin kitkatta onnistuu yhteiselo jos paikkakunnan ainoaan markettiin paukkaa 4x normaalista asiakasmäärästä, vieläpä hamstraamaan mökille peruselintarvikkeita. Tuskin siellä on kaukonäköisinkään kyläkauppias tajunnut muutama viikko sitten pistää tilaukseen kesämäärät myyntiartikkeleita.

Toivon että uutisointiin päätyvät jutut eivät ole normaali, ainoastaan korostuvasti näkyviä ilmiöitä.
 
Hoki on hieno laji, vielä kun tajuaisvat tuon liitossakin.

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se mikä mulle ei mene jakeluun on se, että mihin kaikenmaailman pöpöt ja virukset aina katoaa jyllättyään tietyn aikaa? Ei influenssa- rino- tai norovirukset käy läpi koko kansaa eikä edes puoltakaan siitä, ja silti ne aina katoaa tai vähenee erittäin merkittävästi jyllättyään tietyn aikaa. Luonto on ihmeellinen.
Samaa olen itsekin miettinyt ja nimenomaan peilannut tuohon norovirukseen, joka on todella sitkeä perkele ja tuntuu leviävän pelkästään sillä, että vilkaisee taudinkantajaa kohden. Lisäksi norovirukseen ei muodostu oikein minkäänlaista immuniteettia ja pahimmissa tapauksissa yhdessä perheessä saattaa ensimmäisenä sairastunut (ja toipunut) lähteä toiselle kierrokselle, kun muu porukka sairastaa.

Tokihan noron ollessa päällä kukaan järkevä ihminen ei poistu kotoaan, mutta todistetusti norohan voi elää tartuttavana pinnoilla parikin viikkoa ja tarttuu helposti "tyhjennysharjoitukset" jo tehneestä ja toipumaan päin olevasta henkilöstä. Näistä kaikesta huolimatta noroepidemiat on aina hyvin "pistemäisiä" ja loppuu suht nopeasti alettuaan.
 
Fantastista.

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Näky lähikaupassa oli viimeinen niitti (IS)

Muurahaiset taas liikenteessä. Niitä ostoksia sitten ei voinut edes tehdä ennen lähtöä vaan pakko käydä nyt levittämässä pöpöjä sinne lähikauppaan? Olisivat vittu ajaneet sinne mökille suoraan kulkematta lähtöruudun kautta ja olleet pari viikkoa karanteenissa ja sitten vasta kyläkauppaan, mutta ei...

Italiassahan piti lopulta sulkea koko maa, kun ihmiset lähti eristetystä pohjoisesta karkuun. Saman kaavan mukaan täälläkin mennään. Katsotaan miten eilisen tiedoitustilaisuuden vetoamiset lopulta kansan syviin riveihin toimivat. Luultavasti loputkin muurahaiset lähtee liikkeelle kiihtyvällä vauhdilla vielä kun pääsee.

Viikonloppuna sitten baarit täyteen, joohan? Mikäli jollakin luojan ihmeellä niitä ei ole saatu kiinni siihen mennessä.
Katsos kun se on kivaa et voidaan lähteä sinne Böndelle mökille. Ja ruuat ei kato lämpii siinä matkan aikana kun ostetaan ne sapuskat siitä lähikaupasta...

Valtaosalla suomalaista on maalaisjärki kadonnut jo ajat sitten ja heillä on se asenne, että meitähän ei määräillä. Mä saan tehdä just niinku mä haluan...

Ja edelleenkin kun ne baarit on auki niin sinne väki menee? Jokainen baari voisi nyt miettiä itse oikeasti laitetaanko ovet kiinni vai ei? Jo 2-3 vkoakin kiinni helpottaisi oletettavasti tilannetta? Kyllähän samalla kyse asiakkaiden lisäksi on työntekijöidenkin turavallisuus? Ihan samalla tavalla se henkilökuntakin altistuu "taudille" kuin asiakkaatkin, vai miten luulette että pöydistä kerätään tyhjät tuopit tai muut lasit?
Ja uskoisin, että ei se baarin talous kaadu siihen, että ollaan 2-3 viikkoa kiinni? Kyllä se kansa sinne ryhtää takaisin aivan varmasti kun rajoitukset sitten taas poistetaan. Kyllä suomalaiset sen verran janoisia ovat ja haluavat tukea sitten omaa paikallista baariaan.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexa Komarovin kädet
Niin tämä koski uusimaalaisia, joten jos he asuvat vakinaisesti Uudellamaalla, olisi syytä palata.
Meikäläisen porukat asuvat Pirkanmaalla, joten tämä ei tietty koske heitä, mutta kun tuntee näitä vanhempia kansalaisia niin taatusti tänään käydään monessa paikassa keskusteluita siitä kuinka ”Pääministeri sanoi, että pitää tulla pois mökiltä” jne. Meillä vähän nuoremmilla on tässä nyt tietty oma roolimme noita vanhempia henkilöitä opastaessa / ohjatessa...
 
Let's go fast, Ricky Bobby-style

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Montreal Canadiens
Nostaa verenpainetta heti aamusta, kun joku Espanjaan muuttanut eläkeläinen kitisee Hesarissa, kuinka heidät jätettiin kuin rotat Espanjaan. Samalla UM ilmoitti lähettävänsä evakuointikoneen Portugaliin hakemaan veropakolaisia. No, toki sieltä myös peruslomalaisia tuodaan, mutta toivottavasti joku toimittaja voisi haastatella näitä pakolaisia ja kysyä, että miten meni noin niin kuin omasta mielestä...
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,SaPKo,Tappara,NY Rangers,Jokerit
Eli pk-seudulta on ihmisiä tunkenut sinne etelä-savolaisiin pikkupitäjiin (missä asujamiston keski-ikä n. 68v) eivätkä ole edes tajunneet ostaa lähtöpaikalta sapuskoita. Itsekin yhdestä tuommoisesta paikasta kotoisin ja hankala nähdä että täysin kitkatta onnistuu yhteiselo jos paikkakunnan ainoaan markettiin paukkaa 4x normaalista asiakasmäärästä, vieläpä hamstraamaan mökille peruselintarvikkeita. Tuskin siellä on kaukonäköisinkään kyläkauppias tajunnut muutama viikko sitten pistää tilaukseen kesämäärät myyntiartikkeleita.
No juu, ja tuossa juttelin kauppiaan kanssa viime viikon lopulla niin sanoi että monia tuotteita saa kauppaan nyt vain 1/3 siitä mitä sisäänostoissa on tilannut. En näe siinä mitään pahaa, että tullaan mökille ja ollaan mökeillä, mutta eikö ne ruokaostokset voisi tehdä lähtiessä normaalista kauppapaikastaan.
 
When you go out at night, try not to get too drunk. Because ugly women, they play on you, they take you home for fun.

rice cooker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hippoksen Minardi, Suomi
Eli pk-seudulta on ihmisiä tunkenut sinne etelä-savolaisiin pikkupitäjiin (missä asujamiston keski-ikä n. 68v) eivätkä ole edes tajunneet ostaa lähtöpaikalta sapuskoita. Itsekin yhdestä tuommoisesta paikasta kotoisin ja hankala nähdä että täysin kitkatta onnistuu yhteiselo jos paikkakunnan ainoaan markettiin paukkaa 4x normaalista asiakasmäärästä, vieläpä hamstraamaan mökille peruselintarvikkeita. Tuskin siellä on kaukonäköisinkään kyläkauppias tajunnut muutama viikko sitten pistää tilaukseen kesämäärät myyntiartikkeleita.

Toivon että uutisointiin päätyvät jutut eivät ole normaali, ainoastaan korostuvasti näkyviä ilmiöitä.
On kyllä vastenmielinen ilmiö ja pakko toivoa, että esim oma synnyinseutu säästyisi näiltä heinäsirkkalaumoilta. Käsittämätöntä hamsterointia, olisivat edes käyneet omassa Alepassaan ja mieluiten pysyneet kokonaan poissa idästä. Kestämätön tilanne on viimeistään sitten, jos täytyy vielä pienillä soteresursseilla käydä hoitamaankin niitä sikäli kun tuovat taudin mukanaan. Ei mene Uusimaa ja hesa lukkoon sekuntiakaan liian aikaisin, oikeastaan pitäisi olla jo.

Noin yleisesti ottaenkin ärsyttää, kun hallitus virkasopuleineen ei saa aikaan kuin suosituksia ja ohjeita. Kummeli show vallan korkeimmilla tahoilla jatkuu, osittain toki johtuen lainsäädännön avuttomasta jäykkyydestä. Ahtisaarille kovasti tsemppiä toipumiseen! Eiköhän viipurilainen vielä yhden vihollisen haasteen selätä.
 
Voi vittulan väki.

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Ja edelleenkin kun ne baarit on auki niin sinne väki menee? Jokainen baari voisi nyt miettiä itse oikeasti laitetaanko ovet kiinni vai ei? Jo 2-3 vkoakin kiinni helpottaisi oletettavasti tilannetta? Kyllähän samalla kyse asiakkaiden lisäksi on työntekijöidenkin turavallisuus? Ihan samalla tavalla se henkilökuntakin altistuu "taudille" kuin asiakkaatkin, vai miten luulette että pöydistä kerätään tyhjät tuopit tai muut lasit?
Ei se virus kyllä siitä lasin pinnalta kimppuun käy ellei työntekijä tämän jälkeen hiero silmiä, kaiva nenää tai yms. Aerosolien välityksellä tauti kyllä voi henkilökuntaan tarttua esim. asiakkaan vahingossa yskiessä/aivastaessa kohti.

Omasta mielestä yökerhot yms. olisi pitänyt sulkea jo silloin, kun kokoontumisia alettiin rajoittamaan.
 
Petteri Nummelin sääntömuutoksista:"Omaan peliin ei vaikuta. Puolustaa ei osaa kuitenkaan, joten hyökätään minkä keritään."

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun jengit, yksilöinä Rantanen ja Kakko
Omasta mielestä yökerhot yms. olisi pitänyt sulkea jo silloin, kun kokoontumisia alettiin rajoittamaan.
Tämän itsekin olisin asettanut rinta rinnan niiden 500 henkilön tapahtumien kanssa. Tuon myötä peruuntui kuitenkin paljon livekeikkoja, jotka menee varsin samalla aaltopituudella yökerhojen tanssilattioiden kanssa.
 
Olemme tarkastaneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen keskustelun kulun mukaiseksi

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Aerosolien välityksellä tauti kyllä voi henkilökuntaan tarttua esim. asiakkaan vahingossa yskiessä/aivastaessa kohti.
Tää on jännä, kun Suomessa yksi asiantuntija sanoi ettei yskiessä muodostu aerosoleja ja toinen sanoi, että saattaa muodostua ja nyt sitä sitten aiotaan yhdessä tutkia. Luulisi, että tästä olisi maailmalla jo tietoa ennestään. Toki varmaan kyse myös siitä, pystyykö koronavirus tähän matkaan hyppäämään ja tarttuuko sitä kautta kuinka helposti.

Enemmän tuossa päin yskimisessä ja aivastamisessa on kuitenkin kyse pisaratartunnasta.
 

macnevis

Jäsen
Suosikkijoukkue
...
Katsos kun se on kivaa et voidaan lähteä sinne Böndelle mökille. Ja ruuat ei kato lämpii siinä matkan aikana kun ostetaan ne sapuskat siitä lähikaupasta...

Valtaosalla suomalaista on maalaisjärki kadonnut jo ajat sitten ja heillä on se asenne, että meitähän ei määräillä. Mä saan tehdä just niinku mä haluan...
Samaan tapaan se maalaisjärki taitaa olla kadonnut siellä päässä. Mikä helvetin tarve sinulla ja muilla on kärjistää tätä tilannetta? VALTAOSA suomalaisista, niin uusimaalaisista kuin muista noudattaa valtion ohjeistusta. Sitten löytyy se pieni joukko, joka ördää Levillä tai karaoke-baarissa ja toinen pieni joukko, joka suuntaa kesämökille ja käy tyhjentämässä lähikaupan. Omasta tuttavapiiristä tiedän YHDEN henkilön, joka painui mökille, mutta kyseinen henkilö asuu muuten ulkomailla. Kuitenkin puhutaan sadoista ihmisistä omassa ”kuplassa”. Muut pysyvät kotona, kuten hallituksen ohjeistus käskee.

Joo onhan tämä koko tilanne perseestä, mutta minkä vitun takia myös tällä palstalla pitää kokoajan kärjistää ja liioitella?

Itse koitan tänne kirjoitellessa aina pohtia kahteen kertaan mitä tulee sanottua, kun ei viitsisi tässä tilanteessa turhaa KÄRJISTÄÄ enempää. Joku kuittailu on mennyt läpi, mutta osan olen jättänyt lähettämättä.

Peace and Love myös sinne Pirkanmaalle. Kesä tulee ja korona menee kyllä ohi.
 
Jaska, parveke auki!

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Näky lähikaupassa oli viimeinen niitti (IS)

Muurahaiset taas liikenteessä. Niitä ostoksia sitten ei voinut edes tehdä ennen lähtöä vaan pakko käydä nyt levittämässä pöpöjä sinne lähikauppaan? Olisivat vittu ajaneet sinne mökille suoraan kulkematta lähtöruudun kautta ja olleet pari viikkoa karanteenissa ja sitten vasta kyläkauppaan, mutta ei...
Hienoa uutisointia. Otsikossa puhutaan että näky lähikaupasta ja sitten kaikki neljä kuvaa ovat eteläsuomen Prismoista (yksi Oulusta). Jos etelä-Suomen Prismoissa on hyllyt tyhjät, niin aika paha sieltä on lähtiessä ostokset tehdä, joskaan en usko että sekään on ihan totta päätellen siitä että kuvia on pitänyt poimia useammasta eri paikasta.
Kun journalismi on tuolla tasolla, niin aika mahdoton on tietää mitkä ovat faktat. Se että löytyy joku ämmä, joka on ehkä jäänyt ilman gluteiinitonta luomu-avokadoaan ja on valmis kertomaan sen toimittajalle, ei vielä kerro koko totuutta.
 
Viimeksi muokattu:
”En ole koskaan väittänyt, että kaikki konservatiivit olisivat typeryksiä. Sen sijaan kaikki typerykset ovat konservatiiveja.” - John Stuart Mill

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niitäkin toki on, jotka ei lue iltapäivälehtiä tai käytä internetiä. Tuijottaa vain telkkaria. Siinä mielessä tuo television hätätiedoite olisi hyvä olla käytössä tässä tilanteessa. Mutta kuten todettua, asiat tärkeysjärjestykseen ja odotellaan tulevia karhuhavaintoja.
Kyllä korona-asioista on tiedotettu niin paljon noilla television ns. pääkanavilla, että jos on joltain mennyt ohi niin ei tuolla hätätiedotteella isompaa vaikutusta olisi kuin jonkun mummon Emmerdalen katsomisen pilaaminen.

Ne ihmiset jotka katsovat tuntitolkulla pelkästään näitä ”Tahdon morsiuspuvun-kanavia” oletettavasti käyttävät internetiä.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun jengit, yksilöinä Rantanen ja Kakko
Kyllä korona-asioista on tiedotettu niin paljon noilla television ns. pääkanavilla, että jos on joltain mennyt ohi niin ei tuolla hätätiedotteella isompaa vaikutusta olisi kuin jonkun mummon Emmerdalen katsomisen pilaaminen.

Ne ihmiset jotka katsovat tuntitolkulla pelkästään näitä ”Tahdon morsiuspuvun-kanavia” oletettavasti käyttävät internetiä.
Tässä rinnalla esim. Radio Suomi. Ylen kanavana tuo totta kai tarjoaa samat tiedot. Nämä ihmiset kun tuskin kuuntelee Radio Rockia.
 
Olemme tarkastaneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen keskustelun kulun mukaiseksi

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Hienoa uutisointia. Otsikossa puhutaan että näky lähikaupasta ja sitten kaikki neljä kuvaa ovat eteläsuomen Prismoista. Jos etelä-Suomen Prismoissa on hyllyt tyhjät, niin aika paha sieltä on lähtiessä ostokset tehdä, joskaan en usko että sekään on ihan totta päätellen siitä että kuvia on pitänyt poimia useammasta eri paikasta.
Kun journalismi on tuolla tasolla, niin aika mahdoton on tietää mitkä ovat faktat. Se että löytyy joku ämmä, joka on ehkä jäänyt ilman gluteiinitonta luomu-avokadoaan ja on valmis kertomaan sen toimittajalle, ei vielä kerro koko totuutta.
Jutun kuvitus oli tosiaan aivan älytön, luulen että kuvat oli vielä toissaviikolta paskapaperihamsterien jäljiltä. Ei toki sinänsä suoranainen ihme että IS haluaa jutulle shokkiarvoa, vaikka sitten ymppäämällä siihen kuvia mitkä eivät itse tarinaan millään lailla liity. Vähän sama kuin tekisi jutun "LIIKENTEESSÄ ON VAARALLISTA, KATSO KUVAT!!!!11!1!1" ja kuvituksena palavia formula-autoja sekä Konginkankaan bussi, samalla kun leipäteksti ilmoittaa että ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa Helsingissä (vai koko Uudellamaalla?) ei yhtään kuolonuhria liikenteessä 2019 aikana mutta vähemmän vakavia turmia edelleen x määrä.

Eli journalistiselta arvolta tuo juttu on aivan perseestä, mutta veikkaan jonkunlaisen ilmiön olevan kuitenkin tuossa taustalla.

Toki olen myös mm. @macnevis in kanssa samoilla linjoilla että nämä leviördääjät yms. maailmanlopunbilettäjät, samoin kuin mökille exodusta tekevät, ovat oletettavasti todella pieni osuus koko populaatiosta, mutta nostetaan framille isosti koska onhan niissä uutisointiarvoa ja sopivasti myyden shokkiwau-arvoakin. Tästä johtuen pitäisi saada jonkunlaista dataa siitä miten moni ihminen ihan oikeasti jättää suositukset kokonaan huomiotta ja jatkaa rallatellen kohti maailmanloppua.
 
Hoki on hieno laji, vielä kun tajuaisvat tuon liitossakin.

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Kovat on ajat. Mutta onneksi noiden maalaisten tunkeminen tänne kaupunkiin ainakin hetkeksi pysähtyy.
 
Hyvin toimiva avanne on paljon parempi kuin huonosti toimiva peräsuoli - Ylen aamutohtori 11.3.2015

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kovat on ajat. Mutta onneksi noiden maalaisten tunkeminen tänne kaupunkiin ainakin hetkeksi pysähtyy.
No eipä sinnepäin ole asiaa kuin lentokentälle ja satamaan, joten rauhassa saatte olla nyt siellä koronanne kanssa.
 
******************************************** The only card I need is the Ace of Spades *********************************************

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En nyt lähtisi kivittämään Uudeltamaalta muualle mökkeilemään lähtijöitä. Osalla tuntuu nyt suhteelisuudentaju karanneen täysin. Koko maa on nyt käytännössä kiinni, mutta luullaanko siellä Kehä III:n ulkopuolella, että välttävät viruksen kokonaan? kyllä se sinne tulee ennemmin tai myöhemmin ja muutama mökkeilijä ei aiheuta epidemian räjähtämistä käsiin, jos käyttäytyvät fiksusti ja välttävät lähikontakteja. Jos nyt jostain kyläkaupasta on tilapäisesti jokin tuote loppunut, niin sitä tulee lisää. Parempi mökkeilijänkin on tehdä kerralla parin viikon ostokset kuin ravata kaupassa joka toinen päivä. Ja eiköhän valtaosa mökkeilijöistä ole tajunnut tehdä ruokaostokset kotipaikkakunnallaan.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kovat on ajat. Mutta onneksi noiden maalaisten tunkeminen tänne kaupunkiin ainakin hetkeksi pysähtyy.
Kerrankin tunteet ovat molemminpuoliset :)

Sitä tuossa mietin että kun tuota Helsinkiä niin valtavan hienona paikkana monet pitävät ja kaikki sinne ovat vuosien saatossa pyrkineet, onko lopulta totuus toinen? Mikä ajaa muurahaiset pesästään?

Kun kaikki ylimääräinen hömppä on tauolla eikö jääkään mitään jäljelle. Kolhot betonibunkkerit ja asfalttiviidakko.
 
JYP on jatkoaikojen Huuhkajat. Muistakaa vastustajat se, että jos olette saaneet pisteen se on oikeasti kaksi.

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Viruksen leviämisen kannalta ei tarvita kuin muutama kieltoja rikkova. Yksi Leville matkustaja tai mökille menijä kaupan kautta voi saada aikaan ketjun jolla virus leviää uusilla alueilla lopulta sadoille ihmisille ja paisuu siellä ajan kuluessa.
Tilanne nyt sama kuin intissä. Joukkue on yhtä hyvä kuin sen heikoin lenkki.
Senkin vuoksi uutisoidaan näistä lieveilmiöistä kissan kokoisilla kirjaimilla. Ei paljoa hyödytä jos 95% kansasta toimii kuten hallitus määrää.
Sen vuoksi enemmän käskyjä kuin kehotuksia. Kuten intissäkin.
 

Fordél

Jäsen
Meikäläisen porukat asuvat Pirkanmaalla, joten tämä ei tietty koske heitä, mutta kun tuntee näitä vanhempia kansalaisia niin taatusti tänään käydään monessa paikassa keskusteluita siitä kuinka ”Pääministeri sanoi, että pitää tulla pois mökiltä” jne. Meillä vähän nuoremmilla on tässä nyt tietty oma roolimme noita vanhempia henkilöitä opastaessa / ohjatessa...
Niin eli silloin se ei koske vanhempiasi ja ohjeistushan oli eilen ihan selkeä. Ohjeistus koski uusimaalaisia mökkeilijöitä, joita vedottiin palaamaan kotiin.
 
“The problem with the world is that the intelligent people are full of doubts, while the stupid ones are full of confidence." - Charles Bukowski

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viruksen leviämisen kannalta ei tarvita kuin muutama kieltoja rikkova. Yksi Leville matkustaja tai mökille menijä kaupan kautta voi saada aikaan ketjun jolla virus leviää uusilla alueilla lopulta sadoille ihmisille ja paisuu siellä ajan kuluessa.
Tilanne nyt sama kuin intissä. Joukkue on yhtä hyvä kuin sen heikoin lenkki.
Senkin vuoksi uutisoidaan näistä lieveilmiöistä kissan kokoisilla kirjaimilla. Ei paljoa hyödytä jos 95% kansasta toimii kuten hallitus määrää.
Sen vuoksi enemmän käskyjä kuin kehotuksia. Kuten intissäkin.
Tottakai se mahdollista on, mutta HUSin alueella asuu 1,5 miljoonaa ihmistä (tai jotain sinne päin) ja tartuntoja on eilen ollut 35, niin miten todennäköistä se nyt ihan oikeasti on, että yksi mökille menijä sitten muualla tartuttaa satoja? Noilla todennäköisyyksillä pitäisi pääkaupunkiseudulla olla tartuntoja kymmeniä- tai satojatuhansia.
 
”En ole koskaan väittänyt, että kaikki konservatiivit olisivat typeryksiä. Sen sijaan kaikki typerykset ovat konservatiiveja.” - John Stuart Mill
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy