Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 261 059
  • 81 148

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Tulkitsin tuon eri lailla kuin sinä. Marin on THL:n joukoissa, joten maanantaina mennään normaalisti kouluun.
Näin juuri. En nyt näe, että thl olisi päivässä taipunut STM:n painostukseen. Ja vaikka olisi, avit ja kunnat eivät ole. Eivätkä edes ehdi.

Kristan ja Kirsin fantasia lasten sulkemisesta kellareihin voi toki vielä hyvin toteutua, mutta ei yhden viikonlopun varoajalla.

Lisäkis kunnat ja AVI joutuvat todella tarkkaan perustelemaan asian, koska on jo yksi hallinto-oikeuden päätös siitä, miten AVIn perustelemattoman päätöksen kävi.

Etäkoulupäätökseen tarvitaan todella hyvät perustelut lausuntoineen ja niitä ei kerätä päivissä, jos viikoissakaan.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Siis Kiurun mukaan saattaa olla mahdollista että tartunta voi ehkä aiheuttaa myös mahdollisesti pitkäaikaisia oireita?
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Näen etäkoulun järkevämpänä vaihtoehtona monestakin syystä. Tietysti sillä rajoitetaan koronan nopeaa leviämistä, toisaalta aika nopeasti tulee tapahtumaan se, että opettajista tippuu moni rivistä pois taudin tai altistumisen kautta. Tällä hetkellä monissa suurissa yrityksissä poissaolot ovat 20% luokkaa, jopa yli. Jos näin käy koulussa, niin ei vain ole opettajia ja myös opetettavia tippuu vauhdilla pois. Jotenkin lasken niin, että parempi lopputulos saadaan pitämällä sekä opettajat että oppilaat mahdollisimman terveinä, vaikka tiedän hyvin etäopetuksen haasteet.
Vantaa ilmoitti tänään, että kouluissa tapahtuneista altistumisista ei seuraa karanteenia. Tuo helpottaa hieman koulupäivien järjestämistä.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Täällä on pidempään ollut sekaisin päätösten, hallinnon ja politiikan kritisointi. Jotkut kritisoivat päättäjiä päätöksiä, jotka ovat viranomaisten vastuulla ja jos ei suhtaudu ratkaisuihin kriittisesti, fanittaa hallitusta tai vähintään ministeriä. Ja ratkaisuna muka nähdään oppositio, jolla olisi käytössään samat virkamiehet, asiantuntijat, ylilääkärit ja taudinkuva. Sen takia se onkin ollut kohta vuoden verran hiljaa. Ellei oppositioksi lasketa Turtiaista ja kristallipuoluetta.
Se nyt on aivan turha väittää, että tuolla olisi Varhilan kaltaisia sekopäitä mikäli nykyiset oppositiopuolueet olisivat hallituksessa. Ja turha vedota Persuihin, he näpertelisivät maahanmuuton parissa.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Opetusministeri sanoo juuri Iltasanomissa, ettei kukaan hallituksen jäsen ei ole lääketieteellinen ammattilainen. Ei edes Kiuru. Jumankekka puhuu järkevästi, kun vertaa Kiuruun. Vaikka Iltasanomat painostaakin antamaan mahdollisimman negatiivisen lausunnon.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Näen etäkoulun järkevämpänä vaihtoehtona monestakin syystä. Tietysti sillä rajoitetaan koronan nopeaa leviämistä, toisaalta aika nopeasti tulee tapahtumaan se, että opettajista tippuu moni rivistä pois taudin tai altistumisen kautta. Tällä hetkellä monissa suurissa yrityksissä poissaolot ovat 20% luokkaa, jopa yli. Jos näin käy koulussa, niin ei vain ole opettajia ja myös opetettavia tippuu vauhdilla pois. Jotenkin lasken niin, että parempi lopputulos saadaan pitämällä sekä opettajat että oppilaat mahdollisimman terveinä, vaikka tiedän hyvin etäopetuksen haasteet.
Siis mitä? Ihmisiä tippuu pois pikkuhiljaa ja kukaan ei tule takaisin? Ei tämä mikään sota ole.

Ihmiset sairastuvat, ovat muutaman päivän pois, palaavat. Eivät kaikki samaan aikaan. Välillä mennään vähän tiukemmalla resurssilla, välillä paremmalla. Homma etenee.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Näen etäkoulun järkevämpänä vaihtoehtona monestakin syystä. Tietysti sillä rajoitetaan koronan nopeaa leviämistä, toisaalta aika nopeasti tulee tapahtumaan se, että opettajista tippuu moni rivistä pois taudin tai altistumisen kautta. Tällä hetkellä monissa suurissa yrityksissä poissaolot ovat 20% luokkaa, jopa yli. Jos näin käy koulussa, niin ei vain ole opettajia ja myös opetettavia tippuu vauhdilla pois. Jotenkin lasken niin, että parempi lopputulos saadaan pitämällä sekä opettajat että oppilaat mahdollisimman terveinä, vaikka tiedän hyvin etäopetuksen haasteet.
Poissaolot johtuvat suurelta osin liian pitkästä karanteenista. Se olisi syytä poistaa kokonaan ja tehdään kuten yleensä ollessamme sairaana. Sairastetaan kotona, ja sitten takaisin askiin kun olo sen sallii. Simppeliä.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Se nyt on aivan turha väittää, että tuolla olisi Varhilan kaltaisia sekopäitä mikäli nykyiset oppositiopuolueet olisivat hallituksessa. Ja turha vedota Persuihin, he näpertelisivät maahanmuuton parissa.
Varhila on niiden asiantuntijoiden kansliapäällikkö. Epämiellyttävä tyyppi, mutta ei päätökset ja esitykset ole yksin hänen näkemyksensä.

Mutta se on tullut selväksi, ettei STM:ssä ole avokonttoria, joissa nähdään yhteisöllistä elämää. Ja nykyinen toiminta on sellaista, että mahtaako siellä olla ikkunoitaan.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Ihmettelen kovasti jos Kiuru saa tahtonsa läpi. Sen verran tiukasti muu hallitus on etäkoulua vastaan. IS:n tietojen mukaan opetusministeri Li Anderssonia (vas) ei oltu informoitu STM:n etäopetusesityksestä etukäteen.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Siis mitä? Ihmisiä tippuu pois pikkuhiljaa ja kukaan ei tule takaisin? Ei tämä mikään sota ole.

Ihmiset sairastuvat, ovat muutaman päivän pois, palaavat. Eivät kaikki samaan aikaan. Välillä mennään vähän tiukemmalla resurssilla, välillä paremmalla. Homma etenee.
Uskon tietäväni aika hyvin mistä puhun. Vielä tällä hetkellä esim. altistunut joutuu 10 päivän karanteeniin ellei rokotus ole saatu neljän kuukauden sisällä tai sitten sairastettu korona alla. Eli ei siis puhuta muutamista päivistä. Karanteenin lyhentämistä olen itsekin toivonut. Parhaimmillaan on itseltänikin ollut jopa 50-60 henkilöä päivässä poissa työvuoroista eikä paikkaajia saa mistään. Joku tulee takaisin ja joku poistuu, sitä se on, mutta tilanne on äärimmäisen haastava vai oletko eri mieltä?

Vaikka homma niinsanotusti etenisi, niin mikään ei kiellä miettimästä, miten kaikki toimisi paremmin ja hallitummin.
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Onko meillä jo luotettavaa dataa, että moniko näistä on koronaoireiden takia hakeutunut sairaalahoitoon ja monellako se on havaittu vaikka nilkkatulehduksen tai vanhainkotiasiakkuuden sivuosumana?
Ei käsittääkseni ole, mutta UK:ssa oli vajaa pari viikkoa sitten 20 % koronapotilaista muista syistä kuin koronan takia sairaalassa. Uskoisin, että samoissa lukemissa mennään Suomessakin. Omikronin leviämisen myötä tämä osuus siis vielä kasvaa.
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Kai tuota etähommaa voisi miettiä ihan alueen mukaan tarvittaessa ettei heti kaikkia kouluja Helsingistä Utsjoelle?
 

Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
Ei ole nuha, mutta ei Long Covid-potilaat ole kuitenkaan kuolemassa, joutumassa tehohoitoon tai edes sairaalahoitoon. Senpä takia Long Covidilla ei voi perustella mitenkään yhteiskunnan rajoituksia, jotka itsessään lisäävät sairauksia ja itsemurhia.
No mehän ollaan samaa mieltä? Otin vaan kantaa tohon, jossa väitit että Long covid on vaan pitkittynyt nuha.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Ihmettelen kovasti jos Kiuru saa tahtonsa läpi. Sen verran tiukasti muu hallitus on etäkoulua vastaan. IS:n tietojen mukaan opetusministeri Li Anderssonia (vas) ei oltu informoitu STM:n etäopetusesityksestä etukäteen.
Toivottavasti Kiuru jyrättäisiin oikein kunnolla, mutta pahaa pelkään. Nyt pitäisi olla jo aika saada hallitukseen sitä paljon kaivattua johtajuutta lopettamaan tämä sisäinen riitely ja sekoilu. Hiljaista vaan tuntuu edelleen olevan sillä rintamalla. Ilmeisesti ollut muita "kiireitä" jo pidempään.
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Omasta mielestäni tuossa long covidissa ei ole mitään ihmeellistä. Itse olen kärsinyt pitkittyneistä tai oudoista jälkioireista influenssan, noroviruksen, random-flunssan ja jopa rankan siitepölykauden jälkeen. Kroppa voi mennä sekaisin monenmoisista asioista.
Juuri näin. Astmaa sairastaa 6–9 % väestöstä. Lisäksi arviolta 5 %:lla on ajoittain astman kaltaisia oireita. Selvitin näitä joskus kymmenisen vuotta sitten, kun itselläni keuhkot toimivat normiflunssan jälkeen vajaateholla pari kuukautta.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Ei käsittääkseni ole, mutta UK:ssa oli vajaa pari viikkoa sitten 20 % koronapotilaista muista syistä kuin koronan takia sairaalassa. Uskoisin, että samoissa lukemissa mennään Suomessakin. Omikronin leviämisen myötä tämä osuus siis vielä kasvaa.
Nopean googlailun perusteella Maltalla "suurin osa" koronapotilaista on sairaalassa muun syyn kuin koronan vuoksi, eli tuo 20 % voi hyvin olla alakanttiinkin. Tarkempaa prosenttia eivät Maltankaan viranomaiset ole kertoneet, mutta yli 50 % siis kuitenkin. Aika harvassa maassa tätä tietoa on julkistettu, miksiköhän?

Lienee kuitenkin sairaalalukujen sijaan järkevämpää ruveta tuijottamaan tuota teho-osastolla olevien lukua. Taudin levitessä yhä useampi sairaalaan muista syistä tuleva on myös koronapositiivinen ja protokollaan kuuluu testaaminen.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
IS kysyi Marinilta kommenttia myös karanteeniajan pituuteen. THL on esittänyt koronakaranteenin lyhentämistä kymmenestä päivästä viiteen päivään.

– Karanteenin ja eristysajan pituus on terveysviranomaisten arvioitava asia, ei poliittinen kysymys. THL arvioi, minkä pituinen aika on riittävä, Marin vastasi.

THL:n mukaan mm. koulut ja vaalitilaisuudet ovat alimman riskin tapahtumia. Samoin muistetaan maskikohu ja siihen liittynyt poliittinen ohjaus. Viimeksi THL:n Nohynekkia oltiin erottamassa lausuntojensa takia. Salminen puhuu kuin poliitikko ja varoo sanojansa.

Aika vahvasti nämä asiat ovat poliittisia ratkaisuja, eivät niinkään perustu tieteeseen ja tutkittuun tietoon.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
En kyllä usko et toi Kiurun ”koulut etäksi” -hanke voi mitenkään toteutua. Luulis, että opetusministerin mielipide painaisi aika paljon vaakakupissa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Opetusministeri Li Andersson (vas) sanoi Säätytalolle saapuessaan, että hallitus tekee mahdollisen päätöksen koulujen etäopetukseen siirtymisestä asiantuntijoiden tietoihin pohjaten. Hänen mukaansa toistaiseksi asiantuntijat eivät ole etäopetusta puoltaneet.

-Oma käsitykseni on että THL:n käsitys ei ole tästä muuttunut, Andersson totesi.

Anderssonin mukaan etäopetus on kuitenkin edelleen työkalupakissa oleva keino, jonka alueet voivat tarvittaessa ottaa käyttöön. Andersson sanoi rokotusten vauhdittamisen olevan nyt keskeisen tärkeä toimenpide.

Etäopetukseen siirtymisen pitäisi Anderssonin mukaan olla vasta viimeinen keino.

-Olen omana kantani sanonut että ensi pitää olla kaikki muu tehty ja sitten pitää katsoa mitä terveydenhuollon asiantuntijat meille suosittaa.

Jos päädyttäisiin siirtymään etäkouluun, koska terveydenhuollon kantokyky on liiaksi koetuksella, olisi Suomi Anderssonin mukaan asiassa "aika yksin maana".
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Surullista tässä koronakeskustelussa on yllättävän innokas ääripäihin hakeutuminen. Palstalla näitä ei juuri näy, mutta kyllä "kaikki kiinni" -leirikin on ihan todellinen. Tässä ketjussa sen sijaan on aivan todella äänekäs "pelkkä lenssu, kaikki on seonneet, kaikki tuhotaan sulkemalla yhteiskunta" -jengi joille lockdown on mikä tahansa kevyehkökin rajoitus.

Omaan silmääni STM on mokannut ja monta kertaa. Jatkuva suden huutelu rauhallisessa tilanteessa on ollut omiaan viemään tehon kaikelta kohtuulliselta viestinnältä ja nytkin STM tuntuu olevan se taho joka yksin ajaa äärimmäisimpä keinoja joilla on myös kohtalaisen voimakkaita haittoja. En sulkisi kouluja enkä muutenkaan jatkaisi kireämpiä rajoituksia ainakaan vielä.

Mutta jos katsotaan dataa ja tosiasioita, herää kyllä kysymys millaisessa todellisuudessa täällä osa jengistä elää. Jatkuvaa talousöyhötystä ilman mitään tukea asianmukaisista lähteistä tai tilastoista omalle pelonlietsonnalle. Täydellistä sairaanhoidon ja -hoitajien kapasiteetin ja jaksamisen vähättelyä ja toisaalta tosiasioiden värittämistä siihen suuntaan ettei mitään normaalista poikkeavaa olisi käynnissä, vaikka meilläkin tällä hetkellä koronakuolemat ovat trendiltään suunnilleen pandemia-ajan kärkitasoa. Naapurissamme Norjassa koronakuolemat ovat niin ikään trendiltään pandemia-ajan huipussa, ja paljon puhutussa Etelä-Afrikassa, josta on jaksettu jauhaa aina betoni-insinöörejä myöten, kuolemat ovatkin yllättäen lähteneet reippaaseen nousuun (trendi vähän laskutavasta riippuen 150-250 kuolemaa päivässä). Myös Ruotsissa trendaa ylöspäin niin tartunnat kuin kuolemien määrä, joka toki vielä tasoltaan matala.

Enkä minä kiistä omikronin lievyyttä. Päinvastoin, siitä on nyt saatu jo varsin selviä todisteita ihan biologisellakin tasolla. Se on mahtava uutinen ja pitää huomioida karanteenien pituuksissa sekä rajoitusten suunnittelussa. Suhteessa tartuntamääriin kuolemat jäävät huomattavasti deltaa matalammiksi. Nuo kehityskulut kuitenkin osoittavat, että kuten kärsimättömimmille todettiin asiantuntijoidenkin toimesta, kuolemien näkyminen vaatii aikaa eikä siihen ole mitään oikotietä vaikka kuinka haluaisi päästä äkkiä vetämään "ei hätää" -johtopäätöksen . Toisaalta taas suuret tartuntamäärät voivat aiheuttaa ongelmia vaikka tauti aiheuttaisi vakavia sairastumisia huomattavastikin harvemmin.

Nimimerkki @mjr tuossa aiemmin peräänkuulutti uskoa luonnon- ja lääketieteeseen ja samaa haen tässä. Keskustelua tuntuu leimaavan suurelta osin tieteellisen tiedon täydellinen väheksyminen ja halveksunta siltä osin, kun se ei vahvista omia ennakkoluuloja. Tämä on ikävää siinäkin mielessä että iso osa meidän koronaongelmistamme johtuu isosta joukosta rokottamattomia, jotka hekään eivät luota tieteeseen siltä osin kun se ei sovi heidän narratiiviinsa.

PS. Nyt kun omikron on jo useammassa maassa ehtinyt vaikuttaa, olen itse siirtynyt tarkkailemaan lähinnä kuolematilastoja, vaikka ne jättävätkin monta olennaista ulottuvuutta huomiotta (työkyvyttömyys nuorilla on yhteiskunnalle vakavampi juttu kuin vanhojen kuolemat). Se on kuitenkin robustimpi kuin sairaalaluvut, joissa voi olla mukana luontaista ilmiötä jossa sairaalassa sairastutaan koronaan siinä missä muuallakin.
 
Viimeksi muokattu:

Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
Anderssonilta on kyllä tullut nyt erittäin hyviä kannanottoja, jos Kiuru kuuntelisi?? Tosin siellä nyt ollaan vähän väliä paniikissa ties mistä, et epäilen.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari (vihr) sanoi puolueensa kannan olevan, että koulujen sulkeminen on viimeinen vaihtoehto koronatoimia tehdessä.

-Vihreiden lähtökohta on alusta lähtien ollut, että etsitään kaikki mahdolliset keinot ja tehdään ne toimet, joilla voidaan varmistaa että terveydenhuolto pysyy pystyssä, mutta samalla se että lapset pääsevät kouluun, Kari totesi.

-Oleellista on että pienimmät eivät kanna vastuuta siitä että yhteiskunta pysyy auki.

Kari sanoi ymmärtävänsä, että monessa lapsiperheessä ollaan nyt hämmentyneitä nykyisestä tilanteesta. Kahden kouluikäisen lapsen äiti kertoi itsekin hämmentyneensä keskiviikkona, kun ensin ilmoitettiin lasten rokotusten alkamisesta samaan aikaan koulujen alkamisen kanssa, ja kaksi tuntia myöhemmin STM kertoi ehdottavansa etäkouluun siirtymistä.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
No on varmasti kyllä nyt lähinnä chättiä, mutta on toisaalta kyllä kierroksetkin korkealla ihmisillä, vaikkei se nyt mikään puolustus olekaan.
Jos kierrokset ovat korkealla, olisi ehkä hyvä mennä vaikka ulos haukkaamaan happea.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Lintiläkin vastustaa etäkoulua:

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) sanoi suhtautuvansa erittäin kielteisesti etäkouluun siirtymiseen.

- Hyvin kriittinen on se linja. Kyllä lapset ovat siellä viimeisessä päässä jos ruvetaan rajoituksia tekemään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös