Kimmo_Ahteri
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK
Tästäpä muutamia ajatuksia englantia osaaville tuolta englanninkielisestä maailmasta. Muutamia poimintoja:
Suomessa ollaan päädytty ikävään kahden rintaman sotaan:
- huono asia on se, että sairaalajärjestelmä joutuu äärimmäiseen kovaan paineeseen seuraavan 1-2 kuukauden ajaksi. Paine kohdistuu toisin kuin aiemmin eli osa potilaista saapuu sairaalaan "with covid", mutta ei kuitenkaan ole hakeutunut sinne covidin takia, kuitenkin voimakkaan väestöleviämisen vuoksi omikron aiheuttaa suurta painetta perusterveydenhuoltoon sekä pienen paineen erityisterveydenhuoltoon kaikesta huolimatta, mutta määrät kaikkialla ovat puolet aiempien aaltojen määristä. Tärkein ja paras asia on se, että hoitoennuste on parempi (lyhyemmät sairaalajaksot) sekä kuolemanriskin selvä pienentyminen
- tiedossa ovat tiukat kaksi kuukautta sairaalaan näkökulmasta
Maikkarin sivuilta poimitusta uutisesta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä kommentoi: "Sivulöydös kuitenkin vaikuttaa toimintaan kuormittavasti eristämistarpeen vuoksi."
Eli lienee sama mistä syystä potilas joutuu sairaalaan, mutta jos covid-testi näyttää positiivista, se tarkoittaa eristystä, joka taas kuormittaa sairaanhoitojärjestelmää. Jos pari prosenttia kansasta kantaa virusta, samalla laskutoimituksella pari prosenttia sairaalaan tulevista potilaista kantaa virusta ja siten olisi eristettävä muista. Nykyisen raportoinnin perusteella covid-potilaita on n. 600, joka on siis korkein tähän mennessä. En katsonut videota, mutta mitä siellä sanottiin tulevista potilasmääristä? Kommentoit "määrät kaikkialla ovat puolet aiempien aaltojen määristä", onko kyse pelkästään UK:n tilanteesta eikä siten verrattavissa Suomeen?
Tuskin tälle mitään pystyy nyt tekemään eli järjestelmän on vaan venyttävä seuraavat pari kuukautta. Nykyinen aalto on vasta alussa ja huippua ei olla vielä nähty. Asiaa ei yhtään helpota työvoimapula terveydenhuollossa, vaan resursseja on jatkuvasti allokoitava puolelta toiselle jotta pystytään selviytymään tilanteesta.