Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 259 637
  • 81 148

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Uskaltaako tässä mennä safkan päälle päikkäreille? Vai pitääkö lähteä ostamaan hernekeittoa ja tonnikalaa kaapit täyteen, että juhannukseen pärjäilee? Herätessä voi olla, että Kiuru&co. on sammuttanut valot koko valtakunnasta. No, ainakin pienet nokoset auttaa varmasti omaan long vitutukseen.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Onneksi hallinto-oikeudet ja oikeudelliset tahot puuttuu näihin. Ettei näitä voi mielivaltaisesti tehdä.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tänään tekemä uusi koronapäätös Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien ja Punkalaitumen kunnan alueelle on voimassa 8.1.- 21.1.2022. Määräys kieltää edelleen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa mutta ei enää ulkotiloissa. Tilojen sulkua koskeva määräys kohdentuu tiloihin aiempaa rajatummin. Rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia.

Päätös velvoittaa toimintaa harjoittavia ja tilojen hallinnasta vastaavia toimijoita. Yleisölle avoimilla ja rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuilla tiloilla tarkoitetaan seuraavaksi määriteltyjä tiloja:


joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat;
yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat;
tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat;
kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.


Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto antoi päätöksensä kokoontumisrajoituksista ja tilojen sulusta vihdoin perjantaina. Päätös tuli viime hetkillä, sillä nykyiset rajoitukset tilojen ja tapahtumien osalta olivat loppumassa 7. tammikuuta.

Avi vapautti kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat, kuten padel-, tennis- ja sulkapallokentät, huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat, sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat rajoituksista.

 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaipa tässä painaa se että suurimmalla osalla ketkä sitä mieltä on että rajoitukset pois, on rokotukset kunnossa ja haluaisivat jatkaa elämäänsä.

Tämän kyllä ymmärrän ja samaistun hyvin suurelta osin. Se vaan, että asiaa perustellaan valheellisin tai virheellisin argumentein ja kieltäydytään edes yrittämästä ymmärtää mitä rajoitusten takana on. Paitsi niiden laatijoiden tyhmyys ja yleinen pahansuopuus.

Taitaa olla ihan faktaa että kaikki tuon pöpön saa, ennemmin tai myöhemmin.

Ei varmasti mutta hyvin todennäköisesti, jossain muodossa, kyllä. Mutta tästä lähtökohdasta voi seurata hyvin erilaisia tulevaisuudennäkymiä riippuen muista oletuksista. Taaksepäin ajateltuna voi esim. todeta että koronan saaminen tänä keväänä on aika paljon parempi juttu kuin sen saaminen edellisenä kahtena keväänä jolloin vallalla olevat variantit olivat vakavampia, rokotuksia ei ollut eikä koronanhoito ollut näin kehittynyttä. Sitten yhtäaikaisesta sairastamisesta aiheutuva kuormitus sairaanhoidolle jne. vielä mukaan soppaan, niin asia ei ole niin suoraviivainen kuin ensin voisi ajatella.


Ne jotka eivät rokotetta ole ottaneet eivätkä sitä meinaa ottaa, ottavat tietyn riskin minkä ei pitäisi olla muiden ongelma.

Ei pitäisi mutta se on. Yhtäältä rokottamattomat ottavat riskin muiden puolesta niin laumasuojan muodostumisen kannalta (koronan tapauksessa ei relevantti), muiden lääketieteellisesti riskialttiiden (rokotettunakin) todennäköisemmässä tartuttamisessa sekä sairaanhoidon kuormittamisessa ja siten esim. pitkäaikaissairaiden pakkiin kusemisessa. Toisaalta rokottamattomat lunastavat hyödyn mutta ulkoistavat riskit esim. rokotteiden haittavaikutuksista muille nauttimalla laumasuojasta (ei päde koronaan) ja toisaalta rokotettujen lunastamasta turvatummasta sairaanhoidon kapasiteetista (jos isompi joukko olisi rokottamattomia, kaikkia koronapotilaita ei voitaisi hoitaa ilman rankkoja rajoituksia).

Tartuntatautien toimintalogiikka on valitettavasti sellainen että pelkkiä muista irrallisia yksilönvalintoja ei juuri ole.


Kaikki tässä kuollaan jossain vaiheessa, jotkut aikaisemmin ja jotkut myöhemmin.

Tämä on usein käytetty mutta minusta täysin turha ja mitäänsanomaton argumentti. Tuolla voi perustella minkä vaan olevan ok likaisesta juomavedestä kännissä ajamiseen ja terveydenhuollon lakkauttamiseen. Tuohan pätee täysin tilanteesta riippumatta. Eli so what?
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Luulen ettei tuo STM:n ehdottama ravintolasulkukaan välttämättä mene läpi. Ainakin Saarikko tuntui vastustavan, muista ministereistä en niin tiedä.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ja kukas on sosiaali- ja terveysministeri? Hanna Sarkkinen. Eikö Sarkkinen tiedä, mitä STM:ssä puuhaillaan vai onko vain unohtanut kertoa puoluesisarelleen Anderssonille? No, ihan pihallahan se Pekonenkin oli. Käytännössä Kiuru hoitaa myös tuota sosiaali- ja terveysministerin tonttia.

Tässä asiassa vastuuministeri on Kiuru, joten Sarkkisen ei kuulukaan olla asian päällä. Tässäkin ketjussa lienee käyty aika moneen kertaan STM:n sisäinen vastuunjako läpi, juuri tästä ei voi nyt haukkua vaan menee aivan kuten sovittua.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miten ne sairaanhoidon kokonaispotilasmäärät on kehittyneet? Jos ei kerran covid-sivuosumia tilastoida/eritellä, niin saisi tuosta jotain osviittaa missä mennään?
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Joo ja jossain puhuttiin että sellaisen valmisteluun voisi mennä 2-3 kuukautta.

Joo, ja siinä vaiheessa oltaisiin jo auttamatta myöhässä kun Omikron todennäköisesti on jo ehtinyt hiipua. Toki seuraavia variantteja vastaan sitten käyttökelpoinen. Mutta MaRa ihan varmasti ärähtäisi jos ravintolat suljettaisiin.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tätäkin voi pitää hyvänä päätöksenä.

Korvaustaksaa korotetaan nykyisestä 10 eurosta 16 euroon. Määräaikainen säännös tulee voimaan 10.1.2022 ja on voimassa 30.6.2022 saakka.

Lakimuutoksella turvataan ja helpotetaan sairausvakuutettujen pääsyä koronavirusrokotukseen sekä edesautetaan työnantajien mahdollisuutta tarjota rokottamisia työterveyshuollossa.

Hallitus esitti asiaa koskevan lain vahvistamista ja tasavallan presidentti on vahvistanut sen perjantaina 7.1.2022. Laki tulee voimaan 10.1.2022. Korkeampi korvaustaksa koskee 1.1.2022 tai sen jälkeen suoritettuja rokottamistoimenpiteitä.

 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
klo 14:05: Seuraavaksi paikalle saapuu ministeri Kiuru. Hän sanoo, että tänään otetaan moniin asioihin kantaa. "Meillä on tällä hetkellä erittäin vaikea tilanne." Kiuru viittaa sairaalassa olevien määrään. "Terveydenhuollon kantokyky on vaarassa."

Uskotteko kotona.

Boldaukset omat.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ihan semmoinen tilasto tässä kaiken keskellä olisi kiva nähdä, että kuinka paljon Suomen tehohoitopaikoista on kokonaisuudessa käytössä/paljon on vapaana. Selkeitä numeroita.

Toinen mielenkiintoinen tilasto olisi se, että kuinka moni sairaalaan joutuvista on rokottamattomia.

Jälkimmäiseksi mainitusta on silloin tällöin mediassa jotain lukuja näkynyt, mutta ensimmäiseksi mainitusta en muista nähneeni kertaakaan mitään selkeitä lukuja, että näin paljon on käytössä ja näin paljon vapaana.

Olisivat kuitenkin erittäin olennaisia tietoja. Ehkä niitä pimitetään tarkoituksella?
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Joo ja jossain puhuttiin että sellaisen valmisteluun voisi mennä 2-3 kuukautta.

Voi olla myös että Kiuru pohjusti tiedotustilaisuudellaan tulevaa vaatimustason poikkeusolojen julistamisesta, jolloin nuo kaikki koulusulut, ravintolasulut, terveydenhuollon henkilöstön lomien kiellot yms. hoituvat "sormia napsauttamalla".
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Nimimerkki @mjr tuossa aiemmin peräänkuulutti uskoa luonnon- ja lääketieteeseen ja samaa haen tässä. Keskustelua tuntuu leimaavan suurelta osin tieteellisen tiedon täydellinen väheksyminen ja halveksunta siltä osin, kun se ei vahvista omia ennakkoluuloja. Tämä on ikävää siinäkin mielessä että iso osa meidän koronaongelmistamme johtuu isosta joukosta rokottamattomia, jotka hekään eivät luota tieteeseen siltä osin kun se ei sovi heidän narratiiviinsa.

Hyvä kirjoitus kokonaisuudessaan, josta poimin yllä lainatun kohdan:

Mielestäni äärimmäisen huolestuttavaa ja vastenmielistä on se, että epidemian hallinnasta päävastuussa oleva ministeriö sortuu tähän tieteellisen tiedon sekä käytettävissä olevan datan väheksymiseen ja halveksumiseen cherrypickaamalla varsin törkeästi omaa ennalta päätettyä näkemystään ja toimintamalliaan tukevaa aineistoa.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kokoomus olisi kohdistanut lainarahaa hieman eri tavalla ja pistänyt paikkoja kiinni ihan yhtä paljon kuin nykyisetkin hallituspuolueet. Perussuomalaiset taasen olisivat vastustaneet koronapassia vielä ärhäkkäämmin. En siis näe että jokin Kokoomus ja Perussuomalaiset kombo olisi yhtään enempää pitänyt yhteiskuntaa auki (muistaakseni 2020 olisivat pitäneet yhteiskuntaa enemmän kiinni kuin tämä hallitus mikä meillä oli ja maaliskuun sijaan olisi laitettu rajat ja yhteiskunta kiinni jo helmikuussa tilanteessa jossa ei olisi ollut ketään edes sairastuneena koko tautiin.
Jos SDP:n hallituskumppanina olisi kokoomus, olisivat rajoitukset olleet luultavasti tiukempia Lapin matkailulle ja väljempiä jollain liike-elämän muilla alueilla.

Se on nimenomaan kokoomus, joka on pitänyt kovinta ääntä rajoista, mutta sekin on sittemmin rauhoittunut. Syksystä asti kokoomus on ollut asioihin hyvin järkevästi suhtautuva oppositiopuolue ja on kritisoinut pääasiassa viestintää, eikä ole ruvennut populistiseksi liikenytiksi. Kannatuksella on tietenkin vaikutusta: hiljaa olemalla saa paremmin kalaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mutta MaRa ihan varmasti ärähtäisi jos ravintolat suljettaisiin.

MaRa on ärissyt ja puhissut joka kerta, kun ravintolarajoituksia on määrätty. Mutta sillä ei ole ollut mitään merkitystä
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Siitä voit alkaa katselemaan tilastoja koko roskan ajalta.
Mutta eikö nämä ole covid-todettuja potilaita vaan? Ei ole kovin kiinnostavaa jos jollain syylänpoistopotilaalla todetaan sivuosumana omikron ja se tilastoidaan tuohon. Ei se anna kuvaa tästä kuuluisasta kantokyvystä. Sivuosumien tilastointi olisi paras, mutta jos ei sitä kerran ole, niin kokonaismäärien kehitys toimisi myös.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Koronapassi? Eikös tuota pitänyt nyt kiireen vilkkaan päivittää, onko siitä kuulunut mitään?

Eilen toivoin salille pääsyä 8.1 alkaen ja loppukuussa sinne lätkäpeleihin. Nyt 50 pinnaa toteutunut.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä kirjoitus kokonaisuudessaan, josta poimin yllä lainatun kohdan:

Mielestäni äärimmäisen huolestuttavaa ja vastenmielistä on se, että epidemian hallinnasta päävastuussa oleva ministeriö sortuu tähän tieteellisen tiedon sekä käytettävissä olevan datan väheksymiseen ja halveksumiseen cherrypickaamalla varsin törkeästi omaa ennalta päätettyä näkemystään ja toimintamalliaan tukevaa aineistoa.

Ihan totta. Tästä aiemmassa viestissäni mainitsinkin. Hölmöä asian politisoimista jota näin jo ainakin yhden STM:n katsauksen laatimiseen osallistuneen tutkijan itsekin kritisoineen Twitterissä varsin tylysti.

Nykyään on muodissa kaikenlaiset "I love science" ja "kuunnelkaa tiedettä" -jutut mutta onhan tämä pandemia-aika näyttänyt varsin lohduttomasti että hyvin harvassa ovat yliopistokoulutettujenkin joukossa ne jotka aidosti tiedettä ymmärtävät. Media välillä jopa pahentaa ongelmaa "valistamalla" kansaa niin virheellisellä tiedeuutisoinnilla että pahaa tekee. Tiedettä keppihevosena ja buzzwordina käyttäviä sitten löytyykin sankat joukot...
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Eikö tuossa ole covid-19 potilasmäärät. Kokonaispotilasmääriä tässä ovat monet toivoneet.
Jaa. Eipä taida olla tilastoa tuosta. Jossain kohtaa koronapotilaat muodostivat noin kolmasosan tehohoidon potilaista ja siinä kohtaa taidettiin olla jossain 35 potilaan tienoilla tehohoidossa. Jos oletetaan että muuten hoidossa olevien määrän pysyvän samana niin tuosta saanee jonkun kuvan asiasta.

 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Olen pohtinut, että teistä palstademareista se koronanyrkki pitäisi muodostaa. Rajoituksia, rajoituksia, lisää rajoituksia, sulkua, rajoituksia, baareissa käy vain juopot, ei se haittaa jos viisi vuotta ei pääse hallille, tai keikoille. Tää teitin itsemoderointi on kyllä aika veikeätä ja kuten lukea saattaa, teillä mitään ratkaisuja ole.
Kiitos tästä viestistä ja henkilökohtaisesta hyökkäyksestä, kiteyttää annillaan todella hyvin sen, mitä tarkoitin, kun kirjoitin, että ketju on muuttunut hyvin raskaaksi enkä ole pitkään aikaan viitsinyt tänne mitään kirjoittaa. Seuraavaan kertaankin mennee pitkä tovi...
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Kuten olen aiemminkin sanonut, kyllä se terveydenhuollon kantokyky on aivan varmasti näillä tartuntamäärillä vaarassa romahtaa, se on aivan selvä uhka.

Se, että pääsyynä olisi vallitseva pandemia ei tietenkään ole koko totuus. Pääkaupunkiseudulla natisee rakenteet jo aivan varmasti. Siellä on vielä suhteellisen hyvä henkilöstön tilanne. Hoitajamitoitus, säästöt ja todella huonosti hoidettu henkilöstöpolitiikka ovat kestämätöntä tällaisena aikana. Ei sitä korjata parissa vuodessa. Alasajoa on painettu päälle likimain siitä saakka, kun itse emännän kanssa valmistuttiin alalle 2001.

Olen elänyt mukana näkemässä tämän alasajon molemmilla puolilla hoitosermiä. Pari sairaspoissaoloa voi keikauttaa veneen. Yksiköissä, joissa hoidetaan koronapotilaita, sitovuus on sitä luokkaa, että porukkaa saisi olla käytössä tuplamitoituksella.

Kyllä ihan oikeasti se kantokyky on uhattuna ihan jo sairaspoissaolojen kauttakin, vaikkeivat potilaat niin paljoa kuormittaisikaan. Tilanne on paha, mutta tämän tilanteen kehityksen on nähnyt selkeänä jo 15 vuoden ajan. Omalla alueella joissakin paikoissa tilanne on säälittävä.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Marinin kohdalla tätä on sivuttu sen verran laajalti, että pakko kysyä, onko tieteellisen tiedon tietoinen väärinkäyttö ministeriltä sopivaa toimintaa? Onko Krista Kiurun mielestäsi syytä erota? Minä sain rapaa niskaani, kun puolustin Marinia, mutta Kiuru on mielestäni menetellyt tietoisesti vastoin lakia ja pyrkinyt oikomaan sitä jokaisessa mahdollisessa kohdassa saadakseen laittomia toimia paineella ja nopeammin lävitse. Mielestäni se ei ole ministerille sopivaa toimintaa. Kanssani saa olla eri mieltä.

Koska täällä ei voi äänestää niin tässä linkki, josta pääset äänestämään laadukkaista vaihtoehdoista kyllä, ei & en osaa sanoa / en halua ottaa kantaa. Mitään tietoahan näin laadukas kysely ei kerää tai jos kerää niin tiedot kerää Google Forms ja minä en niistä niin ole kiinnostunut :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös