Varmasti on inhimillistä, mutta onhan se ihan järjetöntä, että Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa on mahdollista vielä tänäkin päivänä rajoittaa ihmisten perusoikeuksia, jotta omat virheet eivät paljastuisi. Äänekkäimmin noita erilaisia rajoituksia tällä hetkellä ajavat henkilöt taitavat olla kuitenkin niitä, joihin katse kiinnittyisi siinä vaiheessa, jos terveydenhoidon resurssipula estäisi ihmisten terveydenhoitoa. Siinä vaiheessa saatettaisiin käydä kyseenalaistamaan, että onko resursseja kohdennettu oikein ja voisi jollain näistä sankareista olla jopa työpaikka uhattuna. Huoli on inhimillistä, mutta se ei ole, että tuo subjektiivinen huoli ajaa kansan edun edelle.
Vähän tuntuu, että monelta rajoitusten kannattajalta on suhteellisuudentaju kadonnut tässä parin vuoden aikana. Nyt kun on totuttu rajoittamaan eri elämän osa-alueita, niin rajoitukset on helppo laittaa aina uudestaan ihan vaan varmuuden vuoksi. Silloin kun rajoitukset tulivat ensimmäistä kertaa tämän pandemian aikana, niin ymmärrettiin, että kyseessä on äärimmäinen voimakeino, jota voidaan käyttää ainoastaan pakon edessä. Vaikka tässä parin vuoden aikana on ollut paljon rajoituksia, niin ei se tilanne ole mihinkään muuttunut. Ihmisten oikeuksia saa edelleenkin rajoittaa vain äärimmäisen pakon edessä.
Nyt kuitenkin käytännössä kaikki asiantuntijat, joilla ei ole mitään pelkoa mistään henkilökohtaisista seurauksista, ovat monelta osin kritisoineet nykyisiä rajoituksia. Tämä siitäkin huolimatta, että verrattuna keskivertokansalaiseen he tarkastelevat asiaa kuitenkin pääasiassa lääketieteellisestä ja terveydenhoidollisesta näkökulmasta. He osaavat nähdä pelkkien tartuntalukujen sijaan myös muut osa-alueet, joiden ongelmat tulevat vielä konkreettisemmin realisoitumaan vasta tulevaisuudessa. Sen lisäksi, että rajoitukset kajoavat voimakkaasti ihmisten oikeuksiin, niin ne ovat myös monelta osin kansalaisille kalliita, joten tälläkin hetkellä niitä pitäisi käyttää ainoastaan äärimmäisen pakon edessä, ei varmuuden vuoksi.
