Tai oikeastaan tämä on kyllä taas sen suuntaista roskaa, että ottaa päästä. Nopeana oletuksena uskon, että et ainakaan tunne yhtään tautiin kuollutta (etkä siten heidän henkilöhistorioitaan tai mahd. elinajanodotuksia), et vakavasti sairastuneita, etkä tiedosta millään tasolla taudin vaikutuksia oman pienen kuplasi (tai vaikkapa Suomen) ulkopuolella.
Ilmeisesti nuoruus, naivius, välinpitämättömyys tai kaikki kolme ovat tämänkin ajatusmaailman taustalla. Toivon, että kuplasi ei myöskään jatkossakaan puhkea ja pystyt nauttimaan ruusunpunaisista ajatelmistasi jatkossakin. Se toinen vaihtoehto - että kupla puhkeasi - voi olla ikävempi kokemus. Kuolema on henkilökohtaisesti koettuna rajumpi kokemus, sanoisi Matti Nykänen.
Tässä taas mennään niin mielestäni hieman väärälle puolelle aitaa. Pitää nähdä metsä muilta: ihmisiä kuolee moniin eri syihin. Ei ole mitenkään vähäisempää kuolla koronaan kuin esimerkiksi syöpään. Kuitenkin todennäköisyys kuolemalle valitettavasti iän myötä kasvaa - kasvaa meillä kaikilla. Ei ole kylmäsydämistä tai uhrien kunnioituksen puutetta kertoa ainakin jossakin määrin faktat -
kuolema on aina inhimillinen tragedia huolimatta siitä, mikä kuoleman aiheuttaa.
Ongelma vain on esimerkiksi Suomessa se, että usein tätä keskustelua kauhistellaan, koska kuolemasta puhuminen on yhteiskunnallinen tabu. En aio muuttaa tätä tabua, mutta on hyvä ymmärtää se, että kyseessä on asian inhimillisyydestä huolimatta tilastollinen tosiasia. Karuinpien arvioiden mukaan koronavirus olisi voinut tappaa 2 % Suomen väestöstä, mutta todellisuudessa - vaikka kukaan ei olisi tehnyt mitään - todellinen kuolemien määrä olisi jäänyt johonkin 1,2 % paikkaille kuten nähdään ympäri maailmaa. Kuolemien absoluuttinen määrä on huono mittari ja tätä huomattavasti parempi mittari arviointiin on se, kuinka monta laadukasta elinvuotta erilaisilla toimilla on voitu pelastaa.
Kaikille Suomen toimenpiteille on ollut valtavat perustelut, jotka toimivat oikein hyvin vuoden 2020, kun tilanne oli uusi ja akuutti. Nykytilanne ei ole uusi eikä akuutti, koska rokotteen lisäksi hoito on ottanut valtavan stepin eteenpäin. Keskustelua värittää se, että tämä jätetään usein huomiotta. Kuitenkin tämän vihollisen edessä on pakko tehdä sitä karumpaa harkintaa siinä, kuinka paljon kaikkien elämää voidaan rajoittaa säästääkseemme jollekin toiselle elämää ja kuinka paljon. Yhteiskunta ei voi toimia ihan hirveän pitkään tällä tavalla, joten tavalla tai toisella koronavirus pitää hyväksyä influenssan tavoin osaksi kiertävää viruskantaa ja hyväksyä, että se tuottaa vuosittain jonkin verran uhreja, mutta myös jatkuvaa ja kroonista hoidontarvetta.
Keskustelu suuntautuu siis omasta näkökulmastani tällä hetkellä varsin pieniin lillukanvarsiin siihen nähden, että ison linjan päätökset pitäisi saada nyt tehtyä. Niitä ei Suomessa saada tehtyä. Rokotekattavuus ei tästä enää hirveästi nouse, joten näillä tautimäärillä täytyisi edes ottaa pieniä askelia kohti elämää.