Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 451
  • 81 125

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Taas vedetty mutkia suoraksi. Tuntuu että nämä muutamat mediat väkisin vääristää näitä uutisia ja tekee niistä mahdollisimman negatiivisia. Hyvä tehdä päätelmiä hamsterejen perusteella, jotka eivät ole saaneet rokotuksia eivätkä koronaa, kuten ihmiset :D.

Esimerkiksi Portugalissa BA.5-variantti johti kesäkuussa tartuntojen nousuun ja myös poikkeuksellisen korkeaan kuolleisuuteen.

Toistaiseksi on selvää, että BA.5 leviää hanakasti.

Solumalleista on huomattu, että BA.5 myös infektoi keuhkosoluja hieman paremmin kuin edeltävät variantit. Kun alavarianttia tutkittiin hamstereilla, eläinten saama tauti oli tappavampi kuin aiemmissa versioissa.

Vapalahden mukaan tutkimusnäyttö ei kuitenkaan osoita selvästi, että BA.5 aiheuttaisi ihmisille vakavampaa tautia.

”Toisin kuin hamsterit, ihmiset ovat saaneet rokotuksia ja sairastaneet samantyyppisten kantojen aiheuttamia tauteja aiemmin. Tilannetta on syytä seurata edelleen.”

”Omikronin kyky aiheuttaa tautia rokottamattomissa ja aiemmin sairastamattomissa ihmisissä on heikompi kuin esimerkiksi delta-variantilla. Siinä mielessä se ei välttämättä ole huono vaihtoehto.”



Tämä Portugalin uusin aalto on selvästi heikompi kuin Omikronin aiheuttama edellinen aalto. Jopa 2x pienempi tartuntojen osalta. Vapaalahti totesi juuri kesäkuussa, että yksi syy tämän nykyisin variantin aallon pienuuteen on juuri siinä, että niin moni on jo sairastanut Omikron aiempi variantteja. Siinä juuri näitä Omikronin BA1 - ja BA2 variantteja, joiden jälkeläinen juuri tämä BA5 on.

Enkä mitenkään saa tilastoista käsitystä, että johti poikkeuksellisen korkeaan kuoleisuuteen, kun kuolemien käyrää katsoo. Ja tuskin Portugalissakaan kuolemia kunnolla erotellaan, koska ei siihen varmaa sielläkään resursseja ole.

 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuosta BA5-variantin kyvystä tarttua paremmin keuhkoihin on saatu viitteitä tutkimuksissa...

Solumalleista on huomattu, että BA.5 myös infektoi keuhkosoluja hieman paremmin kuin edeltävät variantit. Kun alavarianttia tutkittiin hamstereilla, eläinten saama tauti oli tappavampi kuin aiemmissa versioissa.

Vapalahden mukaan tutkimusnäyttö ei kuitenkaan osoita selvästi, että BA.5 aiheuttaisi ihmisille vakavampaa tautia.

”Toisin kuin hamsterit, ihmiset ovat saaneet rokotuksia ja sairastaneet samantyyppisten kantojen aiheuttamia tauteja aiemmin. Tilannetta on syytä seurata edelleen.”


Edit: Hieman jäin toiseksi. :D
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
THL:ltä tullut tänään selvitys. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja TAYS hieman erimieltä, 4.rokotusten kiirehtemisestä. Onneksi on näitä asiantuntijoiden mielipiteitä tukevia sairaanhoitopiirejäkin.

”Vaikeiden tautitapausten vähentäminen on inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeää. Kun rokotteita käytetään tehokkaasti, suojelemme kaikkein haavoittuvimpia ihmisiä, ehkäisemme terveydenhuollon kuormitusta ja vapautamme näin hoitajatyövoimaa muihin toimintoihin”, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

”Alle 60-vuotiailla terveillä on edelleen hyvä suoja vakavaa koronatautia vastaan, vaikka rokotteiden suojateho hieman laskisikin”, Nohynek muistuttaa.

”Perehdymme vielä ECDC:n ja EMA:n ohjeistuksen taustatietoihin. Koronatilanne on Suomessa tällä hetkellä suhteellisen rauhallinen, ja seuraamme lukuja päivittäin. Suosituksia voidaan tarvittaessa muuttaa nopeastikin”, Nohynek sanoo.


Lindéniltä hieno otsikoinen uutinen.

Hallituksen ”koronaministerinä” olen viime kuukausien aikana kertonut julkisesti kannattavani mm. nykyistä laajempaa maskien käyttöä, neljännen rokotuksen aikaistamista alle 80-vuotiaille, kolmannen rokotuksen laajempaa ottamista, riskiryhmiin kuuluvien varovaisuutta suurten ihmisjoukkojen keskuudessa, yleisten ja edelleen voimassaolevien hygieniasuositusten noudattamista jne. Näiden asioiden esille tuominen on ollut koronatilanteen kehittymistä seuraten perusteltua. Tilanteen seuraaminen on johtanut myös varautumistoimiin.


– Uskon, että valtakunnan parhaat asiantuntijat, joilla on käytössään viimeisimmät tutkimustulokset ja kokonaiskäsitys Suomen, Euroopan ja maailman tilanteesta löytävät oikeat ratkaisut eri ikä- ja ammattiryhmien rokottamiseen. Rokotuksethan sinänsähän eivät estä taudin tarttumista, vaan niiden tärkein tehtävähän on vakavien tautimuotojen estäminen, Eija Thomás sanoo.


– Neljännet rokotukset koko terveydenhuoltohenkilöstölle eivät estä sairastumista lievään koronaan eikä siten rokotteella ole merkittävää vaikutusta kantokyvyn ylläpitoon. Koronainfektion saanut on aina poissa töistä oli tauti lievä tai vakava. En siis nykytiedon valossa toistaiseksi näe perusteltuna antaa nuorille, terveille terveydenhuollon työntekijöille neljättä koronarokotetta työvoimasyistä, Paloneva sanoo.

 
K

Kiekkokatsoja

Onneksi tilanne on jo varsin hyvä, ja suunta eteenpäinkin ok.
Jättäisin kyllä riskiyksilölle, eli vanhuksille ja perussairaille mahdollisuuden rokotteisiin, ja heille myös kohtuudella suojattuja palveluja, kuten terveys ja yleispalvelut.
Tavis ihmisille myös perusrealiteetti valistamista tilanteesta, eli mikä milloinkin. Ja kehoituksia kohteliaisuuteen riskiryhmien kanssa.
Eiköhän tää tästä. Ehkei tuo tauti onneksi ollutkaan sitä, mitä tietämättömänä ihmettelimme/pelkäsimme.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Onneksi rokotus asiantuntijat pitää huolen, ettei rokotuksia suositella liian usein.. Ja onneksi nämä korona sairaalapotilaat ja sivulöydös koronapotilaat erotellaan kunnolla ja sen pohjalta tehdään rokotusten suhteen päätöksiä, mitä rokotteilta halutaan.

Koronarokotuksista vastaava Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos THL tekee lähipäivinä päätöksen yli 60-vuotiaille annettavien neljänsien koronarokotteiden aikataulusta.

Ylilääkäri Hanna Nohynek vahvisti A-studiossa keskiviikkona, että yli 60-vuotiaiden joukkorokotukset voidaan aloittaa heti, jos rokottajia löytyy. THL on parhaillaan selvittänyt kuntien mahdollisuuksia aloittaa rokotukset nopeutetulla aikataululla.

– Sairaalakuormitus on ollut kasvussa koronan takia viime aikoina. Viive rokotuksissa voi aiheuttaa turhaa, vakavaa sairastumista ja kuolleisuutta. Katson, että annetaan pallo kunnille, jotka voivat aloittaa rokotukset heti kun mahdollista.


Jännästi HUS:n johtaja Ulander pistää pölyt pussiin tällä Lapin sairaanhoitopiiri huutaja Broasille. Hyvä näin.

Ajatus neljänsistä rokotteista henkilökunnalle saa kannatusta valtaosasta Suomen sairaanhoitopiirejä. Helsingin- ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ajatus sen sijaan tyrmätään.

– Hölynpölyä. Rokotesuoja vähentää sairaalahoidon riskiä. Uudet variantit kiertävät tehokkaasti rokotesuojaa ja suojaavat tartunnoilta huonosti. Logiikka ontuu pahasti, eikä ratkaisisi ongelmien juurisyitä, hallintoylilääkäri Veli-Matti Ulander kommentoi.

 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
– Sairaalakuormitus on ollut kasvussa koronan takia viime aikoina. Viive rokotuksissa voi aiheuttaa turhaa, vakavaa sairastumista ja kuolleisuutta. Katson, että annetaan pallo kunnille, jotka voivat aloittaa rokotukset heti kun mahdollista.

En edes tiedä olisiko tuosta aikaistamisesta hirveä hyöty kun todennäköisesti aika marginaalisesti porukka tässä kesällä kävisi rokottautumassa ja itse koronaakin verrattain melko vähän. Ne isoiten riskissä olevat kun on jo muutenkin rokotusvuorossa. Ei kuitenkaan pääasiassa ne terveet n.60v ole pahemmin kuolintilastoihin päässyt.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Jumalauta mitä psykoosi uutisia. :D Onneksi rokotuksista päättää asiantuntijat, eikä nämä huutelijat. Yhden maan perusteella tehdään tälläisiä päätelmiä, mitä hittoa. Se kantsii tosiaan muistaa, että liikaa rokotuksilla ei kannata kiirehtiä, jos kerran niillä ei kunnolla pysty tartuntoja estämään ja hyvä asiantuntijat on tämän ymmärtänyt.

Broaksen mukaan Australiasta saatu tutkimustieto antaa viitteitä siitä, että uusi omikronin alavariantti on entistäkin tartuttavampi.


Ei nämä Australian tilastot kyllä tuhkarokkoon viittaa :D

 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Broaksen mukaan Australiasta saatu tutkimustieto antaa viitteitä siitä, että uusi omikronin alavariantti on entistäkin tartuttavampi.

Tuo "yhtä tarttuva kuin tuhkarokko" on termi, joka esiintyi myös Etelä-Afrikassa BA5-akavariantin aiheuttaman viidennen aallon alkumetreillä. Torsoksi se jäi sielläkin.

Olen itse välillä miettinyt näitä virusten tartuttavuuksia. Jotenkin tuntuu, että alkuperäinen wuhanilainen oli sellainen, että se levisi todella tehokkaasti suljetuissa tiloissa. Muistellaan vaikka ihan alkumetreillä sattunutta risteilijäepidemiaa, niin todella iso osa sai tuon taudin. Sitten taas tauti ei aiheuttanut lopulta nykyiseen nähden kuitenkaan niin suuria epidemioita isossa väestöryhmissä. Omikron taas on käynyt tehokkaasti väestöä läpi, mutta ei kuitenkaan leviä suljetuissa tilanteissa läheskään noin rypäsmäisen tehokkaasti.

Erot selittyvät varmasti käytännössä suurilta osin sillä, että nyt väestössä on laajaa immuniteettia rokotusten ja aiempien infektioiden vuoksi.

Muistelen, että R0-luku wuhanilaisella oli 2-3, ja omikronin BA5-variantilla se olisi tuon Australian lähteen mukaan jopa 18... luku kuulostaa kieltämättä korkealta, mutta tuolla ei ole juurikaan tekemistä käytännön kanssa. R0 ei huomioi immuniteettia (rokotukset, sairastaminen) ja ihmisten omia toimia. Noiden vaikutus kun huomioidaan, saadaan R-luku, ja se ei todellakaan ole noin korkea...
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jumalauta mitä psykoosi uutisia. :D

Meinasi jonkinlainen psykoosi iskeä itsellä kun luin aamun Kouvolan Sanomia, jossa Kymsoten infektioylilääkäri Pietikäisen Risto kuvailee nykyistä Omikron 5 varianttia (suora lainaus):

Sitä on liikkeellä erittäin paljon ja se tarttuu todella herkästi. Oireet ovat onneksi olleet lieviä, mutta kyllä se pystyy vanhuksia tappamaan.

Onkohan näillä ylilääkäreillä joku kisa käynnissä, että kuka pystyy vetämään raflaavimman lausunnon.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Muistelen, että R0-luku wuhanilaisella oli 2-3, ja omikronin BA5-variantilla se olisi tuon Australian lähteen mukaan jopa 18... luku kuulostaa kieltämättä korkealta, mutta tuolla ei ole juurikaan tekemistä käytännön kanssa. R0 ei huomioi immuniteettia (rokotukset, sairastaminen) ja ihmisten omia toimia. Noiden vaikutus kun huomioidaan, saadaan R-luku, ja se ei todellakaan ole noin korkea...

Ja kun muistaakseni Australia noudatti suhteellisen pitkään ZeroCovid-politiikkaa, en pidä edes ihmeenä sitä, että siellä saattaa tauti hieman eri tahtia levitä, kun isolta osalta puuttuu aiemman tartunnan myötä saatu immuniteetti.

Broaskin tämän varmasti tietää, mutta Aussien tilastot tukevat hänen agendaansa, niin mikäs siinä niitä käyttäessä, vaikka mitenkään vertailukelpoisia ne eivät enää ole isossa osassa maailmaa.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tänään tosiaan 12 549 tartuntaa, jotka sijoittuu 7 edelliseen päivään.
Viikko sitten vastaava saldo oli 12 875. 2vk:a sitten 12 013.
Aina tasaista on näin katsoen.

Uudenmaan osuus tartunnoista tänään 36%.
Viikko sitten 29,8%. 2 viikkoa sitten 48,6%.
Luulen kyllä tosiaan, että Uudellamaalla tartunnat on nyt pienoisessa laskussa, jota Helsingin omatkin tilastot tukevat.

Positiivisten osuus 04.07.–10.07.  39,8 %. Aika hidasta on positiivisten osuuden kasvu.

Sairaalahoidossa 654 potilasta. Viikko sitten 483 potilasta. 171 potilaan nousu viikossa.

Teholla 12 potilasta. Viikko sitten 8 potilasta. 4 potilaan nousu viikossa.

Erikoissairaanhoidossa tänään 308 potilasta. Viikko sitten 207 potilasta. 101 potilaan nousu viikossa.

Perusterveydenhuollossa 334 potilasta. Viikko sitten 268 potilasta. 66 potilaan nousu viikossa.

Kuolemia viikossa raportointipäivän mukaan 71. Viikko sitten vastaava summa oli 66.

Tämmönen tiedote tuli tänään, paljon positiivista koronatilanteesta. Miksei THL erottele surutta koronapotilaita ja sivulöydös koronapotilaita. Nyt siis sairaalahoidossa 654 potilasta ja heistä sivulöydös potilaita jo noin 393. Ei ollenkaan siis näytä pahalta tilanne.

Suomessa korontartuntojen tapausilmaantuvuus on pysynyt kesäkuun alusta asti vakaana: tartuntoja on ollut viikoittain 10 000–11 000. Kun huomioidaan tilanne muissa EU-maissa, on mahdollista, että tartuntamäärät nousevat myös Suomessa jo loppukesän aikana.

Sairaanhoitopiirien tuoreimman ilmoituksen mukaan erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä 308 koronapositiivista potilasta ja perusterveydenhuollossa 334. Suuri osa noususta selittyy sivulöydöksillä, jolloin syy sairaalaan ottamiselle on jokin muu kuin koronainfektio. Koronainfektion vuoksi sairaalassa on koko maan tasolla enää noin 40 prosenttia testipositiivisista potilaista.

Tehohoidon kuormitus on toistaiseksi pysynyt vähäisenä. Koronatartuntaan liittyvien kuolemantapausten ilmaantuvuus on jatkanut laskuaan ja on nyt alimmillaan koko kuluvan vuoden aikana.


Hallituksen esitys tartuntatautilain väliaikaisista muutoksista on lausunnolla 24.7.2022 asti. Tarkoituksena on palauttaa tarvittaessa tartuntatautilakiin osa väliaikaisista pykälistä, joiden avulla koronaepidemiaa voidaan hillitä. Esitys voidaan antaa jo elokuun aikana, jos koronatilanne Suomessa heikkenee olennaisesti.

 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sairaalaluvuissa tullut nousu on muuten prosentuaalisesti varsin raju. Kuvastaa sitä, että tautia on yhteiskunnassa nyt suhteellisen paljon, mutta se ei vain päädy tilastoihin.

Sairaalaan joutuneiden osuus kahden viikon aikana sairastuneista on nyt viisinkertainen verrattuna tammikuun lopun tilanteeseen. Hyvin karkea johtopäätös tästä olisi se, että tammikuun lopun testauskäytännöillä meillä paljastuisi 4-5 kertaa enemmän tapauksia kuin nyt. Tai jopa enemmän, jos BA5 vie BA1:stä vähemmän sairastuneita sairaalaan...
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Sairaalaluvuissa tullut nousu on muuten prosentuaalisesti varsin raju. Kuvastaa sitä, että tautia on yhteiskunnassa nyt suhteellisen paljon, mutta se ei vain päädy tilastoihin.

Sairaalaan joutuneiden osuus kahden viikon aikana sairastuneista on nyt viisinkertainen verrattuna tammikuun lopun tilanteeseen. Hyvin karkea johtopäätös tästä olisi se, että tammikuun lopun testauskäytännöillä meillä paljastuisi 4-5 kertaa enemmän tapauksia kuin nyt. Tai jopa enemmän, jos BA5 vie BA1:stä vähemmän sairastuneita sairaalaan...
Mitähän virkaa tuolla sairaalaluvulla oikein on, kun korona on sivulöydöksenä jo noin 60%:lla sairaalapotilas määrästä. Nyt siis sairaalassa 654 potilasta, joista noin 261 potilasta on tullut sairaalaan koronan takia.
Mahtaakohan teholuku kuvata tällähetkellä parhaiten epidemian vakavuutta, kun korona kuolemiakaan ei erotella kunnolla.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitähän virkaa tuolla sairaalaluvulla oikein on, kun korona on sivulöydöksenä jo noin 60%:lla sairaalapotilas määrästä. Nyt siis sairaalassa 654 potilasta, joista noin 261 potilasta on tullut sairaalaan koronan takia.
Mahtaakohan teholuku kuvata tällähetkellä parhaiten epidemian vakavuutta, kun korona kuolemiakaan ei erotella kunnolla.

Ehkä se tietyllä tavalla on vielä merkittävä. Se ehkä kuvastaa sitä, minkä verran sairaalassa on koronatoimia vaativia potilaita. Ymmärtääkseni jokainen sivulöydöskin vaatii sen, että potilas eristetään, ja se taas tarkoittaa lisäkuormitusta sairaaloille.

Mutta epidemian vakavuutta ei niistä voi enää päätellä. Tehohoidossa on vähän porukkaa, mutta tuo luku heiluu kovasti. Ei kai siitäkään saa muuta kuvaa kuin sen, että tauti harvemmin vie tehohoitoon...

En minä tiedä. Taitaa olla niin, että tilastoista lähinnä näkee sen, että onko koronaa enemmän kuin pari viikkoa sitten, mutta ei sitä, että kuinka paljon enemmän...
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jumalauta mitä psykoosi uutisia.
Sitten jotkut lukevat niitä päivittäin ja jakavat eteenpäin huudellen jotain psykooseista. Itse en noita klikkaile, enkä ymmärrä miksi muut ihmiset, jotka haluavat palata normaaliin niitä lukisivat.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Sitten jotkut lukevat niitä päivittäin ja jakavat eteenpäin huudellen jotain psykooseista. Itse en noita klikkaile, enkä ymmärrä miksi muut ihmiset, jotka haluavat palata normaaliin niitä lukisivat.
Lähinnä naurattaa nämä otsikot, eikä se ainakaan minun osalta tarkoita etten olisi palannut jo normaaliin.
Maskiakin käytän vain ainoastaan, kun käyn vanhainkodissa vierailemassa tai terveydenhuollonyksikössä.
Käsiä on ehkä oppinut nyt pesemään tarkemmin ja paremmalla huolella, sen hyvän tämä epidemia aika on ehkä tuonut.

Ihan hyvään suuntaan mennää yleisesti rokotustenkin suhteen, kun riskiryhmille ja vanhuksille suositellaan rokotusta vaikka noin 6kk välein. Muuten rokotukset alkaa menettää merkityksensä, kun monet ihmiset ovat saaneet jo 2.rokotusta tai 3.rokotusta ja sairastaneet lieviä koronia päälle. Minusta siis normiväestöllä ei oikein mitään järkeä ottaa rokotteita, kun ne lievätkin koronat vastaa rokotusta. Kun se nykyinen rokote suojaa kauheen hyvin tartunnaltakaan.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Itse kävin ottamassa neljännen rokotteen. Testeissä kävin muutama viikko sitten. Mitään ongelmia ei ole ollut. Flunssa rokotteen otan jälleen syksyllä.

Maskien käytön olen lopettanut lähes kokonaan.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mahtava asia, että aivan kaikki tapahtumat ovat olleet pitkin kesää täysin rajoituksitta auki. Ihanaa on myös se, että ihmiset viisveisaavat kaikista höpöhöpö pelotteluista, ja elävät taas elämäänsä normaalisti. Täällä on ollut paljon ihmisiä liikkeellä pitkin viikkoa kaupungissa olevan kesätapahtuman johdosta. Eikä ketään kiinnosta mikään korona minkään vertaa. Kuten ei pidäkään kiinnostaa.

Nyt meistä valtavan monet ovat näin koronan saaneet, kun ihmiset ovat tartuttaneet toisiaan, ja virus on saanut levitä täysin valtoimenaan ja näin laumasuojaa muodostuu tautia vastaan. Olisiko myös niin, että virus toimii nyt kuten asiantuntijat ovat sanoneetkin, eli se muuttuu koko ajan helpommin tartuttavampaan, mutta vaarattomampaan suuntaan?
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On sääli, ettei media Suomessa laajemmin suostunut peilin eteen. Edelleen Ylen johdolla ja Sanoma perässä ollaan palattu uutisoimaan koronasta vanhaan malliin. Tekniikka on täysin sama kuin aina ennenkin:

Haetaan muutama sopiva sitaatti sopivilta asiantuntijoilta. Levitellään käsiä, kuinka korona ei ole ohi.

Suomalaisten on syytä suhtautua tähän vakavasti, koska median pyrkimyshän ei ole nyt enää pitkään aikaan ollut objektiivinen tiedonvälitys koronasta vaan enemmänkin yleislinja on samanlainen klikkiotsikointi kuin kaikessa muussakin. Ymmärrän toki sen, että bisnes on bisnestä, mutta kriittinen keskustelu median roolista Suomessa vaikeni aivan liian nopeasti. Media ei ole osoittanut vuodesta 2020 alkaen minkäänlaista kykyä objektiiviseen tai monialaiseen koronauutisointiin ja ikävä kyllä sama linja jatkuu edelleen.

Median tärkein kysymys ei suinkaan ole julistaa, onko korona ohitse vai ei, korona ei tule olemaan koskaan ohitse siinä mielessä kuin media asiasta puhuu. Ja tämä on käyty jo monta kertaa läpi. Mikä mahtaa olla käytännön hyöty julkaista raflaavia lausuntoja ja otsikoita, kuinka korona ei ole ohitse. Mitä mediassa toivotaan näillä uutisilla saavutettavan? Palaavatko ihmiset nyt vapauteen päästyään takaisin bunkkeriin, kun korona ei olekaan ohitse? Olisiko aika puhua viimein siitä, miten elämme koronan kanssa sen sijaan, että uutisointiin lisätään sisäänrakennettu virheellinen ajatus, että suomalaiset jotenkin olettaisivat koronan olevan ohi. Emme oleta. Mutta suurin haluaa silti elää.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja kun muistaakseni Australia noudatti suhteellisen pitkään ZeroCovid-politiikkaa, en pidä edes ihmeenä sitä, että siellä saattaa tauti hieman eri tahtia levitä, kun isolta osalta puuttuu aiemman tartunnan myötä saatu immuniteetti.

Broaskin tämän varmasti tietää, mutta Aussien tilastot tukevat hänen agendaansa, niin mikäs siinä niitä käyttäessä, vaikka mitenkään vertailukelpoisia ne eivät enää ole isossa osassa maailmaa.

Tämä! Australiahan myöhästyi muista maista aika paljon rokotuksista, joten ihmekös tuo, että tauti leviää, kun immuniteettiä ei vain ole. Median pitäisi oikeasti suhtautua kriittisesti eri tahojen sanomisiin, koska oman agendan ajamisella ei ole enää mitään rajoja. Ja se on hyvin surullista.

Sairaalassa olevien koronapotilaiden tilanteessa pitäisi myös huomioida se, ketkä sairaaloissa ovat ja esim. helteen ja painostavan ilman vaikutus. Jos nämä pätsihelteet ovat olleet raskaita tällaiselle keskivertokunnossa olevalle perusterveelle henkilölle, voin vain kuvitella, miltä vanhuksista ja muista heikommista yksilöistä tuntuu. Kun pelkän helteen takia sairaalaan joutuu vanhuksia joka ikinen vuosi järjettömät määrät, kun elimistö ei vain pysy perässä, ei ole varsinainen ihme, että koronakin on tuolloin valtava koettelemus. Ei välttämättä olisi, jos asteita olisi +10 ja leuto tuuli pauhaisi taustalla.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kunnallisalan kehittämisäätiö KAKS on kysynyt suomalaisilta mitkä tahot ovat onnistuneet parhaiten koronaepidemian hoidossa. Parhaat arvosanat sai vaihtoehto ”arvosana itselle".

Tämä on aivan totta, että suomalaisten kuuliaisuus on ollut suurin syy onnistuneille koronatoimille muihin maihin verrattaessa ja siten omakehut ovat aivan paikallaan. Hallitus, ministeriöt, Avit sekä THL loivat raamit, välillä paremmalla ja välillä heikommalla menestyksellä, mutta kansalaisten omilla toimilla oli varmastikin suurin merkitys.

 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli


Sauli valistaa kansaa.
Joo, toi juttu tuli eteen jo eilen ja ihmettelin taas Niinistön kommentointia. Ehkä sitä maskia voi jossain heikkokuntoisten hoitokodissa käydessä käyttää mikäli siltä tuntuu, muuten sillä ei enää pitäisi olla mitään merkitystä. Jos joku haluaa sitä välttämättä pitää, niin pitäköön, onhan tämä vapaa maailma. Tuulettaminenhan sen sijaan on ihan suositeltavaa, mutta muista syistä kuin jostain viruksesta johtuvista.

Sauli tuntuu suhtautuvan kovin tunteella aiheeseen, mutta nämä lausunnot voisi jättää jo ihan suosiolla väliin, koska suomalaisilla on niitä aivan oikeitakin murheita ja isoja kysymyksiä pohdittavanaan tällä hetkellä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät


Sauli valistaa kansaa.
Eikö Sale oo viime vuosina kuunnellut asiantuntijoita ollenkaan? Ei se korona olekaan mihinkään menossa, tätähän meille on asiantuntijat jo vuosia toitottanut. Meidän vain täytyy tunnustaa kuolevaisuutemme ja oppia elämään koronan kanssa. Näin ihmiset onkin tehnyt. Ei ihmiset ole koronaa unohtanut, vaikka Sauli niin välttää. Ihmiset ovat vain hyväksyneet sen, että korona on tullut jäädäkseen ja menneet eteenpäin. Toivottavasti yhteiskunta tekee samoin.

Oon kyllä tosi pettynyt, että Sale lyö taas tässä asiassa turhaan painetta ylhäältä päin poliitikoille ja jopa THL:lle. Olisi vain ottanut saman linjan kuin Nato -kysymyksessäkin, ettei halua kertoa julkisesti mielipidettään.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
On kyllä taas tosiaan helvetin kummallista.

TP:n tehtäviin ei nyt vain miltään osin kuulu tämä harhainen valistaminen. Todella vastuutonta touhua, vaikka varmasti omakohtainen tilanne siihen ajaa, kun kuuluu ehkä useampikertaisestikin riskiryhmiin.

Ja hän ymmärtää asemansa aivan varmasti. Yksi entistä vahvempi syy kannattaa tämän ulkoparlamentaarisen tarpeettoman instituution lakkauttamista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös