Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 911 617
  • 81 126

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Oletko riskiryhmäläinen, vai miksi aiot ottaa 4. piikin? Omikron ei nuorelle ja perusterveelle aiheuta vakavaa tautia kuin aniharvoin, todennäköisyys on mitätön. Itse en ole millään tavalla rokotevastainen, mutta en silti turhaan mene piikille. Tuleehan tuossa kuitenkin mahdollisesti piikistä jotain oireita ja lisäksi pitää ottaa kuntoilun osalta rauhassa hetken aikaa. Enkä myöskään usko elimistön ja vastuskyvyn kannalta olevan järkevää käydä piikillä 3-6 kk välein.

Nykyinen rokote ei estä tartuntaa ja tartuttamista ja nuorella ei vaikuta oireisiin millään tavalla. Riskiryhmien ja iäkkäiden jatkuvan piikityksen ymmärrän, jotta valmiiksi ylikuormitettu terveydenhuolto pysyisi jotenkin jalat kuivana.
En ole enää nuori. Viestisi jälkeen tarkistin kuitenkin asian ja ei mennäkään rasittamaan terveydenhuoltoa (neljättä koronarokoteannosta ei toistaiseksi anneta, jos on saanut aiemmin kolme rokoteannosta ja sairastanut koronavirustaudin.).
 

J_Boumedienne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Kärpät, Suomen palloilumaajoukkueet
Mä en tätä kiistä. Mutta haluaisin nähdä myös tutkimusdatan, joka näin sanoo? Milloin on tehty tutkimus, jolla osoitetaan, ettei koronarokote heikennä millään tavalla immuniteettiä? Linkki tähän tutkimukseen olisi erittäin hyödyllinen.
Muotoilin sanomani huonosti, sillä tarkoitin sitä, että tutkimusten mukaan koronarokotteet nimenomaan parantavat vastustuskykyä Covid-19 -virukselle. Jos immuniteetti huononisi, se tietenkin tulisi datasta ilmi. Ihmettelisin suuresti, jos uusin koronavariantti onnistuisi jotenkin maagisesti sairastuttamaan rokotettuja tiuhemmin kuin rokottamattomia. Kuulostaa silkalta huuhaalta. Eiköhän kyse ole yksinkertaisesti siitä, että koska suurin osa kansasta on rokotettua, myös suurin osa sairastuneista on saanut piikin/piikkejä.

Tuon linkin takana vielä aika selkeää, ja kohtuullisen ajankohtaista infografiikkaa, jossa verrataan mm. immuunivastetta koronan sairastamisen ja rokotteen ottamisen välillä:


Ja modet saavat siirtää tämän rokoteketjuun jos näkevät tarpeelliseksi.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kaikki tuntemani rokotetut saaneet kovan kuumeen, pääsäryn, kurkkukivun jne. Mistä se johtuu? Muutama sydänoire... Kysynpä vaan? Kaikki kokemukset ja havainnot omakohtaisia! Turha syyttää rokotevastaiseksi tai miksikään muuksi! Ihmettelen vain, kun täälläkin näkyy rokotetut saavan kovia oireita...

Itse olen ottanut rokotteet (3) suositusaikojen puitteissa ja useasta vahvasta altistumisesta huolimatta en ole COVIDia vielä napannut. Mistähän se johtuu, kysynpä vaan?
 

Dominaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja ManU
Enpä tuota tiedä... Koronarokkeethan on vapaaehtoisia ja turha syytellä ketään niiden ottamisesta tai ottamasta jättämisestä, eikös?

En myöskään ymmärrä, jos uudet rokotteet eivät tehoa uuteen varianttiin, niin miksi niitä otetaan? Sehän on fakta, että kaikki tartuttaa oli rokotetta tai ei. Mihin perustuu se, että rokotteet estävät vakavaa tautimuotoa, mutta eivät tehoa uuteen varianttiin? Ei vaan maalaisjärjellä pysty ymmärtämään tätä logikkaa. Kysymyksiä on paljon, mutta niihin ei saa vastauksia, kun aiheen ympäriltä puuttuu keskustelu aivan täysin! Aina syytetään rokotevastaiseksi tai hörhöksi yms. kun yrittää ottaa asioista selvää ja etsiä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En myöskään ymmärrä, jos uudet rokotteet eivät tehoa uuteen varianttiin, niin miksi niitä otetaan? Sehän on fakta, että kaikki tartuttaa oli rokotetta tai ei. Mihin perustuu se, että rokotteet estävät vakavaa tautimuotoa, mutta eivät tehoa uuteen varianttiin? Ei vaan maalaisjärjellä pysty ymmärtämään tätä logikkaa. Kysymyksiä on paljon, mutta niihin ei saa vastauksia, kun aiheen ympäriltä puuttuu keskustelu aivan täysin! Aina syytetään rokotevastaiseksi tai hörhöksi yms. kun yrittää ottaa asioista selvää ja etsiä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Kannattaa lukea luotettavista lähteistä aiheeseen liittyviä tekstejä ja kuunnella vaikka Radio Suomea, jossa viimeksi eilen Mika Salminen kertoi koronarokotteista.

4 rokotteen ottaneilla on hänen mukaansa merkittävästi pienempi riski joutua koronan takia sairaalahoitoon, kuin kolmesti rokotetulla. Eli kai niistä sitten jotain hyötyä vaan on. Tartuntaakin vastaan niistä saa jonkun verran suojaa jonkinlaiselle ajalle.
 

Dominaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja ManU
Voihan sitä puhella mitä vaan... Eikös jo ekan rokotteen pitänyt päättää tauti? Tämän kokoluokan päätökset ja julkiset ulostulot täytyisi perustua johonkin tutkimukseen ja dataan, eikä pelkästään jonkun auktoriteetin sanomisiin! Salminen sanoo sitä toinen tätä. Kiurusta puhumattakaan! Ota tästä karusellista nyt sitten selvää...

Missä on kattavat maskitutkimukset? Miksi koronapassi, vaikka kaikki levittää tautia yhtä lailla? Yleensä otan rokotteen sen vuoksi etten tautia saa, mutta kun tämä rokote ei sitä estä saamasta enkä kuulu riskiryhmään. Tosin jos on diabetes, ylipaino, sydänsairaus niin mikä tahansa köhä voi olla kohtalokas.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Voihan sitä puhella mitä vaan... Eikös jo ekan rokotteen pitänyt päättää tauti? Tämän kokoluokan päätökset ja julkiset ulostulot täytyisi perustua johonkin tutkimukseen ja dataan, eikä pelkästään jonkun auktoriteetin sanomisiin! Salminen sanoo sitä toinen tätä. Kiurusta puhumattakaan! Ota tästä karusellista nyt sitten selvää...
Eipä auta muu kuin miettiä mihin tahoihin uskoo ja luottaa. Onko virallinen tutkimustieto ja esim. THL:n lausunnot luotettavampia kuin Magneettimedian julkaisut jne. Tämä on jokaisen itse valittavissa.

Minun on hyvin vaikea, jopa mahdotonta uskoa, että Mika Salminen kertoisi Ylelle asioita, jotka eivät perustuisi tutkittuun tietoon.

Virus on muuntautunut tässä matkan varrella. Mikäli näin ei olisi tapahtunut, niin ensimmäinen rokote olisi päättänyt taudin. Tätäkin ketjua kahlaamalla saat lisätietoa monista asioista, jotka sinua tuntuvat askarruttavan.
 

Dominaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja ManU
Niin on ollut tunnukset kauan ja palstaa olen aktiivisesti lukenut vuosien ajan, mutta en ole kirjoitellut. Tämä aihe nyt lähinnä on mietityttänyt alusta asti ja siksi ajattelin aktivoitua hiljaiselon jälkeen. Tämä minulle suotaneen vai?

Olisi myös kiva nähdä ihan tutkittua tietoa mihin nämä kaikki rajoitukset, rokotukset yms. perustuu. Eikä vain pelkkiä lausuntoja. Tutkin ja katselen kyllä thl:n ja cdc:n tilastoja. Tilastotietelijä en ole, vaan maallikkona katselen ja maalaisjärjellä yritän ymmärtää. Turha vetää jotain magneettimedia korttia esiin.

Mielipiteitä on monia aiheesta kuin aiheesta ja mielipiteet yleensä riitelevät ei ihmiset. Nykyään netti on täynnä niin monenmoista tietoa ja mielipiteitä, niin tarkkana saa asioiden ja faktojen kanssa olla. Siinä mennään harmaalle alueelle, kun henkilöä aletaan mollaamaan ja mennään henkilökohtaiselle tasolle. Silloin argumentointi aiheen ympäriltä valahtaa pois.

Heitinpä lusikkani tähän soppaan ja ihan asiallista keskustelua aiheesta syntyy, kunhan pysytään aiheen ympärillä eikä mollata toisiamme. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan. Mielipiteitä on monia. Mielipiteet eivät ole faktoja.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viikon sisällä paljon altistuksia töissä. Eilen alkoi pieni karheus kurkussa, 37 lämpöä, sekä vähän pää tuollainen höntti. Aamulla sama fiilis herätessä, joten soitto työterveyteen. Iltapäivällä kävin testissä, joten nyt odotan positiivisia uutisia, josko tämän nyt saisi sen toisen kerran, että saa käydä loppu vuoden töissä omassa työpaikassaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
@Dominaattori ihan mielenkiinnosta, miksi sinä tai vaimosi ette ottaneet rokotuksia? En viitsi kirjoittaa tähän mitään kysymisestä.
Voin kertoa sinulle miksi minä en ole ottanut. Ilmeisen heikosti näyttää rokote toimivan jos olet perusterve, et riskiryhmää ja ikäiseni eli palttiarallaa 39 vuotias.

Olen rokottamattona sairastanut koronan kahdesti ( " delta " / " omikron " ). Kuumetta ensimmäisellä kerralla päivä ja toisella kerralla en edes huomannut tautia, mutta testi väitti positiivista. Omasta ystäväpiiristäni rokottamattomst ovat selvinneet yhtä vähin oirein.

Influenssan muutaman kerran sairastaneena olin pedissä päiväkausia. Oli aikalailla eri kokemus kuin tämä korona...Tiedän, että iskee ihmisiin erilailla, mutta on se nyt kumma, että influenssa kaataa perusterveen kolmekymppisen petiin päiväkausiksi ja tämä kohuttu korona ei tee juurikaan mitään ?

Miksi ihmeessä siis ottaisin tämän rokotteen yhden,kahden,kolmen jopa neljä kertaa parin vuoden sisään ? Läheisiäni ( lue. Vanhempia ihmisiä ) suojellakseni ? Kyllä, toki. Jos tämä rokote estäisi tartuttamasta tautia muihin, mutta kun ei tee sitäkään .....
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se jos joku ei ole henkilökohtaisella tasolla kuollut ei tarkoita etteikö moni olisi. Suurin osa rokotetuista ja rokottamattomista ei tosiaan ole kuollut.

Näin se on. Tämä varsin sarkastinen talvirengasvertaus, joka on kiertänyt vähän eri muodoissa ympäri sosiaalista mediaa, on lopulta aika osuva:

Reasons why I refuse to put winter tires on my car:
1. It’s my car, my choice, my freedom
2. The effectiveness of winter tires is not proven, except by studies carried out by the biased manufacturers
3. My facebook friend said he had an accident after putting on his winter tires
4. Some are already on their 3rd set of tires, which proves their ineffectiveness
5. We don't know what they're made of
6. The tire giants scare us with winter just to enrich themselves
7. The tire giants also invented snow and spread it at night when you sleep
8. If I have tires, the government can track me in the snow

Educate yourself, open your eyes, stop being sheep!
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Muotoilin sanomani huonosti, sillä tarkoitin sitä, että tutkimusten mukaan koronarokotteet nimenomaan parantavat vastustuskykyä Covid-19 -virukselle. Jos immuniteetti huononisi, se tietenkin tulisi datasta ilmi. Ihmettelisin suuresti, jos uusin koronavariantti onnistuisi jotenkin maagisesti sairastuttamaan rokotettuja tiuhemmin kuin rokottamattomia. Kuulostaa silkalta huuhaalta.

Puheet ovat joka suunnassa kääntyneet siihen, että koronarokote estää vakavat tapaukset tai kuolemat. Tarttumisen suhteen ollaan jo myönnetty, että rokote ei estä tartuntaa. Immuniteetillä estetään myös lievän taudin tarttuminen. Tästä haluaisin lisätietoa. Miten rokote vaikuttaa tarttumiseen lievän taudin osalta? Ei löydy tietoa ja kuten aikaisemmin viitattiin, mm. Nohynek on ollut huolissaan perusterveiden rokottamisesta.

Huuhaasta ei ole tällä hetkellä kenelläkään varaa puhua oikein mihinkään suuntaan. Ainakaan niin kauan, kun on hoitajien rokotepakko tartuntojen leviämisen estämiseksi, pakotetaan hoitajat käyttämään kirurgista maskia tartuntojen leviämisen estämiseksi tai rokotukseen menevälle henkilölle suositellaan rokotuspisteellä nimenomaan kirurgista maskia. Niin kauan kun terveydenhuolto uskoo kirurgisen maskin estävän leviämistä kaikesta tätä vastaan olevasta tiedosta huolimatta, voidaan me muut uskoa vaikka yhtä vahvalla pohjalla olevaan hopeaveteen.

Jopa Eevan linja on muuttunut. Nyt FFP2 ja riskiryhmille. Otsikko nyt on tutusti tyyliä Iltalehmä.

 
Viimeksi muokattu:

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Täällä omassa kotikaupungissani tämä korona(tai mikä lie paska onkaan) on nyt leviämässä ja pahempi voinnin kannalta. Pahinta tässä on tämä jumalaton pääkipu, kuumeen nousu ja kurkkukipu.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Aika erikoista kommenttia Ruotsalainen heittää taas, Iltalehden uutisessa. Ja vielä nämä tutkimustulokset tässä uutisessa pohjautuu tutkimukseen, jolle ei ole vielä tehty vertaisarviointia. Niin väkisin tehty juttu. Mikään ei viittaa tosiaan, että nyt alkaisi uusi aalto. Kun monet jutut viittaa siihen, että pahin on ohi Omikron aallon osalta.

Kyllä tämä maailman tilastoitujen koronatartujen määräkin osoittaa, että Omikron aallon osalta on pahin ohi. Toki nyt koulujen ja töiden alkaessa ihmisiä sairastuu paljon lievästi, mutta mitäs sitten. Ne lievätkin - ja oireettomatkin koronat vastaa rokotusta. Joka on minusta hyvä tapa saada vastustuskykyä. Ei perusterveillä on mitään järkeä ottaa rokotteita, tämän lievän taudin aikana ja hyvä ettei THL:ä/KRAR niitä suosittele.


Kyllä tämäkin Varsinais-Suomen koronaryhmän katsaus 9.8.2022 vahvasti viittaa että pahin tämän aallon osalta on ohi.

– Emme odota enää lähiviikkoina uutta epidemiapiikkiä. Edellisten omikron-aaltojen perusteella epidemiat nousevat noin seitsemän viikkoa ja sen jälkeen lähtevät laskuun, Tyksin infektiolääkäri Harri Marttila sanoo.

 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä tämäkin Varsinais-Suomen koronaryhmän katsaus 9.8.2022 vahvasti viittaa että pahin tämän aallon osalta on ohi.

– Emme odota enää lähiviikkoina uutta epidemiapiikkiä. Edellisten omikron-aaltojen perusteella epidemiat nousevat noin seitsemän viikkoa ja sen jälkeen lähtevät laskuun, Tyksin infektiolääkäri Harri Marttila sanoo.

Samaa katselin Päijät-Hämeen Sairaanhoitopiirin koronatilastoista. Ovat yksi harvoista tahoista, joka vielä julkaisee tarkat päiväkohtaiset lukemat, joskin nuo julkaistaan enää kerran viikossa, mutta eri päiville jaoteltuna. Tartunnat ovat tuollakin ihan tuntuvassa laskussa, sillä viikossa määrä putosi liki 15%. THL:n tilastoissa tuntuu vielä olevan nousua monin paikoin, mutta tuo johtunee monessa maakunnassa ihan suoraan kirjausviiveestä, mitä on ollut ennenkin. THL mielestäni kirjaa edelleen tartunnat potilaan kotipaikan mukaan, kun taas sairaanhoitopiirien tilastot kertovat siellä laboratorioissa saadut positiiviset, ja nuo henkilön kotikunnasta riippumatta. Siksi tuossa tilastossa on vähemmän viivettä.

Kun miettii, että koulujen kesälomat ovat ohi ja monet aikuisetkin ovat jo lomansa pitäneet, testeihin hakeudutaan todennäköisesti jonkin verran hanakammin, kuin lomien aikana. Siksi tämä nyt tullut tilastollinen nousu ei suoraan korreloi tartuntojen määrän kanssa.

Sairaalapotilaiden määrän perusteellakin voisi todeta, että mitään suurta nousua ei ole valtakunnan tasollakaan. Sivulöydösten suuri määrä pysyy varsin vakaana.
 

Dominaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja ManU
@Dominaattori ihan mielenkiinnosta, miksi sinä tai vaimosi ette ottaneet rokotuksia? En viitsi kirjoittaa tähän mitään kysymisestä.
@Sivustakatsoja tuossa jo asiasta mainitsi. Samoista syistä. Itse en ikinä mene ekana mukaan mihinkään uuteen villitykseen. Halusin seurata rauhassa millaisesta taudista on oikeasti kyse ja miten rokote siihen tehoaa. Nykyään kun kaikella pelotellaan ja revitään sellaiset otsikot, että morjens!

Kun kolmatta alettiin tarjota, niin päätin olla ottamatta rokotetta. Ei ehkäise tautia tai sen leviämistä. En kuulu riskiryhmään. Syön vitamiineja ja luotan luontaiseen vastuskykyyn sekä sen kehittymiseen. Lapselle ollaan ihan perusrokotteet otettu, joten rokotevastaiseksi turha alkaa dissaamaan. Itsellenikin armeijassa mikä lie piikki laitettiin...

Itsekkin parit influenssat sairasteena tämä tauti ei ollut itselleni läheskään niin paha. Muistan, kun influenssassa joskus vuonna kivi ja nakki, niin kuume huiteli 40 kieppeille usean päivän ja olo kuin nakkikiskalla turpaan saaneella.

Mutta toivotaan, että mihinkään rajoituksiin, passeihin yms. muihin ihme temppuihin ei enää ryhdytä. Tulee turhaa kansan kahtiajakoa ja toisten syyttelyä.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Samaa katselin Päijät-Hämeen Sairaanhoitopiirin koronatilastoista. Ovat yksi harvoista tahoista, joka vielä julkaisee tarkat päiväkohtaiset lukemat, joskin nuo julkaistaan enää kerran viikossa, mutta eri päiville jaoteltuna. Tartunnat ovat tuollakin ihan tuntuvassa laskussa, sillä viikossa määrä putosi liki 15%. THL:n tilastoissa tuntuu vielä olevan nousua monin paikoin, mutta tuo johtunee monessa maakunnassa ihan suoraan kirjausviiveestä, mitä on ollut ennenkin. THL mielestäni kirjaa edelleen tartunnat potilaan kotipaikan mukaan, kun taas sairaanhoitopiirien tilastot kertovat siellä laboratorioissa saadut positiiviset, ja nuo henkilön kotikunnasta riippumatta. Siksi tuossa tilastossa on vähemmän viivettä.

Kun miettii, että koulujen kesälomat ovat ohi ja monet aikuisetkin ovat jo lomansa pitäneet, testeihin hakeudutaan todennäköisesti jonkin verran hanakammin, kuin lomien aikana. Siksi tämä nyt tullut tilastollinen nousu ei suoraan korreloi tartuntojen määrän kanssa.

Sairaalapotilaiden määrän perusteellakin voisi todeta, että mitään suurta nousua ei ole valtakunnan tasollakaan. Sivulöydösten suuri määrä pysyy varsin vakaana.

Vahvasti nämä Etelä-Pohjanmaankin - ja Helsingin tilastoidut tartunnat viittaa laskuun.
Ei välttämät lieväoireiset kunnissa pääse virallisiin testeihin ja hyvä näin. Turha niitä on testata ja näin rumentaa tilastoja. Resurssit 4.rokotuksiin ja muuhun terveyshoitoon. Onneksi tosiaan sivulöydösten osuus kokoajan sairaalapotilasmääristä laskee ja Omikron osoittaa kokoajan lievenemisen merkkejä.

Etelä-Pohjanmaalla 14pv:n ilmaantuvuus enään 433. 26.7. oli vielä esim. 651.
33,5% tullut laskua jo reilussa parissa viikossa ilmaantuvuuteen.


Helsingissä tartuntojen 7-päivän keskiarvo 12.8. enään 164. 27.7. oli vielä vastaava keskiarvo 263.
37,6% lähtenyt keskiarvosta pois reilussa kahdessa viikossa.


Vahvasti nämä Etelä-Karjalanki tilastoidut tartunnat osoittaa laskusuuntaan.
Tuossa siis ensin tartunnat ja sairaalamäärä Etelä-Karjalassa.

Vko 311. – 7.8.4438 (9.8.2022)
Vko 3025. – 31.7.50711 (2.8.2022)
Vko 2918. – 24.7.5296 (26.7.2022)

 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Toi Ruotsalainenhan on täyspelle. Yhden asian agitaattori, jonka todellinen luonne nähtiin viime talvena. Korkeintaan hymähdän kun näen jonkun lehden haastatelleen häntä.

Antaa Ruotsalaisen rätittää jos haluaa. Itse en maskiin enää koske, paitsi puutöitä tehdessä.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eilisen testin tulos tuli tänään, pettyähän siinä sai, negaa pukkasi. Kurkku edelleen kipeä ja pientä lämpöä pidellyt koko päivän, sekä räkäisyyttä. Tosin, eihän se posi sieltä välttämättä tule heti oireiden alettua, joten toivoa vielä on, mikäli oireet jatkuu.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Itsellä tuntuu ettei olo parane millään. On tämä veemäinen tauti ei voi muuta sanoa.

Ei ole näin voimaton olo ollut ikinä mutta niinhän ne puhuu että jollakin saattaa kestää kuukaudenkin ennenkun alkaa normaalisoitumaan.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaimo toi kanssa töistä kuumeisen flunssan ja ensin pelättiin, että onkohan se nyt sitä. Ei kotitestien perusteella ollut mutta nyt vituttaa pääasiassa se, ettei ollut. On meinaan sitkeä tauti, vaimolla viidettä päivää kuumetta ja itsellä nyt toista eikä oikein enää meinaa buranalla laskea. Kuulemma nyt on sellaista flunssaa liikkeellä, joka kestää viikon. Joku korona olisi tähän verrattuna voinut mennä helpollakin ohi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös