Miksi ihmeessä Suomen pitää olla joka ainoassa asiassa aina viimeisten joukossa?
Joskus tuli käytyä markkinointin luentoja (oi sitä aikaa!) ja siellä nousi joskus puheeksi, kuinka markkinoinnin suunnittelussa tulee ottaa hyvin tarkasti huomioon kohdemaan kulttuuri ja kieli. Noilta luennoilta ei jäänyt turhan paljon mieleen, mutta muistan, kuinka Suomea kuvailtiin markkina-alueena näin, kun kriteerit olivat: markkinoiden turvallisuus, ennustettavuus sekä homo- tai heterogeenisyys. Päätelmät olivat sellaisia, että Suomen markkinat koettiin hyvin ennustettaviksi, turvallisiksi sekä jossakin määrin homogeenisiksi.
Meillä on kulttuurissa voimakas tarve tietynlaiseen tasapäistämiseen, samankaltaisuuteen sekä malliajatteluun. Suomalaiset markkinat ovat siis pitkälti ennakoitavia ja turvallisia, mutta se asettaa tuotteelle tai palvelulle vaatimuksia eli meillä ei ole semmoista ruotsalaista "intoa" kokeilla erilaisia tapoja. Ei ole vahinko, että suomalainen ja saksalainen kulttuuri limittyvät voimakkaasti: suomalainen viihtyy Saksassa ja kokee paikallisen olemisen varsin mukavaksi, pitkälti sen takia, että samanlaisella toiminnalla pärjää siellä. Jokin ajatus sulkee aina jotain pois.
Suomessa se tarkoittaa hyveellistä toimintaa, jossa ensin seurataan, mitä muut tekevät ja sitten kun koetaan riittävän turvalliseksi niin kopioidaan koko käytäntö sellaisenaan Suomeen. Nopean tekijän edut jäävät saavuttamatta ja samalla myös muilta saatu oppi saadaan kätevästi typistettyä turvallisesti nollatasolle, koska ajatukset tupataan kopioimaan sellaisenaan. Koronaviruksen kaltainen poikkeustila vaatii yhteiskunnalta jatkuvaa epätiedossa elämistä sekä kykyä adaptoitua jatkuvasti ennakoimattomaan tilanteeseen. Tällainen tilanne ei Suomen perinteisiin vahvuuksiin istu.
Kuten rajoituspolitiikassakin niin olemme päätyneet tilanteeseen, jossa kopioimme rajoitukset muualta pienellä viiveellä. Asetamme rajoitukset hieman myöhemmin, poistamme ne hieman myöhemmin, mutta välistä unohtuu kaikista tärkein: oppiminen. Oppiminen siitä, mitä me olemme tehneet, oppiminen siitä, mitä muut ovat tehneet. Toiminnasta tehdään automaattisesti hyveellistä ja kopioinnin hengessä malli koetaan turvalliseksi. Ja tämähän tässä kohdemarkkinassa myy kuin ämpärit.
Tällaisella yhteiskunnallisella kriisillä on myös positiivinen kääntöpuolensa: suomalaisten ja ehkä enemmänkin suomalaisen yhteiskunnan on jossain määrin nyt mahdollista oikeasti oppia, että joskus yhteiskunnan täytyy pystyä toimimaan itsenäisesti. Täytyy uskaltaa tehdä ratkaisuja, jotka pelottavat, mutta niillä voi voittaa jotakin. Niin julmaa kuin se onkin niin jokainen valtio on ottanut sellaisen koronaosuman itseensä, että pelkästään terveydenhuollon kauhisteleminen ei riitä tässä. On syytä muistaa, että aloitteellisemmat valtiot pääsevät nopeammin kiinni takaisin kasvuun ja pystyvät myös tätä kautta hyödyntämään nopeammin markkinoilla vapautuvaa ihmisten toimeliaisuutta. Näin kriisi ja sen hoitaminen linkittyy myös siihen, miten kriisistä selvitään.
Edit: pakko kommentoida tuplapostauksen välttämiseksi
@oiler99 ja
@iibor viimeisiä linkkauksia.
Ymmärränkö nyt ihan aidon oikeasti oikein, että STM:n näkemyksen mukaan viranomaiselle ei synny velvoitetta osoittaa tartuntojen ja rajoituksien yhteyttä? Jos tämä ei ole mielivaltaa oikeusvaltiossa niin mikä sitten on mielivaltaa? Jos unohdamme hetkeksi koronakontekstin niin eihän OIKEUSVALTIO ja LAKI voi mitenkään toimia näin.
Jos meillä on rajoitus säädetty tietyksi ajalliseksi hetkeksi niin miten ihmeessä ilman tietoa voidaan sitten missään tilanteessa päätellä, että ko. rajoitus on muuttunut turhaksi? Jos tätä ajattelee henkilökohtaisesti niin aina laihduttaessa olen todennut hyväksi tavaksi ensin kirjata päiväkirjan tarkkuudella, mitä syön. Kun kirjanpitoa jaksaa tehdä riittävän kauan niin alkaa muodostua todellinen kuva siitä, mitä olen syönyt. Vastaavasti olen todennut hyväksi tavaksi tarkastella liikkumistottumuksiani, joten seuraan myös liikunnan määrää ja tehoa. Jos laihtumista tapahtuu niin pystyn jokseenkin selvästi osoittamaan kahdella eri tavalla, että toiminnassani on jotain järkeä.
Jos puolestaan en pidä kirjaa siitä mitä syön enkä siitä miten liikun niin oikeastaan mikä tahansa mielivaltaisesti valitsemani asia on voinut johtaa laihtumiseen. Tiedolla on huomattavasti helpompi osoittaa, mikä on vaikuttanut mihinkäkin ja se auttaa myös suunnittelemaan tulevaisuutta. Jos ilman todellisia perusteita syntyy tarve rajoittaa yhtä paikkaa tuhansista mahdollisista niin vähintä, mitä sen takana pitää olla, on näyttöä.
www.is.fi
www.hs.fi
www.hel.fi